Blogi

PIPARKAKKUTALOT

Mitä järkeä on nähdä sen tekemiseen helkkaristi vaivaa, menettää hermot monta kertaa, polttaa sormet sulatetussa sokerissa, ja huomata, että lopputuloksessa on feng suit lievästi sanoen vinksallaan. Ihan sama olisi syödä sitten loppiaisena vaikka pahvilaatikkoa. Samalta se siinä vaiheessa kuitenkin maistuu, kuusi viikkoa pölyä ja kissankarvoja kerättyään. Pakko sitä on kuitenkin maistaa periaatteen vuoksi edes pieni tomuinen palanen vain todetakseen, että se kelpaa korkeintaan naapurinkoiralle, joka kyllä hotkaisee kissankarvaisen mökin yhtenä suupalana ja kuolee seuraavana yönä suolisolmuun, minkä kostaakseen naapurinsetä naarmuttaa avaimellaan autonkylkeen pitkän viirun, jota vakuutusyhtiö ei pykälään 567.99 vedoten suostu edes korvaamaan. Ei välttämättä kauhean paha hinta kyllä, ainakaan jos se naapurin rakki räkytti seinän takana kaikki päivät, mutta nyt taisin hiukan eksyä aiheesta… Niin. Mutta siis oikeasti, miksi vitussa näitä ei voi tehdä jostain ei syötävästä materiaalista? Vaikka sementistä.

LAHJAOSTOKSET

Tungosta jossa eteneminen muistuttaa letkajenkkaa, tip tap ruuhkan "tuoksua", tip tap kärryjen kanssa päälle jyrääviä tätejä, tipe tipe lapsia jotka niistävät nenänsä takkisi helmaan, tip tap kassajonoja jotka eivät koskaan etene minnekään, tip, tip tap stressaantuneita, kireäilmeisiä myyjiä... Ja kaiken sen keskellä tiedät, että kaikki ostamasi on kahden viikon päästä seitsemänkymmenen prosentin alennuksessa! Soihdut sammuu…

Loppukevennys:
Hopeanhohtoisen lahjapaketin saat tehtyä käden käänteessä, kun peset sipsipussin sisäpinnan ja käännät pussin ympäri.
(Niksipirkka 12/03)

PUNAINEN

Älkää käsittäkö väärin, punainen, varsinkin tumma sellainen, on lempivärini number one. Minulla on punainen sohva, punaiset verhot, punaisia mattoja, punainen sängynpeitto, punaisia tyynyjä, punainen hedelmäkulho jne. Siitä se juuri kiikastaakin. Minua kiusaa suunnattomasti se, että tähän aikaan vuodesta punainen leimataan vain ja ainoastaan jouluväriksi. On kovin ikävää ja hyvin turhauttavaa, että kaltaiseni antijouluihminen joutuu puolitoista kuukautta mieltämään asuvansa oikeassa joulumaassa.

”Hei, sulla on ihanan jouluinen pöytäliina”, totesi juuri kahville poikennut tuttavani, ja kehtasi vielä ihmetellä miksi mulkaisin niin pahasti. Perkule, punaiset omputkin ovat yhtäkkiä muka jotakin jouluomenoita! Ja kun minulla on myös paljon punaisia vaatteita, niin näytänkö minä sitten tontulta, tai vielä pahempaa – joulumuorilta? Hui kamala!

Jos nyt jotain hyvää asiassa haluaa nähdä, niin mielestäni ylivoimaisesti parasta joulussa on se, että kaupoista löytyy silloin tavallista parempi valikoima punaisia pitsirintaliivejä…

MOLLIJOULULAULUT

Jos ei muuten masenna, niin näitä kuuntelemalla pääsee kätevästi mukavaan jouluangstiin ja ranteidenviiltelyfiilikseen ihan käden käänteessä. Ja pakoonhan näitä ei pääse, joten piilottakaa terävät veitset ja partakoneenterät heti lokakuun alussa. Ainoassa kunnon duurirenkutuksessakin - Hei tonttu-ukot hyppikää, lauletaan: ” Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä!”

JOULUSUKLAAT

Vertailun vuoksi:
porkkana 26 kcal /100g
suklaakonvehti 520 kcal/100g

Kaiken lisäksi suklaan sisältämät kalorit ovat ns. perse- ja reisikaloreita. Yksikään kilojoule ei vahingossakaan ajaudu sinne missä niitä kaivattaisiin, kuten tisseihin, vaan jokainen joulukuussa sisääsi mättämä suklaakonvehti löytyy takuuvarmasti tammikuussa kankuistasi.

Ehdotus suklaanvalmistajien myynninedistämiskamppanjaksi: ”Kerää kymmenen viivakoodia suklaakonvehtipakkauksesta ja osallistu rasvaimulahjakortin arvontaan!”

Okei, myönnetään, suklaa sisältää kyllä paljon erityisesti sinkkunaiselle elintärkeitä fenyylietyyliamiineja, mutta kyllä siitä porkkanastakin voi jotain iloa olla...

Huomenna on jo joulukuu ja silloin on aika avata Anastasian blogijoulukalenterin ihka ensimmäinen luukku *fanfaareja ja yhdennaisenaaltoja*! Ja sitten sitä kiusaa riittääkin ihan aattoon asti!

Täytyy kyllä varoittaa etukäteen, että joulukalenteri voi sisältää materiaalia, joka saattaa olla haitallista herkkätunteisille. Luvassa ei ole mitään perinteisiä hymistelyjä, tunnelmointeja, saati söpöstelyjä, ei kanelintuoksua, punaisia huopasydämiä tai vienoa kulkusten helinää. Ehei, pikemminkin katkottuja tontunpäitä, vessanpyttyyn juuttuneita sädekehiä ja Petteri Punakuonon irti puraistu nenä. Jouluilonpilaamista parhaimmillaan.

toim. huom.
Kirjoittaja on jouluvihamielinen sekopää, jonka tuottamaa aineistoa ei pidä ottaa vakavasti.

Kuten tarkkaavaisimmat nettieläimet ovat huomanneetkin, harrastan muiden paheitteni lisäksi myös deittisivustoilla kalastelua. Valitettavan usein vain saaliit ovat sellaisia joiden rinnalla ruosteiset pyöränrämät, ajannussimat kumikengänraadot ja limaiset muovikassit vaikuttavat lähes houkuttelevilta. Tässäpä takaisin rapakkoon paiskattujen parhaimmat vonkaleet, olkaa hyvät…

52-vuotias isäntämies, jonka ainut kriteeri kumppanin suhteen oli se, että tämä kykenisi täyttelemään EU-tukianomukset. ”Hyvvee päivee…”

42-vuotias bi-nainen, joka etsi kolmatta pyörää. Vaikken edes harkinnut moista, annoin ihan uteliaisuudestani hänen lähettää tarjoamansa kuvan. Kannatti! En ole koskaan ennen nähnyt satakiloista lateksikorsetissa! Hmm, pitäisiköhän parittaa kaksi edellistä keskenään. Heillä on sentään jotain yhteistä. Toisella on lehmiä, toinen näyttää lehmältä!

17-vuotias poika, joka kertoi arvostavansa vanhemman naisen taitoja ja kokemusta, ja muisti myös kehaista ettei elimen koossa häviä vanhemmille. Jahas, jahas… En tiedä olenko jotenkin rajoittunut, mutta en ihan hirveästi jaksa innostua pojasta jotka kevyesti voisi olla lapseni (siis iän puolesta, ei luonteen – toivottavasti). Puhumattakaan siitä, etten halua itseäni määriteltävän ”vanhemmaksi naiseksi”…

28-vuotias Herra, joka kyseli olenko ollut tuhmana ja haluanko piiskaa. Vai pitäisikö minut kenties sitoa ja laittaa nurkkaan häpeämään? Vai nussia rajusti yleisessä wc:ssä? Hmmm, jos jotain tuollaista haluaisin, kai siitä olisi edes joku vinkki itse ilmoituksessa…

Ja eräs joka kirjoitti näin: ”Kiinnostaisiko minun Nätit alaston kuvat pientä piristystä päivään” ja ilmeisesti äkillisessä ujouden puuskassa poisti saman tien oman profiilinsa. Sääli, homoystäväni olisi saattanut osata arvostaa hänen nakuotoksiaan.

Eräs keski-ikäinen varattu miekkonen taas oli laittanut piiiitkän ja perusteellisen viestin, jossa hän auliisti ilmaisi haluavansa auttaa minua seksiasioissa. Kun hän kuulemma kokemuksesta tietää, että jos seksi ei luista on pinna kireällä, temppuiluttaa ja tulee kateutta parempiosaisia kohtaan. ”Jos haluat sitä tai tätä tietää tai kokea seksissä, niin kerro ihmeessä tunnoistasi, kokemuksistasi avoimen reilusti minulle. Kerro, mitä ajatuksia mielessäsi syntyi.” Ai mitä ajatuksia... Että onpas äijä keksinyt omalaatuisin keinon vongata pillua! Ihan pyyteettömästi, juu…

Näiden rinnalla tuntui melkein liikuttavalta se rehellinen kaveri, joka tarjoutui tulemaan kahville, vaikka on ruma ja ujo. Lähes hellyttävää yritystä oli myös henkilöllä jonka viesti kuului kokonaisuudessaan näin: ”sanko tutustua”

Kuka vielä ihmettelee, että olen sinkku?

PS Pitänee vielä väärinkäsitysten välttämiseksi mainita, että tuon täkyni ihanneikärajoiksi olen määritellyt 26-41 vuotta. Eikä deitti-ilmoituksessani anneta mitenkään ymmärtää minun olevan kiinnostunut sadomasokistisesta seksistä ja irtosuhteista tai kärsivän puutteesta. Lisäksi ilmoituksessani mainitaan sangen selväsanaisesti, että en ole kiinnostunut sen enempää varatuista miehistä kuin pariskuntien leikkikaluna toimimisestakaan.

Kyynistynköhän mä ihan pilalle? Tuntuu, että tuttavapiiri on äklövaaleanpunaisia öllöromanttisia rakkaussuhteita pullollaan. Päät täynnä rakkauskemikaalien liuottamaa aivolimaa. Kaikilla kevättä rinnoissa vaikka on jo marraskuu, perhosia vatsassa ja titityy. Ja sitten minä, joka hamuaa henkistä suolapurkkiaan jo siinä vaiheessa, kun tuttu kertoo puhelimessa makaavansa uuden rakastettunsa sohvalla toisen valmistaessa heille molemmille ruokaa.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vastarakastuneet pitäisi lähettää jonnekin autiolle saarelle tai kuuta kiertävälle radalle siihen asti, kunnes tulevat taas järkiinsä. Fenyylietyyliamiinimyrkytyksen kourissa tervejärkisestäkin ihmisestä tulee omituisia lässyttelevä vanupää, jota ei saa enää houkuteltua Anastasian kanssa baariin tai mihinkään muuallekaan ilman omaa hania.

Yhtäkkiä ennen niin itsenäinen ihminen ei kykene sopimaan pienintäkään menoa kysymättä mielipidettä omalta kultamussukaltaan. Alkavat puhuakin monikkokieltä, mokomat! ”Ei meillä mitään ole, tullaan oikein mielellään.” Arghh, kehtaa siinä sitten sanoa, että oikeastaan kutsu koski vain toista teistä…

He alkavat myös toimia oman persoonallisuutensa vastaisesti. Ikuinen penkkiurheilunvastustaja kertoo silmät säihkyen haluavansa ehdottomasti nähdä ammattinyrkkeilyn keskisarjan MM-ottelun uusinnan telkkarista, eikä sen takia voikaan lähteä kanssani elokuviin. Vannoutunut liharuoan ystävä hehkuttaa soijapihvien erinomaisuutta. Ja se kaikkein sitoutumiskammoisin sinkkuystävätär tuijottaa lasittunein silmin kultakaupan kihlasormustarjousta.

Ja kaikki mitä oma pupunen tekee on automaattisesti söpöä ja lutusta, riippumatta siitä miten paljon kyseinen toiminta on aiemmin ärsyttänyt. On pikkuisen vaikea pitää pokkaa, kun toinen vakuuttaa maanisella innolla, ettei se kuorsaaminen oikeastaan yhtään haittaa. Että itse asiassa se on aika suloista. Tietäen, että viimeistään puolen vuoden päästä sama nainen on valmis tunkemaan miehen suuhun hikisen sukan tukehtumisvaarasta huolimatta, saadakseen nukkua heräämättä edes yhden yön. Ja pieninkin toisen tekemä saavutus paisutellaan mielettömiin mittasuhteisiin. Siis voiko aikuinen nainen oikeasti muka innostua siitä, että mies on pessyt vessanpöntöstä jarruraitansa sitä erikseen pyytämättä?

Minäkö mustasukkainen? KYLLÄ!
Minäkö kateellinen? Ehdottomasti!

Minussa on kuin onkin viherpeukalon vikaa! Vai mitä sanotte syksyn tomaattisadostani?

Ja pahinta tässä on se, että nämä EIVÄT siis ole mitään kirsikkatomaatteja -vaan aivan tavallisia...

Puhelimeni soittoäänet ovat vähintäänkin epäkorrekteja, mukahauskoja ja monen mielestä myös äärimmäisen ärsyttäviä. Eri soittajaryhmien äänet kun on kieliposkessa valittu kuvaamaan kyseisen ryhmän ominaispiirteitä. Tosin soittoäänivalinnat taitavat kertoa pikemminkin minun omituisesta huumorintajustani kuin noista henkilöistä...

Esimerkiksi naisystävien soittaessa ilmoille kajahtaa autenttista lehmien ammumista. (Muutama ystävätär on tästä vähän näreissään, mutta minusta parannus aiempaan kanalasoundiin on huomattava.) Entisen mieheni soitto taas kuulostaa apinalaumalta jolla on banaanit pahasti hukassa jne.

Elämäni miehien (eli exät, hoidot, säädöt ja muut sellaiset) soittoäänestä olen erityisen ylpeä. Miehien soittaessa ilmoille nimittäin kajahtaa sympaattista possujen röhkimistä. Tai sanotaan nyt vaikka karjujen ääntelyä, jos se kuulostaa miehekkäämmältä.

Nyt olen kuitenkin hiukan pulassa tuon äänen kanssa, sillä työpaikallani koko päivän soivalla radioasemalla esitetään vähän väliä mainosta, jossa sikasoittoääntäni huomattavasti muistuttava röhkiminen kuvastaa hädässä olevaa säästöpossua. Kiusalliseksi asian tekee se, että joka kerta tuon mainoksen tullessa ehdin sekunnin sadasosan ajan luulla äänen kuuluvan puhelimestani. Eli toisin sanoen ehdin ilahtua, että joku mies soittaa minulle! Olen niin ehdolistettu tuohon ääneen, että perhoset ennättävät juuri ja juuri levitellä siipiään vatsani pohjalla ennen kuin tajuan, että kyseessä on taas vain tuo pirun mainos. ”Nöf nöf nöf nöf kvii!” ja minun polveni menevät veteliksi. En uskalla edes ajatella miten reagoisin, jos menisin käymään sikalassa...