Cityparin elämää

Jos mä olen parina päivänä kirjoitellut vähän alavireisiä merkintöjä, niin nyt tuntuu taas olevan parempi mieli. Mä taidan todellakin tietää mitä haluan. Se on jotain ihan muuta kuin mitä viime vuosina olen ajatellut, mutta mä olen aika varma siitä tällä hetkellä. Viimeinkin mä näen itseni läpi. Näen, etten ole sitä mitä ehkä halusin olla, mutten silti yhtään huonompi tai vähemmän. Oikeastaan päinvastoin. Mä olen aina luullut että maailmassa on vain yksi juttu jonka mä osaan, vain yksi asia jossa oikeasti olen hyvä ja josta voin kaavailla aineksia tulevaisuuteen. Nyt mä tajuan että on muutakin. Toki kirpaisee ymmärtää ettei se syvälle piirtynyt juttu olekaan kokonaisuudessaan sitä mihin mä sovin, mutta nyt mulla on jotain sen tilalle. Eikä mun tarvitse siitäkään luopua kokonaan, vain muuttaa vähän sitä kaavaa jonka itselleni suunnittelin. Mulla on nyt tosi vahva tunne tämän suhteen. Toivottavasti en erehdy.

Ja muutenkin maailma on taas mukava paikka. S on paljon pirteämpi kuin eilen. Oltiin äsken mammalla kahvittelemassa ja se meni hyvin, niin hyvin että S tahtoo lähteä toisellekin mummille porukassa. Ei se pelkääkään niin paljon. Nyt se soittaa kitaraa tuossa vieressä ja laulaa. Mulla oli eilen aika ristiriitaisia tunteita sitä kohtaan ja tavallaan olin siksi aika pettynyt itseeni. Voiko sellaiset tuntemukset olla oikeutettuja? En mä tiedä. Mutta mä en aio tällä kertaa jättää niitä sisälleni ja murehtia yksikseni vaan ihan varmasti puhun niistä vielä. Kun mä kuitenkin tiedän että se helpottaa. No, pääasia että nyt meillä molemmilla on parempi mieli. S tuntee kiinnostusta asioihin ja se on tärkeää.

Yöllä mä aloin pitkästä aikaa lukea. Siis muutakin kuin pääsykoekirjoja. Se on hyvä, se kertoo edistyksestä itseni suhteen. Mä en ole pitkään aikaan kyennyt lukemaan. Erinäiset asiat ovat painaneet liikaa. En ole voinut keskittyä. Mutta eilen mä kävin kirjastossa ja lainasin muutaman kirjan. Aloitin niistä yhden ja hetken päästä tuli se tuttu tunne; en halunnutkaan lopettaa lukemista. Se on ominaista ja ominainen on hyvästä. Se todellakin tarkoittaa että mä alan hellittää otettani murheistani, hyvällä tavalla.

Ja nyt on jo sunnuntai. Sekin on hyvästä.

Joo eipä tarvii viisujakaan ihan lähivuosikymmeninä taas seurata. Hautajaissaattue tosiaan voitti, se, jolle nauroin eniten alusta alkaen - mä en taida tajuta musiikista yhtään mitään. No ei ole niin väliksikään.

Suomi hoiti kyllä homman kotiin. Ja Hanna päihitti Olan. Voitto se on sekin.

Ei kyllä yhtään nappais kirjoittaa mistään paastosta mutta kirjoitetaan nyt kun kerran eilenkin jätin väliin. Eli joo, paasto on ohi. Aloin jo eilen iltasella pikkuhiljaa totuttautua syömiseen kun tajusin että sunnuntaina on edessä perhepäivälliset joihin pitäisi edes jotenkin osallistua. Ja tulihan mulla niinkin se viikko paastoilua täyteen kun viime perjantaina viimeisen kerran söin.

Eilen ei ollut enää ollenkaan näläntunnetta eikä oikeastaan heikotustakaan vaikka kävin pyöräilemässäkin. Muutkin oireet rajoittuivat siihen pahaan makuun suussa. Myös torstain ja perjantain välisen yön nukuin jo melko hyvin enkä edelleenkään nähnyt enää niitä ruokaunia. Syömättömyyten siis todella tottui. Ja kai siihen tavallaan oli pakkokin tottua. Ihmiskeho ja -mieli ovat sopeutuvaisia.

Mitä jäi käteen? No, uteliaisuus ainakin tuli tyydytettyä, ja onnistuin voittamaan itseni. Aluksi en rehellisesti sanoen todellakaan tiennyt, pystynkö paastoamaan kokonaista viikkoa, mutta nähtävästi pystyin ja olen jopa vähän ylpeä itsekuristani :) Iho ja hiukset voivat hyvin ja luulen että tämä kevyt olokin pysyy jonkin aikaa. Painoa putosi nelisen kiloa josta toki puolet varmasti tulee syömisen myötä takaisin, sillä osa tuosta pudotuksesta on luonnollisesti nestettä. No, eipä tuo haittaa, kun laihtuminen tässä ei motiivina ollutkaan. Ruokaakin arvostaa nyt ihan eri tavalla :) Kaikin puolin jees kokemushan tuo oli, vaikkakin toki rankka sellainen. Ihan heti en lähtisin samaan uudestaan mutta tuskin tämä myöskään jää viimeiseksi kerraksi.

Mutta: Kyllä syöminen on kivaa ja ruoka hyvää, tällä hetkellä etenkin hedelmät :) Kiitos kaikille tsempistä!

Kello tulee kaksi ja mä kirjotan blogia - taas. Ei nukuta. Ahdistaa niin pirusti. Pitikin mennä lukemaan toi yksi viestiketju. "Suhtaudutko positiivisesti tulevaisuutesi?" tai joku vastaava, vittu. No en suhtaudu. Miksen mä taaskaan muistanut mitä siitä seuraa kun koittaa pärjätä niin hienosti itekseen; puhuu muille ehkä joistain tavallaan ulkoisista jutuista mutta jättää ne omat asiat sisälleen. No tämä siitä seuraa; hajoaminen.

Mulla vaan on niin luuseriolo tällä hetkellä. Mitään en tiedä ja siksi mihinkään en pysty. Kaikki kaatuu ennen kuin on alkanutkaan. Ja minkä sille voi jos ei vaan tiedä? Mä haluaisin tietää mutta kun en helvetti tiedä vaikka repisin aivojani mihin suuntaan tahansa. Ja samalla tuntuu että aika valuu hukkaan ja etenkin kaikki potentiaali. Onko mussa edes sitä? On kai, siihen sentään vielä uskon, mutta kun sen suuntaaminen tuottaa niin järjettömästi ongelmia.

Oikeesti. Kaikki muut kulkevat eteenpäin, menestyksestään riemuiten. Ja mä vaan seison paikoillani pakokauhuisena tietämättä mihin mennä. Ja yritän peitellä sitä koska mun on käytännössä mahdoton tunnustaa etten tosiaankaan tiedä. En mä sentään halua olla häviäjä julkisesti. Vaikka pahinta on kyllä olla sitä itselleen. Sehän tässä just ahdistaakin; se, etten mä ole sitä mitä niin sinnikkäästi olen itselleni uskotellut. Äsken itkin kun tajusin että mun on ehkä pakko vihdoinkin luopua siitä mitä mä niin järjettömästi olen halunnut.

Enkä mä ole edes kännissä. Olisinkin.

Listasin tuossa aiemmin tämän päivän hyviä asioita ja tunsin itseni aika iloiseksi. No, ei niin paljon hyvää ettei jotain pahaakin. Nyt on onneton olo.

S:llä on tosiaan synttärit tänään ja se oli äsken käymässä täällä. Sai sairaalasta neljän tunnin vapaan josta oli toki mielissään. Hyvinhän se vierailu meni, ei siinä mitään. Selvää kehitystä on taas tapahtunut sitten vapun; S ei ollut enää ollenkaan niin levoton ja hajanainen. Sen sijaan se oli avoimen masentunut. Ja vaikka tiedän että tavallaan on vain hyvä kun se nyt vihdoinkin päästää ulos ne negatiivisetkin tunteensa, en osaa olla olematta surullinen. Surullinen siksi, kun tiedän että sillä on tosi paha olo melkein koko ajan.

Kun toisesta tuntuu ettei millään ole mitään merkitystä, lohduttavat sanat ovat melko vähissä. Tokihan sitä voisi kiistää tuon väitteen ja etsiä merkitystä vaikka mistä, mutta lopulta se on ihan turhaa. Ei masentunutta ihmistä voi saada omilla idealistisilla puheillaan piristymään. Ja kuitenkin on pakko yrittää. Ja pettyä. Ja yrittää. Ja pettyä.

Siis mä tiedän ettei tilanne ole toivoton. Tiedän senkin että koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan. Mutta kun ei sen tiedostaminen nyt vain auta mitään. Tuntuu niin käsittämättömän pahalta katsoa toista, rakasta ja läheistä ihmistä, ja kohdata sen katse joka on kaikkea muuta kuin iloinen. Kun se yrittää väkinäisesti hymyillä, kun se makaa silmät kiinni peiton alla yrittäen nukahtaa ja unohtaa, kun se on niin ylitsevuotavan surumielinen...se vaan tuntuu pahalta, jo ihan fyysisestikin.

Tuntuu oikeastaan vähän siltä kuin olisi jakautunut kahtia. Toinen puoli suree ja itkee, toinen on toiveikas ja luottavainen. Toinen kärsii, toinen tietää. Toinen tuntee pakokauhua, toinen uskoo että vaikeakin masennus on hoidettavissa. Ja on se. Mä en ole koskaan kuullut yhdestäkään masentuneesta joka ei olisi toipunut sairaudestaan apua saadessaan. Siis tottakai masentuneet joskus tekevät itsetuhoisia tekoja, mutta tässä ei ole pelkoa siitä. Ja siksi mä olen luottavainen, joskin myös surullinen.

Tämä on hyvä päivä:

1. Paastoa jäljellä enää huomisaamuun asti. Kyllä mä aion selviytyä voittajana tästä :)
2. Veli tulee tänään käymään muutamaksi tunniksi, ja huomenna se pääsee "lomille" 1,5 vuorokaudeksi. Sillä on synttärit tänään ja ajattelin tehdä sille kakun. Saa nähdä, onnistuuko.
3. Nukuin melko hyvin viime yönä.
4. Ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: neljä päivää H-hetkeen. Jännittää, vähän, mutta hyvällä tavalla :)

Niin joo, painoin tänään neljä kiloa vähemmän kuin paaston alussa. No, iso osa siitä on tietysti nestettä, mutta tuntuu hassulta että tässä keventyy - vaikkakin väliaikaisesti - noin paljon. Kaipa siitä pari kiloa saattaa jopa pysyäkin poissa, joskaan ei se ollut motivaattorina paastolle. Totesinpa nyt vain.

No niin. Loppusuoralla ollaan, kuusi päivää paastoa takana ja yksi ainut enää edessä. Ja hyvä niin. Onhan tämä ollut ihan mielenkiintoinen kokemus mutta aikansa kutakin. Ei varsinaisesti houkuta jatkaa enää pidempään. Itse asiassa lopettaminen houkuttaisi jollain tasolla jo nyt, mutta en mä luovuta. Viikon sanoin paastoavani ja viikon myös paastoan.

Viime yön nukuin olosuhteisiin nähden ihan hyvin vaikka heräilinkin muutaman kerran yön aikana. Yhä oli kylmä ja nukuinkin pyjaman housujen, t-paidan, villapaidan, kaksien sukkien ja kahden peiton kera. Kerroin tänään aiemmassa blogissani viime yönä näkemästäni unesta ja se ei koskenut ruokaa :) Siis ne ´syön ja pilaan paastoni`-painajaiset taitavat olla historiaa. Tai no, sen tietää varmasti vasta parin yön kuluttua.

Aamulla join Biottan rypälemehua veteen laimennettuna sekä vettä ihan sellaisenaan. Otin myös puolitoista teelusikallista hunajaa kun heikotti vähän. Tähän väliin totean sellaisen seikan että Biottan mehuista varmuudella hyviä ovat rypäle-, digest- ja tomaattimehu. Muutkin hedelmämehut ovat varmaan ihan hyviä, mutta vihannesmehujen puolesta en menisi puhumaan (tomaattimehua lukuun ottamatta siis)... Kuten jo aiemmin totesin, porkkanamehu oli aivan järkyttävää, ja jotenkin uskon että selleri- ja hapankaalimehut kuuluvat samaan, elleivät vielä karmeampaan kastiin. Toki hedelmämehuissa on vihannesmehuja enemmän energiaa mutta ainahan niitä voi laimentaa kun ovat muutenkin melko vahvoja litkuja. Mä en ainakaan kykene juomaan sellaisia liemiä jotka pyrkivät ylös vikkelämpää tahtia kuin menevät alas.

Päivällä kävin kahvittelemassa J:n kanssa, vai pitäisikö sanoa `teettelemässä`. Oltiin Robertsilla ja arvaatte varmaan miten siellä himoitsin sitä itseään, kahvia. Mutta olin urhea ja otin grönt&skönt -teen. Onneksi J:kin otti teetä, ihan omaksi parhaakseen, sillä olisin ehkä murhannut sen jos se olisi siemaillut tyytyväisenä kahvia siinä mua vastapäätä istuessaan. Tuo tee ei kyllä maistunut kovinkaan hyvälle mutta sainpahan vaihtelua suussani lymyilevään pahaan makuun. Se onkin yksi paaston tympeimmistä puolista, tuo paha maku. Ei auta vaikka pesisi hampaat neljä kertaa päivässä - se pysyy hammastahnan vaikutuksesta kuitenkin poissa korkeintaan puolituntia.

Teettelyn jälkeen ajeltiin J:n kera S:n kodille jossa tämä oli käymässä. Istuskeltiin jonkin aikaa pihalla auringossa ja puheltiin niitä näitä. S oli käynyt parturissa ja sillä oli ihan uusi tukka, jopa todella kiva sellainen. Se näytti samaan aikaan ihan erilaiselta ja ihan samanlaiselta kuin ennenkin. Hassua. Mutta totesinpahan vain, ihan vilpittömästi, että mulla on aika hyvännäköinen veli. Ja tasapuolisuuden vuoksi: On se toinenkin komea :)

Kotona join vettä ja lämmitin sitten taas lautasella tomaattimehua jonka maustoin cayennepippurilla. Pippuria livahti "keittoon" aika runsaasti mutta eipä tuo haitannut, lähtipähän ainakin veri kiertämään. Biottan mehujen lisäksi olen päivän mittaan, jo tuttuun tapaan, litkinyt sekä vettä että sitruunamehua. Jälkimmäinen alkaa sekin jo ehkä vähän tökkiä ja luulenkin etten mitään vastaavaa tule paaston jälkeen ihan vähään aikaan juomaan.

Paasto-oireet ovat siis yhä pysyneet melko siedettävinä ja samanlaisina kuin tähänkin asti. Päänsärystä ei edelleenkään ole tietoakaan, sen sijaan ajoittain tuntuu pientä näläntunnetta ja heikotusta, jälkimmäistä lähinnä aamuisin. Kylmyys on vakio, sitä ei kai tarvitsisi enää edes mainita. Niin ja tuo paha makukin tuli jo todettua tuolla aiemmin. Keskittymiskyky on hieman normaalia huonompi, mutta yhtään tavallista ärtyisämpi en ole ollut - ja sitä kyllä vähän ihmettelen. Luulisi että syömättömyys tekisi kiukkuiseksi. Mutta en valita, ja lähipiirini varsinkaan ei sitä tee :D

Juupa juu. Yksi päivä, niin tämäkin rupeama on ohi. Se päivä on enää pelkästä tahdonvoimasta kiinni, tuli sitten miten paha olo tahansa. Olen tänään pariin otteeseen huomannut perustelevani itselleni sitä, miksi voisin luopua leikistä jo tämän päivän jälkeen: "Ei kai yhdellä päivällä niin väliä ole? Yhtä hyvin voit lopettaa nyt". No, jos kerran yhdellä päivällä ei ole enää mitään väliä, niin sitten voin kai samantien jatkaakin vielä sen ajan. Totesinkin juuri eräälle, että viimeinen päivä on ehkä silkkaa taistelua itseni kanssa, mutta sen taistelun MINÄ aion voittaa :D

Mielitekoja: omena, jäätelö, lakritsi, miniluumutomaatit, perunagratiini, kurkku, ruisleipä, jugurtti, kuivatut hedelmät, feta-kasvispaistos, munakas, keitetty muna, paistettu muna, murot, karjalanpiirakat, perunamuusi soijarouheesta tehdyllä kastikkeella, vuohenjuusto, patonki valkosipuli- tai yrttilevitteellä...

Viime aikoina olen nähnyt huolestuttavan paljon unia cityläisistä. Ja tosiaan, viime yönä näin pitkän ja eroottisen unen ewazista! Siis minä ja hän pelehdimme keskenämme. Liian pitkä kuiva kausi? No joo kai. Ehkä sekin tästä vielä helpottuu, enkä nyt viittaa tällä naamiaismiittiin jolloin ewaz ja kumppanit majoittuvat luokseni :D

Mä alan kyllästyä tähän paastoon. Siis todellakin kyllästyä. Nuo mehut ja litkut ja liemet maistuvat jo vähintäänkin puulta. Ja mua harmittaa kun en voi harrastaa mitään kävelyä rankempaa liikuntaa. Ja suussa on koko ajan paha maku. Joo, kyllästyä mä tosiaankin alan, se on just oikea sana. Myönnän että lopettaminen on tänään käynyt mielessä enemmän kuin kerran. Mutta joka kerta kun ajattelen luovuttamista, alan miettiä että takana on jo viisi päivää ja edessä enää kaksi. Mua varmaan harmittaisi melkoisesti jos nyt lopettaisin. Joten en mä lopeta, en vielä. Yritän jaksaa ne edessä olevat kaksi päivää.

Viime yö oli jopa hieman parempi kuin edeltäjänsä. Kesti kyllä tosi kauan ennen kuin nukahdin, mutta nyt sentään en heräillyt miljoonaa kertaa yössä. Ja hei, en tainnut edes nähdä ruokaunia, tai en ainakaan muista nähneeni. Edistystä kai sekin. Sen sijaan näin jotain tosi pimeää unta jostain mielettömän isosta citymiitistä; unessa seikkailivat niin Cae, Tohvis kuin ewazkin, ja monimoni muu. No, se siitä. Aamulla oli paljon parempi olo kuin eilisaamuna ja siitä olin onnellinen.

Päivällä kävin Citymarketissa ostamassa pari pulloa lisää noita Biotta-mehuja. Ei kyllä ollut kivaa kävellä siellä ruokahyllyjen seassa kun kaikkialla oli jotain houkutuksia. Selvisin kuitenkin kaupasta ulos ilman että mukaani tarttui mitään muuta kun nuo mehut :) Voitto se on pienikin voitto. Oli pakko juoda rypälemehua sellaisenaan desin verran kun heikotti lievästi. Normaalisti laimennan niitä aikaa paljon kun ne ovat melko vahvoja mehuja. Ai joo, kävin myös luontaistuotekaupassa ostamassa kultapiskuteetä jota suositellaan juotavaksi paaston aikana. Samalla ostin lauantaita silmällä pitäen kuivattuja luomuluumuja.

Kylmyys vaivaa yhä, ja siitä tuskin pääsen eroon ennen kuin tämä koettelemus on ohi. Yleensä en tykkää saunoa kovissa löylyissä kovinkaan kauaa, mutta tänään saunassa tuntui ettei mikään lämpö ole tarpeeksi. En olisi halunnut tulla sieltä ikinä pois, mutta lopulta katsoin viisaammaksi lopettaa saunomisen kuin kuivua kasaan. Oli siitä sentään jotain hyötyä, sillä saunomisesta on jo yli tunti eikä kylmyys ole vielä hyökännyt uudestaan.

Muista oireista sen verran, että lievää näläntunnetta on ollut, muttei mitään kovin merkittävää. Heikotuskaan ei ole pahemmin vaivannut. Päänsärystä ei ole vieläkään mitään tietoa. Sen sijaan oikea reisilihas on särkenyt melko sitkeästi, tiedä sitten johtuuko se paastosta vai jostain muusta. Suurin ja pahin oire on tämä kyllästyminen koko touhuun. Mä en ole kovinkaan pitkäjänteinen ihminen, joten paasto vaatii multa henkisestikin aika paljon. No, kuten sanottu, voiton puolella ollaan jo ja reilusti. Ja on tästä sentään jotain hyvääkin seurannut; iho ja hiukset tuntuvat voivan entistä paremmin.

Mieliteot: kasvisgratiini, täytetyt paprikat, omena, juustot (ihan yleisesti, en jaksa eritellä), irtokarkit (koska näin niitä kaupassa), suklaa, lämpimät voileivät, kasvispasta, porkkanalaatikko raejuustolla, rahka, peruna, viinirypäleet, soijamureke, sienikeitto...

Mä en tajua ihmisiä. Enkä varsinkaan cityläisiä sellaisia. No, itsekin lukeudun niihin, joten en sitten varmaan tajua itseänikään. Mutta nyt en puhu itsestäni, vaan teistä muista :)

Moni on maininnut blogissaan kaikenlaisia cityyn liittyviä juttuja. Ja tarkoitan nyt oikeastaan, että moni on valittanut blogissaan eräistä cityyn liittyvistä asioista. Mä aina lueskelin niitä kyllästyneenä ja mietin etten itse ainakaan ryhdy moiseen. No, never say never, tässä sitä ollaan.

Keskustelut ovat mitä ovat, en mä niihin jaksa nyt puuttua. Toki niiden tasosta voisi sanoa sanan jos toisenkin, mutta kun kerran itsekään en etenkään viime aikoina ole kovin älykkäisiin aloituksiin kyennyt, en ala moittia muita typeristä viestiketjuista. Ehkä niiden taso joskus nousee, ehkä ei. En oikeasti jaksa välittää.

Lähinnä oli mielessä kirjoittaa cityläisistä, cityläisten juoruista ja huhupuheista. On se jännä, miten asioita ei oikein koskaan vaivauduta kysymään suoraan, vaan tehdään siellä omassa päässä niitä omia päätelmiä, jotka melko usein sitten menevät ihan metsään. Sekin on jännää, miten saa yllättäen kuulla erinäisiä asioita itsestään sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa ei ole ollut missään tekemisissä. Ja kaikkein jännintä on se, että ihmiset todella tuntuvat uskovan kaiken kuulemansa, tulee se "tieto" sitten mistä suunnasta tahansa. Huhujen todenperäisyyttä ei kauheammin täällä epäillä. Toki tällaista tapahtuu ihan siellä "tosielämänkin" puolella, mutta cityssä tämä jotenkin kummasti oikein korostuu. Tuntuu myös siltä, että täällä ollaan järjettömän kiinnostuneita toisten cityläisten asioista, ja sitä mun on vaikea ymmärtää. Siis oikeasti, who cares? No nähtävästi aina joku välittää.

Saisinko ehdottaa, että ihmisiin tutustuttaisiin oikeasti ennen kuin aletaan vetää niitä johtopäätöksiä? Tai jos ei vaivauduta tutustumaan, niin ainakin olisi hyvä tiedustella asioiden oikeaa laitaa siltä asianosaiselta itseltään. Välillä kun omiin korviin kantautuu joitakin itseään koskevia juttuja, sitä alkaa miettiä että mitä kaikkea ihmiset oikein puhuvatkaan. No, ei kai pitäisi välittää siitä, mutta kyllä se joskus ärsyttää.

Joo, tämän vain halusin sanoa. Ja vaikka koko ajan puhuin yleisesti `cityläisistä`, niin yleistää ei kuitenkaan ollut tarkoitukseni. Toki tiedän että täällä on hirveästi myös niitä tyyppejä jotka eivät moista harrasta ollenkaan.