Cheap Love Helsinki

  • Sunniva Strömnes

Pienestä pitäen tytöille kerrotaan prinsessasatuja, joissa prinssi kosii kaunista neitoa ja saa hänet ja puoli valtakuntaa. Kosinta ja häät ovatkin monen tytön elämän toivelistalla korkealla. Itsekin haaveilin nuorempana siitä, että joku haluaisi viettää kanssani loppuelämän, ja että sinetöisimme liittomme kirkossa. Sitten tapahtui kaksi asiaa, jotka muuttivat suhtautumiseni perinteisiin kirkkohäihin ja hääjuhlaan: ensinnäkin satuin rakastumaan mieheen, joka ei varsinaisesti hingu naimisiin uudestaan. Toiseksi olen yksi Suomen 300 000 työttömästä, jolla ei ole varaa häihin eikä varsinkaan hääjuhlaan.

Olenkin usein ihmetellyt, miksei Suomessa puhuta enemmän siitä, miten kalliit häät ovat ja miten kallista on tehdä lapsia. Eihän esim. työttömällä sellaiseen ole varaa! Tästä kannattaisi puhua varsinkin nyt, kun nuorisotyöttömyys on 20 prosentissa. Mutta ehkä aihe on tabu tai sitten minä olen vain itsekseni pohtinut näitä triviaaleja ajatuksia siitä, että monen suomalaisnuoren haaveet häistä, lapsista ja omakotitalosta (tai rivitalosta) voivat jäädä saamatta.

Haluan kuitenkin ajatella, että pienellä hienosäädöllä työtön nuorikin voi saada prinssinsä tai prinsessansa, häät ja katon päänsä päälle. Naapurimaan prinsessahäiden Love Stockholm -teeman voikin helposti siirtää meille Suomeen. Cheap Love Helsinki voisi olla Suomen hää-slogan kesällä 2010. Sen sijaan, että käytetään 20 miljoonaa kruunua häihin, yritetään tulla toimeen 20 eurolla. Ja koska prinsessa Victorian häitä vietetään viisi päivää, myös työttömän häitä Suomessa pitää juhlia viisi päivää.

Kas näin se sujuupi Ruotsissa ja samalla meillä Suomessa:
Keskiviikkona 16.6.2010 naapurimaan häävieraat syövät illallista Skeppsholmenin satamassa. Aloita samana päivänä omat hääjuhlasi Helsingissä pyytämällä frendit Vuosaareen, jossa on kontti- ja perävaunuliikenteen satama. Siellä saat aidon karun Suomi-tunnelman. OPM, niin illasta ei tule turhia kustannuksia.

Torstaina 17.6.2010 Ruotsissa pippaloidaankin jo urakalla. Päivällä syötetään kuningasperheen suku ja kaikenkarvaiset häävieraat Rosendalin puutarhassa. Illalliskutsuilla Drottningholmin linnassa on mukana Euroopan siniveriset ja Vickanin ja Danielin bestikset. Meillä Helsingissä voit jatkaa omien häittesi juhlimista, vaikka Kaisaniemen puistossa. Puutarhasta löytyy muun muassa Helsingin vanhin muistomerkki, ns. vapaamuurareiden hauta. Ja vietetäänhän puistossa myös Tuska-festareita, että ei se ihan turha paikka voi olla. Ruokaa ja juomaa voitte sitten pummia puistossa istuvilta, kyllä niiltä varmaan jotakin liikenee hääparille. Illalla voitte suunnata linnaan, eli Sörnäisten vankilaan, jonne Helsingin pitkäaikaisvangit on sijoitettu. Linnaa ympäröi kivimuuri, joka on 570 metriä pitkä. Sen ympärillä on hyvä tanssia, melkein yhtä hyvä kuin parkettilattialla.

Perjantaina 18.6.2010 Ruotsissa on häävieraiden lounas Sturehofin linnassa, jonne mennään veneillä. Kaupungintalolla on sen jälkeen suuri vastaanotto ja illallinen syödään Eric Ericson -hallissa. Lopuksi ohjelmassa on gaalaesitys konserttitalolla ja jatkot Grunewaldin salilla ja yökerho Café Operassa. Helsingissä tehdään näin: pakkaa kassiin jotain safkaa lounaaksi ja jotain illaksi. Vesi riittää juomaksi. Lähde sen jälkeen lautalla Suomenlinnaan, mutta kiiruhda pois saarelta, jotta ehdit samalla lipulla Helsingin suurimmalle monitoimihallille Hartwall Areenalle. Lipun hinta on 2,50 euroa. Siitä voit sitten talsia Oopperatalolle ja johonkin keskustan kapakkiin ja ostaa yhden pitkän, jos on varaa. Frendejä on tälle päivälle turha pyytää mukaan. Helsingissä kun riittää sakkia perjantaisin, joten voit leikkiä, että ympärilläsi oleva jengi on häävieraita.

Lauantaina 19.6.2010 Vickan ja Daniel vihitään suurkirkossa, mutta sellainen on niin "förbi", joten Cheap Love Helsinki -hengessä ja Sinkkuelämää-Carrien jalanjäljissä kannattaa talsia ihan vaan arkisesti maistraattiin. Sielläkin voi sanoa tahdon, pussata ja patsastella valkoisissa kuteissa. Vinkki: jos et omista valkoista hametta, voit kääriä lakanan yllesi.

Naapurimaan rinsessahäät jatkuvat vihkimisen jälkeen pienellä promenadilla, vilkuttelulla joltakin linnan terassilta, valokuvauksella ja hääillallisella. Sunnuntaina on sitten vielä brunssi linnassa spessuvieraille.
Helsingissä kantsii pyytää frendinne kerrostaloparvekkeenne tai talonne eteen. Älä päästä vieraita sisään, vaan vilkuta heille puolisen tuntia ikkunasta taikka sieltä parvekkeelta. Hymyile, niin kuin kuninkaallinen, tulee taatusti arvokas fiilis. Päästä sitten frendit sisään ja pyydä ottamaan pari kuvaa muistoksi. Pidä nyyttärit ja tanssikaa mielimusanne tahtiin sunnuntaihin saakka. Se kakskytä euroa käytetään tähän iltaan. Osta pullo kirkasta, niin, että kaikki saavat suun kosteaksi. Mitä vähemmän vieraita sitä enemmän juotavaa. Ja sit jos kaikki joraavat sunnuntaihin saakka, jengin ei tarvii tulla brunssille, kun kaikki ovat jo valmiiksi koossa.

Näin työtönkin voi saada omat häänsä, Cheap Love Helsinki -häät.

4 kommenttia

Anonyymi

26.5.2010 08:48

Tämähän oli oikeasti hauska! Täytyy kyllä ihmetellä, että miksi naiset yleensä haluavat prinsessahäitä ja kaikkea niihin liittyvää. Emansipaatio ei taida ulottua ihan kaikkiin asioihin :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.5.2010 16:03

Minut vihkittiin mieheni kanssa avioliittoon heinäkuussa 2004. Vihkimisessä oli läsnä 2 todistajaa. Hääjuhla vietettiin Ekbergin kahvilassa Bulevardilla. Kustannukset vähän yli 20 €.

Jos olisimme solmineet avioliiton ennen kuin mieheni sai oleskeluluvan Suomeen, olisi silloinen Ulkomaalaisvirasto, nykyinen Maahanmuuttovirasto "tuominnut" sen lumeavioliitoksi. Perusteiksi olisi riittänyt se, ettei vihkimiseen osallistunut kuin nen lainvaatimat 2 todistajaa ja hääjuhlassa oli vain 2 vierasta ja kustannukset olivat niin alhaiset. Suuri valta siis näillä maahantuloluvista päättävillä viranomaisilla. Ei kaikilla ole varaa maksaa kalliita (kirkko-)häitä! Rakkaus on hääjuhlakulujen pienuudesta huolimatta aitoa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.5.2010 11:30

“I think that everyone should get married at least once, so you can see what a silly, outdated institution it is.”
Madonna

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.6.2010 21:19

Eihän köyhyys tai työttömyys ole koskaan perheen perustamista estänyt. Päinvastoin. Sillä lailla varmistetaan kaupungin kämpän saaminen ja jatkuva tulo yhteiskunnan sosiaalisektorilta.

Sen sijaan lasten saaminen vie keskituloisen konkurssin partaalle.

Sulla alkaa kello tikittää, pullat uuniin vaan. Ei lapsi rahaa tarvii, vaan äidin.

Häitä en enää järkkäisi, jos saisin nyt valita. Sama mies, sikäli tyytyväinen, mut perinnehäät on ihan turhia. Tollaset cheap love häät ois ihan kivat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi