Kirjailija Arkadi Babtšenko haluaa pitää röökitauon. Ja polttaa sen lisäksi pressitilaisuudessakin sisällä. Se ei kuitenkaan käy KokoTeatterin aulassa. Toisin oli Tšetešnian sodassa, jossa sääntöjä ei ollut.
Babtšenko on kolmekymppinen sotaveteraani ja toimittaja, jonka kasvoilla hymy ei viihdy. Eikä oikeastaan ihme. Vuonna 1996 18-vuotias Babtšenko aloitti armeijan, jonka ilmapiirissä ihmishengellä ei ollut paljon arvoa. ”Ensimmäiseen puoleen vuoteen sä et ole kukaan. Oikeuksia ei ole, ainoastaan pelkkiä velvollisuuksia. Sua hakataan, haukutaan, sä et saa nukkua. Ja jos mitenkään mahdollista, sua pidetään nälässä mahdollisimman kauan. Joko sen kestää, tai sitten täytyy tehdä itsemurha. ” Babtšenko valitsi kestämisen, vaikka armeija ei loppunut hänen kohdaltaan pelkkään harjoitteluun. Nuoret pojat vietiin keskelle sotaa.
Babtšenkon ”Sodan värit” kuvaa Tšetešnian sotaa ja Venäjän armeija raakuttaa yhden nuoren miehen näkökulmasta. Se kertoo, kuinka sota vie pohjan tulevaisuudelta ja menneisyydeltä, ihmisyydeltä ja inhimillisyydeltä. Monille jäikin sodan loputtua agressiovaihde päälle,sotilaiden palautumisterapiota kun ei Venäjällä tunneta. Babtšenkon kohdalla elämällä oli kuitenkin vielä muutakin annettavaa.
”Se, mitä minulla on nyt, on kaikesta huolimatta sodan ansioita. Perhe, työ, elämä. Ilman sodan kokemuksia olisin varmasri hienolla autolla ajeleva lakimies, joka ei olisi koskaan joutunut miettimään mitään oikeasti tärkeitä asioita.”
Tällä hetkellä Babtšenko toimii sotakirjeenvaihtajana Novaja Gazetan -lehdessä, joka on yksi Venäjän harvoista puolueettomista lehdistä. Tosin eipä reportterin työkään ole niitä turvallisimpia, kun kyseessä on itänaapurimme. Viimeisen 8 vuoden aikana Babtšenkon työkavereista on tapettu seitsemän. Mm. Anna Politkovskaja.
Babtšenko Arkadi: Sodan värit. 2010. Like
