Foorumikriisi

Kesäkuun loppupuolella kuljeskelin kirjakaupassa ja huomasin Muro ja minä -nimisen lastenkirjan. Samalla laskin sormillani, kuinka kauan olen tuntenut Muron, Muropaketin, Murobbs:n foorumin. Joskus ylikellottajien pyhän paikan, nykyään perusjampahtavan ajatustenvaihtopisteen. Melko kauan, mutta lähemmissä tekemisissä olemme olleet vasta neljä vuotta. Olen lukenut seitsemännen vuoden kriiseistä, mutta tämän suhde alkoi lähestyä sitä pistettä, kun pomppaan jatkojohtoineni aidan yli niityn vihreämmälle puolelle. Ainoa ongelmani on se, etten tiedä mistä löytäisin paremman foorumin.

Foorumi on muutenkin kuollut formaatti. Se on jotain, mikä on integroitu sosiaaliseen mediaan heti alussa. En kaipaa hajanaista ajatustenvaihtoa tuttujen kanssa; teen sen mieluummin yökävelyllä tai puun alla puistossa. Olen kaivannut minun ja Muron suhteeseen jotain intohimoa, sellaista mitä aina alussa uuteen ympäristöön, uuteen foorumiin tutustuessa - kuplaa otsassa kun ei vain pysty lopettamaan keskustelua, mahan kääntyilyä ja kurnutusta, kramppaavaa sormea joka hakkasi selaimen päivytysnappulaa odottaen arvokasta viestiä vastapuolelta. Eikä erä lopu tunnin päästä, vaan sanasota voi kestää vuorokausia.

Aloin kelailla päässäni läpi suomalaisia foorumeita, joille voisi olla jotain annettavaa. Harrastelijoille löytyy fooruminsa; kuka nyt kehtaisi Facebookissa ilmoittaa, että mä nyt liityin tähän Vanhojen pallogrillien keräilijät -yhteisöön. En halua koko loppuaikaani keskustella vain harrastuksistani (lintubongaus ja urban exploration), en ole niin autistinen. Mieleen pompsahti vain Suomi24, joka päätyi huonojen ideoiden koppaan. Mitähän aineita käytti se kehittäjä, joka keksi miljoonat alakategoriat? Voimahali tuntui hiipivän lupaavalta jatkuviin database erroreihin saakka. Ja niihin raskauskuviin. Olen joskus keskustellut pari tuntia Kaksplus-vauvafoorumilla - jos muksujen itkupotkuraivari kaupassa on ehkäisyvalistusta, hetki Kaksplussassa saa hapuilemaan puhelinta ja soittamaan sterilisaatioaikaa.

Löysin taas itseni Murosta kuuntelemasta tuntemattomien vittuilua. Se on hyvä huudella sieltä nimimerkin takaa, joku liikkuu täällä nimittäin omilla tiedoillaan! Foorumi on anonyymi, jos sitä haluaa. Jostain syystä silti hymyilin pienesti, kun joku tuli vauhkoamaan Savon Sanomien foorumin pienestä uudistuksesta tai bugista; viestien kirjoittajana näkyi nimimerkin sijaan tyypin oikea nimi. SS:lla, Facebookilla, Murolla, kaikilla on oma vastuunsa sisällöstä. Foorumin perustaminen on helppoa, jopa esiteini-ikäinen pro ana -kiihkoilija osaa sen perustaa. Eikä sellaista foorumia rajoita mikään ylläpito tai laki. Pro ana- ja pommiohjefoorumeita on yritetty sulkea vuosikymmeniä, mutta silti pääsisin halutessani keskustelemaan tetrakloorimetaanin sulamispisteestä. En halunnut.

En löytänyt parempaa foorumia, ja muutenkin nyt jälkikäteen vähän kaduttaa koko ryntäily. Uuden suhteen solmiminen on iso vaiva. Ja kun meillä on näitä lapsiakin, haaremillinen hyviä tyyppejä. "Mites Cityn keskustelu?", kuulen rekisteröityneen nimimerkin kommentoivan bloggaustani. Olisi jotenkin outoa palata takaisin entiselle työmaalle vapaaherrattaren roolissa. Ihan kuin vanha kaupan myyjä menisi jonglööraamaan omenoilla hevi-osastolleen.