Pukukoodikieltä

  • Nina Niskanen

Olin toissa viikolla Kalliossa, Pacificossa, jossa kaupungin rastapäät ja Kallion tyyliin boheemit kokoontuvat. Klubilla oli reggaekeikka, ja aulan narikka oli niin täynnä jo puoli kahdeltatoista, että sisään tulevia kehotettiin pitämään takit päällä. Tunnelma oli hikinen, mutta hyvä, juuri paikkaan sopiva.

Yli- tai alipukeutumisesta tulee valitettavan usein kiusallinen olo.
Olin kotvan aikaa sitten ug-räppibileissä kuvaamassa, päälläni tavallinen neuletakki ja hyvin asialliset farkut. Illan kuluessa eräs mies tuli toteamaan, kuinka näytin siltä, etten kuulunut joukkoon. Seuraavan kerran, kun menin samaan paikkaan kuvaamaan (ei-niin-ug-)räppibileitä, laitoin päälleni hupparin. Kukaan ei tullut sanomaan mitään.

Helsingissä on selviä pukeutumisalueita. Ilmiselvästi Kalliossa ei näe yhtä paljon uusimpia henkkamaukan pitsitoppeja kuin Kampin ”SK”-alueella, ja Punavuori sekä Esplanadien alueen baarit ovat asia erikseen.

Ainakin itselläni pukeutumisesta voi päätellä illan meiningin. Joinain päivinä tarvitaan kimallusta, ja toisina hupparia.

Pakonomaisen ruutupaitavillityksen iskiessä, täydennä look graafinensuunnittelija-silmälaseilla ja suuntaa Siltaseen tai melkein mihin tahansa Punavuoressa. Tai Nollaan, jossa majaansa pitävät ”Töölön hipsterit” (light-versio originaaleista).

Jos haluat vetää pikkumustan päälle tai laittaa kovat kaulaan, suuntaa
Teatteriin tai Tigeriin.

Baareissa käyvien ihmisten pukeutumisesta voi myös haistella merkkejä. Jotkut muistavat ehkä vielä LUX:in ja sen imagon alussa. Tiukka pukukoodi, ei poikkeuksia. Erään kerran näin kyseisessä paikassa miehen, jolla oli huonosti istuva puku päällään, ja mikä kauheampaa, juoksulenkkarit jalassa. Lopunajat olivat käsillä.

Fredan Tivolissa tarjottiin syyskuussa stailausta.
Fredan Tivolissa tarjottiin syyskuussa stailausta.

Kuvassa stailausta Fredan Tivolin malliin.

6 kommenttia

Anonyymi

11.12.2010 14:43

"Tai Nollaan, jossa majaansa pitävät 'Töölön hipsterit' (light-versio originaaleista)."

RIGHT ON! :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.12.2010 17:00

Todella koomista.

Suomessa ei sellaista baaria, pubia, kuppilaa, yökerhoa tai klubia etc. olekaan, missä voisi yli- tai alipukeutua. Helsinki, muiden pienempien kaupunkien joukossa, on niin pieni, että täällä ei myöskään ole mitään pukukoodeittain meneviä alueita. Pelkkä tällaisen väittäminen on absurdia ja herättää epäilykset argumentin esittäjän veressä matkaavista kemikaaleista.

Täydellistä disinformaatiota sisällään pitävä bloggaus, jonka funktio lienee ollutkin pelkästään osoittaa esimiehille tekevänsä töitä.

Suunnitellaan nyt vaan sitä, että kuppiloihin meneminen aloitetaan kello 15.00, eikä aleta höpöttämään mitään valheellista tarinaa "pukukoodeista".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nina Niskanen

13.12.2010 16:27

Hmm... Meinaisin laittaa maininnan, että ei nyt sitten aleta muistuttamaan Helsingin koosta, mutta ajattelin ettei sille ole tarvetta. Saatoin olla väärässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.12.2010 19:55

Alkoi nyt kiinnostamaan missä uugeeräppibileissä olit kuvaamassa ja mistä julkaisussa nämä kuvat löytyvät...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2010 15:47

Miten voisi olettaa että maataloustieteilijä ymmärtäisi mitään kaupunkilaisten arjen semiotiikasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nina Niskanen

19.12.2010 14:37

Virgin Oilissa (lasken uugeeksi mm. Davon ja Setä Koposen, ja nyt joku "truu" uugee tietysti suuttuu tästä :D), kuvat löytyvät tietysti Citystä, Spy Hard-osiosta.

Ja valitettavasti esittelytekstin informaatio on vanhentunut. En ole enää maataloustieteilijä. ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi