Läskiseksipommi?

  • Sunniva Strömnes

Viime viikolla jotkut teistä lukijoista kommentoivat blogimerkintääni sanomalla, että laiha on kauniimpi kuin lihava. Siitä kommentista onkin hyvä jatkaa tällä viikolla näin Lontoon muotiviikon jälkimainingeissa. Kanadalainen muotisuunnittelija Mark Frost kun laittoi äskettäin Lontoossa lavalle niin sanottuja plus-koon malleja, eli kokoa 40-42 olevia tyttöjä.

Jotkut ehkä hehkuttaisivat, että ”vihdoin normaalikokoisia naisia catwalkilla”, mutta minä en näe syytä iloon. Koska 99,99 prosenttia muotisuunnittelijoista käyttää vieläkin pelkkiä langanlaihoja malleja, laiha on edelleen ihanne. 350 suunnittelijan kauppaliiton CFDA:n (Council for Fashion Designers of America) kampanja, jossa vaaditaan muodin ammattialaisilta liian laihojen ja nuorien mallien käyttämisen lopettamista ei ole auttanut melkein yhtään. Victoria Beckhamkin esitteli vaatemallistonsa äskettäin New Yorkin muotiviikoilla, ja vaikka hän sanoi jättäneensä liian laihat tytöt pois, lavalla nähtiin kuitenkin ihan yhtä anorektisia tyttöjä kuin Victoria itse.

Laihuuden aikakauden vastapainoksi maailmalla leviää myös ”liikalihavuuden ihannointi” -liike, vaikka suuri ylipaino on yhtä lailla terveysriski kuin liian matala painoindeksi. Precious-leffan Gabourey Sidibe ja Gossip -yhtyeen Beth Ditto ovat monelle tytölle idoleita, ja heitä ihannoidaan mediassa ”ihanan rehevinä”. Miksi ihailla sitä, että verisuonet ja maksa huutavat hoosiannaa ja aivoverenvuoto, diabetes ja syöpä uhkaavat nurkan takana? Miksei esimerkiksi Beth Ditto ole missään haastattelussa sanonut, että tietää kärsivänsä liikalihavuudesta ja aikoo tehdä asialle jotakin? Päinvastoin, hän sanoo pitävänsä kiloistansa ja ajavansa kaikkien läskien asiaa.

Näyttää siltä, että olemme menossa kohti maailmaa, jossa liikalihavuuttakin ihannoidaan. Älkää käsittäkö väärin, minusta nainen on kauneimmillaan kun luiden ympärillä on sopivasti lihaa, mutta sairaalloisen lihava ihminen on minusta yhtä surullinen näky kuin sairaalloisen laiha.

Kumpi siis onkaan pahempi? Beth, joka ylpeilee liikalihavuudellaan ja antaa naisille sellaisen kuvan, että on hienoa, naisellista ja seksikästä olla sairaalloisen lihava? Vai Karl Lagerfeld, joka on haukkunut laihoja malleja vastustavat ”sipsipussiensa päällä istuviksi läskeiksi”?

Voisiko olla, että kun joku on omalla alallaan loistava, niin kuin Lagerfeld muodinluojana ja Ditto muusikkona, niin heidän mielipiteitänsä ihannoidaan, vaikka samat asiat tavallisen pulliaisen sanomana kuulostaisivat aivan mielipuolisilta.

Onko Gossip yhtyeen Beth Ditto sinusta läskipommi, seksipommi vai läskiseksipommi?

16 kommenttia

Anonyymi

23.2.2010 20:02

Naulan kantaan! Olit aivan oikeassa edellisessä kirjoituksessasi kirjoittamastai missistä. Tämä videon läskipommi on karmiva! Surullista että Suomessakin aletaan mennä tähän läskinihannointiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.2.2010 20:28

En ole tutustunut lähemmin Beth Ditton ajatuksiin, joten kommentoin nyt lähinnä tämän kirjoituksen pohjalta.

Eiväthän ylilaihat mallitkaan paljasta kärsivänsä syömishäiriöstä haastatteluissa, miksi Beth Ditton pitäisi haastatteluissa valistaa lihavuuden haittapuolista (jotka varmasti kaikki tietävät muutenkin.)

Naisille näkyvä kuva tällä hetkellä on se, että on hienoa ja seksikästä olla laiha. Mitä yksi Beth Ditto vaikuttaa kaikkien naistenlehtien laihdutusvinkkien ja forumin kymmenmetristen laihoja naisia esittelevien mainoslakanoiden keskellä?

Beth Ditto tuskin kehottaa ketään lihomaan, vaan ehkäpä hän auttaa tuhansia yli- ja normaalipainoisia naisia pitämään itsestään edes vähän enemmän. Ehkäpä ylipainoiset idolit näyttävät meille, että itseään ei tarvitse hävetä, vaikka olisikin erilainen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

23.2.2010 20:47

Noista vaihtoehdoista ehdottomasti läskipommi.

"...minusta nainen on kauneimmillaan kun luiden ympärillä on sopivasti lihaa..."

Tarkoitit varmaan läskiä, eikä lihaa. Ja juuri näin minäkin sen näen. Pitää olla terveen näköinen ollakseen seksy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.2.2010 23:40

Beth on ehdottomasti läskiseksipommi, mutta se johtuu suurimmalti osin hänen yleisestä asenteesta. Ilman itsevarmuutta/sitä, että on itsensä kanssa sinut, läski on vain läski.

Minua ei kiinnosta käytännössä paskaakaan, mitä joku luisvuttoni sanoo kauniiksi. Eri asia on tietty, mitä suuri yleisö ajattelee. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä pinnallisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.2.2010 01:08

Muistaakseni Teksasissa jo yli 60% KAIKISTA asukkaista on ylipainoisia/sairaalloisen ylipainoisia. Ylipainoisia on myös jo maailmassa enemmän kuin nälkää näkeviä ihmisiä vaikka se käsittämättömältä kuullostakin. Ehkä tulevaisuudessa 60% tulee olemaan ylipainoisia, 35% aliravittuja ja 5% normaalipainoisia (vaikka eiväthän he toki enää silloin ole "normaaleja"). Hyvä maailma! Jatketaan samaa rataa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

24.2.2010 10:04

En kiihottunut videon taikinapallosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.2.2010 12:22

Miksi mennään aina äärestä toiseen? Mallit ovat joko kokoa 34 tai alle tai sitten 40 tai yli. Eivätkö naiset esim kokoa 38 ole "normaaleita".
Miksi oikeasti tavallisen kokoiset naiset eivät ole malleina?
(liian läski malliksi, liian laiha xl-malliksi) Tämmöistä ihmettelen..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jyrki

24.2.2010 12:59

En jaksanut katsoa videota kun ei oikein trendipop uppoa.

Mutta kommentti tuohon kilojen kantamiseen, niin paljon näkee seksikkäitä hieman pulleampia tapauksia jotka eivät näe sitä itse vaan häpeävät kroppaansa..

Se on se olemus ja asenne mikä ratkaisee ja jos se on sellainen anteeksi että olen olemassa tyyppinen niin eipä paljon pulssia nostata oli se kroppa missä mitoissa tahansa.

En siis kannata kauneusihanteista vähänkään poikkeavien itsetunnon lyttäämistä entisestään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.2.2010 14:27

Itse plus-kokoisena naisena (painoindeksi 30 eli liikalihava) kommentoisin tähän, että kukin kantakoon kroppaansa itse haluamillaan kiloilla niin kauan kuin siitä ei aiheutu (kansan)terveyshaittaa. Vaikka itselleni pizza, burgerit ja olut maistuvatkin, käyn vähintään 3 kertaa viikossa salilla. Verenpaineeni, verensokerini ja kolesteroliarvoni ovat kunnossa, enkä hengästy juostessani rappusia ylös.

Mitä siis siitä, että vaatteeni ovat kokoa 42-44? Se ei haittaa minua (mitä nyt joskus kaupassa vituttaa jos koltut ei mahdu päälle), se ei haittaa aviomiestäni eikä se haittaa [julkista] terveydenhuoltojärjestelmäänkään; olen hyvässä fyysisessä kunnossa.

Samaa tuskin voi sanoa Beth Dittosta; noin roimalla ylipainolla saa varmasti kaupan päälle kilokaupalla (!) terveyshaittoja. Mielestäni hänen mielipiteensä antaa meille läskeille luvan olla läskejä. Kaikki läskit vaan eivät aina pysy kohtuudessa läskiydessäkään ja mielestäni sairaalloisen ylipainoiset tarvitsevat yhteiskunnan paheksuntaa saadakseen edes jonkin syyn yrittää laihduttaa.

Ja minä saan sanoa tämän sillä olen itsekin lihava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.2.2010 14:56

Jatkaisin vielä tuohon ylläolevaan kommenttini (plus-nainen) että ei sen sairaalloisen ylipainoisen ihmisen elämä nyt oikeasti voi olla kaikkea sitä glamouria kuten Ditto väittää: vaatteet saa hankkia lainapeitteeltä tai kauppaketjujen plus-osastoilta (oikeasti! jumalattoman nöyryyttävää! katsokaa hei kaikki, olen läski ja ostoksilla!), oven avaaminenkin hengästyttää, aina kun syöt julkisella paikalla niin kaikki tuijottaa tai tuijottaa pahoinvoivan näköisenä...

Puhumattakaan siitä että rakkauselämä on täynnä friikkejä ja feedereitä, ketä täysin normaalijärkistä ihmistä nyt viehättää se että penetraatio on että läpsäyttää reidelle ja surffaa aallon mukana sisään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.2.2010 01:55

Beth Dittolla, jo(s)ta kuulen nyt ensimmäistä kertaa, on mielestäni ennen kaikkea kiva ääni.

Kommenttina seuraavaan:

"Miksi mennään aina äärestä toiseen? Mallit ovat joko kokoa 34 tai alle tai sitten 40 tai yli. Eivätkö naiset esim kokoa 38 ole "normaaleita"."

40 on kyllä ihan normaali eikä mikään "isojen tyttöjen" (argh) koko, jos naisella on vähänkin pituutta.

Käytän itse lähes 180-senttisenä vaatteita suunnilleen haarukasta 36-42. Hameesta menee 36, mutta hihojen ja lahkeiden pituus sekä hartialeveys ovat monesti aivan liian pienet normaalikoossani 38.

Painoindeksini on 20.6 eli en ole ylipainoinen, enkä pituudestani huolimatta muutenkaan "epäsopusuhtainen". Vaatteet nyt vain ovat ihmeellisesti suunniteltuja, en ole itse koskaan löytänyt esim. farkkuja, joissa ei olisi vyötäröllä tyhjää, jos lahkeet ovat riittävän pitkät.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sunniva Strömnes

27.2.2010 01:23

Kiitos kaikista mielenkiintoisista näkökulmista :).

Anonyymi kirjoitti: "Naisille näkyvä kuva tällä hetkellä on se, että on hienoa ja seksikästä olla laiha. Mitä yksi Beth Ditto vaikuttaa kaikkien naistenlehtien laihdutusvinkkien ja forumin kymmenmetristen laihoja naisia esittelevien mainoslakanoiden keskellä? Beth Ditto tuskin kehottaa ketään lihomaan, vaan ehkäpä hän auttaa tuhansia yli- ja normaalipainoisia naisia pitämään itsestään edes vähän enemmän. Ehkäpä ylipainoiset idolit näyttävät meille, että itseään ei tarvitse hävetä, vaikka olisikin erilainen."

Vastaukseni: Ei itseään tarvitse hävetä, vaikka olisi erilainen, mutta jos on roimasti ylipainoinen tai sairaalloisen laiha kannattaisi ehkä harkita jonkin sortin elämänmuutosta (esim. psykologilla tai psykiatrilla käyntiä tai muuta apua, jos ei itse onnistu muuttamaan elämänsä suuntaa ja laihduttaa omin voimin). Ditto ei muuten ole ainut roimasti ylipainoinen, jota ihannoidaan, sitä yritin myös blogikirjoituksessani sanoa. Liikalihavuuden ihannoinista on tulossa vaarallinen trendi, myös Suomessa. Mielestäni Ditto kannustaa loppupeleissä naisia olemaan välittämättä terveydestään, koska väittää, että on hienoa olla "megaläski". Its not, its dangerous! Meidän pitäisi siis puhua enemmän liikalihavuuden vaaroista ja mistä se johtuu, kuulummehan jo maailman lihavimpiin kansoihin.

Anonyymi: "Miksi mennään aina äärestä toiseen? Mallit ovat joko kokoa 34 tai alle tai sitten 40 tai yli. Eivätkö naiset esim kokoa 38 ole "normaaleita".Miksi oikeasti tavallisen kokoiset naiset eivät ole malleina?
(liian läski malliksi, liian laiha xl-malliksi) Tämmöistä ihmettelen.."

Vastaus: Niin minäkin ihmettelen. Itse olen kokoa 38-40. Vaikka olisin pitkä en kelpaisi malliksi, koska en ole tarpeeksi laiha. En myöskään kelpaisi xl-malliksi, koska en ole tarpeeksi suurikokoinen. Olen normaalikokoinen, omasta mielestäni hoikka. En todellakaan tiedä miksi terveellistä painoa ei ihannoida enempää. Siihen on varmasti monta syytä. Naisten huono itsetunto, mediassa esitetyt ihanteet ja halu olla näiden "kauneusihanteiden" mukainen...homma on varmasti monen tekijän summa. Mene ja tiedä.

Ps. Ditto muuten pitää itseään feministinä. Hän ei aja kainalokarvojaan eikä käytä deodoranttia. Tähän "feminismiin" kuuluu itsensä hyväksyminen liikalihavana ja kannustamaan muita lihavia hyväksymää itsensä. Sairasta mielestäni. Yhtä hyvin voisimme kannustaa anorektisia hyväksymään itsensä liian laihoina? Liikalihavuus on todella suuri ongelma Suomessa ja esim, myös Amerikassa. Nostan siksi hattua Michelle Obamalle, että hän ryhtyi kampanjaan liikalihavuutta vastaan. Joku Suomen poliitikoistakin voisi ryhtyä kampanjoimaan terveellisten elämäntapojen ja lihavuuden ehkäisyn puolesta...mutta ei...alla Helsingin kaupunginvaltuustossa valtuutetut pitävät aivan mielipuolisia puheenvuoroja siitä kohutusta pääkaupungin koululaisten kasvisruokapäivästä...

http://www.youtube.com/watch?v=3i4EVfLtIu8

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.2.2010 02:25

Ditto on vhinettävä ja turhauttava läskikasa ja on myös bändinsä ohella naurettavan surkea akti. Tekotaiteellisille lehdille taas syy ja aihe antaa ne viisi tähteä.

Läskipommi.

Toisaalta tietyssä mielentilassa tollanen läskipallo olisi mainio seksuaaliseen tyydytykseen. Mutta ei kahville.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.2.2010 23:24

Jokaisen on hyödyllistä hyväksyä itsensä, se ei ole vain täydellisten ihmisten etuoikeus. Luuletko todella että mikäli anorektikko,joka todella aivan todella hyväksyisi itsensä, olisi kauaa anorektikko? Sama toiseen suuntaan. Itsensä hyväksymisestä, vaikka olisikin vakavasti alipainoinen tai ylipainoinen alkaa matka kohti tervehtymistä. Ja se on ainoa tapa parantua.
Nimimerkillä 15 vuotta ruualla leikkinyt.
Ja kun nyt kerran aloitin, tulkoon sekin sanottua että on erittäin toivottavaa ettei kukaan suomen poliitikoista ala kampanjoimaan minkään elämäntaparemontin puolesta. Terveysfasisimi on viety jo aivan liian pitkälle, Jo viisi vuotiaaat taitavat ruokaympyrän. Ja sekö nyt on sitten kaikkein oleellisinta tässä elämässä? Tiedosta ei ole pulaa, siihen hukkuu. Sitä paitsi, kärjistetään nyt hieman; vittuako se kenellekkään kuuluu jos haluaa kuolla nelikymppisenä? Länsimaissa pitkän iän ihannointi otetaan vastaan aivan annettuna. Joskus kannattaa pitää huolta vain omista asiostaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.3.2010 16:55

Anorektikkous ei muuten ole se ainoa (liika)lihavuuden vastakohta. Itse söin nuoruuteni paljon ja epäterveellisesti ja painoindeksi ei silti noussut edes kahdeksaantoista.

Mä en ole törmännyt liikalihavuuden ihannointiin, mutta olen törmännyt sellaiseen trendiin, että lopetetaan laihduttaminen, hyväksytään oma paino ja aletaan sen sijaan panostaa terveyteen, eli liikuntaan ja järkevään syömiseen. Enkä pysty ymmärtämään vaikka kuinka yrittäisin, että mitä vikaa siinä on. Luulis nyt ettei roskaruoka ja sohvaperunointi sen terveellisemmäksi muutu vaikkei painoa oliskaan liikaa. Nykyisellä läskipaniikilla vain annetaan tekosyy normaali-/alipainoisille jatkaa epäterveellistä elämää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KeljuSherlock

30.3.2010 14:47

TAAS näitä kirjoituksia joissa katsotaan sitä mikä on SEXYÄ...

minusta tuo nainen on sexy koska hän on itsevarma. minulle ainakin seksikkyys on PALJON muuta kuin "laihuus" tai "lihavuus". seksikkyyttä on TERVE mieli. yleensä, ikävä kyllä, anoreksia ja liikalihavuus lähtevät samoista syistä, "epäterveestä" mielestä, traumasta, pelosta, masennuksesta?

lisäksi tuo paino-indeksi... maailman epätarkin numero siihen onko joku terve. vaikka läskiä ei kerry vatsaan, sitä voi kertyä verisuoniin salaa. sitä kutsutaan kolesteroliksi, ja paino-indeksi ei todellakaan sellaista terveydelle haitallista asiaa paljasta.

hoitakaa mielenne kuntoon, saamari. aina seksiä ja läskiä tai laihaa... onko mielellä mitään virkaa maailmassa nykyään, ihan totta. itsensä hyväksyminen on niitä pieniä asioita, jotka yleensä johtaa liikalihavuuteen tai liikalaihuuteen, liikaan lihaspalvontaan... onhan sekin jo jonkunlainen syy, jos esimerkiksi antaa itsensä olla sairaalloisen lihava vain todistaakseen sillä jotain pointtia laihuutta vastaan, ja toisin päin.

sellaista termiä kuin "normaali" ei tulisi edes nykyään käyttää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi