KYSYMYS: Joku hullu väittää, et salibandyn pitäisi olla Olympialaji?
VASTAUS: Kyllähän se meille suomalaisille kävisi. Varma mitali pienessä lajissa, jossa vain ja ainoastaan kaksi maata tappelevat tosissaan kullasta.
Olympiaperheeseen haluaa kaikki (paitsi ehkä skeittarit). Se nostaisi lajin suuruutta ympäri maailman, mutta kun Suomen ja Ruotsin kiistaton ylivalta kansainvälisessä salibandyssä ei näy päättymisen merkkejä, tuntuu tällä hetkellä täysin utopialta koko idea.
Latvian MM-kisat osoittivat taas huimat tasoerot maitten välillä. Suomi ja Ruotsi kohtasivat Riiassa kuudetta kertaa peräkkäin MM-kisojen loppuottelussa ja muut tuntuvat jäävän kyydistä vuosi vuodelta enemmän. Sveitsin ja Tshekkien pitäisi olla seuraavat haastajat, mutta todellisuudessa nämä ovat kaukana takana. Ruotsi voitti kisoissa Tshekin 8-4 ja Sveitsin 7-2, Suomen voittolukemat Sveitsistä olivat 6-4 ja Tshekistä 4-3, mutta sinivalkoinen Suomi oli otteluissa loppulukemia ylivoimaisempi. Ja loput maat näyttävät kirjaimellisesti sählyporukoilta.
Kansainvälinen Salibandyliitto (IIF) on hakenut näytöslajin paikkaa vuoden 2020 Tokion olympialaisiin, mikä on hienoa lajin kannalta, mutta pitäisikö ensin saada MM-kisoihin maita, jotka tosissaan pelaavat turnauksessa voitoista. Laji kehittyy koko ajan, mutta kehittyvätkö muut yhtä tosissaan, kuin Suomi ja Ruotsi?
KYSYMYS: Onko kukaan edustanut jääkiekossa kahta eri maata?
VASTAUS: Kyllä on. Kahden passin kanadalainen on ollut tuttu näky jo monen vuoden ajan jääkiekossa. Historian saatossa on nähty kovia äijiä, jotka ovat pelanneet maajoukkuepelejä peräti kolmen eri lipun väreissä, ja parin vuoden päästä saattaa löytyä mies, joka on edustanut peräti neljää eri maata.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto sallii pelaajien kansalaistamisen. Kansalaistaminen tarkoittaa sitä, että pelaaja vaihtaa kansalaisuuttaan ja edustaa uutta maataan kansainvälisissä peleissä. Jos esimerkiksi pohjoisamerikkalainen lätkäjätkä haluaisi edustaa Unkaria, tulisi hänen pelata yhtäjaksoisesti kaksi vuotta unkarilaisessa jääkiekkojoukkueessa ja saada Unkarin passi. Jos kyseessä oleva esimerkkipelaaja on jo uransa aikana edustanut muuta maata aiemmin urallaan joko nuorten tai miesten maajoukkueessa, pitää hänen pelata kahden sijaan neljä vuotta kansalaisuuden saamisen lisäksi.
Keski-Euroopan maat ovat peluuttaneet monen vuosikymmenen aikana pohjoisamerikkalaisia maajoukkueissaan, koska heidän sukujuuret ovat olleet esimerkiksi Itävallasta tai Italiasta, vaikka pelaajat ovat syntyneet Pohjois-Amerikassa. Moni pelaaja on edustanut Kanadaa nuorten MM-kisoissa ja NHL-uran jälkeen on siirrytty pelaamaan Keski-Eurooppaan. Usealle maalle pohjoisamerikkalaisen ottaminen on ollut elinehto pysyäkseen jääkiekon ylimmällä A-divisioonatasolla.
Vielä 80- ja 90-luvulla Ranska, Itävalta, Sveitsi ja Italia käyttivät joukkueissaan paljon pohjoisamerikkalaisapuja. Joukkueiden kärkiketjut olivat niin sanottuja ostomiehiä ja oman kylän pojat saivat jämäminuutteja joukkueissaan.
Sveitsistä on vuosien varrella tullut jääkiekon suurmaa, jonka pelaajatuotanto tuottaa nykyään omasta takaa kovia pelimiehiä maajoukkuetasolle. Sveitsin pääsarjassa saa pelata ainoastaan viisi ulkomaanapua, kun taas muissa alppimaissa vahvistuksia on saanut olla melkein rajoittamaton määrä. Tämä on tehnyt pelaajatuotantoon pahoja rakoja. Sveitsin pojat ovat saaneet nuoresta lähtien pelata vastuullisessa roolissa, kun taas esimerkiksi Italiassa nuoret eivät saa minkäänlaista näytön paikkaa omassa pääsarjassa, vaan joutuvat lähtemään hakemaan peliaikaa muista maista. Tämä luonnollisesti saa monen nuoren pelaajan lopettamaan oman rakkaan lajinsa pelaamisen. Itävalta ottaa nykyään vaikutteita naapurimaa Sveitsistä ja peluuttaa enemmän niin sanottuja oman maan poikia.
Nykyään pohjoisamerikkalaisia nähdään idän suunnassa. Itä-Euroopan urheilussa on nykyään rahaa ja se näkyy myös maajoukkuetasolla. Valko-Venäjän MM-kisoissa nähtiin uuden säännön ensimmäiset käyttöönottajat. Kevin Dallman on esimerkkitapaus kansalaistetusta pelaajasta. Kanadalainen siirtyi KHL:n Barys Astanaan ja pelasi neljä vuotta seurassa saaden maan kansalaisuuden ja luvan edustaa uutta maata kansainvälisissä turnauksissa. Samoissa kisoissa Geoff Platt ja Kevin LaLande edustivat Valko-Venäjää. B-divisioonatasolla monet maat ovat tehneet saman. Unkari nousi tuleviin MM-kisoihin Leijonien riesaksi monen nikkarin ansiosta. Alemmilla maajoukkuetasoilla Kroatia ja Pohjois-Korea hakevat apua myös Pohjois-Amerikan suunnalta.
Vaikka käytännössä kaikki kahden passin miehet ovat olleet kanadalaisia ja edustaneet eurooppalaisia maita. On myös Kanada saanut apua eurooppalaisista pelaajista. Kuuluisin ja erikoisin tapaus on Petr Nedved, joka loikkasi Kanadaan 80-luvun lopussa Tsekkoslovakiasta. Nedved sai Kanadan kansalaisuuden 1993, ja hän pelasi Kanadan jääkiekkomaajoukkueessa 1993-1994, kun hänellä ei ollut sopimusta NHL:ään. Nedved oli kaatamassa Suomea Lillehammerin talviolympialaisissa välierissä.
Myöhemmin Nedved olisi halunnut pelata synnyinmaan väreissä, mutta IIHF:n sääntöjen mukaan kanadalaisena hän ei saanut osallistua IIHF:n turnauksiin. 1996 maailmancup pelattiin NHL:n sääntöjen mukaan, jolloin taituri pelasi Tsekin joukkueessa. Uusien sääntöjen mukaan Nedved pelasi uran loppupuolella kotimaan pääsarjassa tarpeeksi kausia ja IIHF katsoi Nedvedin olevan jälleen tsekkiläinen ja pistenikkari edusti Tsekkiä MM-kisoissa ja hän on myös ainut mies, joka on edustanut Olympiatasolla kahta maata (Kanada 1994 ja Tsekki 2014).
Suomalaisittain mielenkiintoinen tapaus on Matti Hagman. Izvestija-turnauksessa Hagman pelasi Kanadan paidassa. Kuulit oikein, Hagman oli juuri myyty Bostonista NHL:n puolelta Quebecin WHA-joukkueeseen. Quebec edusti Moskovassa Kanadan maajoukkuetta. Hagman teki turnauksessa muun muassa kaksi maalia Suomen verkkoon.
Kun Tsekkoslovakia hajosi, luonnollisesti pelaajat valitsivat Slovakian tai Tsekin paidan maajoukkuetasolla, mutta Neuvostoliiton hajoaminen sai pelaajat edustamaan peräti kolme eri lipun väriä. Ensin Neuvostoliitto, seuraavaksi talviolympialaisissa (1992) Itsenäisten valtioiden yhteisö eli IVY ja ura jatkui tämän jälkeen Venäjän väreissä. Kuuluisimpia pelaajia olivat Aleksei Shamnov, Aleksei Kovaljov ja Dmitri Juskevic.
IVY:n joukkueessa pelasi myös Darius Kasparaitis, joka ehti edustaa Neuvostoliittoa nuorten kisoissa ja Venäjää aikuistasolla. Nyt kovaotteinen pakki haluaa pelata synnyinmaansa Liettuan väreissä, vaikka on lopettanut jääkiekkoilun ammattilaistasolla seitsemän vuotta sitte.
Miamissa asuva Kasparaitis pitää kuntoaan yllä neppailemalla paikallisilla höntsävuoroilla ja matkustaa Liettuaan muutaman kerran vuodessa osallistuakseen maan jääkiekkosarjaan. Vuosi miehen pitäisi pelata vielä maansa pääsarjassa, jotta voisi edustaa Liettuaa 2017 tai 2018 MM-tasolla. Tehtävä ei ole mahdoton, sillä Liettuan jääkiekko taso on suoraan sanottuna surkea.
KYSYMYS: Mikä on Leijonien suurin voitto lätkän arvokisoissa ikinä? Entä suurin voitto yleensä?
VASTAUS: Suurimmat voitot lätkässä ovat muualta kuin arvokisoista. Naisten puolella Slovakia löi Vancouverin olympiakarsinnoissa Bulgarian 82–0 ja Thaimaan alle 18-vuotiaat pojat hävisivät 1998 Etelä-Korealle 92–0.
Leijonien suurin voitto arvokisoissa on vuodelta 1960, Squaw Valleyn olympialaisista. B-lohkossa pelannut Suomi otti ensin dunkkuun Neuvostoliitolta ja Saksalta, mutta alemmassa jatkosarjassa homma alkoi rullata: Australia ja Japani nyhtivät sinivalkoisilta kaksinkertaisessa sarjassa vain pisteen. Suomen suurin voitto kirjattiin 25. helmikuuta 1960: Australia kaatui lukemin 19–2.
Suomi oli lopputuloksissa seitsemäs. Rauno Kilpiö heitti 9+3. Nämä olivat Australian lätkäjoukkueen ensimmäiset ja viimeiset olympiakisat.
Aussien nimissä on kuitenkin lätkän MM-kisojen kautta aikain suurin voitto. Vuonna 1987 Mighty Roos murjoi Uuden-Seelannin peräti 58–0. Voiton arvoa Tuomarinkaan silmissä ei vähennä se, että se tuli MM-kisojen D-sarjassa eli ”kolmosdivarissa”.
Ohessa tyylinäyte Australian jääkiekkomaajoukkueen tasosta vuodelta 2011 Meksikoa vastaan. Tsekatkaa rankkaria torjuva maalivahti Alfonso de Alba. Luistimet jalassa juuri ja juuri ylärimaan. Australian jäkismaajoukkuetta muuten luotsasi 2010-luvun lopulla hetken muuan Steve McKenna, kahdeksan kautta änäriä tahkonnut kanadalainen tappelija. McKenna pelasi yhteensä 373 matsia NHL:ssä, teki 32 pistettä ja keräsi 824 jäähyminuuttia. Hän ehti ottaa matsia myös 2000-luvun parhaana tappelijana pidetyn Georges Laraquen kanssa.
Pitäisiköhän Leijonien peräsimeen lyödä vaikka Sami Helenius. Helenius ainakin pysyi tolpillaan Laraquen käsittelyssä.
