Rakkaudesta luottamukseen.

Olen onnellinen. Ei vähiten siksi että koen löytäneeni elämääni voimavaran jonka varassa matkanteko on kohtuullisen vaivatonta. Aina ei todellakaan ole ollut näin.

Minun tuli käydä elämässäni totaalisessa pimeydessä, kuin todetakseni vasta siellä etten yksinkertaisesti jaksa elämässä yksin.

Aikaisemmin olin kuin ohjelmoitu taistelemaan kaikessa ja kaikkia vastaan. Tai oikeammin koin että kaikki muut olivat minua vastaan. Todellisuudessa vain minä itse olin.

En kyennyt hyväksymään mitään, vähiten itseäni. Toisaalta pelkäsin kokoajan, mutta samalla yritin kaikin keinoin peittää pelkoni, näytellen vahvaa.

Tänään ymmärrän tarvinneeni kaiken tämän, kyetäkseni kohtaamaan elämän ja ihmiset sellaisenaan. Toisaalta nyt miettien suurin työ oli siinä että kykenin kohtaamaan itseni.

Ihminen joka kaikin keinoin yrittää epätoivon vimmalla juosta itseään karkuun, tuo kohtaaminen tapahtuu vasta pakon edessä. Näin kävi minullekin. Ensin tuli käytettyä kaikki mahdolliset muut vaihtoehdot, ennenkuin olin valmis vastaamaan elämän esittämään kysymykseen: Mitä pelkäät?

Itseäni pelkäsin. Todellista itseäni. Lähinnä siitä syystä ettei minulla ollut mitään tietoa siitä kuka tai mikä olin. Olinhan haudannut aidon itseni syvälle sisimpääni jo varhaisessa lapsuudessani. Tästä johtuen tarvittiin suunnaton määrä kipua ja tuskaa, jotta olin valmis luopumaan itseriittoisuudestani, kohdatakseni kaksi pahinta pelkoa elämässäni: Luottamuksen ja rakkauden. Asiat jotka minulta murskattiin jo ennenkuin ehdin kumpaankaan kunnolla tutustua.

Voitettu siis vain kuvitella miltä tällaisesta ihmisrauniosta tuntuu lähestyä toisia ihmisiä. Mutta tänään ymmärrän myös sen että ilman toisia ihmisiä, en koskaan olisi tullut tietoiseksi siitä mitä luottamus, saati aito rakkaus puhtaimmillaan merkitsevät. Nämä kaksi asiaa ovat nimittäin mielestäni juuri ne mitä ihminen kipeimmin elämässään tarvitsee. Samat kaksi, jotka saadessaan, ihminen toteaa ykskantaan saaneensa elämältä kaiken tarvitsemansa. Minä löysin pala palalta nämä asiat löytäessäni tieni vertaisteni joukkoon. Vertaistuki on ollut minun pelastukseni monessa. Porukka joka ensikertaa elämässäni sai minut kokemaan sen miltä tuntuu tulla hyväksytyksi omana itsenään.

Luottamus on nimittäin asia jonka varassa eläessään ihmisellä ei missään tilanteessa ole hätää. Rakkauden taas tuodessa jokaisen meidän kipeästi kaipaamamme turvan. Kun nämä kaksi elementtiä sitten yhdistyy, syntyy siitä yhdistelmä jota mikään mahti maailmassa voi murentaa.

Sen vuoksi ja juuri siitä syystä minä huomissa aamulle taas starttailen pyöräni, ajellen päiväksi päihdetyöhön, voiden luottaa siihen että vaikkakin kilometrejä kertyy nelisensataa ennenkuin illalle päädyn Peurunkaan olen ja tulen olemaan turvassa meninpä milloin ja mihin tahansa.

Miksi siis taistella, kun voi luottaen luovuttaa. Rakkaudessa kun ei ole sijaa sille pelolle jota tuo epätoivoinen, tuhoon tuomittu taistelu aiheuttaa.