Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.
Luulin että tämä viikko jäisi suhteellisen tyhjäksi töiden osalta, kun ei ollut sovittuna juuri mitään uutta. No, äsken soitettiin ja tuli sitten neljä keikkaa loppuviikoksi. Huomisilta, perjantai-ilta, lauantai ja sunnuntai siis kuluvat keikoilla juostessa ja kirjoittaessa. Vähän stressaa, kun pitäis myös opiskella jne, mutta toisaalta palkkioiden ajatteleminen pistää kyllä liikkeelle...
Saaks vähän huijata? No saa.
G = Gump, Forrest
Hähää, sukunimi tuli tällä kertaa siis ensin. Loistava leffa - nähty on monen monituista kertaa; en edes muista, kuinka monta. Aina sen vain jaksaa katsella uudestaan ja uudestaan. Viimeksi taisin nähdä kyseisen leffan viime keväänä. Siinä on niin paljon kaikkea, että mahdoton tyhjentävästi kuvailla, millainen elokuva on kyseessä. Toisaalta se olisikin melko turhaa, sillä eiköhän tuo ole varsin tuttu leffa itse kullekin. Sitä katsellessa ehtii kyllä käydä läpi melkoisen tunteiden kirjon; se naurattaa, mietityttää, järkyttää, liikuttaa ja itkettää. Varsinainen klassikko.
Tein hetki sitten töitä kuudenkymmenen euron tuntipalkalla. Hih hih. Oli hoidettavana sen verran nopea ja helppo juttu, ettei siihen tuhlaantunut aikaa juurikaan. Eipä friikkuna kuitenkaan rikastumaan pääse, kun ei niitä juttuja rajattomasti voi tehdä. Helppoa rahaa tulee joskus, kun työmäärä ja palkkio eivät kohtaa millään tasolla, mutta usemmiten vaivaa täytyy kuitenkin nähdä hieman enemmän kuin tällä kertaa. No, nytpähän jäi vapaa-aikaa melko roimasti.
Hitsi. Olen kateellinen kavereilleni, jotka lähtevät keskiviikkona Helsinkiin Roisin Murphyä katsomaan ja kuulemaan. Tahtoo mukaan! Muttei pääse. Täytyy tyytyä kotiin, töihin ja sosiologiaan. Ja Scandinavian Music Groupiin, joka on tämänhetkisen kuuntelulistani number uno. Kuuntelen aina kausittain jotain tiettyä bändiä niin kauan, että alan melkein vihata sitä. Onneksi yksin asuessaan saa rauhassa kuunnella vaikka samaa biisiä repeatilla.
76 yötä reissuun.
Minä: Onko se sitten niin kummallista, etten nyt edes tahdo mitään kenenkään kanssa?
Äiti: Ei, ei ollenkaan. Välillä on hyvä olla yksin.
(pieni tauko) Mutta kyllä mä hämmästelen, miten ihmeessä sä pysyit sen J:n kanssa yhdessä niin monta vuotta!
Minä: Ai, miten niin?
Äiti: No kun miettii, millasta sulla on sen jälkeen ollut. Ketään et ole jaksanut katsella muutamaa viikkoa kauempaa.
Minä: No joo... Mitä sitä turhaan pitkittämään, jos ei kolahda. Ja asioihin kyllästyy. J:n kanssa viihdyin varmaan siksikin, kun olin silloin niin nuori. Ehkä mä elänkin elämäni korkeintaan parin vuoden suhteissa (naurua).
Äiti: Ellet sitten tapaa miestä, jossa on sulle tarpeeksi haastetta. Muunlaisia sä et kyllä kestä katsella pitkään. Oot sen verran dominoiva persoona, että jos mies ei tarjoa sulle tarpeeksi henkistä virikettä, ennen pitkää menetät mielenkiintosi. Sä tarviit sellasen miehen sitten joskus, joka ajaa sut samalla tavalla hulluuden partaalle kuin sä ajat sen. Mä tiedän tämän, kun ollaan niin samanlaisia tässä asiassa.
---
Näinköhän? Kaiketi.
On linkattava eräs biisi, josta pidän kovasti.
http://www.youtube.com/watch?v=cztvudOgtgc&feature=related
Kaunis.
Äf vuorossa.
F = fundeeraaminen tai funteeraaminen tai hunteeraaminen, kuten mammani sanoo, mutta se ei enää ala äffällä, joten meni vähän off-topiciksi.
Koska a jo käytettiin, listaan siis ajattelemisen rantaruåttilla. Harrastanhan sitä aika paljonkin. Juu, kukapa ei, mutta mä voisin vähentääkin välillä. Kaikenmoista tulee pohdiskeltua; realistisia asioita, täysin utopistisia juttuja ja kaikkea siltä väliltä. Osa on ihan puhdasta ajatustyötä, osa taas kuvittelua - sitäkin teen paljon. Omaankin melkoisen mielikuvituksen. Siinä yksi syy, miksen voi katsoa kauhuelokuviakaan.
Hassua, että niin paljon kuin tuleekin käytettyä päätään (useimmiten ei-niin-kehittäviin asioihin), toisinaan sen käyttö unohtuu ihan totaalisti juuri silloin, kun ei saisi unohtua. Näin tapahtuu itse asiassa aika useinkin. Ryntäilen sisälle asioihin ja tekemiseen sen kummemmin ajattelematta. Tunne vie usein, ei ajatus. Tosin jälkikäteen voi sitten olla aikaa pohtia ja olla jälkiviisas. :P Toisaalta liian harkitseva ja varmisteleva en tahtoisikaan olla. Spontaanius on jännää, joskaan siitä ei aina seuraa pelkästään hyvää.
Ajattelen, siis olen. Tai: Funteeraan, siis oon.
Kävin äsken työkeikalla, jolla jouduin kohtaamaan lapsia. Käytän sanaa "joutua" siksi, etten ole kauhean hyvä lasten kanssa. Eipä mulla mitään heitä vastaan ole, mutta en vain useinkaan tunne oloani kovin luontevaksi lasten kanssa. En oikein tiedä, miten suhtautua heihin, puhua heille, miten olla - etenkään, jos lapsen vanhempi on vieressä seuraamassa tilannetta.
Varsinkin lapsiin liittyvät työkeikat mietityttävät. Lapsi kun voi olla ujo, vetäytyvä, hiljainen. Miten sellaisen suusta saa vastauksia mihinkään? Aina ei saakaan. Ujot, vetäytyvät ja hiljaiset aikuiset useimmiten skarppaavat, tietävät, että joissakin tilanteissa on vain ylitettävä itsensä. Mutta eihän lapsi sellaisia käyttäytymisnormeja noudata. Lapsi vain on, ja tarvittaessa piiloutuu äitinsä selän taakse. Joo-ei -tyylisistä vastauksista on hankalahko saada juttua aikaiseksi.
No. Tänäänkin sitten mietin jo etukäteen, miten saisin mahdollisesti hiljaisen lapsen avautumaan edes hieman. Onneksi huoleni oli turha - paikalla oli kaksi vallan mainiota tapausta, jotka puhuivat puhumistaan myös kysymysteni ulkopuolella. Nämä pojat olivat innoissaan asiastaan ja suhtautuivat siihen niin ihanan tosissaan. Kivoja kommentteja tuli yli tarpeenkin. Joskus näinkin, onneksi. :)
Nyt kahvinkeitin päälle ja kirjoittamaan.
Miksi on niin vaikea saada mieleensä tietyllä kirjaimella alkavia sanoja juuri silloin, kun niitä pitäisi keksiä? Varmasti näihinkin aakkosiin tulee laitettua monta sellaista sanaa, jonka olisi voinut korvata osuvammalla, mikäli vain olisi tullut mieleen. No mutta, eessä mennään:
E = ei
On hyvä osata sanoa `ei`. Uskoakseni hallitsen tuon taidon yleisesti ottaen ihan hyvin. Mikäli en halua jotain, osaan kyllä kieltäytyä. Silti joidenkin asioiden ja tilanteiden osalta tätäkin taitoa olisi varaa parantaa. Nimittäin silloin, kun periaatteessa jokin asia sopii, ja jota ehkä haluankin, mutta jolle ei oikein olisi aikaa tai jaksamista, saatan lipsua myöntävän vastauksen puolelle, vaikka pitäisi kieltäytyä. Tämä koskee esimerkiksi työasioita, mutta myös joitakin muita juttuja. Eli tavallaan on kyse siitä, että pitäisi paremmin osata sanoa `ei` myös itselleen.
Pitäisi tajuta, milloin ihan oikeasti olisi parempi jättää väliin kuin ottaa. Minä vain olen niin innokas haalimaan itselleni kaikenlaista, että tuo ´ei´ tuppaa välillä unohtumaan. Kyse ei siis ole liiallisesta kiltteydestä muita kohtaan (vastoin yleistä olettamusta en sellaista "pahetta" omaa), vaan ennemminkin liiallisesta asioihin rynnimisestä ja siitä, että kuittaan välillä sivuseikkoina asiat, jotka olisi hyvä ottaa edes toisinaan huomioon ja asettaa sen tekemisen edelle.
Nooh, eipä tämä nyt kovin iso ongelma kuitenkaan ole. Päätinpä silti ottaa ein mukaan kuvioihin, sillä onhan se aika oleellinen sana, ja lisäksi varmaan yksi niistä lausahduksista, jotka lapsikin ensimmäisenä oppii. :)
Dee? Mitkä sanat alkavat deeltä? Hmm...joo!
D = Dublin
Dublin on kiva paikka. Paljon hienommissa kaupungeissa on toki tullut vierailtua, mutta Dublin on merkittävä just nyt. Siihen tuli menneenä vuonna tutustuttua melkoisen hyvin, kun syyskuussa olin ensin vajaan viikon reissulla siellä ja joulukuussa vierähti puolitoista viikkoa samaisessa kaupungissa. Syy, miksi näin kävi onpi se, että toinen isoveljistäni vaimoineen asuu tällä hetkellä Dublinissa. Muuttivat sinne heinä-elokuun vaihteessa, joten tokihan sinne piti mennä vierailemaan. Ja kyllä, tykästyin paikkaan.
Tiedän varsin hyvin, ettei Dublinista (ainakaan keskusta-alueelta) ole löydettävissä ns. aitoa Irlantia. Siltikin sikäläiset ihmiset ja tavat viehättivät. Eikä lopulta tarvinnut mennä kauaksikaan kaupungista, kun jo löysi maalaismaisemia, vihreää ja vehreää ruohikkoa silmän kantamattomiin, kiviaitoja ja lampaita. Toiseen suuntaan mentäessä sitten taas löytyi tie Howthiin, tuohon ihanaan pikku kalastajakylään, jossa on upeita maisemia - ja mahdollista nähdä luonnonvaraisia hylkeitä. Toisaalta jo veljeni kotiympäristöstä esikaupunkialueelta löytyi paikallismeininkiä erään perinteikkään pubin muodossa. The Goat kunniaan! :)
Molemmat matkat olivat hirmu onnistuneita, ja varsinkin viimeisin oli vallan hulvaton. Matkaseura oli huippua, ja ehdittiin kyllä nähdä vaikka mitä ja kokea kaikenmoisia seikkailuja. Toisella matkalla vahvistui se, jonka aistin jo ensimmäisellä kerralla - irlantilaisuus on jotain, mihin haluan tutustua lähemmin. Irlannissa on paljon nähtävää, ja Dublinin ansiosta löysin tämän maan, jonka koen erityiseksi. Keväällä tulen samaisen maan rajojen sisällä varmastikin päätymään paikkoihin, jotka lyövät tuon pääkaupungin laudalta mennen tullen. Siltikin Dublin ansaitsee tämän merkinnän, sillä se innosti tutustumaan Irlantiin kokonaisuudessaan. Ja niin, tosiaan, löytyyhän se velikin tuolta. :)
Dee olisi voinut olla myöskin Dubai, mutta antaa sen nyt olla tällä kertaa. (<-- sisäpiirivitsi)
En jaksanut miettiä sen enempää c-alkuisia sanoja, joten...
C = city
Kaipa tämä sivusto täytyy mainita, kun täällä kuitenkin jonkin verran on tullut pyörittyä jo pidempään. Keskustelut ovat hyvää aivot narikkaan -viihdettä, ja onhan sinne joskus jotain astetta fiksumpaakin tullut rustailtua. Parasta cityssä kuitenkin on se, että tämän typerän nettisaitin kautta olen tutustunut moniin mielettömiin tyyppeihin, joiden kanssa on tullut vietettyä monta hauskaa hetkeä. Lisää niitä! :)
