Kolmen vuoden sinkkuputken jälkeen Olivia lisää deittipalveluun ilmoituksensa ja huonolaatuisen kuvansa. Olivian kaverit kilistävät lasejaan hänen rohkeudelleen. Deitti-ilmoituksessa Olivia on kuvaillut itseään ihan tavalliseksi ulkoilusta pitäväksi 22-vuotiaaksi liiketalouden opiskelijaksi, joka hakee samanhenkistä opiskelijanuorukaista. Hän pyytää lähettämään kuvan, ja kasvottomia kuvia hän heti saakin, samoin pyyntöjä hotellihuoneisiin ja lomamatkoille.
Olivia on jo menossa poistamaan ilmoituksensa, miten helvetin typerä idea sen kirjoittaminen olikaan, kun huomaa pari tuntia sitten tulleen vastauksen. Ensimmäisenä kuva, jossa parikymppinen mies levittelee käsiään Golden Gate -sillalla. Mies näyttää jenkiltä, mutta kirjoittaa virheetöntä suomea. Mies on Tapio ("ja olen vasta 24, voitko kuvitella miten ilkeitä vanhempani olivat!"), samassa kaupungissa Olivian kanssa asuva historian opiskelija. Olivia nautiskelee Tapion vastauksesta, saamistaan kehuista ja etenkin miehen ulkonäöstä. Tapio ei jaksa kirjoittaa meilejä, toivoo heidän tapaavan pian. Olivia ei tiedä miten suhtautuisi nopeaan etenemiseen, mutta Tapion käskystä ehdottaa tapaamista keskustan kahvilaan seuraavaksi viikonlopuksi.
Talvinen ilta on jo hämärä, ja Olivia seisoo Strindbergin ovella katsoen ohikulkijoita tarkkaan samalla häveten kyttäystään. Kolmen minuutin päästä selän takana vihdoin seisoo mies, joka näyttää paljon vanhemmalta kuin 24-vuotiaalta. Hampaatkin ovat keltaiset, toppatakki kiristyy mahan päälle. Hetken Olivia miettii kertovansa väärän nimen ja häipyvänsä, mutta hän on aivan liian kiltti - ja ehkä hieman kiinnostunut, ei miehestä, mutta tämän huijauksesta.
Kahvilla Olivia käyttäytyy tahallaan törkeästi, ei avaa keskustelua ja tuijottaa katon maalauksia. Mies kehtaa avata suunsa, pahoittelee feikkikuvaansa. Kun eihän kukaan hänen kanssaan lähtisi treffeille, jos oman kuvansa olisi laittanut. Olivia keksii ennen ensimmäistäkään hörppyä kahvistaan hätävalheen ja lähtee kotiin kesken miehen selittelyjen. Mikä friikki. Onneksi en antanut puhelinnumeroa.
Illalla mailiin on tullut irvokas viesti. "Helvetin ullanlinnalainen lutka", Tapio kirjoittaa. Mistä mies tietää hänen osoitteensa? Olivia ei kertonut edes sukunimeään. Hän miettii, mitä Tapio tietää ja tekee nimestään ja opiskelemastaan alasta Google-haun. Voi perse, hänen melko harvinainen sukunimensä paistattelee heti toisena osumalistassa. Numero ja osoite löytyy numeropalvelusta. Olivia ei osaa päättää, onko mies vaarallinen vai ei. Näytti lähinnä yksinäiseltä ja säälittävältä ressukalta, turha ilmoittaa poliisille.
Viikko kuluu normaaleissa tunnelmissa, ja etkoilla nauretaan Tapiolle. Jatkojenkin jo mentyä puhelin piippaa. "Terveisiä Pietarinkadulta. Olet varmaan kotona, kun sinulla on vielä valot. Mitä ajattelet näin myöhään?"
...to be continued
Tämä tarina on tosi, mutta ei minulle.
15 kommenttia
Anonyymi
24.2.2010 12:06
järkyttävää!!! itse hankkisin tossa vaiheessa dobermannin...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Del Aholainen
24.2.2010 12:49
Dobermanni tuskin olisi viihtynyt ullanlinnalaisessa yksiössä, mutta tiskin alta ostettu pippurisumute kävi neiti O:n mielessä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
24.2.2010 13:57
Kyllä ihmiset on välillä ihania:)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
24.2.2010 14:40
Niin, itse löysin vastaavan urhon nettideitistä. Tuskin mistään menee pahemmin aamukahvi rinnuksille kuin tekstarista, jossa edellisenä iltana kahvilassa dumpattu deitti ilmoittaa löytäneenä kotiovelleni ja toivoo ikuista elämää yhdessä... Siirsin tapauksen setvimisen suoraan Itä-Helsingin poliisille.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Del Aholainen
24.2.2010 16:29
Karmivaa - ja yllättävän samanlaista kuin Olivialla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Pipboy81
24.2.2010 18:39
Cityn paras kolumnisti.
Onneks olen itse mies, niin ei tarvi pelätä että noin kävis.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
24.2.2010 20:31
Ovat kyllä hankalia ihmisiä nuo omistushaluiset stalkkerit, eikä niistä eroon pääsemiseenkään ole mitään yksinkertaista keinoa :(
Alkuun kannattanee varmaan koettaa josko stalkkaamisinto lopahtaisi nopeasti kun vastakaikua ei kuulu. Viranomaispuoli saattaa sitten auttaa jos poliisi intoutuu puhuttelemaan vainoajaa ja kyseinen urpo herää todellisuuteen, mutta pahimmillaan sekin voi johtaa provosoitumiseen eikä laki sinällään suojele ketään tällaista harrastusta vastaan...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Althea
24.2.2010 21:19
Jahas, näitähän löytyy näköjään muiltakin...
Vastaa kommenttiinKarmivaa.
Vastaa kommenttiin
Del Aholainen
25.2.2010 09:17
"Onneks olen itse mies, niin ei tarvi pelätä että noin kävis."
Miehet eivät tosiaan helpolla saa tuntemattomia stalkkereita, mutta katkerat ex-naiset saattavat piinata miestä.
"Alkuun kannattanee varmaan koettaa josko stalkkaamisinto lopahtaisi nopeasti kun vastakaikua ei kuulu. "
Olen kanssa pohtinut, toimiiko stalkkereihin sama kuin huomionhakuisiin ihmisiin. Seuraavassa bloggauksessa neiti O:n kokemuksia vastakaiuttomuudesta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
25.2.2010 11:57
Näitä juttuja alkaa kohta olla työpöydät notkollaan.
Parhaiten toimii ignooraus, tavoitteena on saada jonkun ajan kuluttua stalkki etsimään turhautuneena uutta kohdetta.
Kiusaaja voittaa ottelun jos saa kohteensa ärsyyntymään ja reagoimaan jollain lailla. Kohde voittaa taistelun jos on kärsivällisyyttä olla reagoimatta näihin provoihin.
Joskus toimii, joskus ei, riippuu niin siitä miten suorassa kiusaajan maton hapsut ovat.
On myös olemassa tapaus, jossa tuomittiin vuoden lähestymiskielto ja kotirauhan häirinnästä sakkoja. Kohde salasi sen jälkeen kaikki tietonsa osoitteesta rekisterinumeroon. 10 vuotta tästä kohde vaihtoi työpaikkaa ja unohti mainita firmassa ettei hänen nimeään saa näkyä julkisesti firman tiedoissa, viikon kuluttua siitä tuli stalkkerilta taas postia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
25.2.2010 12:17
Kokemusta on: tutustuin maalla (!) baarissa (!) mieheen, joka sanoi olevansa maalaistalon poika ja pitävänsä lehmiä maatilallaan. Taunopaloansaikonen-romantiikka sai ylivallan ja viehätyin miehestä, vaihdettiin puhelinnumeroita ja treffailtiin.
Vähän ajan päästä aloin kummastella, etteivät treffimme ikinä kestä iltamyöhään, mies häippäsi aina puoli kymmenen korvissa. Mutta jatkoimme, ja mies jopa rakastui minuun ja minä häneen (tai ainakin ihastuin).
Sitten kävikin ilmi, ettei mies mitään maalaistaloa omistanut. Tai edes taloa. Mies oli avohoitopotilas ja asui jossain 'hoitolassa' ja kotiintuloaika oli siis aina 22.00 illalla. Hoitolaan oli joutunut päihteitten väärinkäytön takia ja koska ei kyennyt hallitsemaan temperamenttiaan, l. sai raivokohtauksia ja pieksi ihmisiä.
Nice.
Tässä vaiheessa mies siis oli niin rakastunut minuun että suunnitteli avioliittoa ja että olisimme aina yhdessä.
Alkoi pelottaa hieman ja otin etäisyyttä sillä seurauksella että sain tekstareita ja puhelinsoittoja ja mies alkoi ilmestyä kotiovelleni. Saattoi odottaa minua kun tulin töistä.
Alkoi pelottaa hieman enemmän.
Lopulta päädyin kirjoittamaan kirjeen, jossa kerroin että hän tulee aina olemaan sydämessäni, ja että kaikki hetket jotka vietimme yhdessä olivat ainutlaatuisia, vain meille tarkoitettuja hetkiä. Mutta että näitten hetkien täytyy nyt olla ohi, sillä tarvitsen omaa aikaa ja haluan jatkaa yksin tullakseni vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi ihmiseksi.
Vein kirjeen henkilökohtaisesti perille, ja toteavaan sävyyn ilmoitin että minulla ei ole pientäkään epäilystä siitä, etteikö mies kunnioittaisi toiveitani jatkaa yksin, sillä tiesin että mies ymmärtäisi ja että hänen rakkautensa minuun olisi riittävän suuri tälle epäitsekkäälle teolle.
Tämän jälkeen vielä seremonianomaisesti molemmat allekirjoitimme kirjeeni ja halasimme hyvästiksi. En ole kuullut miehestä enää sen jälkeen.
Tuskin toimii aina, mutta pointtina se että stalkkerit saavat torjunnasta vaan lisää vettä myllyyn.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
25.2.2010 22:41
Ja nyt jos taunopaloromantikkomies sattuu roikkumaan täällä, niin tykkääkö, kun huomaa kirjoituksesi..?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Leccare
26.2.2010 11:02
Kyllä miehetkin saavat stalkkereita, kun riittävän ongelmallisten henkilöiden huomion saavat puoleensa. Naispuolisen ei tarvitse olla edes exä. Cityssä riittää, että poistaa päästään vinksahtaneen kaverilistalta, niin henkilö urkkii yksityiselämää ja puhuu paskaa selän takana vuodesta toiseen.
Vastaa kommenttiinYhteisöpalveluiden hienous on siinä, että stalkkerin ei tarvitse kaikkea tehdä kaikkea itse. He voivat valjastaa kaveripiirinsä tiedonkeruuseen ja delegoida eteenpäin häiriökäyttäytymisen eri muodot.
Vastaa kommenttiin
Del Aholainen
26.2.2010 11:04
"On myös olemassa tapaus, jossa tuomittiin vuoden lähestymiskielto ja kotirauhan häirinnästä sakkoja."
Hyvä. Se ongelmahan näissä on, että monilla on kynnys ilmoittaa poliisille. Oletetaan, että stalkkeri saa pienen rupatteluhetken poliisisedän tai -tädin kanssa, mutta siinäpä se.
"Tuskin toimii aina, mutta pointtina se että stalkkerit saavat torjunnasta vaan lisää vettä myllyyn."
Hämmentävä ja rohkea veto tuo kirje ja halaus!
"Ja nyt jos taunopaloromantikkomies sattuu roikkumaan täällä, niin tykkääkö, kun huomaa kirjoituksesi..?"
No, näissä kommenteissa jo yhdellä on ollut erittäin samanlainen deittipalstalta alkanut stalkkaus, joten en usko "Taunon" edes tunnistavan itseään. "Taunolla" ei välttämättä ole kaljamahaa, eikä "Olivia" opiskele liiketaloutta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
26.2.2010 11:52
Juuri näiden Tauno TunteenPalojen ja Ikosen MiesAnsojen takia pitäisi säätää laki, joka edellyttää deitti-ilmoituksen laittavalta nettiajokortin. Kortin yhtenä suoritusosana olisi mitä-paljastan-itsestäni-tuntemattomalle-turvallisesti-tentti.
Eniten ongelmissa ovat ne, jotka ovat tottumattomampia netin käyttäjiä, eivätkä kehtaa kertoa etukäteen kavereille aikeista laittaa deitti-ilmo. Kukaan ei ole heille neuvomassa tapoja ja osoittamassa sudenkuoppia. Valitettavan moni saa oppia nämä asiat kantapään kautta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin