Terveisiä vain Usko Eevertti Luttiselle, tuolle hilpeän hauskalle pikkasen kappelin veikeälle veijarille.
No mutta asiaan. Olen taas viikon verran vieraillut täällä pohjoisen perukoilla, saaden tuta tämän hetkisen päihdeongelman karua todellisuutta. Ehkäpä juuri siksi haluankin hieman hakea vastapainoa tuolle karuudelle täällä uskomattoman kauniissa väriloistossa hehkuvasta luonnosta. Seuraavassa siis luvassa jälleen kerran kuvakavalkaadia tämänkertaiselta seikkailultani jylhällä jänkhällä. Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tullaan rytisten.
Oli hauska huomata, kuinka heti alkuunsa aloin tavoilleni uskollisena suorittaa tätäkin taaperrusta, kunnes oireileva selkäni ilmoitti että mikäli haluan tepastella edes tovin aikaa, olisi hieman aika hillitä tahtia ja keskittyä olennaiseen, eli kauniin luonnon katseluun. Joten tästä alkakoon kuvien ilotulitus ja turhat höpinät sikseen. Olkaatte hyvät:
Lopuksi haluan muistuttaa itseäni siitä, että vaikka elämä monissa kohdin varsinkin minun kohdallani on melkoista tunteiden vuoristorataa, niin silti elämä ei ole joko tai, mustavalkoista. Elämä on kaunis seikkailu, josta on tarkoitus nauttia koko matkan ajan.