Myös minulla on oikeus olla surullinen.

Olen surullinen. Tuntuu pahalle, mutta samalla äärettömän hyvälle kirjoittaa rehellisesti olevansa oikeutettu tuntemaan näin. En tiedä mistä johtuen minun on niin pirun vaikeata myöntä itselleni, saati muille että myös minä, kaikesta positiivisuudesta ja yltiöpäisestä kiitollisuudesta jota pääsääntöisesti elämää kohtaan tunnen nykyään, tunnen ajoittain ihan käsittämätöntä surua.

Toisaalta mitä itseni äärelle olen viime päivinä pysähtynyt, osa tuosta tunteesta nousee sisälläni vielä käsittelemättä olevista tapahtumista elämässä, osa on jo käsitelty, mutta silti huomaan esimerkiksi tuon menneisyyteni aiheuttavan minulle välillä käsittämätöntä surua. Oikeastaan ensimmäistä kertaa totean sen nousevan siitä, että olen surullinen itseni puolesta. Koen surua siitä että olen joutunut elämään kaikki nuo kauheudet elämässäni. Älä käsitä väärin, en millään muotoa halua pyöriä missään itsesäälissä, vaan pelkästään kokea aidon surun siitä, että elämä on kohdallani mennyt kuten on mennyt.

Toisaalta juuri nyt olen surullinen myös siitä, että taas yksi ajanjakso elämässäni on tullut päätökseen. Olen kohta 2 vuotta epätoivon vimmalla taistellut yrittäjänä, tullakseni toteamaan sen, että yritääjyys kylläkin jatkuu yhä, mutta siinä sivutuotteena minulla on taas luottotiedot menneet. Tästä pääsenkin itse asiaan. Koen jotenkin sairaalla tavalla syyllisyyttä kaiken tämän surullisuuteni keskellä siitä, että toistan juuri samoja virheitä mitä oma isäni teki, ja jotka ajoivat hänet lopulta päättämään oma elämänsä. Minä en enää tuota omalla kohdallani pidä edes vaihtoehtona, niin hassua kuin minun menneisyydelläni on näin todeta. Mutta todellisuudessa kaiken paskan läpikäytyäni, olen sen verran reppuuni saanut revittyä työkaluja, etten enää koe kaiken tuhoamista millään tavalla vaihtoehtona. Syyllisyyys minulla nouseekin juuri siitä, että isääni verrattuna, minulla pitäisi tässä hetkessä olla olemassa sen verran tietoisuutta asioissa, etten olisi sortunut ajamaan itseäni tilaan, jossa lopulta tänään olen.

Talouden hoitaminen ei koskaan ole ollut vahvinta osaamistani. Johtunee osaltaan siitä, etten koskaan ole saanut tai joutunut opettelemaan käyttämään rahaa oikein. Minulla ei koskaan sitä itselläni ole ollut, tai josko onkin ja välillä paljonkin, on se aina ollut jonkun toisen, ei omaani. Lisäksi kun aina minut on nostettu ylös jostain kuopasta, mitä talouteen tulee, niin ehkä tämän kaiken paskan on kohdallani tapahduttava jotta vihdoin oppisin olemaan elämättä velaksi.

Ei siinä, näihän varmasti on ja uskon omaavani sen verran nöyryyttä tässä hetkessä elämääni että tähän haasteeseen olen valmis vastaamaan, mutta toisaalta kun mietin sitä tosiseikkaa, että vasta 3 vuotta sitten sain päätökseen 11 vuotta niskassani hönkineen velkahelvetin, niin tuntuu hetkittäin kyllä varsin toivottomalle tämä tilanne. No ehkä tilanne tässä hetkessä talouteni kanssa voikin olla hieman toivoton, mutta jos jotakin positiivista haluan tästä hakea, niin on se se, että minä en juuri nyt ole toivoton, vaan päinvastoin toiveikas. Uskon vahvasti siihen, että selviän tästäkin. Samalla ymmärtäen sen, että elämässä vastoinkäymisiltä vaikuttavat asiat ovat minulle tarkoitettu sitä varten, että aina jotakin minulla on asioissa opittavana, niin nytkin.

Toisaalta olen surullinen myös siitä, etten yhäkään ole kyennyt tarjoamaan perheelleni sellaista elämää, jonka koen heidän ansainneen. Vaikka toisaalta tiedostan tehneeni kaiken heidän eteensä ja ettei mikään materia korvaa sitä että itse olen läsnä heidän elämäässän, niin silti koen surua siitä, ettei tuo talouteni ole tänä päivänä yhäkään asia jonka voisin todeta olevan järjestykessä. Silti kuten sanoin, vahvasti uskon siihen, että vielä joku päivä näin on. Se mihin tämä usko pohjautuu, on se tosiseikka, että niin kauan kuin kohtaan elämän, sen kaikkine haasteineen pää selvänä ja pakenematta mihinkään, asiat kyllä ennemmin tahi myöhemmin järjestyvät.

Olen surullinen, mutta jo tämän kirjoitettuani, minun on huomattavan paljon helpompi hengittää. Ei minunkaan kaikkea tarvitse jakaa hymyillen kohdata. Myös minulla on oikeus olla surullinen.