Luku 6, jossa keskustellaan kirjallisuudesta

  • Johanna Koljonen

Finlandia-voittaja Uunin synopsikseen verrattuna Alastalon salissa on Michael Crichton-thrilleri. Päättelen tästä, etten ehkä tule lukemaan sitä. Ei niin, että olisin lukenut kaikkia Crichtoneitakaan – arvostelujen perusteella kuolinpesästä löytynyt (ja viime vai olisikohan ollut toissaviikolla ilmestynyt) merirosvoseikkailu Pirate Latitudes on ns. hirveätä skeidaa. Steven Spielberg on silti ostanut elokuvaoikeudet. Ja miksikäs ei: jos setä osaa tehdä hyvästä novellista kamalan elokuvan (AI), ehkä hän saisi rakennettua paskasta romaanista edes hyvän lyhärin. Mitä Uunin elokuvaoikeuksiin tulee, niiden myynti lienee vain ajan kysymys. Uskon itseassa ihan oikeasti meditatiivisenkin romaanin kääntyvän visuaalisesti hyväksi leffaksi.

Olen Helsingissä töissä tämän viikon ja kuulin aamulla baarissa kulttuurityöläisjuorun, että Antti Hyryn valinta on merkkaus Sofi Oksasta vastaan. Tämä ei tietenkään ole uskottavaa, mutta toisaalta en osannut myöskään odottaa maanmiesteni reaktioita Oksasen Tanskan haastatteluun. Siis, anteeksi, mutta luuleeko kansakunta oikeasti, että Suomikuva on Pohjoismaissa niin huono, ja niin heikko, että yksi haastattelu voisi sitä heiluttaa? Minusta Oksanen ei itse asiassa sanonut mitään sopimatonta, mutta jos olisikin sanonut, so what? Ensinnäkin, myös hänen fiktionsa käsittelee hänen käsitystään maastaan ja ajastaan, joten kysymyksistä julkisesti keskusteleminen on täysin luontevaa. Toiseksi Oksanen puhui tämänkesäisessä Vi läser-lehden haastattelussa kriittiseen sävyyn Venäjästä, koska siellä oltiin tekemässä valtion kritisoinnista laitonta. Ei ole suinkaan mahdotonta, että Oksanen on kokeillut poliittisista syistä kepillä jäätä.

Uunista vielä: parasta siinä on, että se on oikeasti herättänyt keskustelua! Helsingin Yliopiston Radiokemian laboratorio on esimerkiksi täynnä Hyryfaneja, joiden mielestä uusi kirja onkin se, josta kannattaa aloittaa. Ja äitini huutaa tuolta takavasemmalta, että kävi tänään Akateemisessa lukemassa Uunia sieltä sun täältä, mutta ei saanut oikein ostopäätöstä aikaan. Hän haluaisi ehdottomasti tietää minkälaista uunia siinä muurataan. Onko se leivinuuni? Mutsi nimittäin entisöi uutta mökkiään ja tahtoisi kai ryhtyä itsekin muurailemaan, mutta ei halua investoida väärään kirjallisuuteen. Ehkä kirjan kohdeyleisökin löytyykin keski-ikäisistä DIY-reustauroijista.

7 kommenttia

Anonyymi

5.12.2009 00:00

Aloitin Hyryn edellistä teosta Aittaa (vai oliko se nimeltään Lato) vähän matkaa. Jätin kesken, ja minä sentään luin Alastalon salia paikoin ihan mielelläni. Sen siitä saa kun kaikenlaiset herraskaiset kulttuurineuvokset pääsevät valitsemaan Finlandia-voittajia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2009 11:21

Sofin kommentti on ns. ruokkivan käden puremista, onhan hän - herraisä - suomalaisten rahoilla koulutettu ja työllistetty virolaisäidin tytär. (Se, että hän on myös suomalaisisän tytär, ei ole tässä kalabaliikissa olennaista.)

Mutta ei vain sitä. Kyllä yhden kulttuurin kantasuomalainenkin olisi saanut kuulla kunniansa tuollaisista mielipiteistä, esitettiinpä ne sitten Suomen tai Tanskan telkkarissa. En pelkää Suomi-kuvan muuttuvan miksikään Sofin lausunnoista. Sen sijaan pidän aika harkitsemattomana ja sivistymättömänä mennä leimaamaan kokonaisen maan kokonainen sukupuoli väkivaltaisiksi.

Jos suomalainen mieskirjailija olisi pohjoismaisessa mediassa esittänyt suomalaisnaiset väkivaltaisina juoppoina (joita me totisesti olemme verrattuna maailman naisten enemmistöön), niin mieskirjailija olisi suunnilleen ajettu maanpakoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Johanna Koljonen

5.12.2009 18:03

Okei, kolme asiaa.

Yksi: Minulle ei ole ilmeistä, miksi kenenkään suomalaisen vanhempien synnyinmaa olisi olennaista tässä keskustelussa? Oksanen on suomalainen, suomessa kasvanut, suomessa työskentelevien veronmaksajien lapsi. Ihmisille jotka valitsivat kylmän sodan aikaan länsimaahan muuttamisen osaavat kyllä, kuten heidän jälkeläisensäkin, olla mahdollisuuksistaan kiitollisia. (Paremmin kuin monet joilla ei itsellään tai taustassaan kokemuksia muunlaisista yhteiskunnista). Tätä ei kuitenkaan seuraa mikään velvollisuus olla kritisoimatta kotimaan, uudenkaan, ongelmia. Päinvastoin länsimaisessa demokratiassa epäkohtien verbalisointi on sekä keskeinen oikeus että elintärkeä velvollisuus. Ellei Oksasella ole tätä oikeutta, silloin Suomi on paljon paskempi maa kuin mitä Oksanen antoi DR:n Deadline-ohelmassa ymmärtää.

Kaksi: Tasavallan presidentti sanoo päivän Hesarissa näin: "Jos joku katsoo suomalaisuutta ulkoapäin, häntä varmasti ihmetyttää kehittyneen yhteiskunnan ja patoutuneen agression yhdistelmä. On paljon kielteisiä tunteita, joita ei saa näyttää – ja sitten ne tulvivat yli."

Maissa joissa on agressioita, ja joissa tasa-arvo-projekti ei ole vielä loppuun saatettu, miesten väkivalta tulee rakenteellisista syistä olemaan suurempi ongelma kuin naisten väkivalta. Tämän asian voi tietysti sitten ilmaista eri tavoin, joista toiset ovat diplomaattisempia kuin toiset. Ja mitä Oksaseen tulee, hänhän on esimerkiksi kirjoittanut myös väkivallasta naisten välisissä suhteissa.

Perheväkivalta ja muut väkivaltakulttuurin ilmentymät ovat hirvittäviä ja edelleen paljolti vaiettuja ongelma. Suomi ei ole vielä täydellinen tai valmis. Eikä siitä heti tulekaan, jos porukoiden mielestä tärkeintä tässä koko sopassa on Oksasen mutsin synnyinpaikka.

Kolme: Niitä jota Oksasen haastattelu erityisesti kyrsii voin kuitenkin rauhoittaa sillä tiedolla, ettei maassa ole gootteja tai muita näkyviä alakulttuureja juuri lainkaan, varsinkaan julkisuudessa. Todennäköisyys, että konservatiivinen tanskalaisyleisö kuulisi, ymmärtäisi tai uskoisi mitään mitä Oksasen näköinen nainen televisiossa sanoo on häviävän pieni.

Niille Tanskalaisille, joiden mielestä Oksanen vaikuttaa kiinnostavalta, fiksulta ja uskottavalta, ei todennäköisesti jää huomaamatta, että Suomi on maa, jossa norminkin ulkopuolelta voi nousta kunnioitettuun asemaan. Ja se on maallemme parasta mainosta - minkä lisäksi myös Oksasen kehutut romaanit taitavat nekin päätyä Suomikuvan kannalta ihan sinne plussan puolelle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.12.2009 22:51

Oksasen Suomi-kritiikki on ok, se perustuu omakohtaiseen kokemukseen ja syvään ymmärrykseen Suomesta ja suomalaisista. Hänen Venäjä-kritiikkinsä taas on välillä täysin sietämätöntä. Hänen mielessään Venäjä on tismalleen sama asia kuin Neuvostoliitto, josta hänellä on lapsuuskokemuksia ja jossa hänen sukulaisiaan on kohdeltu kaltoin.

Toki Venäjässä on paljon kritisoitavaa ja on hyvä, ettei enää olla rähmällään. On silti uskomatonta, että Suomen media pitää Oksasta, jolla selvästi on suuria antipatioita Venäjää ja venäläisiä kohtaan ja joka hädin tuskin ymmärtää venäjää, jonkinlaisena pätevänä asiantuntijana.

Oksanen saa olla mitä mieltä tahtoo ja ilmaista mielipiteensä, mutta pidetään mielessä, että hänellä ei ole asiantuntemusta tai pätevyyttä lausua Venäjän nykytilanteesta yhtään mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.12.2009 15:43

Se mikä taas kerran jää autuaasti huomioimatta on se että Suomi ei ole "väkivaltakulttuurin" maa.

Onko täällä paljon väkivaltaa? On, kuten kaikkialla missä ihmisiä on.

Saako Suomessa liian pieniä tuomioita "lievistä" väkivallanteoista? Saa.

Onko Suomessa vakavan väkivallan raja liian ylhäällä? On.

Onko perheväkivalta virallisen syytteen alaista? Ei, jos se ei ole törkeätä.

Onko naisten väkivalta ongelma tai yleistä Suomessa? On ja on.

Onko väkivalta kuitenkaan sosiaalisesti hyväksyttyä? Ei.

Onko väkivallan käyttö laillista? Ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.12.2009 18:37

Musta tosta Oksasen kommenteista tulleesta hälystä näkee vaan yhden asian: suomalaisten kansallinen itsetunto on edelleenkin yhtä matalalla kuin aina. Oksanen tulkitaan ulkopuoliseksi semikvasivirolaistaustan takia, mutta varsin suomalainenhan hän on, goottiutta myöten.

Ruvetaanko seuraavaksi hermoilemaan siitä, miten supisuomalaisen Kristian Smedsin ulkomaille tekemä farssi "Mental Finland" kertoo Suomesta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Johanna Koljonen

30.12.2009 16:57

Tässä sattui muuten taas silmään juttu jossa asiallinen sosiaalipsykologi puhuu suomen väkivallan perinteestä ja muista Oksasen (tietysti eri sävyyn) sivuamista asioista:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkija%20varoittaa%20uudesta%20koulusurmasta%20Suomessa/1135251772434

Tarkoitan, että kritiikkiä esitetään koko ajan mutta että sitä normaalioloissa tuskin edes huomataan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi