Kenen jonossa seisot?

  • Nina Niskanen

Jonotus on valitettavan kiinteä osa yökerhoissa käyntiä. Jos haluat yökerhoon, jossa on menoa, etkä ole poken tuttu (tai muuten vain nimilistalainen), sinun on käytännössä aina jonotettava.

Jonotusta voi toki koettaa välttää menemällä klubille heti sen auettua tai vaihtoehtoisesti tuntia ennen pilkkua. Ensimmäisen vaihtoehdon heikkous on se, että hyvän menon alkamista joutuu odottamaan, ja toisessa vaihtoehdossa paras meno on jo menneen talven lumia.

Helsingin yössä varmin jono löytyy Onnelan edustalta. Paikkaan on jonoa perjantaista sunnuntaihin (ja toisinaan viikollakin), kun nuoret bilehileet odottavat tanssilattialle pääsyä. Viimeksi sunnuntaina yhdentoista aikaan pääsin todistamaan, että Onnelan edestä löytyy jono, vaikka lunta tulisi taivaan täydeltä ja kaupunki olisi muuten kuin kuollut. Voisin melkein veikata, että puolet Keravasta on palkattu esittämään jonoa baarin eteen..

Toinen hotspot on Apollossa. ”Imagojono”, olen kuullut sanottavan. Jonoa on siis oltava, jotta näyttäisi, että sisällä on täyttä ja mahtava meno.

Uusin bongaamani megajono/tupakkapaikan hässäkkä on Tavastian edessä lauantaisin, kun uudelleen henkiin herätetty Lauantaidisko tanssittaa hipster-kansaa.

Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja Kaivohuoneen kesälle. Siellä vip-jono alkaa olla jo tavallista pidempi (kiitos halpojen sedukorttien), ja jonottamatta pääsee enää supervip-”jonon” kautta. Tai olemalla poken kaveri.

Loppuun lisään täysin jonotukseen kuulumattoman kuvan. Tadaa, Jenny Woon baarimikkojen taidonnäyte! Hyvää ystävänpäivää!

Jenny Woon baarimikkojen vadelmainen taidonnäyte.
Jenny Woon baarimikkojen vadelmainen taidonnäyte.

Kirjoitettaessa soi Snoop Dogg, D'Angelo, Dr. Dre - Imagine

2 kommenttia

Anonyymi

10.2.2010 22:39

Passaa todellaki olla katteet kohdillaan jos jonottamaan palkataan ihmisiä. Kukapa viitsisi ulos mennä pakkaseen seisoskelemaan tai toisaalta näin talouden notkahdettua, kukapa ei......

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.2.2010 16:28

Nina oot ihq!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi