Seksiä satumaassa

  • Maria Pettersson

Saltimbanco
Sirkus

Kuva: Olivier Samson Arcand
Kuva: Olivier Samson Arcand

Uuden sirkuksen pioneerista mammuttimaiseksi instituutioksi kasvanut Cirque du Soleil toi Saltimbanco-kiertueensa Hartwall-areenalle. Vuodesta 1992 kiertäneen shown 4000 esitystä ovat keränneet yli 9,5 miljoonaa katsojaa.

Valtava tuotantokoneisto ja 17 vuoden kokemus näkyvät lopputuloksessa: kaksi- ja puolituntisen shown jokainen pala on mietitty ja harjoiteltu tuhansia kertoja. Esiintyjät ovat ilmiömäisiä - Cirque du Soleil on jokaisen sirkustaiteilijan unelmatyöpaikka, ja sirkus voi valita itselleen maailman parhaat artistit.

Käsiohjelman (ylihinnoiteltu, 10 euroa, älä osta) mukaan esityksessä käsitellään kansainvälistyvää kaupunkikulttuuria. Höpöhöpö, sanoo tarkastaja. Tarjolla on sukellus satumaailmaan. Perinteiset sirkustemput sidotaan yhteen löyhällä tarinalla. Satumaa on kyllä kaunis ja, yllättäin, myös seksikäs.

Saltimbancossa on seksiä. Turhan monet sirkusesitykset ovat täysin seksittömiä, vaikka mahdollisuudet olisivat valtavat. Aurinkosirkustelijat toivat lavalle flirttiä ja ilahduttavissa määrin myös homoerotiikkaa.

Järjettömän hienot puvut, lavastuksen väriloisto, livebändi ja taianomaiset musat viimeistelevät paketin. Se on täydellinen. Täydellinen samalla tavalla kuin Disneyn piirretyt. Pieni roso olisi ollut paikallaan. Nyt Saltimbanco on täydellistä viihdettä, mutta se ei kosketa tai saa ajattelemaan.

Paha maku jäi kaupallisuuden määrästä. Parhaat areenapaikat maksavat 80 euroa ja huonoimmatkin viitisenkymppiä. Hintaa alentamalla olisi katsomonkin saanut täyteen, nyt paikoista oli täytetty vähän yli puolet. Esitys alkaa kiitossanoilla sposoreille. Aulassa myytävät paidat maksavat sata euroa. Kyllä, sata. Rahastuksen makua.

Saltimbanco
23.-27.9. Hartwall Areena
30.9.-4.10. Turku Areena

Kuva: Al Seib © 2005 Cirque du Soleil Inc.
Kuva: Al Seib © 2005 Cirque du Soleil Inc.

9 kommenttia

Anonyymi

25.9.2009 21:05

Voikohan tähän esitykseen viedä lapsia? Onko siellä paljonkin seksiä/homoseksiä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.9.2009 00:17

Kuvista päätellen kyseessä on normaali sirkusesitys, joka soveltuu myös lapsille. Voi esityksessä silti olla elementtejä, jotka on suunnattu aikuisille. Niinhän hyvissä lastenelokuvissa ja kirjoissakin on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2009 02:26

Yhdyn kulttuuritarkastajaan (mutta en homoseksuaalisesti). Hienot puitteet, tyhjä tarina, ei 80 e arvoinen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2009 10:54

Esiintyjat nayttavat pelottavilta, kuten klovnit aina. On yritetty tehda varikasta ja hauskaa, mutta katsokaa ylemman kuvan esiintyjia, nehan ovat kuin painajaisesta! En veisi lastani katsomaan tata (em syysta, vaikka olisi varaakin), vaikka kannatankin sita, ettei Cirque du Soleil kayta elaimia esityksissaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2009 08:55

esitykseen voi ja pitää viedä lapsia. rakastivat.
tällä kertaa puvustus ei erityisesti kolahtanut, eikä teema. mutta show oli tästä huolimatta upea ja sirkus erittäin kovatasoista. oli siinä taikaa, vaikka liikaa kaupallisuutta ja jopa muovisuutta.
suurena sirkusfanina voi todeta että näin elämäni parhaat trapetsitaitelijat, voimamiehet, steppaaja-jonglöörit jne. Sirkuksen vetonaulat, kaikki samassa sirkuksessa. hienoa oli. ja se tanssi yms sopii sirkukseen loistavasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2009 08:56

ei se seksikkyys tms haittaa, menee lapsilta ohi. ei se ole niitä häiritsevää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2009 16:31

Esiintyjät olivat rautaisia ammattilaisia, mutta häiristsevän rutinoituneita. Ainoa todella upeasti yleisön ottanut oli miimikko, joka esiintyi isojen numeroiden välillä. Normaalisti en kannata yleisön mukaanottamista, mutta nyt se tehtiin hauskasti ja tyylillä. Onneksi en silti itse joutunut tuleen. Suomalaiset eivät ole semmoisia, jotka tykkäisivät että vedetään lavalle yhtäkkiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.10.2009 22:38

Joo se pelle oli loistava. Yleensä pellenumerot tuntuu kiusalliselta täytteeltä, ei tällä kertaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.10.2009 23:35

Telkkarissa nähty aiempi show oli tyyliltään satumaisempi ja kauniimpi. Tää liian räikeetä sillisalaattia. Mutta konsepti toimi silti hyvin. Menisin uudestaan vaikka saikin maksaa itsensä kipeäksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi