Cityparin elämää

Oon saanut kyselyjä, miksen enää kirjoittele tänne silleen kuin ennen. Jotkut ovat olleet jopa huolissaan. :) Kilttiä, mutta ei ole syytä sellaseen, mulla vaan on ikään kuin ollut parempaa tekemistä. Ja toisaalta, jotenkin tänne rustailu ei enää nappaa. Vaikka ois aikaakin eikä mitään ihmeellistä tekemistä, en vaan yleensä jaksa hengata täällä. Voin piipahtaa katsomaan, miltä täällä näyttää ja selailla keskustelujakin, mutta yleensä kyllästyn hyvin nopeasti enkä katso tarpeelliseksi postailla niihin tekstiä. Blogia sen sijaan yhä kirjoittelen, joskaan en ehkä yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Blogi kuitenkin on hyvä tapa purkaa ajatuksia tai päivän tapahtumia, joten siitä tuskin ihan kokonaan luovun vastaisuudessakaan.

Vaikka täytyy kyllä myöntää, ettei mulla blogiinkaan ole enää sillä tavalla sanottavaa kuin ennen. Monesti olen aikonut kirjoittaa jotain, mutta aikani yritettyäni olen luopunut aikeesta; se on tuntunut jotenkin turhalta. Ei vaan ole ollut sanottavaa tänne, vaikka paljon juttuja mielessä olisikin. Ehkä jossain vaiheessa innostun taas kirjoittamaan enemmän, ehkä en. Ehkä jopa vähennän. Aika näyttänee.

Töissä sujuu hyvin, kavereiden kanssa on kivaa ja on huippua olla ihastunut. Kesä menee siis enimmäkseen noiden kolmen asian parissa. Plus festareiden, plus mökkeilyn, plus juoksemisen, plus kaiken muun kesäkivan. Miiteissäkään en taida kesän aikana pahemmin ravata - on parempaakin tekemistä vapaapäivinä. :)

Niin joo, ne läksiäiset kyllä toki pidän. Parempi tulla paikalle, tiettyjen ihmisten siis. Muuten suutun ja mustaksi muutun.

Hiihaa, mä alan intoutua juhannuksesta ihan tosissani. Tiedossa hieno kymmenen hengen mökki täynnä hyvää porukkaa - 12 henkeä, mutta sopu (ja humala) sijaa antaa - festarit, hyviä bändejä, sauna, juomaa, ruokaa... Mitä sitä muuta vois ihminen toivoa? No Johnin tietty, mutta vaikka on sinänsä harmi, ettei se näe suomalaista juhannusta, en sitä seikkaa sure, sillä sehän saapuu tänne heti juhannuksen jälkeen. Joten kaikki on niin hyvin kuin olla voi.

Tai melkein. Vielä kun selviäis näistä kolmesta työpäivästä (taitto tänään, iik!) kunnialla, niin great. Niin ja kunhan nyt sais hoidettua kaikki miljoona asiaa ennen lähtöä, niin vielä enemmän great.

Muistilista:

- pese pyykit
- siivoa
- vaihda lakanat
- käy kampaajalla
- käy kaupassa ja Alkossa
- pakkaa
+ kaikki se, mitä en tässä nyt muista

Paljon on vielä tehtävää, mutta se ei intoa laske. Juhannuuuuuuuus!

Mulla on varmaan joku aivovamma, kun ahdistun kaikesta. Ihan kuin mun itsemääräämisoikeuttani jotenkin muka uhkaisi se, että joku välittää/neuvoo/tarvitsee/kyseenalaistaa/kysyy/huolehtii/mitä tahansa. Eikä se ehkä ole sitäkään. Mä en tiedä mitä se on. Mutta se on siltikin.

Öit´.

Tai ei sittenkään, koska mukana tulee ilmeisesti olemaan vain kaksi cityläistä; allekirjoittanut ja rasperry, yksi irlantilainen ja mahdollisesti vielä yksi joku, jonka henkilöllisyys ei ole tällä hetkellä tiedossamme. Eli siis joku kaveri, mikäli halukas lähtijä löytyy. Päivä on juhannuksen jälkeinen keskiviikko, eli se päivä, jolloin olo alkaa pikkuhiljaa normalisoitua kolmen päivän juopottelun jäljiltä. Onkin siinä sitten jo korkea aika hommata uusi humala. :)

Pakko lähteä, kun Turku-Tukholma-Turku -risteily irtosi niin halvalla - B-hytti 25 euroa !! - ja täytyyhän kunnon suomalainen laivaryyppymeininki näyttää irkullekin. Harmi että Tukholmaan ei päästä rantautumaan, mutta näkeehän siinä mennessä maisemia, jos vaan ei silmät harita liian pahasti.

Eli kivaa on tiedossa juhannuksen jälkeenkin, tosin se nyt ei mikään ylläri ole, sillä kivaa mulla on joka tapauksessa sitten, kun tuo mies saapuu tänne pohjolaan. Nyt vaan pitäis jaksaa puurtaa töissä siihen juhannukseen asti. Tänään on ollut vapaapäivä, mutta huomisesta lähtien aherrankin sitten juhannukseen saakka - jos nyt voi kutsua ahertamiseksi sitä, että esim. sunnuntaina juoksee tuplapalkka, kun olen vanhojen urheiluautojen näyttelyssä. :)

Aamuinen masistelu oli turhaa. Mulla on kuitenkin kaikki vallan mainiosti. Oon umpirakastunut, John tulee tänne puolentoista viikon päästä ja sitä ennen on tiedossa hauskaakin hauskempi juhannus hyvässä porukassa. Ehkä on levoton olo ja ehkä välillä ahistaa, mutta elokuussahan mä lähden. Sitä ennen pitää ottaa kaikki irti Suomen lyhyestä kesästä! :)

Viime yönä nukkumaan mennessä itkin vähän. Oli jotenkin kipeähkö olo ja tuntui yksinäiseltä ja pahalta; en osaa oikein edes sanoa, minkä takia. Ja ahdisti. Juurtumattomuus ja levottomuus tekee joskus yksinäiseksi. Tuntuu kodittomalta vaikkei sitä sanan alkuperäisessä merkityksessä olekaan.

Aamulla herätessäkin ahdisti. Se oli oikeastaan eka tunne, niin kuin useana viime aamuna. Asioiden mietiskely ja suhteuttaminen kyllä vähän auttoi. Eihän tässä ole kyse kuin parista kuukaudesta. Sen nyt kestää vaikka hampaita kiristellen. Mitään takeita ei tietenkään ole, että levottomuus päättyisi lähtemiseen, eikä niin varmaan ainakaan täysin tulekaan käymään, mutta kyllä mä aika varma olen, että se ainakin väliaikaisesti auttaa.

No, on jo parempi mieli. Työt alkaa kahdelta, ja nyt sitä ennen käyn lenkillä. Liikunta auttaa aina. Sitä paitsi ilma on täydellinen juoksemiseen; vähätuulinen, viileä ja kostea. <3

John just kertoi että oli hommannut jonkun "Let´s speak Finnish" -ohjelman tietokoneeseensa. Hehe, kuinkahan pitkälle miehen kärsivällisyys riittää, vai lopahtaakohan se heti alkuunsa kuin sen kuuluisa kanan lento? x) No joo, ei saisi olla näin skeptinen, toinen kun ihan tosissaan haluaisi oppia suomea. Mutta satunpa vain tietämään, miten tajuttoman vaikea kieli tämä on, joten siksi vähän huvittaa ajatus. Toisaalta, onhan sitä joku muukin ulkomaalainen joskus oppinut. Eikä siinä mitään, jos Johnin oma kärsivällisyys vain riittää, niin kyllähän mä sitä olen valmis auttamaan.

Tällä hetkellä se osaa sanoa
"moi", "kiitos", "salmiakki", "salmari", "teen sen", "hyvää yötä", "muru", "siili", "karhu", "muro", "moro", "nirso", "olo", "joo" - siinä nyt jotain. Jos joku ihmettelee, miksi se tietää just olon ja siilin, niin sanottakoon, että ne vaan tulivat esille sen täällä ollessa. Oon sille toki muutakin opettanut, mutta noi se tietää varmuudella. On kai se alku sekin. :D

Ja on se ainakin innokas, ainakin vielä toistaiseksi. Aina jos heitän sekaan yhdenkin sanan suomea, se ottaa sen ylös, tarvittaessa selvittää merkityksen sanakirjan avulla, ja tyrkkää sen mulle takasin jossain kohtaa kun sitä vähiten odotan. :) Ja se kuuntelee netin kautta suomalaisia radiokanavia, kuten Radio Rockia ja YleX:ää. Yhtenä päivänä se katteli netistä myös kuvia ja videopätkiä Turusta, ja kuulemma kaipasi paitsi allekirjoittanutta, myös tätä kaupunkia. Hullu mies. :D

Edit: Ai niin, Karhu-olut on saanut uuden nimen, son nyt Bear beer.

Niin synkkä päivä. Töissä tuijottelin ulos ikkunasta mietteissäni, ja havaitsin kelin jossain vaiheessa olevan parempaan päin. Mutta kun lähdin kotiin, ropsahti sade matkalla niskaan ja ukkonenkin jyrähteli muutaman kerran. Nyt kotona ollessa on ollut niin hämärää, että on tarvinnut pitää valoja päällä. Tuntuu kummalliselta, kun ei ole ollut tällaista päivää niin pitkään aikaan. On tää silti jotenkin kivaakin. On kiva olla sisällä kun ulkona on synkeää, joskin on kiva olla ulkonakin kun ulkona on synkeää. Mutta parasta on olla sisällä jonkun kanssa, kun ulkona myrskyää. Sängyssä koko päivä ihan luvan kanssa - me like. Nyt kun ei ole sitä jotakuta täällä, vois kyllä mennä lenkille tässä illan aikana. Huomenna on töitä onneks vasta kahdelta. Saa valvoa rauhassa.

Musta on jo ikuisuuden tuntunut siltä että haluaisin kirjoittaa. En siis tarkoita lehtitekstiä, vaan jotain muuta, jotain luovempaa ja jotain enemmän omaa. Päässä risteilee katkelmia, pieniä ajatuksia, lauseita ja kuvauksia, mutta jotenkin en saa otetta niistä. Olen ajatellut, että nyt kun on halua, pitää vain odottaa kunnes pään sisältö järjestyy siten että saan sieltä ulos jotain. Ja olen odottanut, mutta kun sitä ei tunnu tapahtuvan. Se enemmän kuin turhauttaa. Tarve on suuri, mutta pystyminen nollassa. Miten voi olla niin? Ei kai luovuus olekaan sellaista kuin joskus ajattelin sen olevan, tai ainakin se on hyvin petollista.
Ehkä vielä joskus.

Luin äsken vähän Galwayn historiaa ja muuta sellaista. Ja tajusin, että vaikka Aran-saarilla on jo käyty ja Cliffseilläkin, on Connemara vielä näkemättä. Toki kahdella ensiksi mainitullakin tulee varmasti siellä asustellessa käytyä uusiksi, mutta innostavaa, että kokonaan uusikin paikka odottaa koluamistaan.

...Ja taas mä olen samassa aiheessa, muissa maisemissa, pois lähtemisessä. Minkäs teet.

Kun menee nukkumaan, ajattelee viimeiseksi yhtä ihmistä, kun herää, ajattelee ekana yhtä ihmistä. Samaa. Huomenna ois odotuksen puoliväli, vihdoin edes se. Ja koska juhannus Himoksella vierähtää nopsaan mukavissa merkeissä, ja koska J tulee heti sen jälkeisenä maanantaina, ei tässä oikeestaan tarvii odottaa kuin siihen juhannukseen asti. Eli tj 13, mutta varsinaista hitaasti kulkevaa arkiodotusta enää yhdeksän päivää. Täytyy yrittää kaikin keinoin saada tämä aika tuntumaan mahdollisimman lyhyeltä. :)

Nyt on Oasis-kausi. Se koitti Poets Of The Fall-kauden jälkeen, vaikka sekin on yhä semisti päällä. Johnkin muuten tykästyi POTF:n ja poltti sitä levylle mukaansa Irlantiin. Ruisrockissa sitten päästään kuulemaan ko. bändiä ihan livenä. Mä olen toki kuullut ennenkin, mutta nyt se on vielä kivempaa kun on toi mies mukana. <3

Töihin -->

Joitain asioita on turha yrittää selittää toisille. Eilen sanoin: "On vaan niin levoton olo ja haluaisin jo pois täältä, täällä olo ahdistaa. En jaksa odottaa elokuun loppuun että pääsen lähtemään". Vastaukseksi sain: "Mutta vastahan sä olit matkalla". Joopa joo. Mutta kun en nyt puhunut viikon tai kahden reissusta, vaan pidemmästä irtiotosta, ja ko. ihmisen pitäisi se kyllä tietää. Kun kerroin tämän hänelle, hän vain puisteli päätään ja pyöritteli silmiään. On ihan okei, ettei ymmärrä tällaista ainaista levottomuutta, mutta ärsyttää, kun siihen suhtaudutaan alentuvasti ja/tai turhanpäiväisenä hömpsötyksenä. Mulle se kuitenkin on tosinta totta.

Ja etenkin viime päivinä levottomuus on taas vain kasvanut ja kasvanut. Oon toki jo pidempään halunnut pois, mutta nyt alkaa olla jo tosi vaikea hengailla täällä, kun jalkoja polttaa ja mieli palaa toisaalle. Tiedän ettei tarvi odottaa enää kovinkaan kauaa, itse asiassa "vain" 2,5 kuukautta, mutta kun olo on tämä, ei tieto siitä oikein auta. Siinä on kuitenkin monta viikkoa liikaa. Nopeastihan tämäkin kesä taas vierähtää, mutta nyt ajateltuna se tuntuu ikuisuudelta. Ja aiemminhan en yksinkertaisesti voi lähteä, sillä täällä vietettävän kesän tarkoitus on nyt lähinnä haalia kokoon rahaa, jolla sitten voin lähteä.

No mikä on suunnitelmani? Kai lähinnä se, ettei sellaista ole, ainakaan perusteellista sellaista. Lähden perjantaina 29.8., hengaan pari päivää jossain, kunnes maanantaina 1.9. alkaa se kurssi Galwayssa. Siellä vierähtää joitakin viikkoja, aluksi ajattelin seitsemää, mutta voi olla että viisikin riittää. Varausmaksun oon jo maksanut, mutta ainakin lyhyemmäksi kurssia voi muuttaa vielä aika pitkään. Sen jälkeen sitten ehkä reissaan vähän ja koitan hommata jotain duunia. Pieni houkutus ois käväistä Italiassa jossain välissä, sillä ikävä tuohon maahan on aika iso - en ole ollut siellä kolmeen vuoteen. Ja Irlannista sinne näyttäis olevan todella halpoja lentoja. Noh, saapi nyt nähdä, mitä tapahtuu. Toinen mahdollisuus on, että menen sinne ens keväänä.

John sanoi, että sen kurssin jälkeen voisin mennä Corkiin, mikäli haluan. Olemaan sen kanssa. Kiitin tarjouksesta; ehkä menenkin. Eipähän ainakaan tarvis maksaa asumisesta, ja ehkä ois kiva viettää aikaa sen ihmisenkin kanssa. :) Mutta on tavallaan vähän aikaista miettiä sellasia. Vaikka tosin, mietinhän jo aiemmin, että kurssin jälkeen jäisin joksikin aikaa nimenomaan Irlantiin. Silloin ehkä ois järkeä sitten mennä Corkiin.

Jouluksi ajattelin tulla Suomeen. (John kysyi, voiko sekin tulla, ja vastasin että toki - jos siis vain kaikki menee hyvin.)
Mutta sitten voi olla, että sen jälkeen menen taas toisaalle. Kesän jälkeen kun ei ole vähään aikaan tiedossa mitään, mikä pidättelisi Suomessa. Siitä on hyvä fiilis. Ja oikeestaan koko lähtemisestä on. Kun kirjoitan tai puhun siitä, se tuntuu olevan jotenkin lähempänä. Siksi kirjoitan siitä, ja puhun.