Väärin kannustettu?

  • Iiro Lehtonen

Jääkiekon SM-liiga sai maanantaina kaivattua yllätysväriä, kun HPK ja TPS varmistivat finaalipaikkansa ennakkosuosikkien KalPan ja JYPin kustannuksella. Finaalisarjasta tulee jollain tavalla mieleen vuoden 2006 kevät, jolloin HPK ja Ässät kohtasivat finaaleissa.

Hallitsevan mestarin JYPin ja turkulaisten ylpeyden välillä oli jo nähtävissä loistavaa pudotuspelitunnelmaa. Kierrokset nousivat kaukalon lisäksi välillä myös kaukalon ulkopuolella. JYP-valmentaja Risto Dufvan ylimieliset lausunnot viime keväältä saivat TPS-kannattajien mielikuvituksen valloilleen, ja tänä keväänä monen turkulaisen hiusrajaa peitteli pahvinen RD-kypärä. Tosin SM-liiga päätti kieltää moiset tekeleet hyvän maun vastaisina. Väärin kannustettu, tai tässä kohtaa provosoitu.

Niin sanotun oman joukkueen menestyksen myötä fanien kevät on yhtä juhlaa, mutta kummallisia soraääniä kuuluu etenkin yllätysjoukkueiden faneilta tasaisin väliajoin satunnaisten kannattajien suuntaan. Tosifanit ovat näreissään siitä, että tietyt ihmiset löytävät fanipaitansa kaapista ainoastaan menestyksen hetkillä. Väärin kannustettu, tosifanien keskuudesta todetaan. On vaikea ymmärtää, miten se voi olla intohimoisilta kannustajilta jotenkin pois, että halli on kauden parhaana aikana ääriään myöden täynnä?

Toivottavasti torstaina alkavissa finaaleissa molempien joukkueiden fanit, kannattajat ja seuraajat osaisivat nauttia täysin rinnoin kauden parhaista hetkistä ilman energian tuhlaamista turhuuksiin.

3 kommenttia

Anonyymi

20.4.2010 20:52

"On vaikea ymmärtää, miten se voi olla intohimoisilta kannustajilta jotenkin pois, että halli on kauden parhaana aikana ääriään myöden täynnä?"

Varmaan kannustuksen lisäjoukot kelpaavat aina, mutta kyse lieneekin siitä, että nämä ns. gloryhunterit häviävät maan uumeniin yhtä nopeasti kuin olivat menestyksen myötä esiin nousseetkin. Voittojen jälkeen pidetään kovaa meteliä siitä, että ollaankin kultajoukkueen faneja. Heitä ei kuitenkaan näy silloin, kun joukkueella menee huonommin - juuri silloin, kun yleisön tukea eniten tarvittaisiin. Voikin miettiä, kummat ovat seuran kannalta tärkeämpiä: pitkän linjan fanit, jotka ostavat joka vuosi kausikortin ja istuvat hallilla kaudesta toiseen, vai ne, jotka vaihtavat suosikkiseuraa kulloisenkin menestyjän mukaan.

Närää voi herättää ehkä myös se, että menestyksen myötä heräilevät uuskannattajat saattavat viedä ratkaisupelien liput nenän edestä niiltä tosifaneilta, jotka syystä tai toisesta - kuten kaukaisen asuinpaikan takia - eivät omista kausikorttia. Toki on hienoa, että kiekkobuumeja syntyy eri kaupunkeihin. Sen myötähän niitä uusia, uskollisia fanejakin löytyy.

Tässä nyt oli vähän spekulaatiota, mistä tuo "vääräksi kannustukseksi" haukkuminen voisi johtua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

usnor

20.4.2010 22:09

kyllä se on taito löytää hyvistäkin asioista jotain negatiivista. Ja tärkeä taito onkin. Ilman sitä ihmiset saattaisivat tulla liian iloisiksi ja kadottaa yhteyden suomalaisen sielunmaiseman peruspilariin melankoliaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Iiro Lehtonen

22.4.2010 20:24

Hyvää pohdintaa anonyymilta. Taustalla on varmasti myös sitä perinteistä itsekorostamista. "Minä olen tosifanina parempi kuin sinä menestyksen metsästäjä."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi