Matti Nykänen - Hieman erilainen näkökulma.

Aamulla mediasta kuului suru-uutinen. Kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä on kuollut.

Pitkän aikaa olen seurannut Matin edesottamuksia lähinnä nyt viime vuosina Seitsemän päivää -lehden sivuilta. Tuosta kaikesta halusin nyt kirjoittaa kyseiseen ihmiseen liittyen, hieman erilaisen pohdiskelun. Näkökulman, joka monelta on saattanut kaikessa tohinassa jäädä kokonaan huomiotta.

Sen mitä kyseisestä ihmisestä olen lukenut, intohimo urheiluun on ollut palava jo pienestä pitäen. Samalla tavoin, urheilu-uran jälkeen enemmän tilaa vallannut alkoholi maistui miehelle jo kisa aikoina. Enkä nyt ajatellut pohtia niinkään sitä, miksi Jeppe joi, vaan ottaa eri näkökulman tuohon kokonaisuuteen. Sen millätavalla muut ihmiset sekä urheilussa, että sen jälkeen hyötyivät kyseisestä legendasta.

Kun Matti voitti Olympiakultaa, hänestä tuli koko kansan sankari. Yhdistävä tekijä tälle muutoin niin sisäänpäin kääntyneelle kansakunnallemme.

Kun hyppy ei enää kulkenut, alkoi viina maistua ja jo pian saimme alkaa seurata eri lehtien palstoilta sitä, miten toinen toistaan erikoisempiin tilanteisiin kyseinen sankari lopulta joutui.

Itse mietin tässä kaikessa kuvastuvan varsin selvästi yhden asian, joka todella monelta jää täysin huomiotta. Kun viina alkaa viedä miestä, ympärillä olevat ihmiset tavalla tahi toisella alkavat elää mahdollistaen tuon kierteen syvenemistä. Onhan se meillä ihan perus juttu, että Jeppe juo, miksi sitä ei siis tuettaisi tavalla tahi toisella.

Yksi surullisin esimerkki kaikesta lienee juuri Seitsemän päivää -lehti, joka uutisoi kerta toisensa jälkeen vain hurjempia juttuja kyseisestä sankarista. Mitä enemmän Jeppe joi, sitä suurempi oli lehden menekki.

Eipä silti, jokainen Jeppe joka urakalla oppii juomaan, itseni mukaanlukien, lataa kitusiinsa tuota elämän eliksiiriä ihan itse. Ei sitä kukaan väkisin meidän kurkkuumme kippaa. Mutta kaiken tuon kaoottisuuden keskellä väistämättä tulee miettineeksi sitä, että miksi ihmisellä on niin paha olla, että kaksin käsin, kaikista kaottisuuksista huolimatta viinaa kitusiinsa kiskoo.

Itse kun olen omassa elämässä saanut tutustua alkoholismiin aikas monesta näkökulmasta, niin yksi yhdistävä tekijä kaikessa on, sen lisäksi että tietyille ihmisille viina jytisee paremmin päähän kuin metrinen halko. Tuo aine on lähes poikkeuksetta jokaisella ongelmakäyttäjällä eräänlainen keino vaientaa sisällä vellovaa pahaaoloa.

Jokaisella meistä on elämässämme määräpäivä, eikä sitä muuta mikään, vaikka kuinka jossittelisimme. Itse mietin jo vuosia sitten Matin kohdalla sitä, että niissä kohdin kun hän koki kyllästymistä sekoiluunsa, olisi toivonut hänen elämässään olevan riittävä määrä ihmisiä ja tietoutta auttaa hänet irti tuosta aineesta. Mutta sensijaan näin sivusta katsottuna näytti ennemmin siltä, että auttavan käden sijaan, hänelle mieluummin ojennettiin pullo, jotta jo vuosia vallalla ollut sensaatiolehdissä retostelu saisi vain jatkoa. Ei kukaan tuota loputtomiin kestä. Olkoon, ettei tuo välttämättä edes sankariamme lopulta vienyt. Kuten totesin, tämä nyt vain näin minun näkökulmasta pohdittuna.

Surullisena seuraan osaltaan myös sitä, kuinka kaikesta ja kaikista pyritään hyötymään rahallisesti. Ihmisiä revitään suuntaan, saati toiseen lähes päättömältä näyttävillä tavoin, jotta vain saataisiin mahdollisimman hyvää tuottoa yritykselle.

Yksi esimerkki mikä itsellä tällaisesta on pistänyt mediassa silmään, on eräs entinen urheilija, joka raitistuessaan melkein samantien valjastettu raittiin elämän sanansaattajaksi. Asia sinällään hieno, mutta taas täältä hieman etäämmältä tarkastellen aikas hurjanoloinen. Kun ihmistä kuormitetaan tarpeeksi, ei ihminen loputtomia jaksa ja varsinkin jos kyseessä on hiljattain päihdehelvetistä noussut ihminen. Tuossa kohtaa itse varaisin ihmiselle ihan huoletta useamman vuoden aikaa kohdata ensin itseään. Muussa tapauksessa kun me herkästi addiktoituvat, tunne-elämältä herkät ihmiset, saatamme kuin huomaamattaan addiktoitua esimerkiksi tekemään töitä pakonomaisesti ja lopputulos on jo pitkän aikaa kaikkien nähtävillä, olkoonkin että lopullinen romahdus saattaa ottaa pitkänkin ajan. Olemme me riippuvuuksista kärsivät ihmiset senverran sitkeitä tapauksia. Niin hyvässä kuin pahassa.

Rauha Matin sielulle ja voimia kaikille hänen läheisilleen suuressa surussanne.