Luku 1, jossa ostetaan jatko-osia juovuksissa

Yli vuotta valmistumiseni jälkeen sain vihdoinkin varattuani itselleni seremoniapäivämäärän ja piipahdin viime viikonloppuna Oxfordiin vannoman latinaksi BA-valan (asiaankuuluvan koomiseen kaapuun pukeutuneena). Tuhottuamme lounaalla melkolailla viiniä ja perheen piirissä pullon samppanjaa, vanhempani vetäytyivät iltapäivällä hotelleilleen lepäämään. Minä toteutin opiskeluaikojen kunniaksi vielä kerran mieliharrastustani: menin hiprakassa kirjakauppaan.

Kun juon, minua vaivaa usein monomania, ja tällä kertaa hurahdin virallisiin jatko-osiin. Geraldine McCaughreanin Peter Pan in Scarlet, joka ilmestyi jo viime vuonna, tarttui mukaan, kuten myöskin tuoreet Hilary McKayn Wishing For Tomorrow – F.H. Burnettin Pikku Prinsessan jatko-osa – ja Return to the Hundred Acre Wood, David Benedictusin upouusi Nalle Puh. Artemis Fowl-kirjailija Eoin Colferin uuden Linnunradan käsikirja-jatko-osan kohdalla päätin odottaa pokkaria. Dacre Stokerin virallinen uusi Dracula: The Undead jäi ostamatta lähinnä, koska kirjailijan nimi on Dacre, mikä on minusta Stokerin perikunnassa todella noloa täysin riippumatta siitä saako miesraukka syyttää valinnasta itseään vai vanhempiaan. Olisin mielelläni vaahdonnut tästä myös tuntemattomille, mutta lähellä ei onneksi seisonut ketään.

Kuvittelen välillä vainoharhaisesti, että kirja-alan kehitys on seurausta kustantamoiden horjuvasta asemasta suurissa mediataloissa. On syy sitten mikä tahansa, kirjoja myydään nykyään mieluiten samalla tavalla kuin elokuvia – julkkiksen naamalla, iskevällä konseptilla, tai tutulla sisällöllä. Oxfordin Blackwellsin lastenosastolla Snakes on a Plane tai Alien vs. Predator -tyyppistä konseptimeininkiä kuvitti esimerkiksi parhaiten Vampirates -niminen kirjasarja, jonka hahmot ovat ilmeisesti sekä vampyyrejä, että merirosvoja. Minusta tämä on nerokasta. Mutta minä olenkin kulutuskirjallisuuden, tai kuten yleensä sanotaan, roskan suuri ystävä.

Monet ovat huolissaan, että nopeasti tuotettu sarjakirjallisuus ja nostalgia-narkkareille tuotetut jatko-osat syövät lukijakunnalta kyvyn lukea haastavampaa kirjallisuutta tarina kerrallaan. Toiset sanovat, että kaikki lukeminen lisää lukuintoa. Mutta ainakin uusi Nalle Puh oli sen verran pliisu kokemus, ettei tehnyt lainkaan mieli tilata hienoja Puh-kirjapaketteja, joita loppusivuilla mainostettiin. Peter Pan in Scarlet on toisaalta huima, ehkä jopa nerokas. Olen vasta puolessa välissä, koska ryhdyin about kolmanneksen kohdalla säästelemään ja hidastelemaan. Saatankin joutua lukemaan myös molemmat edelliset osat uudestaan.

Matkalla lentokentälle huomasin, että Andrew Lloyd Webberiltä on tulossa jatko-osa Phantom of the Opera -musikaaliin. Gaston Leroux ei aikoinaan paljastanut mitä hahmoille tapahtuu, mutta Fredrick Forsyth julkaisi jo vuonna 1997 (Webberin "hyväksymän", juridisesti epäselvistä syistä) Phantom of Manhattan-romaanin, johon uusi musikaali Love Never Dies ilmeisesti perustuu. En tiedä lukiko kukaan sitä silloin, mutta kirjaa saa jo kaupoista. Taas.