Ihmisenä ihmiselle.

Paljon on tullut mietittyä ihmisenä olemisen syvintä olemusta ja ihan viime päivinä olen tullut siihen tulokseen, että niin kauan kuin muistan sen perustavaa laatua olevan oivalluksen, jonka vaiherikkaalla matkallani olen saanut kokea, elämä tuntuu joka hetki antavan minulle tarkoituksensa. Olemme täällä toisiamme varten.

Miksi sitten jatkuvasti tuntuu siltä kuin juoksisimme kilpaa keskenämme. On kuin yrittäisimme epätoivoin vimmalla saavuttaa jotakin suurempaa. Tuossa kisailussa vain tuppaa unohtumaan se, ettemme oikeasti ole täällä kilpailaksemme keskenämme, vaan oppiaksemme elämään sopusoinnussa itsemme ja sen myötä myös toistemme kanssa.

Mietitäänpä sitten ketä tahansa aikansa suurta ihmistä. Äiti-teresaa, Dalailaamaa tai ketä tahansa, joka on saanut kirjoitettua nimensä historiankirjoihin, on tämä ihminen ymmärtänyt ihmisyyden syvimmän olemuksen. Ei sillä ole lopulta mitään merkitystä, mitä ihminen elämässään saa itselleen haalituksi, kuin se mitä ihminen voi toisille ihmisille antaa. Miksi sitten elämme niin itsekeskeisessä maailmassa. Johtunee siitä että olemme unohtaneet sen tärkeimmän, eli toisen ihmisen huomioonottamisen.

Jokaikinen kerta, kun itselläni on ollut vaikeuksia elämässä, tie noista vaikeuksista ulos on kulkenut jonkun toisen ihmisen kautta. Yksinäni en koskaan olisi selvinnyt mistään vastoinkäymisestä mitä elämä tielleni on tuonut. Toisaalta tänään ymmärrän sen, että kaikki nuo aikaisemmin vastoinkäymisinä tai ongelmina pitämäni tapahtumat elämässäni ovat olleet minulle vain eräänlaisina väylinä poisoppia itsekeskeisyydestäni sekä vääränlaisesta ylpeydestäni, aivan kuten suunnattomista ennakkoluuloistani ja niistä johtuvista peloista.

Mitä erilaisimpiin ihmisiin olen matkallani tutustunut, sitä enemmän olen elämääni työkaluja saanut. Olipa ihminen taustaltaan tai lähtökohdiltaan mitä tahansa, on hänellä jotakin aivan ainutlaatuista annettavaa matkalleni. Ymmärrän tänään sen, että mikäli olisin jättäytynyt esimerkiksi omien ennakkoluulojeni vangiksi, kärsisin vielä tänäänkin suunnattomista pelkotiloista suhteessa elämään ja toisiin ihmisiin. Tänään en enää pelkää itseäni, ihmisiä, saati elämää. Tänään sen sijaan saan elää vapaana ennakkoluuloista sekä erilaisista peloista. Elää, nauttien elämästä. Tänään en ole yksin.

Jos jotakin voisin elämässä, tältä matkaltani ihmisille antaa eteenpäin, olisi se ymmärrys siihen, että jokainen ihminen jonka elämänpolullamme edes hetken aikaa kohtaamme, on olemassa juuri tuossa hetkessä meitä varten. Aivan samoin, kuin me olemme tuossa hetkessä häntä varten. On omassa päätännässämme, otammeko tuon kohtaamisen mahdollisuutena, vai koemmeko sen uhkana. Itse oppiessani aidosti kohtaamaan ihmisen ihmisenä, olen tullut todenneeksi sen suunnattoman voimavaran, joka jokaiseen kohtaamiseen on kätkettynä. Olipa tämänhetkinen ongelmani elämässä luonteeltaan millainen tahansa, on olemassa ihmisiä, jotka omassa elämässään ovat jo samankaltaisen ongelman kohdanneet ja kulkeneet tuon ongelman läpi. Turvautuessani toisiin ihmisiin, omasta kulkemisestani tulee huomattavan paljon vaivattomampaa. Kyse on vain siitä, haluanko jatkaa elämääni omien ennakkoluulojeni vankina, taistellen jokaista ihmistä ja asiaa vastaan, vai haluanko luopua suojauksistani, etsien toisten ihmisten avustuksella vapautta elää. Tänään haluan vapautta ja sen vuoksi kohtaan ihmiset ihmisinä. En ennakkoluulojeni muodostamina uhkakuvina.

Meillä ihmisillä on vain joku ihmeellinen sisäsyntyinen taipumus etsiä äkillistä helpotusta johonkin ongelmaan, ymmärtämättä sitä, että juuri tuo toiminta on vain osa ongelmaa, ei sen ratkaisu.

Ymmärtäessäni tämän, olen tietoisesti alkanut edetä oikeasti asian kerrallan elämässäni, kohdaten tapahtumia ja asioita siten, että kaikessa on piilotettuna minulle kasvunavain. Niin kauan kuin otan erilaiset epäonnistumiset mahdollisuuksina kasvaa ja oppia uutta, eikä minuuteni määrittelevinä vastoinkäymisinä.

Halu kasvaa. Halu oppia. Halu elää. Siinä tämän päivän avaimet tasapainoiseen, hyvään ja onnelliseen elämään.

Kun siis tänään kohtaan uuden ihmisen, tervehdin häntä ilolla, sen sijaan että ensimmäisenä ajattelisin epäilevästi mitä tuokin ihminen minusta haluaa, saati ajattelee. Kun tiedostan sen mitä itse itsestäni ajattelen, se riittää.