Korvaushoito. Riippuvuuden ylläpitäjänä.

Tiedän valmiiksi, että tästä kirjoituksestani osa ihmisistä pahoittaa mielensä. Mainittakoon se, ettei tarkoitukseni todellakaan ole loukata ketään, vaan pelkästään tuoda oman kokemukseni kautta ihmisille tietoa siitä, millätavoin tämä nykyaikainen, haittoja vähentävä hoito osaltaan mahdollistaa itse riippuvuussairauden ylläpitämistä.

Itse aikanaan elin lähes vuosikymmenen sellaisessa lääkekoukussa, että mikäli tuolloin olisi ollut nykyhetken kaltainen suuntaus opioidiriippuvuuksien hoidossa, hyvin todennäköisesti en tätä postausta olisi kirjoittamassa. Olen siitä onnellinen, että ainoa vaihtoehto joka minulle annettiin, oli tuon tuhoavan lääkekoukun alasajo.

Kun ihminen syö päivittäin liki 30 kappaletta todella vahvoja opiaatteja, lisättynä hevoskuurilla bentsoja, voi olla että muutamassa kohden hoitavilla lääkäreillä on tullut tehtyä joitain viehearvioita hoidon suhteen.

Elin elämääni noiden lääkkeitteni kautta. En kyennyt lähtemään mihinkään ilman apteekinpussiani. Tarkkailin jatkuvasti kelloa ja varsinkin omaa oloani siinä, milloin seuraavat tabletit oli tarpeen ottaa. Homma karkasi lopullisesti kenenkään hallinnasta, kun tuohon yhtälöön lisättiin rankka viinakuuri toisensa jälkeen. Ei siis ihme, että kaikki ihmiset lähelläni väsyivät voimattomina seuraamaan tuhoisaa käytöstäni. Samoin väsyivät ne ihmiset jotka yrittivät parhaansa mukaan hoitaa ongelmiani.

Tätä taustaa vasten peilaten, voin käsi sydämellä sanoa, että ymmärrän kyllä miksi epätoivoiset tilanteet aiheuttavat epätoivoisia ratkaisuita. Mutta silti en voi välttyä siltä, että työssäni jatkuvasti kohdatessani ihmisiä, joita tuolla korvaushoidolla hoidetaan, mietin surullisena sitä, että heille jokaiselle olisi olemassa niin paljon parempaa elämää. Ymmärrän myös sen, että kyse on rahasta. Resursseista. Tai paremminkin näiden molempien puuttumisesta. Mutta silti, kun itse henkilökohtaisella tasolla tiedän millaista helvettiä on elää ja hengittää pakonomaista riippuvuutta suhteessa noin koviin aineisiin, niin toivoisi ainakin sen, että näissä asioissa puhuttaisiin totta. Olisi rehdimpää, jos julkisesti myönnettäisiin että taistelu huumeongelmaa ja sen laajuutta vastaan ollaan hävitty ja nyt kyseisen hoidon turvin pyritään minimoimaan vahingot.

Sillä totuus kuitenkin on se, että likimain jos ei peräti suoraan yks yhteen samoja lääkkeitä määrää lääkäri, jota ihminen ilman tuota lääkärin määräystä, hankkisi keinolla millä tahansa. Ymmärrän myös haittoja vähentävän seikan tässä, mutta se mitä en ymmärrä, on se, että ymmärtääkseni korvaushoidossa oleva saa ajaa autoa noiden lääkitysten alaisena, sikäli kun kuljettaa mukanaan todistusta siitä että on korvaushoidossa. Lähinnä tässä yhtälössä kiristää itseäni se naivius jolla asiaan suhtaudutaan. Kun tähän kirjoitan että mitä tapahtuu, jos alkoholistille haittoja vähentävänä hoitona alettaisiin lanseerata korvaushoito, jossa lääkäri määrää potilaalle sopivan päiväannoksen pirtua, jotta alkoholistin ei tarvitse kokea vieroitusoireita, saati hakea tuota ainettaan pimeänä pullona, lisäksi vielä lisäten sen, että kyseinen ihminen olisi oikeutettu ajamaan autolla, sikäli kun hänellä on pirtutesepti matkassa ja tarvittavat kontrollipuhallutukset ohikäytön ehkäisemiseksi suoritettuna, niin heti joku huutaa ettei näitä asioita voi verrata.

Minä sanon että voi ja ehkä pitäisikin. Sillä siinä juuri huomattaisiin se järjettömyys jota itse olen työssäni lähes totaalisen voimattomana sivusta seurannut jo useita vuosia.

Riippuvuussairaus aiheuttaa itsessään ongelman kieltämistä, peittelyä ja vähättelemistä. Lisäksi sairastuttaen ympärillä olevat ihmiset sokeutumaan samaan sairaalloiseen karuselliin. Sen vuoksi uskon, että suurin osa näitä korvaushoitoja hoitona antavia terveydenhuollon ammattilaisia vaivaa aivan sama sokeus, joka on vallalla päihderiippuvuudesta aktiivisimmillaan kärsivän ihmisen kohdalla.

Suurin asia kaikessa se, että tässä unohtuu se tärkein asia. Riippuvuudesta kärsivä ihminen. Kun riippuvuus jää olemaan ja elämään, eikä sen taustalla olevia ongelmia setvitä kuin pintapuolisesti, ei ihmisen ole välttämättä kovinkaan hyvä olla. Lohtu tässä kuitenkin tulee siinä, kun minä esimerkiksi jututtaessani työssäni korvaushoidossa olevalta ihmiseltä tiedustelen hänen tuntemuksiaan, yleisin vastaus on se, ettei mikään tunnu missään, mutta se johtuu tästä lääkkeestä jota syön.

Itse uskon vahvasti siihen, että tämä asia olisi korjattavissa. Se vain vaatisi muutamia tahoja luopumaan oikeassaolemisen pakkomielteestä ja senjälkeen yhdessä ponnistelua kokonaisvaltaisen kuntouttavan päihdehoitokokonaisuuden rakentamiseksi maahamme. Sitä odotellessa, omalla kohdallani lähinnä pyrin siihen, että päivittäin kohdatessani näitä ihmisiä, kerron heille siitä mahdollisuudesta joka tänään kuitenkin tuon korvaushoidon ohella on olemassa. Nimittäin päihteetön elämä. Vapaana tästä riippuvuudesta.