Cityparin elämää

Veljelleni:

Zen Cafe - Rysty

"Kun on tullut murhe luokse
murheen luota lähdetään
poimin sulle ruusun tuolta
kaupan luota nyt sen nään
kuinka se käy paitas kuosiin
saisiko sut hehkumaan
tartu lohtuun, se ei luovu kuosistaan

Minä olen pimeän kaunis rysty
auraan pelkos tantereet
olen sinun oma kun muut ei pysty
tyrmään kauhun harjanteet
seuraa mua, seuraa mua

Kas kun nyt on rauhallista
kaupunki on seesteinen
kahvin tuoksu, mennään sinne
oven sulle aukaisen
katso tuolla torin reunaa
jätkät kulkee uudelleen
nappaa keuhkot täyteen ilmaa
muistat elon vaurauden

Ja minä olen pimeän kaunis rysty
auraan pelkos tantereet
olen sinun oma kun muut ei pysty
tyrmään kauhun harjanteet
minä olen pimeän kaunis rysty
vien sut aamuun harsoiseen
olen sinun oma kun muut ei pysty
loukkaa en vaan rauhan teen
seuraa mua, seuraa mua"

Niin, ja tiedän kyllä että ensimmäisessä säkeistössä lauletaan oikeasti mekosta eikä paidasta. Velipojalla vain ei ole ollut tapana käyttää mekkoja, joten muutin sitä vähän.

Oli muuten sinänsä ihan jännä kokemus käydä yöllä siellä missä kävin. Se oli ensimmäinen kerta, ja kyllähän siinä muutamat ennakkoluulot karisivat. Olin kai joidenkin elokuvien ja kirjojen pohjalta kuvitellut että sellaiset paikat olisivat kovin karuja, laitosmaisia ja luotaantyöntäviä. Sen sijaan astuinkin sisälle, jos en nyt ihan kotiin, niin kodikkaaseen ilmapiiriin kuitenkin.

Mukana oli sattumalta kynä ja pala paperia joten kirjoitin ylös havaintojani siitä paikasta:

"Aulassa voisi kuvitella olevansa normaalin kerrostalon rappukäytävässä; leveät portaikot, puiset kaiteet. Valkoinen ovi osastolle, siitä mennään. Kynnyksen yli päästyäni katson ympärilleni: Värikästä. Sinistä, vaaleanpunaista, vihreää, keltaista, ruskeaa. Värit riitelevät keskenään mutta samalla jollakin oudolla tavalla sopivat yhteen.

Ikkunat ovat suuret, paljon pieniä ruutuja ja puuta. Verhot ovat pitkät, jäykät ja levolliset. Ne näyttävät siltä kuin pysyisivät aina sileinä. Viherkasveja on paljon ja ne ovat suuria. Kuin viidakko. Nurkassa on rykelmä nojatuoleja pyöreän pöydän ympärillä. Niiden oikealla puolella seisoo jykevästi kolme suorakulmaista pöytää, yksi iso ja kaksi pienempää. Pöydillä on vielä pääsiäiskoristeita: rairuohoa, pupuja ja tipuja. Nekin sopivat tänne.

Pöytien takana on kirjahylly täynnä lehtiä, jo reilusti vanhentuneita. Mutta onko päivämäärillä väliä täällä?
Ja tupakkakoppi, onko sen viihtyisämpää nähty? Paljon lasia ja puuta. Sinne tekisi mieli mennä, ihan vain istumaan.

Yhdellä pöydistä, sillä suurimmalla, on kirja: Minea Walters - Ristiaallokko. Välissä on sanomalehdestä repäisty kirjanmerkki, jollakulla on lukeminen kesken. Jotain sairaalamaistakin: muovikannussa hailakan keltaista mehua, ja vieressä pino pahvimukeja. Se rikkoo idyllin."

Sellaista. Lähdenkin tästä käymään siellä.

Eilen nukkumaan mennessäni en olisi uskonut että vain parin tunnin kuluttua istuisin sairaalassa. Niin siinä kuitenkin kävi. Yhdeltä lähdettiin ja puoli viiden maissa olin takaisin kotona. Yhtä kokemusta rikkaampana, jota en olisi halunnut kokea. Niin, kyse on veljestäni. Enempää en aio täällä aiheesta sanoa, asia kun on liian henkilökohtainen ja liian vaikea.

Eilisen merkintäni otsikko oli `Rikkinäinen sähikäinen`. Viittasin sillä itseeni, mutta en minä sellainen ole, vaan veljeni. Minä olen kuitenkin ehjä. Veli ei ole.

Musta tuntuu että hajoan kohta. Luulin että asiat olisivat vihdoin menossa parempaan suuntaan mutta nyt tuli jälleen lisää huolia. Wilma on kai taas sairas. Ja isoveli, se on masentuneempi ja enemmän sekaisin kuin uskoinkaan.

Tämä on varmaan tosi itsekästä, mutta musta tuntuu etten jaksa. En vain jaksa. Kun vihdoin olisi itsensä kanssa tasapainossa, kaikki ympärillä hajoaa. Ensin oli ongelmat exän kanssa, sitten meni hirveästi aikaa auttaessani ystävää sen erossa, ja toista muissa asioissa, sitten Wilma sairastui ja hoidin sitä ympärivuorokautisesti. Koko ajan taustalla on myös painanut huoli veljestä, ja nyt sekin asia sitten räjähti käsiin.

Olen varmasti tosi paha ihminen kun nyt haluaisin vain juosta karkuun kaikkea.

Sellainen minusta tulee mikäli vain niin haluan. Olen tässä etsiskellyt kesätöitä ja pistin sitten jäätelönmyyntihakemuksenkin menemään. Työhaastatteluja on sovittu tälle viikolle ja tuo oli ensimmäinen haastattelu. Keskustelun päätteeksi haastattelija sanoi että palkkaa minut mielellään. Joten saan paikan jos vain päätän ottaa sen vastaan.

No haluanko sen? Saa nähdä. Annoin kyllä ymmärtää että otan paikan, mutta katson nyt vielä josko saisin muita töitä. Onhan tuo jäätelönmyynti varmasti ihan leppoisaa hommaa mutta palkka ei tietenkään päätä huimaa... Kiva kuitenkin että on jotain työtä tiedossa jos en muualle pääse; tuntuu meinaan että on nuo työt aika tiukassa täällä Turussa tänä vuonna. Kavereillakin on tärpännyt melko huonosti töiden suhteen.

Joopa joo. Rahaa tietysti saisi tulla enemmän kuin tuosta jäätelönmyynnistä mutta toisaalta, voihan sitä sitten lisäksi vaikka kirjotella muutamia lehtijuttuja kesän mittaan. Sitä ajattelin joka tapauksessa tehdä kun siitä saa ihan kivasti lisätienestiä. Jäätelönmyyjänä olisi ainakin melko rentoa olla eikä olisi pomo hengittämässä niskaan :) Plussaa on myös se, että työ alkaisi jo toukokuussa ja kestäisi varmuudella neljä kuukautta. Siellä kopperossahan voisi vaikka lukea pääsykoe- tai muita kirjoja hiljaisina hetkinä.

No, saa nähdä miten käy.

Unohdin eilen kertoa yhden hauskan jutun. Oltiin äidin kanssa käymässä Anttilassa ja huomattiin että neljä Idols-finalistia olivat tulossa sinne tunnin kuluttua jakamaan nimikirjoituksiaan. Äidin piti ostaa imuri joten mentiin elektroniikkaosastolle jonne nuo finalistitkin olivat tulossa. Siellä oli jo piiitkä jono pikkutyttöjä ja -poikia odottamassa idolejaan.

Imurihylly oli siinä jonon vieressä joten suuntasimme sinne. Äiti seisoi lähellä jonoa imureita katsellessaan kun arviolta 8-10-vuotias tyttö totesi hänelle että "Jonon pää on tuolla" ja osoitti taakseen. Ihme että äiti sai pidettyä pokkansa ja vastattua tytölle jotain asiallista siitä, kuinka mielellään liittyisi jonon jatkoksi mutta on nyt vain imuriostoksilla. Kun pääsimme vähän kauemmas, oli kyllä pakko nauraa ääneen :D Mitäpä muutakaan 50-vuotias naisihminen tekisi Anttilassa kuin fanittaisi Idols-finalisteja xD

Sinänsä tuo tyttö kyllä osui oikeaan että äiti ON ihan hurahtanut Idolsiin, varsinkin Ariin. Äiti katsoi varmaan joka jakson ja lähetti innolla äänestysviestejä Arin puolesta. Hän myös ostaa Iltasanomat ja Iltalehden jos kannessa vain näkyy Arin naama. Varmasti äiti olisikin jonottanut siellä pikkutyttöjen ja -poikien seassa Arin kohtaamista jos vain olisi kehdannut :D Ilmeisesti äidin Idols-innostus siis näkyi päälle päin kun se tyttökin luuli että äiti aikoo kiilata hänen eteensä jonossa :)

Kun väsyttää, ihminen nukahtaa. Monen kohdalla tuo varmasti pitää paikkansa mutta omalla kohdallani valitettavasti ei. Eilen olin jo ennen puoltayötä aivan uskomattoman väsynyt ja meninkin suhteellisen aikaisin nukkumaan. Tai siis peiton alle. Yritin nukkua mutta uni ei tullut, ei sitten millään. Haukottelin jatkuvasti mutta en vain kyennyt nukahtamaan. Kissa tuhisi saman peiton alla ja olin kateellinen sille. Jossain vaiheessa sitten kuitenkin nukahdin (kai se on väistämätöntä kun tarpeeksi kauan makaa paikoillaan) ja näin jotain hirveää murhapainajaista. Tosi kivaa :(

Nyt olen koko ajan ihan hirveän väsynyt. Harkitsin jo päiväunia mutta en viitsinyt toteuttaa sitä; ulkona kun on taas niin loistoilma että pitää hilpaista sinne heti kun saan tuon kahvin juotua.

Jos nukkumisvaikeuksia ei lasketa, tämä viikonloppu on ollut ihanan rentouttava. Olen vain ollut, lukenut pääsykoekirjoja ja liikkunut sopivasti. Täytyy kerätä voimia ensi viikonloppua varten; silloin lepääminen jää takuuvarmasti todella vähiin :) Kyllä silti odotan sitä jo melkoisesti enkä epäile yhtään etteikö siitä tulisi loistava mökkireissu =)

Tuli tehtyä pidempi lenkki kuin ajattelin. Suunnittelin jotain suhteellisen kevyttä, noin viiden kilometrin juoksulenkkiä mutta se venyi kaksinkertaiseksi eli 10 kilometriä tuli taivallettua. Aluksi kyllä tuntui ettei juoksusta tule mitään; pohkeita kiristi mielettömästi. Ekat neljä kilometriä olivatkin aika tuskaisia mutta loppupuolella alkoi sujua melko hyvin. Tein siinä sivussa pientä intervallitreeniä yhdistettynä mäkijuoksuun eli juoksin muutaman mäen täysillä ylös ja sitten kävelin hetken jotta sain hengityksen ja pulssin tasaantumaan.

Olen taas syönyt aika laiskasti magnesiumia ja sen kyllä huomaa. Viimeisten parin kilometrin aikana pohkeet "oireilivat" eli krampit tekivät tuloaan mutteivät onneksi äityneet kovin tuntuviksi. Jatkuvasti vannon itselleni että alan taas popsia sitä mutta AINA unohdan. Ja se kyllä kostautuu, joko treenin aikana tai öisin kun herään uskomattomiin kramppeihin. Jos taas koittaisi muistaa syödä sitä...

Toinen ongelma: Jalkojeni ylipronaatio vaatii ilmeisesti toimenpiteitä (ei sentään kirurgisia :D). Ostin viime elokuussa pronaatiotuilla vahvistetut juoksulenkkarit koska halusin selvitä halvemmalla enkä teettää erikoispohjallisia jalkojani varten. Ortopedi kyllä neuvoi tekemään niin mutta pihiyttäni en kuunnellut häntä. Nyt se sitten kostautuu. Jalat kipeytyvät ennätyksellisesti ja saan jalkapohjien sisäsyrjiin mielettömiä hiertymiä juostessani.

Tottakai tilanne olisi vielä pahempi jos käyttäisin tuettomia kenkiä mutta tuollaiset perustuet eivät taida riittää jaloilleni. Pitäisi siis teettää ne pohjalliset mutta mistä ihmeestä revin rahat siihen?? Sitä varten kun pitäisi mennä juoksuklinikalle ja maksaa ensin askellusanalyysista ja sitten vielä itse pohjallisista.

On tämä juoksu hankala harrastus :D

...ruokapurkin äänen tuntee. Siis sen mikä syntyy kun purkinavaajalla aukaistaan säilykepurkkia. Paha vain että tällä kertaa kyseessä oli herkkusienipurkki eikä salamapinkaisu keittiöön maukunan saattelemana tuottanutkaan haluttua tulosta.

On tuo Irwin ahne kissa. Se siis on exän lemmikki jota lupauduin hoitamaan nyt kun exä on poissa. Vastapalvelukseksi saan sitten joskus tuoda kanit tänne hoitoon. No mutta asiaan. Irwin ahmii aina ruokansa saman tien, se ei osaa säästää kuten kissat (kai?) yleensä tekevät. Joskus se mussuttaa kupillisen ruokaa sillä vauhdilla että seurauksena tulee oksennus. Fiksu kissa. Nytkin se taas vetäisi kuppinsa tyhjäksi silmänräpäyksessä, jonka jälkeen keskittyi kerjäämään kaikkea mahdollista, kuten mustikkarahkaa ja fetajuustoa, jota äsken paloittelin salaattia varten.

On se silti aika kiva otus. Kolme vuotta asuttiin saman katon alla ja kyllä mä taisin mennä exän ohi Irwinin suosikkityyppien listalla. Mutta tunne oli molemminpuolinen; menihän sekin exän ohi omalla listallani :D

Tämä päivä on ollut turhista turhin. En ole lukemisen lisäksi tehnyt mitään, paitsi tietysti cityillyt, mutta sitä ei lasketa koska sehän ei tunnetusti ole sitä kuuluisaa, OIKEAA elämää =)

Huomiseen ajattelin hakea hieman enemmän sisältöä. Aamupäivällä käyn lisäilemässä kirpputorille tavaraa myyntiin (löysin jostain kätköistä muutaman ihqnyyhkisteinileffan ja pari saman kategorian kirjaa) ja YRITÄN selviytyä sieltä ulos tyhjin käsin. Mahdoton tehtävä? Pahoin pelkään.

Kirppiksen jälkeen suuntaan kaupunkiin kenkäostoksille. Pitäisi löytää jotkut kivat kevätkengät, saa nähdä onnistuuko. Olen yhtä huono kenkäostaja kuin mininainen, joten tuskainen reissu on edessä.
Ehkä käydään myös lounastamassa tutun kanssa. Ja ai niin, pitää muistaa tiedustella kaverilta että ehditäänkö tavata viikonlopun aikana. Liian pitkä aika viime kerrasta, mutta niinhän se aina menee, tai ainakin ihan liian usein.

Iltasella menen moikkaamaan Irwiniä. Se on J:n kissa ja J on itse poissa koko viikonlopun joten lupauduin ruokkimaan sitä. Oikeastaan on aika kiva nähdä sitä kisulia pitkästä aikaa. En ole pahemmin viitsinyt käydä katsomassa sitä kun olen yrittänyt välttyä ylimääräisiltä terapiatunneilta. J on yhtä kuin exä, joten tietänette mitä tarkoitan.

Argh, koko illan on soinut päässä Broadcastin `You break my heart`. Eikä kukaan edes ole viime aikoina särkenyt sydäntäni. Nyt kun mietin asiaa, kukaan ei ole koskaan tainnut särkeä sydäntäni. Kolhuja se on tietysti saanut (kukapa niiltä välttyisi), mutta kunnolla ei ole rikkoutunut kertaakaan. Nooh, eiköhän sekin ole vielä edessä. Sitä odotellessa.

Olipa turha merkintä - sopii päivän teemaan.