Tällä viikolla saatiin taas uusi julkkisuhri. Nuori poika uhkasi Facebookin kautta tappaa Joel Hallikaisen ja tämän perheen. Tänään keskiviikkona uhkailija tapaa Hallikaisen suorassa lähetyksessä Maria!-tv-ohjelmassa ja pyytää Hallikaiselta anteeksi. Hän kun katuu kirjoituksiaan ja haluaa omien sanojensa mukaan antaa ”typeryydelle kasvot”. Tai sitten poika haluaa vain välttää oikeuskeissin tai saada vartin verran julkisuutta.
Äskettäin myös maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) on saanut tappouhkauksia. Joku perusti ryhmän Facebookiin, jonka nimi oli: ”Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin taposta!!".
Julkkisten lisäksi myös monet toimittajat saavat uhkauksia. Itsekin olen saanut oman osani, onneksi kuitenkin aika vähän. Muistan kuitenkin erityisen hyvin sähköpostiviestit, joissa luki, että ”sut pitäisi kivittää kuoliaaksi ja heittää kalliolta alas”, ”mä tapan sut saatanan huora” ja ”mä tiedän missä sä asut”.
Vaikka näistä uhkausviesteistä on pitkä aika, muistan ne hyvin. Pelko valtasi koko kehoni. Ajattelin, että tämä on jo liian kova hinta toimittajana olemisesta. Muutin osoitteeni ja puhelinnumeroni salaisiksi, ja minua pelotti pitkän aikaa kulkea ulkona, jos vaikka se tyyppi, jonka mielestä minä olen niin hirveä, haluaa viedä minulta tai joltakulta läheiseltäni hengen. Voin vain kuvitella, miltä esimerkiksi Hallikaiselta ja Thorsista tuntuu.
Eräällä tutullani oli lehtiä lukiessaan tapana haukkua julkkiksia, joista hän ei pitänyt. Hän saattoi suureen ääneen huutaa, että ”mitä toikin vitun lehmä taas on menny tekemään. Mä en vittu jaksa kattoa sen tympeää naamaa tai lukea mitään paskaa siitä enää. Tyyppi on aivan kusipää”. Kysyin tutultani, että mistä sinä tiedät, minkälainen tuo julkkis on, ethän sinä tunne häntä. Kun tuttuni ei hiljentänyt arvosteluryöppyään, tokaisin, että ”minä tunnen tuon julkkiksen ja hän on ihan tavallinen ihminen julkisessa työssä. Hänellä on hyviä ja huonoja puolia. Hänen koko olemuksensa ei kiteydy tuohon yhteen hänestä kirjoitettuun juttuun”.
Mutta miksi julkkikset herättävät niin suuria tunteita ihmisissä? Miksi joitakin ihaillaan melkein kuin he olisivat jumalia ja miksi toiset saavat tappouhkauksia?
Facebookin, Twitterin ja muiden nettipalvelujen aikakautena vihansa voi nykyään kirjoittaa muiden näkyville. Haukut ja uhkaukset laitetaan kaikkien nykyään luettavaksi, vaikka ennen ihmiset haukkuivat julkkiksia kotonaan. Huono ja laiton trendi.
Olen monesti miettinyt, miksi ihmisillä riittää niin paljon ihailua tai vihaa julkkiksia kohtaan. Uskon tämän johtuvan siitä, että lehdissä komeilevat ”idolit” ovat tietynlainen oman sielun peili. Omia patoutumia puretaan helppoihin kohteisiin, jotka eivät pysty puolustautumaan, vaikka ennemmin pitäisi kysyä itseltänsä, miksi on niin vihainen ihmiselle, jota ei edes tunne. Johtuuko se siitä, että on tympiintynyt omaan elämäänsä? Johtuuko se kateudesta vai kenties siitä, että yksinkertaisesti sapettaa ja halua purkaa sisällä kiehuvaa vihaansa?
Entä te hyvät lukijat, haukutteko tekin ihmisiä, joita ette tunne? Miksi?