Raamatulla päähän

  • Maria Pettersson

The Book. Bible Illuminated. Uusi testamentti.
Kirjallisuus

Kuva: Reuters
Kuva: Reuters

Raamatun tekstissä on munaa, mutta sen käyttöliittymä on surkea. Näin ajatteli ruotsalainen mainosmies Dag Söderberg ja suunnitteli huippuvalokuvaajien kuvittaman, keskiverto-Voguen kokoisen, kahvipöytäkirjan näköisen Uuden testamentin. Nyt luomuksen on kustantanut suomeksi Suomen Pipliaseura, joka taannoin kalasteli nuoria lukijoita Raamatun pariin Kozumi Shinozawan Manga Messiaalla.

Ja tottahan se on. Raamatun teksti on kaunista, viisasta, hassua, raivostuttavaa, pelottavaa ja kuvottavaa. Miksi se pitäisi tarjoilla tylsissä kansissa ja painaa sille ärsyttävän ohuelle, helposti repeävälle leivinpaperille? Söderberg tilasi eri uskontoja edustavilta valokuvaajilta tyylikkäitä, iskeviä ja provokatiivisia kuvia, jotka toden totta avaavat uusia näkökulmia Raamatun tulkintaan.
Esimerkiksi lausetta Jos pappisvirka muuttuu, muuttuu välttämättä myös laki koristaa kokosivun kuva Margit Sahlinin, Ruotsin ensimmäisen naispapin, vihkimistilaisuudesta vuodelta 1960. Vanhaa viisautta Jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syömän höystää Paris Hilton.
Ei näillä ehkä pakanaa käännytetä, mutta saapa perus-lutsku ihmeteltävää kotitarpeiksi.

The Bookissa jakeet on poistettu ja teksti taitettu aikakauslehtityyliin neljälle palstalle. Pysäyttävimmät kuvat löytyvät, tietenkin, Ilmestyskirjasta. Sen avaa aukeaman kokoinen, itsensä mielenosoituksessa tuleen sytyttänyt mies. Aiheesta jatkavat muun muassa ympäristökatastrofit.

Vaikka suurin osa kuvista on upeita ja kunnianhimoisia, on kuvakerronta välillä hieman laiskaa. ”Sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä” -jae on saanut kylkeensä kuvan, jossa arabipoika ja juutalaispoika kulkevat kädet toistensa harteilla. Tämä ei ollut tuoretta edes Euroviisuissa.

Söderberg haluaisi, että Raamattua lukisivat muutkin kuin uskovaiset kristinuskoiset. Hänen mukaansa Bible Illuminated –projekti ei sitoudu mihinkään uskontoon, vaan haluaa innostaa ihmisiä tutkimaan yhteistä kulttuurihistoriaa ja arvioimaan Raamattua kriittisesti. Ihan kiva, mutta kyllä uusi Testamentti melko lähtökohtaisesti sitoutuu tiettyyn uskontoon.

Se kriittinen arviointi onkin sitten tämän laitoksen keskiössä, The Book ei nimittäin päästä kristittyjä helpolla. Kristityn maailman karuja tekoja lyödään naamalle armotta. Tituksen kirjeessä, otsikon ”Kristittynä maailmassa” alla nähdään kuvia Leopold II:n aikaisesta Kongosta. Yhdessä kuvassa sotilas ruoskii sidottua, alastonta miestä. Toisessa seisoo noin viisivuotias poika, jolta vartijat ovat runnelleet käden ja jalan, koska pojan kylä ei tuottanut tarpeeksi kumia.
Fundamentalismia kommentoivat kuvat Kansan Temppeli -kultin johtajasta Jim Jonesista, joka käski yli 900 seuraajaansa juomaan syanidilla jatkettua juomaa.
Auts. Kirja osoittaa karulla tavalla, ettei ehkä kannata jeesustella vaikkapa islamin nimissä tehtyjä kauheuksia ainutlaatuisiksi, on nimittäin oma pesäkin putsaamatta.

The Bookin saa omakseen 28 eurolla. Maistiaisia sivulla http://bibleilluminated.com/

p.s. Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, näyttääkö Jumala enemmän Arnold Schwarzeneggerilta vai Angelina Jolielta?

Kuva: Jupiterimages/Scanpix
Kuva: Jupiterimages/Scanpix

17 kommenttia

Anonyymi

2.11.2009 17:07

Aika gootti raamatuksi. Toisaalta raamattuhan on goottien perusteos, joten hyvin ovat löytäneet toisensa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.11.2009 18:23

2000 vuoden jälkeen päivitys olikin tarpeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.11.2009 19:05

Mäkin ihmettelin, että mitä tekee kannessa tällainen pahis-silmä? Lumous-festarilta päivää....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.11.2009 21:19

Täällä aloitetaan vaatimattomasti tekemällä kirja-arvio Raamatusta. Hyvältähän tuo näyttää. Ilmeisesti kaikki paranee mainosmiesten käsissä, Raamattukin. Manga-messias oli mutkat suoriksi-uskontoa ja niinpä taitaa olla tämäkin. 28 euroa on kallis hinta aikakauslehdestä, vaikka kuvat olisivatkin hienot.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.11.2009 22:31

Herää kysymys kenelle tämä "Raamattu" on tarkoitettu. Raamatun sanomasta aidosti kiinnostuneet eivät tarvitse tällaisia keinotekoisia koristuksia, sillä sisältö ja Sana ovat tärkeimmät. Sanojen merkitykset löytyvät jokaiselle älykkäälle lukijalle itse tekstistä, eikä Raamatusta kiinnostunut lukija tarvitse "provokatiivisia" kuvia avukseen sanoman ymmärtämiseen. Lapsille on olemassa tietenkin kuvitettuja lasten Raamattuja, mutta tämä kirja onkin suunnattu lukutaitoisille! Tämä on maallisen ihmisen kirja maallisille ihmisille, tuskin kuitenkaan Jumalan sanaa kuten Hän sen tarkoitti. Jokaisen kirkkoon kuuluvan kotoa löytyy perus rippi- tai vihkiraamattu, suosittelen tutkiskelemaan sen ensin läpikotaisin ja sitten vasta miettimään, tarvitseeko tällaista "viihdettä".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Maria Pettersson

3.11.2009 09:28

Söderbergin mukaan The Book on tarkoitettu niille, jotka eivät Raamattuun muuten tarttuisi. Ilmeisesti kohderyhmä on ollut osuva, sillä ilmestymisvuonnaan The Book lähes tuplasi Raamattujen myynnin Ruotsissa.

Meiltä ei vihkiraamattua löydy, sellaista kun ei Las Vegasissa pidetyistä Elvis-häistä mukaansa saanut, mutta tämä kieltämättä houkuttelee tarttumaan itseensä enemmän kuin Gideonin vastaava. Pyhien pirirstämiseksi suosittelen vaihteen vuoksi repäisemään jouluevankeliumit tästä laitoksesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.11.2009 11:02

Samaa paskaa eri kansissa. Uskontojen nimissä suoritetaan maailman pahimmat asiat. Ateistinen maailma olisi onnellisempi ja rauhallisempi. Sekä myös paljon kehittyneempi, koska esim. uskonnot eivät olisi tieteen tekemisen tiellä (vrt. kantasolututkimus), naisten opiskelua ei kiellettäisi ja aikaa säästyisi muihin asioihin kuin rituaalien harjoittamiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.11.2009 17:07

Antoi olla viimeinen kerta, kun sanot meitä lutskuiksi, jutsku!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.11.2009 17:45

Nii just! Oikea termi on lutku.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.11.2009 13:49

Musta toi Raamattu pikemminkin vie Raamatun arvovaltaa. Jotenkin sen näkee tossa enemmän vain tavallisena kirjana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.11.2009 18:25

No eikö se sitten muka sitä ole? Vai osaako se lentää tai tiskata, toisin kuin muut kirjat?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.11.2009 21:42

Firman sivut lataavat ihan jumalattoman (hih) hitaasti ja tökkivät niin maan perkeleesti (hih). Mainosmiehen luulisi osaavan paremmin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.11.2009 07:22

Kiitos Kulttuuritarkastaja juuri tästä arvostelusta. Toivottavasti ei sentään Arnielta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.11.2009 07:26

Jäi sanomatta että Tarkastajan jutun ja siinä kirsikkana kakun päällä mainitun kuvien itsekritiikin(kin) takia ajattelin antaa tän joululahjaksi yhdelle itsekriittiselle kristitylle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.11.2009 18:05

On oikein, että uskontoja arvioidaan käytännön kokemuksen perusteella. Teoria voi olla kaunis, käytäntö hyvin ruma. Tätä sanojen ja tekojen, päämäärien ja toimintamallien ristiriitaa on ihmisen tarina täynnä. On myös sopivaa soveltaa samaa metodia ateismiin. Millaisia lupaavia käytäntöjä avautuu Neuvostoliiton ja Kiinan kokemuksesta, esimerkiksi tieteen harjoittamiselle, naisen aseman kehittämiselle tai onnelliselle lapsuudelle? Kuinka eettisesti ja moraalisesti kunnioitettavia ateistiset yhteiskuntamallit ovat? Usko on henkilökohtaista ja siinä(kin) mielessä tunnetut kirkon vastustajat Giordano Bruno, Galileo Galilei, Voltaire ja jopa Darwin olivat syvän uskon miehiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.11.2009 20:55

Demoaukeaman perusteella teoksessa oli positiivinen vire vaikka ihmiset olivat köyhiä ja kipeitä. Herkkiä, toivorikkaita dokumentaarisia kuvia jotka jotenkin muistuttivat siitä rakkauden ydinsanomasta tuomalla sairaat ja aliravitut kolmannen maailman ihmiset tekstinyhteydessä jälleen omaan tuntoomme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.12.2009 12:12

Huh, onpa kiinnostavaa. Tähän pitää tutustua...
Mike

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi