Järkeä vailla.

Minun elämässäni sekä tunteet että järki ovat näytelleet usein liiankin suurta osaa kokonaisuudesta.

Tunteet siinä mielessä, että olen syntyjäni saanut eräänlaisen yliherkkyyden jonka kautta elämäntapahtumat sekä ihmisten käyttäytyminen minua kohtaan ovat ohjanneet liiaksikin sitä näytelmää jossa olen mukana.

Toisaalta hyvin pitkälti tästä johtuen opin jo hyvin pienestä ratkomaan mitä erinäisimpiä ongelmakohtia elämästäni järjen avulla. Järki sinällään on ihmiselle hyvä työkalu, mutta liiaksi sen varaan elämää ja sen erilaisia tapahtumia rakentava tulee ennenpitkää kokemaan sen että liika järjenkäyttö kuihduttaa elämästä sen tärkeimmän, eli luottamuksen.

Luottamus kun on meille jokaiselle syntymässä jo valmiiksi sisälle ohjelmoitu ominaisuus, jonka varassa eläessämme, elämästä poistuu liika suorittaminen ja yksinyrittäminen. Olemmehan jo syntyessä riippuvaisia äidistämme ja siitä kuinka vanhempamme meistä huolta pitävät.

Lapsi onkin oivallinen esimerkki puhtaasta luottamuksesta ja lopulta mitä lapsenomaisemmin omaan elämäänsä aikuisena kykenen suhtautumaan, sitä vapaammin saan elää ja hengittää elämässäni.

Jokaisella meistä on varmasti mitä erilaisimpia kokemuksia siitä, kuinka tuo luottamus petetään. Pahimmassa tapauksessa sisäämme rakentuu mitä traumatisoivin kokemus hylätyksi tulemisesta. Joskus jopa niin karulla tavoin, että tuo pieni lapsi sisällämme päättää ykskantaan olematta enää koskaan luottamatta kehenkään.

Näin minulle aikanaan kävi ja tuosta kaiken yliherkästi kokevasta lapsesta kasvoi kaiken loppuunasti järkeistävä aikuinen, joka päätti ennemmin kuolla yksin, kuin enää koskaan luottaa kehenkään.

Ei tuo päätös lopulta kauaskaan toteutumisestaan jäänyt, ainoa mikä kokonaisuudesta jäi uupumaan, oli se osa, jonka elämä minulle oli lopulta varannut. Asiat kun läheskään aina ei mene kuten minä, suuressa erinomaisuudessani olen itselleni ollut räätälöivä. Loputtoman monet kerrat olen nimittäin järkeni ajamana päätynyt tilanteeseen, jossa olen kiitollisena todennut, että onneksi suunnitelmani eivät ottaneet onnistuakseen. Olen nimittäin eräänkin kerran ollut liiankin fiksu omaksi parhaakseni.

Mitä enemmän olen viime vuosina oppinut luottamaan elämään ja sen ihmisiin, sitä vähemmän minun on enää tarvinnut ratkoa elämästä nousseita tunnetiloja yksin järkeni kanssa ja sen myötä elämästäni on rakentunut kokonaisuus, jota pääsääntöisesti tänään on nautinnollista matkata.

Luottamuksesta puhuttaessa on todettava yhden esimerkin avulla se, kuinka elämä tietää minua paremmin sen milloin aika on kypsä mihinkin. Esimerkkinä se että olen varmasti ainakin kuuden vuoden ajan aikonut ja hetkittäin jo yrittänyt kirjoittaa kaikesta kokemastani kirjan. Silti vielä sitä saamatta toteutettua. Nyt minulla on vahva intuitio siitä, että aika saattaisi lopulta ollakin kypsä. Ainakin kaikki olosuhteet siihen on olemassa. Ehkä tästä johtuen tämän postaukseni otsikko on kuvatunlainen. Siinä nimittäin "komeilee" kahdessa sanassa sekä kirjani nimi, että se kehys jonka varaan tuota alan nyt rakentaa. Kokonaisuuden punaisena lankana toimivien, tekstissä tummennettuna olevien aihealueiden nivoessa yhteen yhden tärkeimmistä löydöksistäni elämässäni. Rakkauden, jonka varassa eläessäni tunteet tulee ja menee, järjen vaietessa kunnioittamaan luottamuksen taustalta löytyvää elämänvoimaa. Voimaa jonka avulla ja jonka johdattamana tämäkin päivä muodostuu taas yhdeksi osaksi kokonaisuutta jota minun elämäkseni kutsutaan.

Nyt pyrin olemaan asettamasta mitään tiettyjä aikatauluja tai muutakaan vaatimuksia tämän kokonaisuuden toteutumiseen ja sensijaan keskityn kuuntelemaan sisintäni, kirjoittaen ulos vain sen mitä tuon hiljaisuuden taustalta on nouseva.

Ehkä tästä eteenpäin täällä on luettavissa se matka jota tälle päivää olen lähtemässä askel kerrallaan taivaltamaan. Pyrkien samalla luottamaan siihen että se minkä on määrä tapahtua, se tapahtuu aikanaan. Eikä siis siten, saati silloin kun itse sitä haluan.

Tietysti jos joku taho haluaa tätä kokonaisuutta kanssani alkaa kasailla, en minä hanttiin pistä. Eli edelleen minua saa tässä asiassa kuten muissakin asioissa lähestyä postitse info.mahdollisuus@gmail.com. Mutta aikaisemmasta poiketen kykenen silti luottamaan siihen että vaikkei mikään tietty taho ei tähän innostuisikaan, tämä tulee toteutumaan tavalla tahi toisella, ennemmin taikka myöhemmin.

Kirjoitettaessa soi Jenni Vartiainen: Herra kädelläsi.