Heräämisen jälkeen makoilin melko pitkään sängyssä. Meinasin nukahtaakin mutta ajatuksenjuoksu pysyi kuitenkin suhteellisen hyvin koossa. Jostain tuli mieleeni se tunne, että elämä on jossain muualla. En siis tuona hetkenä tuntenut niin, mutta aloin ajatella sitä tunnetta joka oman itsenikin on monta kertaa vallannut. Ja mietin, että mistä se sitten johtuu? Miksi toisinaan on tuntunut siltä että kaikki tärkeä tapahtuu jossain muualla, ja mitä se kaikki tärkeä sitten on?
Olen ollut aika levoton. Viimeisten kolmen vuoden aikana olen muuttanut muutaman kuukauden välein ihan vain siksi, etten ole koskaan viihtynyt missään pidempään. Aina on tuntunut siltä ettei tämä, tämä eikä tämäkään paikka ole sovi mulle. Ties kuinka monta kertaa olen muuttohetkellä vakuutellut että TÄLLÄ kertaa aion viipyä kauemmin. Ja ties kuinka monta kertaa olen muutaman kuukauden jälkeen todennut että tämä nyt vain ei ole mua varten ja että on pakko päästä pois, seuraavaan paikkaan. Sama ajatusmalli on toistunut myös niin opiskeluasioissa kuin ehkä uusissa ihmissuhteissakin. Mietinkin nyt sitä, että olenko ehkä tiedostamattani etsinyt sitä toisaalla tapahtuvaa kaikkea tärkeää naamioiden sen tyydyttävän asuinpaikan ja muun sellaisen etsimiseksi?
En kai ole kovin aikuinen vieläkään, kun käsitykseni elämästä on ollut - ja on osittain yhä - niin idealistinen. Silloin kun omassa elämässäni on ehkä vähän harmaampi vaihe menossa, olen jollain tapaa uskonut että olen vain tipahtanut räiskyvästä elämänpyörästä joka sitten jatkaa kulkuaan ilman minua. Että se OIKEA, täysi elämä on koko ajan olemassa mutta itse vain en pääse osalliseksi siihen koska olen väärässä paikassa väärään aikaan. Olen ehkä aina kestänyt arkea vähän keskimääräistä heikommin ja kieltäytynyt jopa uskomasta, että sekin kuuluu elämään, vieläpä melko vahvasti. Ja kun en ole halunnut uskoa sitä, olen kenties juossut sellaisten asioiden perässä joita ei lopulta ole olemassakaan.
Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun ajattelen tätä näin perusteellisesti. Juuri nyt olen jopa melko varma teoriastani, mutta pian taas kenties en; siitä syystä nuo lukuisat `ehkät` synonyymeineen tuolla tekstissä. Oikein isolla ehkällä varustettuna voisin varovasti sanoa kuitenkin sen, että luulen päässeeni pahimman yli, mitä tulee tuohon "Elämä on jossain muualla" -ajatteluun. En nimittäin muista ihan vähään aikaan tunteneeni sillä tavalla. Ja tällä hetkellä tunnen hyvin vahvasti että elämä on tässä ja nyt, niin hyvässä kuin pahassakin.
