Kissanristiäiset!

  • bbHennaK

Syksy ja alkutalvi on ihan selvästi aikaa kaiken maailman juhlille ja avajaisille sekä ylensyöntiin ja seurusteluun.

Facebook ja postilaatikko on suorastaan pursunnut kaikenlaisia erilaisia kutsuja ravintoloiden synttärijuhliin, avajaisiin, vaateliikkeiden kanta-asiakasiltoihin sekä tapahtumiin.

Jos noissa kaikissa kävisi, olisi varmaa että ei olisi paluuta enää selvään elämään ja kunnon yöuniin. Olenkin jättänyt suuren osan väliin ja kutsua kunnioittaen käynyt pelkästään pyörähtämässä ja kiittämässä kutsusta osassa paikassa.

Tietysti joskus on niin mukava porukka ja tunnit vierähtää ohi sekunnissa ja tulee juhlittua ilman suunnitelmaa.

Olen huomannut, että synkkinä iltoina jotenkin hirveästi aktivoidaan ihmisiä liikkumaan ja markkinoidaankin kaikenlaista hirveästi ja luodaan ihmisille ylimääräisiä tarpeita.

Het kun kylmät ilmat on tulleet (mun mielestä jo liian kylmä nyt), on mua aika vaikee saada liikkumaan ylimääräistä ulos. En voi sietää kylmää ja joka kertaa tuntuu kuin mua kidutettaisiin. En siis maltakkaan odottaa kun joulukuussa palaan matkalta. Mä varmaan pakenen suomesta alkuvuodeksi jonnekkin. Voi olla vaan, että kuitenkin työt vie voiton ja joutuu kitumaan..

Mun mielestä niin paksua vaatetta ei ole keksittykään ettei tuntisi kylmää...

5 kommenttia

Rinzai

16.11.2011 13:17

Henna hei, huhujen mukaan sun pitäisi olla Tahitilla muiden suomalaisten kaunottarien kanssa. Onko tässä mitään perää? :P

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RockyBoa

17.11.2011 15:18

Sä et siis oo enää pelkästään turhajulkkis vaan myös tyrkkyjulkkis. Toi tyrkkyjulkkis on todellakin sopivampi termi teille.Subi taitaa vetää isot persnetot tosta sarjasta..

rinzai on yksi niistä sadasta ketä sitä katsoo, voihan siellä ehkä nähdä tissit, kumiset sellaiset

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.11.2011 18:59

Tsemppiä kisaan Henna! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.11.2011 22:26

RockyBoa mä diggaan sun bodii ja sun sanavalmiutta millä sä suorastaan lynkkasit ton typerän rinzain. Haluisitsä tulla miittiin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.11.2011 08:22

Voisit todellakin opetella kirjoittamaan suomen kieltä oikein. Vai onko valttisi juuri tämä, että kirjoitusvirheitä löytyy joka kerta?

Elämä maksetaan töitä tehden eikä auringossa maaten.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi