Mikä oikeasti on elämässä tärkeintä? Tätä asiaa olen viimeiset viikot sisimmässäni miettinyt. Tullen siihen johtopäätökseen, että kohdallani se on yksinkertaisesti elämä itsessään.
Eilen illalle minut valtasi hetkellinen katkeruus siitä että elämäni on ollut tavalla tahi toisella jatkuvaa taistelua erinäisten asioiden kanssa. Sillä lopputuloksella että taas kerran olen kuin tienhaarassa pysähtyneenä miettimään sitä mihin seuraavaksi elämässäni lähtisin kulkemaan.
Jos sen verran palaan ajassa taaksepäin, että hieman kertaan itselleni sitä mitä kaikkea elämässäni tähän asti olen saanut aikaiseksi, niin ehkä sen myötä löydän myös sen kaipaani armollisuuden itseäni kohtaan, koska juuri nyt vallalla on kummasti taas itsesyytökset ja kohtuuton itsensä ruoskinta.
Kuten aikaisemmin olen kertonut, lapsuuteni sujui kokolailla tasapainoisesti, vaikka olosuhteet isän juomisen ja rankan koulukiusaamisen, eivät aina olleetkaan sitä. Toisaalta jo hyvin varhain opin pakenemaan itseäni päihteisiin ja uhkapelaamiseen. Peruskoulusta selvittyäni kävin hetken aikaa ammattikoulua, mutten koskaan saanut sitä loppuun asti suoritettua. Menin töihin, lopulta pelaten työpaikkani. Aloin juoda säännöllisesti, pelaten kaikki rahat mitä käsiini keinolla millä hyvänsä sain. Rakastuin, menin naimisiin ja sairastuin todella vaikeaan paniikkihäiriöön. Elämä eteni näiden varjostuksella kunnes perustimme ensimmäisen vaimoni kanssa yrityksen. Olimme yrittäjiä vajaan 4 vuotta, kunnes yhtenä tammikuisena päivänä v. 2000 tukustamme ilmoitettiin, että velkarahalla hankkimamme tavara myöhästyy kriittiset 3 viikkoa, mistä johtuen toimitussopimuksemme Keskon kanssa kaatui rytisten. Saman vuoden kesällä tuli konkurssi, avio-ero ja ulosottoon paukahti 130k€. Vielä kun saman vuoden loppupuolella menetin yhtäkkiä minulle todella läheisen ihmisen, en enää kestänyt elämää selvinpäin, vaan aloin elää 24/7 pääsekaisena, lääkkeiden ja viinan avustamana.
Tuota rumbaa kesti kaikkineen 6 vuotta. Tuona aikana tapasin nykyisen vaimoni, saimme kaksi lasta ja yritin itsemurhaa kaikkiaan 13 kertaa. 2006 helmikuussa lähdimme päihdekuntoutukseen, ettei lapsiamme otettaisi meiltä pois. 3kk kuntoutuksessa toivat elämääni raittiuden. Kuntoutuksesta kotiuduttuamme, isäni ajoi kännissä rekan eteen päättäen omakätisesti elämänsä. Hautajaisissa koin eräänlaisen ahaa-elämyksen sen suhteen, etten halunnut omalla kohdallani käyvän samoin ja aloitinkin rakentaa elämää kokonaan uusiksi. Aloitin samalle syksyä IT-opinnot. Pari vuotta ja olin datanomi. Valmistuttuani meille syntyi pieni Rinssessa joka nyt on jo eskarissa. Niin se tuo aika rientää. Samalle syksyä aloitin amk-opinnot, joita sinnikkäästi suoritin 4 vuotta, vaikka paniikkihäiriö ja erilaiset sosiaaliset pelot tekivätkin siitä hetkittäin täyttä helvettiä. Opintojeni ohessa kävin myös 3 vuotta tiivissä terapiassa, josta yhtälönä kaikkien tapahtumien ohessa löytyi apua noihin suunnattomiin pelkoihin sekä totaaliseen ateismiini liittyen. Löysin hengellisyyden.
Vuosi ennen insinööriksi valmistumistani aloin etsiä alalta töitä. Kaikkiaan 1,5 vuotta kiersin kymmenissä ja taas kymmennissä haastatteluissa, silti töitä saamatta. Kiitos pelkojeni hellittämisen aloin osallistua mitä erilaisimpiin järjestötoimiin, joista hetkittäin suunnattomasti nautin, mutta jotka lopulta olivat ajaa minut totaalisen uupumuksen syliin. Olihan tuossa hetkessä elämässä kotonani 5 lasta ja myös opintojaan suorittava vaimo. Minä vaan en osannut luopua mistään, enkä toisaalta koskaan sanoa ei. Yhteensä liki 6 vuotta tein mitä erilaisimpia vapaaehtoistöitä, kunnes valmistuttuani, töitä silti saamatta päätin aloittaa yrittäjänä, haaveillen siten saavuttavani vihdoinkin elämässäni aina puuttuneen taloudellisen tasapainon. Toisin kävi.
Pari vuotta sitkeästi ja tuumaakaan periksiantamatta painoin töitä enemmän kuin koskaan, silti saavuttaen tuon parin vuoden periodilla n. 6kk säännölliset tulot. Kiitos noiden tulojen, sekä lukemattomien erilaisten työtarjousten ja mitä erilaisimpien suunnitelmien kautta tullaan tähän hetkeen, hetkeen jossa vihdoin olin pakotettu lyömään hanskat tiskiin tämän yrittäjyyteni osalta, tilanteessa jossa talouteni on totaalisen kuralla. Ei silti, matka on kaikkineen ollut varsin antoisa, jos tuota antoisuutta ei mitata rahassa tai muutoin taloudellisena saavutuksena.
Olen saanut tavata äärettömän monta uskomattoman hienoa ihmistä. Luoda suhteita ties mihin tahoon. Reissata sydämeni kyllyydestä sekä opiskella minulle äärettömän tärkeitä asioita itsestäni. Lopputulemana silti, en voi välttyä siltä ettenkö olisi hieman katkera kokonaisuudesta. Se nimittäin monilta osin peilaa tämän hetkistä tilaa yhteiskunnassamme. Ihmisille olisi töitä niin paljon kuin hän vain sitä jaksaa, sikäli kun tuo työ toteutettaisiin täysin ilmaiseksi. Toisaalta nyt miettien totean myös sen, että nykyaikana ihmiset turvautuvat toisten ihmisten apuun, tilanteessa jos toisessakin, sikäli kun jotakin tuosta hyötyvät. Muussa tapauksessa täällä saa tallustella varsin rauhassa. Toisaalta lukemattomat yhteydenotot mitä erilaisimmissa yhteyksissä ovat samantien loppuneet, kun minun panokseni asioissa on tullut täytettyä.
Toisaalta mitä tulee tähän kuntasektoriin ja paljon puhuttuun sote-uudistukseen, niin tuollaisen liki 7 vuoden kokemuksella voin käsi sydämellä todeta tuolla vallitsevan totaalisen kaaostilan. Ne ihmiset jotka esimerkiksi päättävät niiden ihmisten asioista jotka tänäänkin erilaisten riippuvuuksien kanssa elävät, eivät tiedä tuon taivallista millaisten sairauksien kanssa ovat tekemisissä. Lisäksi kun joka paikassa muka säästetään, vaikka todellisuudessa tietyillä toiminnoilla vain kuluja lisätään, ollaan tilanteessa jossa ihminen vaikka apua haluaisikin, ei todennäköisesti sitä koskaan tule saamaan. Sitten ihmetellään lehtien palstoilla sitä miksi saamme lehdestä lukea erään jos toisenkin päätyneen mitä epätoivoisimpiin ratkaisuihin elämässään.
Minä kun kerron vain omista kokemuksistani, niin voin rehellisesti sanoa saaneeni apua elämässäni. Joskin niin että sitä on hetkittäin pitänyt nyrkkiä pöytään lyöden olla vaatimassa. Toisaalta kiitos pitkällisen tutkimusmatkani, olen löytänyt elämässäni sellaisen toivon, joka kantaa yli synkimpienkin hetkien ja sen vuoksi minun ei enää tässäkään hetkessä tarvitse olla näitä omia elämisen ongelmiani olla pakenemassa.
Lopuksi ihmettelen ääneen sitä, miksi esimerkiksi kunnat nykyisellään haaskaavat tuhottoman paljon rahaa ennemmin siihen, että ottavat päihdeperheiden lapsia huostaan, eroittaen heidät vanhemmistaan, kuin se että ostaisivat puoliksi ilmaisia päihdepalveluita niitä tarjoavalta yrittäjältä.
Toisaalta aivan samoin on tullut todettua se, että paljon puhutaan siitä että yrittäjien pitäisi tämä maa nostaa lamasta, mutta ainakin kuntasektorilla toiminta on aivan päinvastaista. Minun kohdallani esimerkiksi se ettei kunta osta minulta palveluita, merkitsee vain sitä, että tässä hetkessä ollessani pakotettu turvaamaan edes jotenkin perheeni toimeentulon, ilmoittaudun työkkäriin, hakien joka kuukausi saman rahan tai kenties jopa enemmän sosiaalitoimiston luukulta. Sitten ihmetellään sitä miksi ihmiset voivat niin pirun huonosti. Siksi koska heille ei yksinkertaisesti suoda perustaa voida paremmin.
Huvittavinta kaikessa nykyhetkeen se, että mikäli minä haluaisin tässä hetkessä auttaa muita ihmisiä ihan vaan auttamisen ilosta omiin kokemuksiini pohjaten, sekään ei enää tänään ole niin vain mahdollista. Vapaaehtoistyö kun saattaa aivan hyvin merkitä sitä etten saakaan sitä perusturvaa eli työttömyyspäivärahaa jos vapaaehtoistyötä alkaisin säännöllisesti tekemään.
No niin. Siinä purkaukseni. Kummasti helpotti. Lopuksi totean vain vielä sen, että tässä hetkessä minulle tärkeintä elämässäni on se että löydän joka päivä elämästäni hetken jossa koen kaiken olevan hyvin, vaikka kaikki monen silmissä vaikuttaisikin olevan päin persettä. Tuo hetken hyväolo nimittäin takaa jaksamiseni tässä kaiken kaaoksen keskellä. Toisaalta nyt kun suosiolla jättäydyin sivuun epätoivoisesta yrittämisestäni, voin rauhallisin mielin keskittyä olemaan läsnä perheelleni. Saanpahan ainakin omalta osaltani kasvattaa lapsistani tasapainoisia kansalaisia, joilta ei lapsuudessaan pitäisi olla puutetta rakkaudesta, saati turvallisuudesta. Asioista joista melkoisen monella lapsella, saati aikuisellakaan, tämän hetken yhteiskunnassa ei valitettavasti ole harmainta aavistustakaan.
18 kommenttia
Franny_Berry
28.11.2014 20:03
Kiitos taas tästä! Ihana alku kirjoituksessasi, elämässä tärkeintä ON elämä! <3 (Ja siksi kirjoituksesi sävy onkin niin positiivinen, vaikka hurjasti harmaata tuolla tekstissä löytyykin). Kiva.
Allekirjoitan täysin kaiken tuosta, mitä kirjoitat yhteiskunnastamme. Kenellekään ei anneta enää mahdollisuuksia olla onnellinen edes niine perusasioineen; mehän emme haluaisi kuuta taivaalta vaan työtä (= riittävää toimeentuloa), suojan ja ihmisarvoisen elämän. Minusta ei mitenkään liikaa vaadittu, eikä edes vaikeasti toteutettavissa. Halua ei vain ole. Jännästi juttelin juuri tänään töissä ohimennen siistijämme kanssa, joka oli aivan järkyttynyt. Kun oli nähnyt osastolta kotiutettavan ihmisen hyvin, hyvin heikossa kunnossa (hänen sanansa "laitettiin kotiin kuolemaan"). Ikäväkseni jouduin hymähtämään vain asialle - sitä ollaan tehty jo pitkään ja vauhti vaan kiihtyy. Kenelläkään ei ole ihmisarvoa ja mitä nopeammin kupsahdat, sen parempi (yhteiskunnalle). Säästyy nekin rahat johonkin paskantärkeään.
Vastaa kommenttiin
Kimmo Rasila
29.11.2014 00:09
Kiitos. <3 Minä uskon että suurin osa ihmisistä kuitenkin toivoisi meillä kaikilla olevan perusasiat kunnossa. Ongelma tullenee lähinnä siitä että vaikuttaa siltä ettei kukaan oikein loppupeleissä tiedä kuinka tuo toteutettaisiin. Siitä seuraa vaikutelma siitä ettei kukaan välitä.
Vastaa kommenttiin
Franny_Berry
29.11.2014 12:39
Niin minäkin aiemmin olen ajatellut. Mutten ajattele enää. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo vapaaehtoistyön rajoittaminen (siis "Vapaaehtoistyö kun saattaa aivan hyvin merkitä sitä etten saakaan sitä perusturvaa eli työttömyyspäivärahaa"). En voi vaan millään ymmärtää, miksi tuollainen asia pitää tehdä niin vaikeaksi. Samaan aikaan kohistaan siitä, että ihmiset tekevät töitä jollain naurettavalla korvauksella jonkun harhaanjohtavan tukitoimen nimikkeen alla. Tai jos autat naapuriasi, siinäkin pitää olla varovainen, ettei verottaja ala kytätä. Asioiden monimutkaistaminen älyttömillä ja turhilla rajoituksilla ei tuo mitään hyvää mukanaan.
Eniten symppasin kuitenkin tuota kokemustasi siitä, että yhteiskunta sitoo käsiäsi halussasi auttaa muita ja tekee sen mahdottomaksi. On aivan järkyttävää tehdä myös palkkatyötä, kun kunnon resursseja siihen ei anneta. Ei ole aikaa, henkilökuntaa, sitä ja tätä. Tee siinä sitten parhaasi, kun ei anneta edes mahdollisuutta siihen. Sama asia, kuin roskakuski tulisi keräämään suuren taloyhtiön roskat pienellä lava-autolla... Kaikki ei mahdu mukaan, mutta no can do. Levitellään vain käsiään. Antaa niiden hukkua paskaansa, mitä välii! Tämä on totuus tässä yhteiskunnassa. Valitettavasti.
Franny_Berry
29.11.2014 13:01
Lisäyksenä vielä esim. tuo poliisien huoli resursseista. Ihan aiheellista ja on juuri tätä mitä tarkoitan. (Sorry, en ole kunnolla vielä valveilla! :P)
Kimmo Rasila
29.11.2014 13:18
Luoja tietää että minä olen puhtaasti siitä kiitollisuudesta että olen selvinnyt takaisin elämään yrittänyt muuttaa asioita osaltani paremmaksi, todetakseni tänään sen olevan muilta osin mahdottomuus paitsi omalta kohdaltani. Kun keskitän energiani oman itseni muuttamiseen ja sen myötä voimaan paremmin, heijastuu tuo oma hyvinvointini niihin ihmisiin joihin omilla teoillani sekä esimerkilläni voin vaikuttaa.
Itse vapaaehtoistyötä vuosia tehneenä, koen sen olevan toisaalta asia jota ilman tämä yhteiskunta ei pyörisi. Silti se väistämättä aiheuttaa tässä taloustilanteessa sen että tuosta samasta työstä on turha yrittää saada elantoaan. Joten tässäkin asiassa en voi kuin keskittyä siihen että ensin varmistan itselleni riittävän perustoimeentulon ja sen jälkeen jäljelle jäävien aika- ja voimavararesurssein pyrin tekemään hyvää myös muille.
Ongelma lienee myös siinä että osa ihmisistä joka tulee jo vallan hyvin toimeen, on sokeutunut rahaan siinä ettei enää mikään työstä saatava korvaus ole riittävä. Esimerkkinä tästä se että itse tulisin vallan mainiosti toimeen vajaan parin tonnin kuukausituloilla, enkä voi ymmärtää ihmisiä jotka samanlaisesta työstä nostavat surutta 8-10k€ kuukaudessa.
Paljon olisi yhteiskunnassamme korjattavaa, mutta mitään ei tapahdu niin kauan kun keskityn arvostelemaan muita, tai yleisellä tasolla puhumaan siitä mitä pitäisi tehdä. Muutos tapahtuu kun alan itse henkilökohtaisessa elämässäni elää sitä päivän kerrallaan todeksi niillä resursseilla jotka minulla tässä hetkessä on suotu.
Vastaa kommenttiin
Franny_Berry
29.11.2014 14:54
No tottakai. Muutoshan lähtee aina itsestä. Kiitos ja anteeksi.
Kimmo Rasila
29.11.2014 15:33
Ei ole mitään anteeksi pyydettävää. Sana on vapaa, kuten jokaisen omakohtainen kokemus tai mielipide. Kun vapauduin oikeassaolemisen pakkomielteestä, huomasin etten juurikaan tiedä mistään mitään. Se vasta olikin vapauttava kokemus. Niin kauan kuin minulla on kysymyksiä, on minulla mahdollisuus oppia jotakin uutta.
Vastaa kommenttiin
NOMAD_1
3.12.2014 11:55
Kaikkein perustavin ihmisoikeus, joka on myös velvollisuus: mahdollisuus kohtuulliseen toimeentuloon kohtuullisella työpanoksella. Ja tässä molemmat "kohtuullisuudet" ovat neuvoteltavissa olevia asioita, mutta perustaltaan täysipäiväisestä työstä pitää saada yksi ja sama toimeentulo. Tätä pitää toki täydentää ansionmukaisuudella eli sillä, että suuremman palkan saajan on perusteltava kiistattomalla tavalla muita suurempi osuutensa. Ne ansaitsevat muita enemmän, jotka tekevät työnsä muita ahkerammin tai keksivät monia hyödyttäviä asioita - siitä yksinkertaisesta syystä, että antavat muille enemmän. Juuri työnsä hallitseva ja uutta oppimaan kiinnostunut työntekijä pitää ylentää valvovaan asemaan ja huomioida tämä myös palkassa. Tämä mahdollisuus pitää olla avoin kaikille samoin, kuten myös opiskelupaikat jaetaan pääsy-/soveltuvuuskokeiden perusteella. Ja opiskelussa yhteiskunta antaa oppivalle, mutta myös oppilas näkee vaivaa oppiakseen jotain yhteiskunnalle hyödyllistä. Näin ollen myös täysipäiväisestä opiskelusta pitää saada tuo perustoimeentulo (ja tällöin voidaan olettaa ja jopa vaatia valmistumista aikataulussa). Edelleen kaikkein olennaisimpana myös korkeimmin koulutettujen pitää ansaita muita suurempi perustoimeentulo ennen kuin sitä saavat - pelkkä tutkinto/titteli ei riitä. Mielekäs työ on se tärkein "lisäpalkkio". Lisäksi tärkeämpää on huomioida palkassa työn haittatekijät, kuten vuorotyö, vaarallisuus, stressaavuus jne.
Tämä saattaa kuulostaa raskaalta sosialismilta, mutta oikeasti se perustuu vain siihen periaatteeseen, että jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus kohtuullisen toimeentulon ansaitsemiseen kohtuullisella työpanoksella ennen kuin kenelläkään on oikeutta luksus- ja mukavuustuotteisiin sekä palveluihin. Edelleen kyse on mahdollisuudesta, joka on myös velvollisuus eli työstä kieltäytyvän on perusteltava oikeutensa tähän. Edelleen käsitteenä toimeentulo pitää minulle sisällään resursseja myös vapaa-ajalla käytettäväksi ja työstä keiltäytyvän osuus voidaan kutistaa välttämättömäksi perustoimeentuloksi. Ja myös vapaalle taloudelle on jätettävä tilaa sitten kun ihmisten toimeentulo on turvattu (mikä pn yhteiskunnan ja maailmanyhteisön tärkein tehtävä). Tämän jälkeen vapaan talouden käytettävissä on se, mitä elintärkeä luonnollinen ympäristömme pystyy tarjoamaan. Kyseessä on kestävä kehitys eli sellainen rajallisten resurssien kulutus ja saasteniuelujen käyttäminen, joka ei uhkaa ympäristöä ja luontoa, josta meidän kaikkien selviäminen on kiinni.
TIIVISTETTYNÄ: kaikille toimeentulo, ansioituneille myös enemmän, laiskottelijoille pelkkä perustoimeentulo ja yrittelijöille mahdollisuus olla oman onnensa seppiä niissä rajoissa, jotka empiirinen luonnontiede asettaa ympäristöämme suojellakseen. Kaiken kaikkiaan olennaista on tuottaja-kuluttajuuden murtaminen ja sellaisen ihmistyypin synnyttäminen, joka tekee töitä itseään kehittääkseen eikä vain pakoksi kokemansa edessä. Ja tässä yhdistystoiminta ja vapaaehtoistyö ovat keskeisessä asemassa. Itse opettelen tanssia, jotta voisin jonain päivänä opettaa sitä muille (siis ansiotyön ohella, jossa tavoitteeni on päästä opettamaan filosofiaa ja elämänkatsomusta peruskoulu ja lukiotasolla).
Vastaa kommenttiin
Franny_Berry
4.12.2014 18:23
Ihanneyhteiskuntaako tuossa kuvaan? :D Ei ole pitkiin aikoihin ollut realistista (ja tässä puhun ihan julkisen puolen töistä, niistä joilla on jotain merkitystäkin).
Mietin tuossa yksi päivä mantraa "samasta työstä sama palkka". Niin joo, periaatteessa kyllä. Mutta pitäisi hieman huomioida sitäkin, kuinka paljon eri yksilöt tekevät samaa työtä. Ts. jotkut laiskottelevat (suuremmalla palkalla, johtuen vaikkapa ikälisistä - perus on sama) kun toiset tekevät niidenkin hommat. Eri reilua, sano! Periaatteessa sellainen palkkamalli, että perusosa olisi sama, mutta suorituksenmukaiset (määrä, vaativuus tai muu sellainen kriteeristö, riippuen työstä) bonukset tulisivat myös.
Ja Kimmo, edellä anteeksipyyntö liittyi lähinnä tuohon, että aloin vaahtoamaan näistä. Pointtisi oli ehkä jossain muualla :)
Franny_Berry
4.12.2014 18:26
Typoilen, eli piti aloittaa "kuvaat". Pahoittelen, vähän väsy :)
NOMAD_1
5.12.2014 11:00
Kuvaan sellaista yhteisöllistä perustaa, jolla taloudellisen kasvun imperatiivi ei pakottaisi ketään mukaan - kuten sanoin: jokaiselle mahdollisuus toimeentulon ansaitsemiseen ennen kuin kellään on oikeutta mukavuus- ja luksustuotteisiin sekä palveluihin. Ja paino on mahdollisuudessa eli kukaan työkykyinen ei saa mitään ilmaiseksi...
-----------------------------------------------------------------------------------------
Edelleen kirjoitin, miten ahkerat, innovatiiviset ja oppimaan valmiit työntekijät pitää palkita muita suuremmalla vastuulla ja palkalla.
-----------------------------------------------------------------------------------------
...Olennaisena ansionmukaisuus tässä ei supistu kopiokoneen tasolle eli kykyyn monistaa rahaa. Lisäksi hahmottelin vapaalle taloudelle eli yrittäjyydelle omaa tilaansa siinä välissä, jossa ihmisten toimeentulo on turvattu ja ympäristö ei ylikuormitu. Ja tätä alaa voidaan kasvattaa nimenomaan ekotehokkuutta lisäämällä. Voimme siis saada enemmän, mutta niiden tosiasiallisten rajojen sisällä, jossa kasvu ei uhkaa elintärkeää luonnollista ympäristöämme.
Rupesin itse asiassa yllä olevan kirjoituksen jälkeen miettimään, kuuluuko se tähän kommenttiketjuun. Se on tänne turhan abstraktin tason yhteiskuntafilosofiaa, mutta toisaalta sen keskiössä on ihminen ja tämän mahdollisuus olla muuta kuin tuottaja-kuluttaja. Ja tästähän Kimmo juuri puhuu: vapaaehtoistyöstä eli siitä, että ihmiset kokevat asioita tekemisen arvoisiksi, vaikka niistä ei palkkaa saisikaan. Oma kokemukseni tästä on tanssiseurastani, jossa jopa ammatikseen opettavat ja Suomen mestarit opettavat todella kohtuullisella korvauksella. Tämä on jotain, mitä arvostan ja toivon mukaan pystyn maksamaan takaisin samalla "rahalla".
Vapaaehtoistyö on hieno asia, mutta sitäkin tärkeämpää on kyky työskennellä itsensä ylittämiseksi. Nietzschen yli-ihminen on historian valossa pelottava käsite, mutta ilman natsivääristelyjä se voidaan ymmärtää yksinkertaisesti oppivaksi ihmiseksi. Tuo "yli"-kohta viittaa juuri itsensä ylittämiseen, itsestään jonkin aikaisempaa paremman ja vahvemman tekemistä. Tämä on edelleen asenne, joka arvostaa erilaisuuden tarjoamaa haastetta: "mitä muuta on rakkaus, ellei ymmärtämystä ja iloitsemista siitä, että toinen ihminen elää, kokee ja toimii eri tavoin kuin minä?" Ihminen on perustaltaan väistämättä tuottaja-kuluttaja, mutta hän voi vapaa-ajallaan olla myös itsensä ylittäjä, joka vahvistaa sekä mieltään että kehoaan. Tässä investoidaan juuri siihen sisäiseen hyvään, jota todellisuus alkaa iän myötä verottaa (ja lopulta vie kaiken). Edelleen sisäinen hyvä ei ole ulkoisen hyvän tavoin jonkun hallussa/omistuksessa - yhden saavutukset eivät ole muilta pois.
Oma polku on useimmille kuitenkin liian raskas, jonka vuoksi he taantuvat hankkimaan rahaa toimeentulon eli vapaa ajan viihteen hankkimiseksi. Edelleen myös vapaaehtoistyö hienoudessaan voi olla omalta polulta poikkeamista, koska kiitosta heruu niin paljon helpommin muiden auttamisesta. Tämä on kuitenkin harmiton asia verrattuna niihin, jotka tekevät töitä vain pakon edessä ja heitä ajaa pakon lailla "tarve" saada jatkuvasti lisää viihdettä, kun edelliseen tasoon on totuttu. Ja kun perustoimeentulo ja viihde kuluttavat samoja rajallisia materiaali- ja ihmisresursseja, niin tässä on se näkymätön kahle, jolla kaikki ihmiset sidotaan mukaan jatkuvan talouskasvun oravanpyörään. Puhun siis todellisesta vapaudesta ja mahdollisuudesta valita (siis sen jälkeen kun on oman toimeentulonsa ansainnut). Toisin sanoen puolustan ihmisten oikeutta ja mahdollisuutta sekä vapaahetoistyöhön että itsensä kehittämiseen.
Kimmo Rasila
5.12.2014 19:38
Olen viimepäivinä kokenut saavani ymmärrystä omaan elämääni. Samalla havahtuen huomaamaan sen kuinka ajatukseni ja tunteeni ovat riepotelleet minua läpi elämän. Lopputuloksena toteamus siitä että jo se että elän, riittää. Kaikki muu periaatteessa on pääni tuottamaa illuusiota siitä miten saavuttaisin jotenkin tasapainoisemman onnellisen olotilan.
Uskallan melkein väittää että lähes kaikki ihmiset ovat ajatustensa riepoteltavana. Miksi? Aivan kuten saavuttaisimme jotakin suurempaa. Jo se että elää, on sen mittakaavan asia ettei tuon jälkeen tarvitsisi muuta kuin ottaa askel taaksepäin ja nauttia matkasta. Nauttimisen sijasta minäkin olen läpi elämäni taistellut. Yrittäen kuin saavuttaa jotakin. Todellisuudessa minulla on jo nyt kaikki mitä elämässä ihminen enimmillään voi saavuttaa. Tavoittelemattaan. Armo. Siinä on kaikki.
Vastaa kommenttiin
Franny_Berry
5.12.2014 20:26
Olet oivaltanut paljon, Kimmo! <3 Ajatustensa riepoteltavana... kivasti sanottu. Niin sehän tietenkin riippuu siitä, mitä ja miten ajattelee. Ajatteleminenhan on mitä parhain viihdyke! :)
If you correct your mind, the rest of your life will fall into place. -Lao Tzu
Kimmo Rasila
5.12.2014 21:36
Minulle lähinnä vapauttavaa tässä hetkessä on ymmärtää se että pääni jauhaa, tuottaen mitä ihmeellisempiä ajatuksia. Minun vaatimaton osani on antaa sille tila jauhaa, keskittyen tärkeimpään, elämiseen.
Pieni asia ihmiskunnalle. Valtava oivallus pienelle ihmiselle. :)
Vastaa kommenttiin
Hänkki
23.2.2015 16:27
Varsinaisessa tekstissä kunnianhimoinen otsikko synnytti minulle ennakko odotuksen mikä ei toteutunut. Sen sijaan ristiidan synnyttää ajatus kun samaan aikaan kehotetaan antamaan elämän vain tapahtua ja nauttimaan siitä, mutta kuitenkin todetaan asioiden joista elämä muodostuu olevan pielessä tai jollain tapaa tavoittamattomisa.
Minulle elämä näyttäytyy ennenkaikkea selviytymisenä, arkena jota suoritamalla palvelen muiden tarpeita, konkreettisena asiana jonka ei voi vain antaa tapahtua ja jonka kyydistä ei voi vain nauttia, ennemminkin ohjata.
Vastaa kommenttiin
Kimmo Rasila
24.2.2015 08:41
Mielenkiintoista olisi tietää, mitä tuo otsikko sinussa herätti? Odottatko jostain itsesi ulkopuolelta tulevaa ratkaisua elämässäsi?
En tarkoittanut kirjoituksellani sitä tavallista hanskat tiskiin luovuttamista. Elämä vaan on siinä vekkuli kaveri, että vaikka kuinka suorittaisimme, se tuppaa jossain kohtaa osoittavan sen ettei se suostu hallittavaksemme.
On siis asioita joille emme voi mitään (esim. sairastuminen tai kuolema) mutta sen sijaan siihen miten asioihin suhtaudumme voimme.
Jos esimerkiksi ajatellaan ulkona vallitsevaa säätilaa. Jos sataa, emme saa käskettyä aurinkoa paistamaan, mutta on oma valintamme, otammeko ulos mennessämme sateenvarjon. Lisäksi sille, millä tavoin tuohon sateeseen tunnetasolla reagoimme, voimme kokolailla paljon.
Hänkki
24.2.2015 12:38
"Mielenkiintoista olisi tietää, mitä tuo otsikko sinussa herätti?"
Luettuani muita tekstejäsi ja nähdessäni tämän otsikon, ajattelin tekstin painottavan auttamisen tai rakkauden tapaisia asioita. Sellaisten eettisten ja moraalisten kysymysten pohdintaa, joista on olemassa jo yleisesti hyväksytty oikea tapa. Odotukseni ei toteutunut ja teksti yllätti.
"Odottatko jostain itsesi ulkopuolelta tulevaa ratkaisua elämässäsi?"
Ratkaisua en kaipaa, ennemminkin jotain johon uskoa, koska pelkästään elämään uskominen käy raskaaksi.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:31
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin