Hautausmaan Poika
Kirjallisuus
Kun Neil Gaimania sanotaan neroksi, viitataan hänen sarjakuvatuotantoonsa. Romaanit ovat olleet vähän sinne päin – huimaavasta mielikuvituksesta saadaan maistiaisia, mutta jättipottia ei ole osunut kohdalle.
Hautausmaan poika on Gaimanin toinen nuortenromaani. Se operoi Gaimanin kotikentällä - uuskumman maailmassa, elämän ja kuoleman, tämän maailman ja tuonpuoleisen rajamailla - samaan tapaan kuin edellinen nuortenkirja Coraline varjojen talossa.
Isä, äiti ja tytär murhataan. Mutta yksi murha jää tekemättä. Kaksivuotias poika pääsee sattumalta pakoon ja päätyy hautausmaalle. Hautausmaan väki, kummitukset ja epäkuolleet, ottaa hänet suojelukseensa ja kasvatettavakseen. Poika, Ei-kukaan Owens eli Eikku, oppii kummittelutaitoja ja kokee seikkailuja tuonpuoleisessa, mutta kaipaa elävien pariin. Eikkua aletaan valmentaa kohtaamaan eläviä ihmisiä ja lopulta myös perheensä murhaaja.
On helppo nähdä, mikä esiteiniä kirjassa viehättää. Välillä painiskellaan lukijaa koskettavien kasvukipujen kanssa ja pannaan koulukiusaajat kuriin kummittelemalla (kukapa ei olisi halunnut tehdä niin). Välillä toteutetaan Suurta Kohtaloa, joka Eikun varalle on määrätty, tanssitaan karmeankaunista kuolemantanssia tai ratsastetaan hurjasti iljettävien raadonsyöjäguulien matkassa. Fanit ovat muuten kirjan julkaisun jälkeen järjestäneet omia kuolemantanssiaisia, tsekkaa http://www.youtube.com/watch?v=F9WEeDt_wC8
Hautausmaan poika kohoaa takuulla koulukirjastojen lainauslistojen kärkeen. Valitettavasti kirja kärsii nuortenromaanitaudista: sivuhahmot ovat vähän onttoja ja tarina ainakin aikuislukijalle turhan simppeli. Pilkahduksia Gaimanin neroudesta nähdään jälleen, mutta aika pieneksi kirja silti jää.
Englanninkielisestä kirjasta on olemassa lasten ja aikuisten versio. Teksti ei eroa, mutta aikuisten kirjan on kuvittanut nerokas ja mielettömän taitava Dave McKean, lasten version Chris Riddell. Suomeen on viisaasti tuotu McKeanin versio. Älä hämäänny kansikuvasta: kirjan kuvitus on parhaimmillaan sydämen nyrjäyttävää.
16 kommenttia
Anonyymi
15.10.2009 15:42
Kenelle kirja on suunnattu, jos se on aikuiselle liian ontto, muta siinä on kuitenkin murhia, kummituksia yms. muita nuoria pelottavia asioita?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
15.10.2009 21:39
Ihanaa kun joku (fanit) jaksaa tehdä tuollaisia tanssiaistempauksia. Ja hyvä että kirjailijaa ja kirjaa fanitetaan.
Edellinen kirjoittaja: nuortenkirjat ovat aina olleet rankkoja, väkivaltaisiakin. Oman sukupolveni suosituin kirja oli Nancy, joka on raaka tarina narkkaripariskunnasta (Sid Vicious, Sex Pistolsin laulaja ja tyttöystävänsä Nancy). Nancy kuoli ja kirja on Nancyn äidin kirjoittama.
Vastaa kommenttiinEi ihme, että kiinnostus synkkään fantasiaan puhuttelee, ovathan vampyyrit (Twilight, Buffy jne) kiinnostava aihe ja teinejä on aina kiehtonut yliluonnolinen. Itse katsoin Salaisia kansioita. Joten varmasti on kiinnostusta tähänkin kirjaan!
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
15.10.2009 23:09
Itse pidin Coralinesta hyvin paljon. Aion lukea tämänkin, ainakin jos se muistuttaa Coralinea. Suosikkini on Stardust, nerokas satu, jonka kohdalla elokuva ei ensinkään tavoittanut teoksen lumovoimaa. Coraline-elokuva puolestaan lunasti kaikki odotukset. Kuulemma Hautausmaan pojastakin ollaan tekemässä leffaa. Toivottavasti se on samaa tyylilajia kuin Coraline. Teemat kuulostavat siltä, että ne soveltuisivat nukke- tai vaha-animaatioon oikein hyvin.
Luin Neverwheren joskus teininä. Silloin se vaikutti syvästi, vaikka nyt vanhempana luettuani sen uudelleen pidän kirjaa melkoisena huttuna. Sillä on kuitenkin erityinen paikka sydämessäni. Tv-sarja, jonka pohjalta romaani tehtiin, oli melkomoinen hutaisu. Paras versio on sarjakuva, joka tuli pari vuotta takaperin.
Unohdetut jumalat on mielestäni Gaimanin ominta alaa (toisin kuin Tarkastaja väitti). Se oli hieman löysä ja skandinaaviselle lukijalle liian helposti aukeava, mutta hyvää viihdettä yhtä kaikki. Paras romaaneista on Anansi Boys.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
16.10.2009 09:59
mitäs vikaa kansikuvassa muka on?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.10.2009 00:31
Gaiman on lukenut koko kirjan ääneen ja jakelee sitä netissä ilmaiseksi. Todella uskalias teko näinä aikoina, ja osoittaa että Gaiman luottaa teokseensa. Luetun version kuultuaan haluaa todellakin ostaa kirjan omaksi! Sillä tavalla pääsee tustumaan upeisiin kuviin.
Innoittajan eli Viidakkokirjan jäljet ovat hyvin näkyvissä kirjassa. Jack, eli Bodin (Eikku) murhaaja, on selvä Shere Kahn, joka metsästää jäljelle jäänyttä riistaansa, kunnes poika on aikuinen ja nousee perheen murhaajaa vastaan.
Tuli vielä mieleen että Dance Macabresta olisi saanut loistavan novellin, mutta se toimii hyvin myös kertomuksen osana.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.10.2009 16:50
Mistä löytyy ääneenluettu versio?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
17.10.2009 18:06
Esim. täältä:
Vastaa kommenttiinhttp://www.mousecircus.com/videotour.aspx
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
18.10.2009 17:07
"mitäs vikaa kansikuvassa muka on?"
Ei mitään! Se muistuttaa paljon tätä suurteosta:
Vastaa kommenttiinhttp://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9789511229285
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
20.10.2009 12:31
Ihana ääni! Taidanpa ladata kirjan Gaimanin lukemana ja kuunnella ennen nukkumaanmenoa. Jos nyt uni sen jälkeen tulee...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
KardinaaliHyve
21.10.2009 13:08
Ööh..."Romaanit ovat olleet vähän sinne päin – huimaavasta mielikuvituksesta saadaan maistiaisia, mutta jättipottia ei ole osunut kohdalle." No joo, jonkun toisen ne on olleet ihan onnistuneista (jos esim. katsoo listaa kerätyistä palkinnoista - siellä on Hugoa ja Nebulaa ynnä muuta pilvin pimein).
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
otherwise
23.10.2009 21:24
Gaiman on minusta paras sarjakuvien parissa ja novellistina, mutta The Graveyard Book (luin alkuperäiskielisen version) on minusta silti hyvin lähellä täysosumaa. Se välttää taitavasti nuortenromaanien pahimmat kliseet sai monessa kohdasas kyynisen aikuisenkin hymyilemään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
25.10.2009 09:05
Samaa mieltä weltscmerzin kanssa! The Graveyard Book ei aivan pärjännyt suosikilleni Stardustille, mutta pidin siitä todella paljon. Tuo parhaaksi romaaniksi väitetty Anansi Boys ei minuun oikein iskenyt, pidän The Graveyard Bookia parempana. Ylipäätään minuun uppoavat Gaimanin nuoremmille lukijoille suunnatut teokset paremmin kuin ns. aikuisten romaanit. Kertooko se minusta vai Gaimanista, enpä tiedä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
25.10.2009 17:43
No, jos totta puhutaan, niin Neilin lapsille kirjoitetut kirjat ovat aika kuraa. Mutta aikuisille kirjoitetuista löytyy kyllä helmiä - tai oikeastaan yksi helmi. Nimittäin Unohdetut jumalat! Se on ainoa kirja, josta Gaiman on uskaltanut tehdä tarpeeksi pitkän fantasiaromaaniksi - ja tarina sitä paitsi kantaa koko kirjan ajan. Tätä tarinaa voisi hyvin jatkaa toisessakin romaanissa. En ole kuitenkaan Neilin sarjakuvia lukenut, mutta niitä on kyllä kehuttu. Täytyypä vilkaista... Ja Gaiman on muuten Tori Amosin kaveri, mikä on iso plussa Neilin otsaan... =)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.10.2009 20:02
Minun mielestäni taas Unohdetut jumalat oli hiukan pitkäveteinen. Ei siis "tarpeeksi pitkä fantasiaromaaniksi", vaan liian pitkä. Ja ihan totta mitä yllä sanotaan: se aukesi suomalaiselle lukijalle liian helposti. Jokainen pohjoismaalainen ymmärsi sivulla kaksi, kuka on tämä yksisilmäinen korppien ystävä... Jännitys meni siinä heti. Muuten ihan kelpo kirja, mutta ei mitään verrattuna sarjakuvaan. jos pidit Unohdetuista jumalista, jumaloit sarjakuvia, suosittelen!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.10.2009 13:14
Sarjakuvat on varmaan ihan mahtavia, mutta miksi niistä on suomennettu vain pari? Esim. onhan se uusi Ikuiset yötkin käännetty. Mutta voihan ne lukea kuitenkin enkuksi... Muuten legenda kertoo, että Deliriumin hahmo perustuu Tori Amosiin. WTF? On ihan pakko jo sen takia lukea nuo Sandmanit. Muuten kuka tämä "yksisilmäinen korppien ystävä" oli - kerrottiinko sitä koskaan siinä?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Maria Pettersson
3.11.2009 14:00
Ensinnäkin ilouutinen sarjakuvan ystäville. Egmont aikoo julkaista ensi vuoden loppupuolella (mahdollisesti Sarjakuvamessuille) suomeksi Sandman: The Dream Hunters:in.
Kyseessä on alun perin Neil Gaimanin kirjoittama kuvitettu tarina, jonka P. Craig Russell sovitti viime vuonna sarjakuvaksi Sandmanin 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Egmont julkaisi vuonna 2006 Sandman: Ikuiset yöt –albumin. Sitä painettiin parituhatta kappaletta ja se myytiin loppuun melko ripeästi.
Lisäksi Egmontilta on tulossa alkuvuodesta suomeksi yksi Gaimanin piirtämä Batman-tarina.
Mitä tulee menneisyyteen, Jalava julkaisi Jukka Heiskasen suomentamina vuosina 1993-1995 The Doll’s House:n, joka oli jaettu kahtia Nukketalo I ja Nukketalo II –albumeiksi, Dream Country:n (suom. Unien maa) ja Season of Mists:in (suom. Usvien aika), joka oli myös jaettu, mutta josta julkaistiin vain ensimmäinen osa. Lisäksi Sandmania on nähty Kalma-sarjakuvalehdessä vuosina 1991 ja 1992.
Jalavan erikoistoimittaja Markku Jalava kertoi minulle, että vain Suomea varten tehty malli, jossa tarinoita jaetaan useampaan osaan, ei toiminut, eikä Sandmanien kääntäminen ja kustantaminen ollut kannattavaa. Jalava ei myöskään suunnittele palaavansa asiaan.
Deliriumin (suom. Houre) ja Tori Amosin (Amoksen?) yhtäläisyyksistä:
Vastaa kommenttiinGaiman loi Deliriumin hahmo ennen kuin oli tavannut Amosin. Deliriumin esikuvina toimivat Gaimanin mukaan mm. kuvittaja Jill Thompson ja kirjailija Kathy Acker. Sittemmin Delirium on kuitenkin saanut piirteitä Amosista ja Amos puolestaan on kertonut inspiroituvansa Deliriumista. Amos on kertonut samaistuvansa myös Death-hahmoon.
Vastaa kommenttiin