Isänpäivä - Vastuu vanhemmuudessa.

Näin isänpäivänä sitä herkästi pysähtyy miettimään omia vanhempiaan. Aivan samoin kuin omaa vanhemmuutta. Lopulta löytäen kaiken pohdinnan taustalta kiitollisuuden sekä omille vanhemmille että myös kiitollisuutta siitä että elämä mahdollisti lopulta myös itselle mahdollisuuden kasvaa vanhemmuuteen.

Minun elämä ei todellakaan ole aina ollut helppoa. Yksi suurin haaste siinä on olleet ja yhä on, eräänlainen alttius erilaisille riippuvuuksille.

Tullessani ensikertaa isäksi liki 15 vuotta sitten, elin elämää, johon suurin surminkaan ei soisi lasta syntyvän. Mutta onneksi tuolloin ajattelimme että haluamme lapsen ja jos se meille suodaan, pyrimme vanhempina parhaaseemme. No lapsi syntyi ja pian toinenkin, mutta kykyni vanhemmuuteen ei ottanut kehittyäkseen, kuin vasta siitä hetkestä alkaen, kun nuo kaksi pientä poikaa oltiin ottamassa pois.

Nyt miettien olen kiitollinen siitä että minut pysäytettiin. Ilman tuota kyseistä interventiota, olisin kuollut. Olisin ollut vain yksi surullinen lisä tilastoissa joihin kerätään päihteiden aiheuttamat kuolemat. Oma isäni päätyi tuohon tilastoon, juuri kun itse sain kiinni raittiudesta.

Näin isänpäivänä sitä miettii omaa lapsuutta. Omaa vanhemmuutta ja varsinkin sitä, kuinka sitä toivoo omalta osaltaan tarjoamaan lapsilleen sekä rajoja ja sen myötä turvaa sekä rakkautta, minkä kautta lapsista toivon mukaan kasvaa terveellä tavalla itseä arvostavia aikuisia.

Vanhemman vastuu ei ole ollenkaan helppo. Mitä enemmän itse omassa lapsuudessa kokee esimerkiksi joko liian tiukkaa rajojen asettelua tai toisena ääripäänä liiallista rajattomuutta, on vaarana se että itse omassa vanhemmuudessa eksyy toiseen ääripäähän kasvatuksessa.

Itse kun koin lapsuuden rajat lähinnä pelottavan ahdistavina, aloin raitistuttuani kasvattaa omia lapsia pelkällä rakkaudella. Ymmärtämättä ensinkään sitä että lapset tarvitsevat nuo tietyt rajat, kokeakseen niiden kautta turvaa sekä oppiakseen myös niitä vastaan kapinoimisesta itselle tärkeitä asioita.

Nykyisellään edelleen opettelen tuon turvan ja rakkauden tasapainoa. Koen jo oppineeni hieman sanomaan myös ei. Ilman että lapsen tunnereaktiot enää hajottaa itseäni sisältä.

Toisaalta yksi osa minuutta, josta koen olevani hyvilläni omassa vanhemmuudessa on se että luotan lapsiini, kaikkiin viiteen, siinä että mikäli heillä elämässään jossain kohtaa eksyy eteen jotakin suuria haasteita, he olisivat oppineet minulta sen, että aina ja kaikesta pitäisi kyetä tulemaan puhumaan. Asia mitä itse en lapsena osannut ja sen myötä jouduin kantamaan sisälläni ihan liikaa huolta ja murhetta. Mutta toisaalta asia, jonka opettelun kautta olen huomannut saaneeni elämääni ne suurimmat siunaukset.

Vanhemmuus ei ole välttämättä ollenkaan helppo nakki, mutta sitäkin enemmän siitä on mahdollisuus oppia ja kasvaa ihmisenä. Sitähän sanotaan että monasti lapset opettavat vanhempia enemmän kuin vanhemmat lapsiaan. Itse ainakin allekirjoitan tämän täysin, niin paljon olen saanut kasvaa ihmisenä juurikin lasteni kautta.

Eikä siinä, kasvu jatkuu yhä. Välillä kompastellaan puolin ja toisin, mutta niinkauan kuin asioista lopulta kyetään puhumaan, niin suuretkin haasteet on yhdessä voitettavissa.

Oikein hyvää isänpäivää jokaiselle isälle! Olette tärkeämpiä lapsillenne, kuin osaatte kenties ajatellakaan. Mistä tiedän, siitä että oma isäni siirtyi ajasta ikuisuuteen yli 12 vuotta sitten ja yhä tänäkin isänpäivänä muistelen häntä lämmöllä, oheisen muistokirjoituksen sanat vielä tänäänkin allekirjoittaen:

”Kuiskaat hiljaa minulle, henkäyksessä tuulen. Lohduttavat sanasi, aivan selvästi nyt kuulen. Olet pisarana aamukasteessa, olet säteessä auringon. Olet aina silti luonani, vaikka mentävä nyt sun on.”