Cityparin elämää

Sade on paras unilääke. Tiesin tämän kyllä ennalta, mutta viime yönä se tuli taas todistettua. Sateen ääneen on helppo nukahtaa ja silloin myös nukkuu hyvin. Avaan aina ikkunan jos sataa, sillä rakastan sen ääntä.

Eilinen oli samaan aikaan hyvä ja huono päivä. Annoin anteeksi ihmiselle jonka käytöksestä alkuviikolla loukkaannuin, ja puhuimme asiat selviksi. Yleensä en ole pitkävihainen mutta tällä kertaa sen ihmisen toiminta vain satutti niin pahasti, etten kyennyt aikaisemmin antamaan anteeksi. Oli pakko ensin selvittää asia itselleni, ja sitten vasta käydä se läpi hänen kanssaan. Luulen että lopulta me molemmat opimme jotain uutta. Eilinen oli huono samasta syystä kuin pari aikaisempaakin päivää. Ei siitä sen enempää nyt.

Tämä ei liity äskeisiin asioihin mitenkään, mutta sanonpa silti: On ollut jännä huomata, miten vähän olen viime aikoina kaivannut toisen ihmisen läheisyyttä vaikka olenkin lähellä viihtyvä ihminen. Toisaalta, eniten mä sitä kaipaankin juuri oikealta ihmiseltä, en keltä tahansa. Ei-niin-merkityksellisten henkilöiden kohdalla se tuntuu lähinnä vain ahdistavalta ja kiusalliselta. Ja koska sitä oikeaa ihmistä ei ole nyt olemassa (tai jos on, niin ei omassa kokemusmaailmassani, ainakaan vielä), en juurikaan kaipaa läheisyyttä. Korjaan: Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kyllä tarvitsin sitä, ja silloin myös sain, koko yön ajan. Siinä tuo tarve tuli täytettyä, ja se riittää pitkälle. Nyt viihdyn itsekseni, ja haluan nukahtaa ja herätä yksin.

Jostain syystä halusin vain sanoa tämän.

Miten voi juhannuksena onnistua saamaan oikean puolen kitalaestaan tuntuvasti turvoksiin ja mielettömän kipeäksi?! Aika hyvä suoritus jopa minulta. Muut vammat ovat ihan perussettiä; mustelmia, piiitkiä naarmuja, haavoja ja massiivista lihaskipua ympäri kroppaa. Olihan siinä kolme päivää aikaa teloa itseään. Ja kun miljöönä toimivat festarit ja mökki, eipä tuo ole edes mikään ihme.

Aihetta iloon:

- Uudet tuttavuudet. Olen viime aikoina tutustunut moniin uusiin, ihaniin ihmisiin (ihan Cityn ulkopuolellakin, ja etenkin siellä ulkopuolella). Mä en ehkä ole kaikkein paras tutustuja, ja siksi onkin ollut hienoa huomata, miten olen saanut uusia tuttavia ja miten myös musta ilmeisesti on pidetty. Joidenkin kanssa riittää semi-kaveruus, mutta joihinkin tutustun mielelläni vielä paljon lisää.

- Vanhat hyvät ystävät. Tajusin taas kerran, miten hienoja ihmisiä mulla on ympärilläni. Niille ei tarvitse selitellä juuri mitään, kun ne tuntevat mut niin hyvin.

- Perhe. Mulla on hyvä sellainen, ei valittamista. Mahtavaa on myös se, että veli voi niin paljon paremmin jo.

- Työ. Kuulostaa ehkä hölmöltä mutta mä tosiaan nautin siitä nyt. En ole aikoihin päässyt kirjoittamaan mitään "virallista", ja nyt saan tehdä sitä ihan päivittäin. Ja mulla on ihan parhaat työkaverit! Melkeinpä kaikki ovat kivoja, ja yksi ylitse muiden. Sen kanssa tulee vietettyä vapaa-aikaakin, ja kohta päästään yhdessä fiilistelemään Ruisrockiin, ja vieläpä ilmaiseksi pressipasseilla ;)

- Festarit. Aivan huippuja. Himosjuhannus takana, ja edessä juurikin tuo Ruisrock, Tammerfest, DBTL ja Ankkarock. Saattaapi olla että tulee vielä muitakin. Täytyy ottaa kaikki ilo irti näistä, sillä sitten saa taas vuoden verran odotella ensi kesän festareita.

- Kesä kaikkiaan. Se vain on ihan parasta. Rakastan <3

Juuh. On niitä hyviäkin juttuja sentään olemassa :)

Keskiviikko on töissä niin turha päivä. Lehti ilmestyi tänään ja seuraavan kerran lauantaina, joten tässä on kolme päivää aikaa tehdä juttuja, kun alkuviikosta päiviä on vain kaksi. Eikä enempää tarvittaisi, joten tämä on niin turhaa. Mä olen parhaimmillani lievässä kiireessä; kun on pakko saada jotain aikaiseksi. No, toisaalta, mulla on kolumnivuoro nyt, ja sen kirjoittaminen ei ole kovin nopeaa, joten sinänsä ehkä ihan hyväkin että on miettimisaikaa. Tykkään kyllä kolumnin kirjoittamisesta, saa välillä raapustaa hiukan omiakin ajatuksia.

Nukuin taas tosi huonosti ja heräsin aamulla siihen kun joku leikkasi ruohoa ikkunani alla. Nyt ei kyllä silti kauheammin väsytä. Ja ihan hyväkin, sillä töiden jälkeen täytyy käydä Kelassa ja sitten vielä mennä lääkäriinkin. Työkaveri myös pyysi uimaan maauimalaan. Ulkona on törkeän kylmä mutta onhan ne altaat lämmitettyjä. No, täytyy katsoa että menenkö vaiko en.

Tämä on töissä totaalinen pätkäpäivä. Isoja juttuja ei ole ollut yhtään, aamulla ainoastaan viimeistelin yhden kiinteistöjen energiatodistusta koskevan. Sittemmin olen tehnyt pelkkiä pätkiä, pienuutisia. Yksi- ja kaksipalstaisia, taloudesta, kulttuurista ja ihan perusuutisia myös. Yleensä se on melkoisen puuduttavaa puuhaa eikä tahti olekaan kovin nopea, mutta tänään olen tehnyt ihmeen rivakasti pätkää toisensa perään. Johtuu kai siitä, etten ole liiemmin halunnut pysähtyä ajattelemaan. Kirjoittamisessa onkin se hyvä puoli että ajatus on pakko pitää kasassa jotta tulosta syntyy. Ja tänään sitä todellakin syntyy.

Viime yö oli tasan yhtä hirveä kuin edeltäjänsäkin. Luulin että nukuttaisi, sillä olen niin monta yötä nukkunut niin älyttömän vähän, mutta enpä sitten kyennytkään nukkumaan. Puoli kahden aikaan en ollut vielä nukahtanut hetkeksikään, ja viimein nukahdettuani heräilin ihan jatkuvasti. Oli kuuma, oli kylmä, näin painajaisia, ajatukset ahdistivat. Odotin aamua koko yön ajan ja ilmeisesti olin sitten juuri joskus aamuyöllä päässyt syvempään uneen, sillä lopulta se aamu kuitenkin koitti aivan liian pian. Tuntui siltä etten vain jaksa, mutta vaihtoehdot olivat suhteellisen vähissä. Ja muutenkin, mitäpä tässä muutakaan voi kuin jaksaa?

Tuttua on se, että ahdistus tuntuu vahvasti fyysisenä, mutta harvoin se aiheuttaa sentään hengenahdistusta. Nyt se aiheuttaa. Pelottaa ja ahdistaa vain niin järjettömästi.

Ahdistiko yöllä? No juu, mutta ei se kyllä ollut mitään tähän olotilaan verrattuna. On aivan käsittämättömän paska olo, ja todellakin syystä. Tuntuu niin järjettömän epäreilulta että jouduin tällaiseen tilanteeseen missä nyt olen. Ja tuntuu siltä etten vain jaksa tätä, en enää. Ei ole voimia. Mä vain odotan että pääsen töistä pois ja kotiin itkemään. Äsken itkin kyllä vähän vaikka olenkin täällä, kun en vain kyennyt estämään sitä. Tämä nyt vain oli viimeinen asia mitä olisin enää elämääni kaivannut, kun on muutenkin ollut keväästä asti ihan tarpeeksi hankalaa.

Väsyttää. Juhannuksena ei juurikaan tullut nukuttua, ja viime yö oli melko lailla samaa sarjaa. Yritin kahden maissa saada unta, mutta unen sijaan sain aivan järjettömän ahdistuksen. Itketti ja pelotti - ihan yllättäen, ja ahdisti niin ettei henki meinannut kulkea. Mikä sitten? No, kaikki. Olin tutulla yötä koska tulin sen kyydillä puolet kotimatkasta, ja ahdistuksissani ryömin sen viereen yöllä. Kyllä se kysyi että mikä mulla on, mutta kun en oikein osannut sanoa, niin se jätti asian siihen. Joinakin hetkinä mä vain niin arvostan ihmistä joka ei kysele liikaa. Joskus halaaminen on paljon tehokkaampi apu. Niin oli viime yönäkin. Jossain kohtaa sitten alkoi sen verran helpottaa että sain nukuttua muutaman tunnin. Fyysisesti on yhä melko heikko olo, mutta henkisellä puolella sujuu jo paremmin. On taas vähän helpompaa olla minä.

Juhannus tuli, oli ja meni. Olin Himos-festareilla, vuokramökissä yhdentoista muun ihmisen kanssa joista vain yhden tunsin ennalta. Enkä valita. Oli aivan loistavaa tutustua niin moneen uuteen, mahtavaan tyyppiin. Porukka oli sanalla sanoen hyvä. Hienoa huumoria, henkeviä ja vähemmän henkeviä keskusteluja, paljon naurua, paljon juomaa ja ruokaa, parasta musiikkia, tanssia lattialla ja pöydällä, saunomista, istuskelua mökin katolla, hyviä bändejä, loistavaa tunnelmaa. Eikä toki saa unohtaa limusiinibileitä, Iso- ja Pikku-Hiihtäjää, suutelufestareita, ja niin edelleen mutten niistä nyt puhu tämän enempää ettei mene ihan sisäpiiriläpäksi. Se kuitenkin on sanottava että tuon porukan kanssa voisin helposti lähteä uudestaan esimerkiksi juuri mökkeilemään ja voipi olla että sellainen projekti vielä toteutetaankin kesän aikana. Aivan käsittämättömän hieno juhannus oli.

Nyt on melko haikea ja tyhjä fiilis, kuten aina yltiösosiaalisuuden jälkeen, mutta oli se sen arvoista. Nukuin järjettömän vähän mutta Aknestikin sanoin; kesällä ei mennä nukkumaan! Mitään en kadu, paitsi ehkä hieman ohjelmanumeroa nimeltä Säälisuudelma, muttei siitäkään nyt tämän enempiä. Täytyy vain sanoa se että harvoin tapaa kerralla noin suurta määrää vieraita ihmisiä joista aivan jokainen on juuri sitä ihmistyyppiä josta pidän kaikkein eniten. Kun näin käy, ei enää juurikaan mahtavammaksi voisi elämä muuttua.

Siistiä, kerrassaan. Nyt jaksaa taas arkea, ainakin ensi viikonloppuun asti ;) Tosin ihan hieman ahdistaa huominen työpäivä, mutta eiköhän sekin jotenkin suju. Sitä vielä, että Zen Cafe, Apulanta, PMMP, Maija Vilkkumaa ja Lauri Tähkä ovat niin POP. "Antakaa kun määkin huudan, määkin oon kännissä!"

Yksi syy, miksi mä rakastan juoksemista on se, että juokseminen saa aina pään tyhjenemään sekavista ajatuksista ja tunteista. Mitenkään muuten en pysty saavuttamaan sellaista totaalista sisäistä tyhjyyttä ja ajatuksettomuutta. Juostessa on järjettömän vapautunut olo - ei sitä voi edes kuvailla - ja lenkin aikainen sekä myös sen jälkeinen seesteisyys on jotain käsittämättömän hienoa. Mä en halua koskaan luopua siitä puuhasta, ja toivottavasti mun ei tarvitsekaan.

Eilen oli taas aivan ihana juoksulenkki. Lähdin liikenteeseen vasta vähän ennen yhtätoista illalla ja juoksin pitkin jokirantaa ensin kaupunkiin ja sitten pienen kierroksen jälkeen Halistenkoskelle päin. Kesäisin on mahtavaa juosta myöhään illalla kun ei ole liian kuuma eikä myöskään montaakaan ihmistä liikenteessä. Silloin voi keskittyä täysin omaan itseensä, tavalla jota on vaikea selittää. Eilen juoksin kymmenisen kilometriä, ehkä vähän päälle, ja kyllä oli taas aivan loistava olo sekä juostessa että sen jälkeen kotona. Venyttelin, kävin hitaassa suihkussa, sitten menin sänkyyn. Ajatus pysyi kasassa mainiosti, ihan siihen asti että nukahdin.

Tänään uudestaan.

Karmiva sukupuoleen kohdistuva yleistys: Tutkimattomia ovat miesten tiet. Mä en ymmärrä niitä.