Otsikkoni on varmasti monen mielestä nurinkurinen. Tokihan meistä lähes kaikki pitävät molemmista, sekä ruuasta että eläimistä. Elämäntapamme kuitenkin vaikuttaa siltä, kuin pitäisimme gastronomisia elämyksiä huomattavasti eläinten elämää merkittävämpänä arvona. Vaikka emme tämän ajatuksen ajattelemisesta pidä, tiedämme, että nykypäivän tehotuotannossa eläimet eivät voi elää sellaista elämää, jota voisi pitää millään tavoin hyvänä eläinyksilön elämänä.
Ruuantuotantoon käytettäviä eläimiä on maassamme moninkertaisesti enemmän kuin muita. Elävinä keskuudessamme ovat kuitenkin aivan muut, erilaista elämää elävät eläimet: lemmikit. Ruuantuotanto oli ennen jotain, joka oli läsnä jokaisen perheen elämässä. Tänä päivänä hyvin harva ihminen on nähnyt syömiensä eläinten elinkaaren alusta loppuun. Tietyistä tuotantovaiheista on niukasti tarjolla edes kuvia. Suuri osa eläintuottajistakin tuottaa vain yhtä eläinlajia.
On siis helppoa sekä syödä ruokaa entiseen malliin että nauttia eläinyksilöiden seurasta ja hoivata niitä. Ruokaskandaalit ja tilakuvaukset ovat nostaneet kuitenkin näkyviin sellaista eläintuotannon arkea, joka ei juuri ruokahalua kiihota. Kysyntää vaihtoehtoisille ratkaisuille on: ihmiset haluaisivat syödä puhdasta ja eettistä ruokaa, joka olisi terveellistä ja maistuisi hyvältä. Tilojen määrä kuitenkin vain putoaa ja elintarvikesektori keskittyy entisestään. Vaihtoehtoiset yrittäjät räpistelevät kannattavuusongelmissa, vaikka maatilatorit, luomuvaihtoehdot ja eettiset tuotantoratkaisut ihmisiä miellyttävätkin.
Voisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, miten koko maatalous- ja ruuantuotantopuolta Suomessa hallinnoidaan? Vaikka maanviljelijöitä on enää pieni osa Suomen väestöstä ja ruokaa puolestaan kuluttavat kaikki, on maa- ja metsätalousministeriö ollut harvinaisen hallitsevalla tavalla vain ja ainoastaan yhden puolueen käsissä: Keskustan.
Tuottajapuoltakin on syytä ruoka-asioissa kuunnella. Mutta mille tahansa alalle tekee hyvää saada näkemyksiä yhteiskunnan eri sektoreilta, katsoa maailmaa erilaisten lasien läpi. Maa- ja metsätalousministeriön kohdalla näin ei ole tapahtunut. Se näkyy siinä mitä meillä syödään ja mitä meillä tuotetaan. Se näkyy siinä, että aidosti eettisiin tuotantotapoihin ei satsata, vaan yritetään jatkaa linjalla, jossa tehdyistä virheistä ei opita eikä uusia virtauksia haistella.
Tänä päivänä on mahdollista nautiskella ruuasta täysillä, myös kokonaan ilman eläinkunnantuotteita. Keskittyen joko kasvisruokaan puhtaimmillaan, tai korvaten lihasta ja maidosta tutun maailman vastaavilla kasvikunnan kehitelmillä. Tällaista linjaa esittelevät esimerkiksi perjantaina 1.4. Animalian Eläin!-tapahtumassa Helsingin Bio Rexissä vierailevat saksalaisen vegelihatalo Wheatyn edustajat. Saksalainen kasvissyöjä ei joudu tinkimään kulttuurisesta rakkaudestaan makkaraan. Eikä enää suomalainenkaan.
Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita rakastamaan eläimiä vain elävinä, vaan haluavat edelleen myös syödä niitä. Kiinnostus ruuan alkuperään ja laatuun on kuitenkin kasvanut siinä määrin, että kovin pitkälle ei pötkitä sillä, että navetoihin asennetaan yhä paremmat valvontakamerat (siis ulkopuolelle) ja ovet muistetaan laittaa lukkoon. Ihmiset, jotka ovat oman kokemukseni mukaan yleisesti ottaen aika eläinrakkaita, haluavat syödä sellaista ruokaa, että uskaltavat myös katsoa sisälle siihen navettaan, jossa se on tuotettu.
Tähän asti suomalainen ratkaisu on ollut, että laitetaan enemmän rahaa lihan imagomarkkinointiin. Tieto todellisuudesta kuitenkin tihkuu pr-materiaalin läpi. Olisiko aika vaihtaa sellaisiin päättäjiin, joiden mielestä ruuantuotannon pitäisi vastata nykypäivän kuluttajien odotuksia eikä markkinoinnin peittää ikävää todellisuutta kuluttajien katseilta?