Kirjoitin jokin aika sitten yrittäjyydestä oheisen kirjoituksen. Päättäen nyt kirjoittaa tuohon lyhyehkön jatkon, kun asiat tänään saivat yhden päätöksen.
Käräjäoikeudesta tuli päätös, jossa hylättiin velkajärjestelyni, liittyen yritystoiminnan seurauksena tulleisiin talousvaikeuksiini.
Eikä siinä, ymmärrän päätöksen. Pyrkien hyväksymään sen, seuraapa tuosta nyt elämääni lopulta mitä tahansa haasteita. Aion selvitä, tuleepa eteen nyt millaisia haasteita tahansa.
Kaikessa ihmettelen oikeastaan vain muutamaa asiaa. Ensiksi sitä, miksi ihmistä rangaistaan siitä että hän yrittää elättää perheensä työllä ja varsinkin jos tuota työtä ei vuosien kouluttautumisen myötä onnistu omalta alaltaan saamaan, päättää ryhtyä yrittäjäksi.
Pahimmassa skenaariossa kärsin rangaistuksena jo kuluneen vajaan neljän vuoden luottotiedottomuuden lisäksi seuraavat 15 vuotta ”velkavankeutta”. Syynä tähän se että nyt ulosotossa olevat velat kasvavat siinämäärin korkoja vuositasolla, että vaikka nyt esimerkiksi kuluneen kolmen vuoden aikana olen lyhentänyt velkoja ulosottoon jo usean kymmenen tuhannen euron edestä, niin velat ovat tuolla periodilla lyhentyneet vain kolmanneksen verran tuosta lyhennysmääeästä.
Ei silti kaikki tässä ole häviäjiä. Olen tässä laskenut aikani kuluksi että pikaluottoja antavat yritykset, perintätoimistot ja muut kulutusluottoja myöntävät firmat tahkoavat tämän yrittäjän yrittämisellä ihan hyvin. Sairaan tästä yhtälöstä tekee ainoastaan se että tuon alkuperäisen muutaman kymmenen tuhannen velan jonka puolenvuoden työttömyyden aikana hankin, sijasta, minulla on pelkkien korkojen ja kulujen myötä tuota velkaa liki nelinkertainen määrä ja kaikki vain sen vuoksi kun 2014 työni päättyi äkillisesti, enkä osannut lyödä hanskoja tiskiin, uskoessani omaan asiaani.
Joku saattaa miettiä että miten velkaa voi olla nelinkertainen määrä. Helposti. Kun näiden pikaluottojen korot ovat päätähuimaavia, puhumattakaan siitä kun yksi perintätoimistolta tullut lasku saattaa sisältää 250€ kuluja, vaikkei perittävä summa olisi kuin 750€:a. Puhumattakaan siitä että noita perintäkirjeitä posti on kantanut urhoollisesti minulle jo usean vuoden ajan.
Ei ihme että juuri nyt väsyttää kokolailla paljon. Takana on reilu 3 vuotta jatkuvaa reissaamista työn vuoksi ja siinä samalla tapahtuvaa epätoivoista painiskelua jatkuvien taloushaasteiden kanssa. Nyt kuluneen 10kk kestänyt järjestelyhakemus sai siis tänään päätöksensä ja takki on kokolailla tyhjä. Tuo prosessi otti siis liki vuoden ja ainoa asia mitä minä siitä hyödyin, oli 1400€:n arvoinen yhden A4:sen mittainen asiantuntijalausunto siitä että yritystoimintani on kannattavalla pohjalla. Lausunto jota ilman en olisi saanut koko hakemusta käräjäoikeuteen toimittaa. Hieman tuotakin hinnoittelua ja käytäntöä ihmettelen, mutta saanhan minä ihmetellä.
Paskin juttu kaikessa on se, että toisaalta ihmisiä kannustetaan yrittäjyyteen ja maksamaan veroja, mutta minun kohdallani käräjäoikeus päätöksessään lausui että vaikka minulla on seuraavaksi viideksi vuodeksi sovittuna töitä, on kannattavampaa hylätä järjestely, joka pahimmassa tapauksessa lopettaa työni kokonaan, kuin se että myöntää minulle tuo järjestely, jonka aikana olisin saanut suurimman osan veloistani kuitattua. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
MUTTA! Sen päätin jo ennen tuon päätöksen saamista, että käy tuossa lopulta miten tahansa, minä pyrin parhaani mukaan tuon hyväksymään ja tekemään oman osuuteni siihen että asiat vielä joku päivä on kunnossa. Seuraava prosessi on valittaa hoviin, mutta tuota suurempi jännitysnäytelmä on siinä, että lähteekö minulta firma alta ennen sitä.
Kaikesta paskasta mitä tuuletin tällähetkellä pöllyyttää huolimatta, minä olen kiitollinen juuri nyt siitä että ymmärrykseni riittää tänään siihen, ettei näitä asioita pakenemalla hoideta. Niin raskaalta kuin kaiken kohtaaminen juuri nyt tuntuukin, niin siitä huolimatta pakeneminen olisi paljon paljon raskaampi ja lyhyempi tie. Tuo ymmärrys on se suurin siunaus jonka 12 vuoden raittiilla taipaleellani olen saanut sisäistää.
Loppuun totean vain sen, että taisin kirjoittaa elämässäni olevan kaksi tukipilaria, joita kukaan toinen ei voi ottaa pois. Ei vaikka kaiken muun veisikin. Raittius ja usko. Uskokaa pois, juuri nyt takerrun noihin kahteen tukipilariini tiukemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Ja minä selviän kyllä. Näin uskon.