Ykkösiä ja lähinnä nollia tilillä

Kuukauden keskikohta ei ole kohokohta. Viidestoista päivä ja yö tuovat mukanaan vapinan kassajonossa. Muovinen kortti hikoilee kädessä nihkeäksi. On raha- ja uhkapeliä kerrakseen odottaa, antaako maksupääte hyvän vai huonon vastauksen. Tapahtuma hyväksytty - raukea helpotuksen tunne. On tullut taas vähän osteltua.

Netissä on helppo haluta ja ostaa - ja erittäin vaikea katua. En ikinä, en ainakaan täysijärkisyyden millään tasolla, ostaisi kaupasta mustia röyhelösukkia setelillä. Kun samat erittäin rumiksi osoittautuneet sukat siirtyvät Internetiin, ne ovatkin huomattavasti houkuttelevampi ostos. Pankkikortin numero lomakkeeseen ja postia odottelemaan.

Perinteisen itsekkäänä ainoana lapsena en ole tottunut antamaan vaivalla ryöstettyä lelua kenellekään. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen sama omistushalu on siirtynyt seteleihin. Sydän särkyy sillä hetkellä, kun kaupassa ojennan vieläkin vieraalta tuntuvan eurosetelin ja saan takaisin pienen kasan kolikoita. Samanlainen omistushalu ei pidä minua vallassaan luottokorttinumeron suhteen. Ikävä kyllä.

Laki tulee apuun kun järki loppuu. Suomessa on kansainvälisesti ihmeellinen ominaisuus, pakollinen palautusoikeus. Lauantai-iltana hyväksi ideaksi leimatun lateksisen sukelluspuvun (jep) voi jättää rauhassa seilaamaan postikonttorin ja kaupan väliä. Omassa epäkäytännöllisessä käytännössä tavara päätyy kuitenkin turhuuden roviolle keräämään pölyä ja arvonlaskua. Löysin muuten eräänä päivänä sängyn alta karvaiseksi muuttuneen karkin vierestä korkkaamattoman Lumikki-mekon. Mitä helv... Ei ainakaan yhtään helpottanut oloa huomata polyesteriunelman maksaneen 30 euroa.

Mitä muuten kuuluu mustille röyhelösukille? Ne ovat edelleen rumat eivätkä ole nähneet päivänvaloa. Keksin niille jo käyttöä - työnnän luottokorttini sukan sisään.