Yrittämisen sietämätön kepeys

Luin tällä aamua ensimmäisenä aamukahvin kera kovasti arvostamani, Ville Tolvasen kirjoittaman bloggauksen Yrittämisen menestystarina ja tuo kirjoitus upposi minuun kuin tulikuuma veitsi voihin. Kolahtaen kovaa, mutta samalla hellästi. Ymmärsin samalla oman yrittäjyyteni ongelmakohtia aivan uudella tavalla.

Ongelmallisuus omassa yrittäjyydessäni on siinä, etten ole kunnolla panostanut suunnitelmallisuuteen, enkä sen myötä myöskään tehnyt kunnollista kartoitusta mahdollisista asiakkaistani. Olen vain elänyt yrittäen, samalla juuri tuolla Villen kirjoittamalla väärällä asenteella, että, menestys synnyttäisi kysyntää tai minun tapauksessani enemmän tunnettavuutta. Tässä kohtaa totean vain sen, etteipä olisi parempaa ajankohtaan voinut tulla tämä herätys. Olen nimittäin huomenna lähdössä työreissulle, jossa osaltaan naulataan joko viimoisia nauloja yrittäjyyden arkkuuni tai toisaalta aloitetaan raapia itseään ylös montusta. Tässä hetkessä uskon jäljimmäiseen vaihtoehtoon, sillä muutoin minun olisi avian turha lähteä ajamaan 1500km reilun vuorokauden periodilla, ellen uskoisi asiaani ja palveluuni. Uskosta tama homma ei ainakaan jää uupumaan. Jos joku tässä asiassa mättää, niin suunnitelmallisuus.

Ihminen vain tuppaa olemaan siinä määrin jännä otus, että kun sitä tarpeeksi monesta suunnasta puristetaan, niin ennenpitkää jostain kohtaa on annettava periksi. Minulle tuo periksianto tarkoitti väärällä tavalla luottamista siihen, että pelkällä raa'alla työnteolla kyllä hankitaan asiakkuuksia. Kissan viikset.

Nyt kiitos Villen kirjoituksen, havahduin huomaamaan kokonaan uuden mahdollisuuden elämässäni, yrittäjänä. Olenhan aloittamassa tammikuun puolivälissä oppisopimuskoulutuksena toteutettavaa Johtamisen erikoisammattitutkinto koulutusta, jonka ymmärrän tällä hetkellä sisältävän kokonaan uuden mahdollisuuden aloittaa kuin puhtaalta pöydältä rakentamaan omaa menestystarinaani. Kaiken lisäksi tuota projektia osaltaan edesauttaa myös se, kun tiedostin vasta joitain viikkoja sitten pimennossa olleen vimman tuhota kaikki hyvä elämässäni. Nyt sen tiedostaessani, en enää tietämättäni torpedoi omia hyviä ideoita tai ansaitulla työllä rakentamaani kokonaisuutta, vain sen vuoksi että syvällä sisimmässäni en koe ansaitsevani elämältä mitään hyvää. Tänään ymmärrän olevani sensijasta avian samalla tavoin kuin kuka tahansa muukin, oikeutettu kaikkeen siihen hyvään mitä elämä minulle on varannut. Lisäksi olen enemmän kuin motivoitunut sen eteen tekemään kaikkeni. Yleensä tuo valmius kohdallani merkitsee totaalisen vauhtisokeuden alla tapahtuvaa suorittamista, jossa ei ole järjenhiventäkään, mutta taas kiitos itseni prosessoinnin, voin tuonkin ennalta tiedostaen pyrkiä välttämään.

Minulla on siis oman elämäni avaimet käsissäni. Ensi kertaa elämässäni en halua niitä suoraan heittää menemään. Haluan mieluummin uteliaana kuin lapsi aloittaa etsimään sitä kirstua, jonka lukkoon nuo avaimet ovat sopivat ja katsoa mitä aarteita tuonne kirstuun on kätketty. Minä ansaitsen hyvää elämää ja sen eteenhän tässä olen kohta 8 vuotta täysillä töitä tehnyt. Oikeastaan ainoa tarkistus mikä minun tässä lähtötilanteessa mielestäni on hyvä tehdä, on se, etten enää suhtautuisi tähän yrittäjyyteeni niin kirotun vakavasti. Eräs ystäväni totesi elämänsä helpottaneen sen myötä, kun hän opetteli suhtautumaan asioihin niiden vaatimalla kepeydellä. Kepeys olkoon asenteenani.

Tänään, jälleen kerran, armosta, koittakoon loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Kirjoitettaessa soi Matti Nykänen: Jokainen tsäänssi on mahdollisuus ;-)