Blogi

Karista nyt kesän tuomat kilot tehokkaalla ja helpolla hampaanpoistodieetillä! Unohda hitaat laihdutusmenetelmät, pahanmakuiset kaalisopat ja hikoilu epäpukevissa jumppatrikoissa! Näet tuloksia jo parissa päivässä! Dieetti on yksinkertainen ja helposti noudatettavissa. Se ei vaadi tarkkojen ruokalistojen laatimista tai liikunnan lisäämistä. Riittää, että poistatat alaleuan viisaudenhampaasi molemmilta puolilta YHTÄ AIKAA!

Kuinka dieetti sitten toimii?

Se on yksinkertaista: syö mitä haluat kunhan voit juoda tai imeskellä sen. Kiinteän ruoan nauttiminenkaan ei ole kiellettyä, kunhan muistat käyttää ruoan hienontamiseen ainoastaan etuhampaitasi. (Tämä on muuten oivaa valmennusta vanhainkodin kroonikko-osaston tekarinkatoamistragedioita varten) Käytännössä ruoan hienontamiseen hukattu enegiamäärä kuitenkin helposti ylittää sen sisältämän kalorimäärän. Syömiseen on myös varattava runsaasti aikaa, joten lounastauon aikana et ehdi mitenkään syödä liikaa. Esimerkiksi kuorettoman leipäviipaleen syömiseen kannattaa varata aikaa puolisen tuntia, pihvissä menee kätevästi koko yön. Mikäli tämä tuntuu työläältä, kannattaa muistaa, että unenpuutekin laihduttaa.

Mihin dieetti perustuu?

Kuuri toimii kolmella nerokkaan yksinkertaisella tavalla:

1.Kipu
Kaksi ammottava avohaavaa suussasi estävät pureskelun täysin ja takaavat motivaatiosi säilyvän rikkumattomana läpi dieetin.

2.Maku
Pikantti verenmaku suussa saa kaiken maistumaan paskalta. Sinun ei edes tee mieli syödä mitään. Jos et omaa vampyyrimaisia taipumuksia tulet pian huomaamaan, että verenmakuisesta jäätelöstä kieltäytyminen on uskomattoman helppoa.

3.Inho
Ajatuskin siitä, että hammaskuoppiin kulkeutuvan ruoan ansiosta sinulla on pian kaksi kotikompostia suussasi, saa sinut automaattisesti välttämään kaikenlaista ruokailua. Jos kuitenkin lankeat syömisen houkutuksiin, huomaat pian, että suussasi mätänevä ruoka tehostaa kohdan kaksi (Maku) vaikutuksia.

Dieetin kesto on yksilöllinen ja luutumisnopeudesta riippuvainen. Suuntaviivoina voidaan kuitenkin sanoa, että hammaskuoppien alustavakin luutuminen kestää vähintään kolme viikkoa. Voit siis hyvin odottaa vähintään kymmenen kilon painonpudotusta.

…sitoutumiskammoinen. Minulla se ei vain ole kovinkaan pieni. Ehei, se on valtava, ruma ja karvainen. Se on päässyt hieman lihomaan viime aikoina.

Aina kun petyin ihmiseen, se kaiveli hampaitaan terävällä kynnellään ja kiitti minua hyvästä ateriasta.

Ja kun jälleen kerran jouduin toteamaan, että joku lupaavasti alkanut ihmissuhde lässähti kasaan kuin reikäinen ilmapallo, se pieraisi ja taputteli tyytyväisenä pulleaa mahaansa.

Joka kerran, kun jälkikäteen ajattelin, etten oikeastaan enää ymmärrä mikä siinäkin miehessä oli niin ihanaa - muka, se röyhtäisi tyytyväisenä ja kasvatti itselleen taas yhden uuden mahamakkaran.

Se sai suorastaan ähkyn salakuunneltuaan puheluani, jossa tuttava kertoi naapurinmiehen pettäneen, vaikka vaimo juuri synnytti heidän kolmannen lapsensa. ”Kaikki ne pettää!” se huusi ja maiskutti tyytyväisenä turpeita huuliaan. Ja kehtasi vielä valittaa saaneensa ärhäköitä raskausarpia.

Kun illalla makaan yksin sohvalla telkkua katsomassa kaivaten kipeästi jotakuta lähelleni, se muistuttaa napakasti, että saan sentään hallita kaukosäädintäni ihan itse.

Ja jos yöllä haluaisin työntää varpaani jonkun lämpimien säärien väliin, se toteaa, että parempi toki palella kuin kuunnella tauotonta kuorsausta.

Silloin se sentään hetkeksi hiljenee, kun maalaan sille tulevaisuudenkuvan, jossa yöpöydällä vesilasissa on vain yhdet orvot tekarit, kahvimaito happanee puolen litran purkissakin, eikä ole ketään kuka korjaisi lonksuvan rollaattorinrenkaani. Sänkyä lämmittämässä vain kissa. ”Ja parikin nuorta ja komeaa vakipanoa”, kuiskuttaa sitoutumiskammoni hetken mietittyään. Se ovela elukka!

Vaikka välillä on kyllä pakko kuunnellakin sen juttuja. Jos romanttisilla treffeillä mies katsoo syvälle silmiini, ja se yhä pomppii sylissäni korvanlehteäni nykien ja kihisten: ”Ehei, halvalla et sinkkuuttasi myy.” on kyseessä väärä mies. Sillä vastineeksi pitää saada niin suurta tunnetta, että se kykenee vaientamaan yhden surkean sitoutumiskammoelukan. Vähempi ei riitä. Eikä pidäkään riittää.

Siitä miten kivaa kanssani on olla parisuhteessa voi olla montaa mieltä, mutta exänäni ainakin on mukavaa. Tämän voivat allekirjoittaa lukuisat pakoon päässeet. Mm. se, jonka oikean käden kynnet leikkaan säännöllisesti. Tai se joka ohikulkumatkalla säästää hotellihuoneen hinnan verran hinautumalla vanhasta muistista viereeni nukkumaan.

Minä en myöskään pahastu, jos haluat soittaa itkupuhelun kello puoli neljän aikaan aamuyöllä, kun nykyisen kanssa menee kaikki päin perberiä. (Se tosin johtuu siitä, että olen oikeasti unessa ja sinä vain luulet minun kuuntelevan empaattisena sen takia, että ynähtelen välillä nähdessäni unta kiihkeästä seksistä Keany Reevesin kanssa.)

Ja jos osaat oikein vakuuttavan puppy eyes – ilmeen ( http://images.art.com/images/products/large/10123000/10123744.jpg ) saatan joskus jopa pestä likaiset farkkusi. (Vaikka teenkin sen lähinnä sen takia, ettei niitä kuitenkaan kukaan ole pessyt minun jälkeeni, enkä halua sohvani verhoilun menevän pilalle)

Hmm. Pitäisiköhän mun oikein laittaa exät kirjoittamaan suosituksia (toivoen, että aika on kullannut muistot). Tai voiskohan deitti-ilmoon laittaa ihan vaan suoraan suosittelijan puhelinnumeron? Eräänlainen cv se on sekin. ”Soita ***:lle, se kertoo sulle mielihyvin miten ihana olen! PS. Soita mielellään baarista aamuyöllä, se on ansainnut sen kyllä.”

Kissallani, ei minulla. Höperö kattini on nyt viikon verran kannellut itseään suurempia tyynyjä ja pehmoleluja ympäri asuntoani. Ensimmäisen kerran kun tajusin, että tyyny oli yön aikana mystisesti vaihtanut paikkaa sängyn päältä eteisen lattialla, en ollut varma onko kyseessä kummittelu, unissakävely vai kenties äkillisesti alkaneet mielenterveysongelmat. Niin absurdilta tuntui ajatus siitä, että vain vähän lihavaa marsua isompi kissa hiippailisi öisessä asunnossa koiramaisesti tyynyä suussaan kantaen. Pidin sitä jopa fyysisesti mahdottomana kunnes näin omin silmin miten kissa muina eläiminä paineli ohitseni valtava nalle hampaissaan. Suloista, huvittavaa ja hyvin tehokasta. Niin tehokasta, että laitoin juuri viestiä yhdelle ystävättärelle tiedustellakseni ovatko hänen kollikissansa pallit yhä tallella...

On ihmisiä jotka lähtevät muutaman päivän reissulle mukanaan pelkkä hammasharja takataskussa. Minä en kuulu heihin.

En osaa, enkä edes halua pakata kohtuudella. Omasta mielestäni tietysti otan mukaan ainoastaan järkevää ja pelkästään tarpeellista tavaraa. Jostain syystä lopputulos vain aina tahtoo paisua jopa niin, että viime viikonloppuvierailun jälkeen ystävättäreni sanoi hommaavansa seuraavaa kertaa varten isomman asunnon, jotta tavarani mahtuvat sisään.

Mutta milloin niitä ihanimpia vaatteita enemmän haluisi käyttää kuin matkoilla? Ja mistä sitä muka etukäteen voi tietää ihan tarkkaan mitä tekee mieli päälleen laittaa minäkin päivänä? Sääkin vaihtelee! Ja jos lähtee matkaan vaikka ainoastaan yhdellä takilla on enemmän kuin todennäköistä, että purskauttaa sille desin ketsuppia heti ensimmäisellä ruokatauolla. Kengät ovat pahimpia. Koska en osaa ikinä päättää satsaanko niiden ulkonäköön vain mukavuuteen, päätän yksinkertaisesti olla päättämättä, ja otan mukaan useamman parin. Siis per asu.

Muutenkin haluan olla valmistautunut kaikkeen. Esimerkiksi siihen, että kynsinauhassani törröttää inhottava nahkatikku jota en saa hampailla irti. Joten mukaan on siis otettava kynsisakset. Ja viila. Vähintään. Eihän ne paljoa paina, eikä vie juuri tilaakaan. Paitsi, että meikkipussin vetoketju ei mahdukaan enää kiinni, ja kun nyt kuitenkin joudun ottamaan toisenkin meikkipussin, on ihan sama pakata mukaan vielä pari kynsilakkaa, ylimääräinen huulikiilto, muutamat kivat korvikset, latvahoitoaine ja kolmaskin luomiväripaletti. Paitsi ettei kassin vetoketju enää menekään kiinni, joten joudun siirtämään kamat isoon matkalaukkuun, jolloin mukaan mahtuu vielä ne kivat sandaalit, jotka jo meinasin jättää kotiin, toiset farkut ja vielä pari toppia, ihan vain kaiken varalta. Jolloin huomaan, että matkalaukun ulkopuolella on vielä se toinen takki, pyyhe, varabikinit, kirja ja heinänuhalääkkeet….

Tiedän, olen toivoton, mutta lohduttaudun sillä, että en ole sentään niin vielä niin mahdoton tapaus kuin yksi ystävättäreni, jolla oli luonani kyläillessään mukanaan oma hammasmukikin…

Minulta kysyttiin tänään, jälleen kerran, miksi olen yhä sinkku. Useimmiten vastaan siihen jotain sellaista, että kranttuus yhdistettynä paskaan miesmakuun* auttaa kummasti. Yleensä tässä vaiheessa keskustelukumppani luulee minun vitsailevan ja hörähtää nauruun. Minä kuitenkin olen ihan tosissani!

”Sinulle sitä ei helpot jutut kelpaa”, tokaisi ystävättärenikin kuullessaan uusimman suhdeviritelmäni karahtaneen kiville. Se on totta. Mitä ihmissuhteisiin tulee, en mene koskaan sieltä missä aita on matalin. Ehei, minä etsin aina sen korkeimman kohdan, jossa on piikkilankaa, lasimurskaa ja sähköjännite! Mitä toivottomammat lähtökohdat, mitä mahdottomimmat miehet, mitä epäsopivimmat luonteet ja elämäntilanteet, sitä innokkaammin minä haluan kääntää sen viimeisenkin kortin.

Lisäksi olen toivottoman sinisilmäinen. ”Lähes naiiviuteen asti”, lisäsi toinen ystäväni. Koska itse valehtelen äärimmäisen harvoin (ja poikkeuksetta niin huonosti, ettei sitä kukaan kuitenkaan usko) oletan kaikkien muidenkin puhuvan aina totta. Lähtökohtaisesti uskon kutakuinkin kaiken mitä minulle sanotaan. Rumemmin sanottuna minua ei tarvitse kusta silmään, teen sen ihan itse. Aikamoinen saavutus tytöltä!

Edellä mainitut asiat huomioon ottaen onko siis ihme, että poltan sormeni kerta toisensa jälkeen**. Ja siinä sellaisessa touhussa oppii ennen pitkää varomaan tulta…

* http://www.city.fi/yhteisot/blogi/message.php?id=26636
** Laastarin paikka vapaana…

Se on pieni, söpö ja valkoinen, ja sillä on töpöhäntä. Kutsun sitä Pupuksi.

Parasta Pupussa on se, että kaltaiseni nettiholistin ei tarvitse enää pitää lainkaan taukoa surffailussa:

- Pupun ansiosta pääsen nettiin vaikka vessassa (testattu on…)!
- Hyvästi tylsyys hammaslääkärin odotushuoneessa! Senkin ajan voin nyt käyttää hyödyksi ja kiusata Cityä tyhmillä, reaaliaikaisilla blogimerkinnöillä dentofobian kauhuista.
- Kaupassa kesken ruokaostosten voin kätevästi tarkistaa netistä reseptiin tarvittavat raaka-aineet (ikään kuin muka joskus tekisin ruokaa, tai ainakaan käyttäisin siihen reseptejä…)
- Uimarannalla voin vältellä karua todellisuutta (eli niitä kaljamahaisia, karvaselkäisiä setiä) katselemalla netistä tasokkaampaa miesmateriaalia. Öljyttynä vieläpä!
- Ja mikä parasta; voin leikittää pupua töissä (jos nyt pomo sattuis lukemaan tämän, niin se oli sitten pelkkä vitsi…ehheh)

Vasen jalkani on selvästikin oikeaa jalkaa herkullisempi. Siinä on 25 itikanpuremaa, kun oikeassa niitä on vain 11!

Nimimerkki:
"Liian lyhyt hame"

Kävin äsken iltalenkillä. Meikittömänä, tukka ponnarilla, mutta hävyttömän pienissä shortseissa – myönnetään. Iso pakettiauto alkoi ajaa mateluvauhtia vierelläni. Kymmenen metriä, viisitoista, kaksikymmentä… Alkoi vähän hirvittää. Odotin vain, että milloin sivuovi aukeaa ja kimppuuni ryntää jenkkileffatyyliin hiihtopipoisia korstoja kloroformitupot käsissään. Hidastin vauhtiani ja käännyin katsomaan kuskia silmiin muka itsevarmalla, ”vittuako siinä mulkkaat” – ilmeellä. Kuski katsoi minua kovin kummastuneena ja saman tien auto kääntyikin sivutielle. Ei se ollutkaan pakaralihaksistani huumaantunut potentiaalinen raiskaaja. Kehnolla paikallistuntemuksella varustettu kuski siinä kai vain epäröi ennen outoa risteystä. Minä jatkoin juoksua punoittaen vähän muustakin kuin fyysisestä rasituksesta, sadatellen ylivilkasta mielikuvitustani.

Miksei sitä ikinä opi olemaan liikkumatta, hengittämättä ja tekemättä ylipäätään yhtikäs mitään niin kauan, että kynsilakka on ihan kokonaan kuivunut? Aina sitä kuvittelee, että voin minä nyt ihan varovasti riisua nämä rintsikat, soittaa yhden tuiki tärkeän puhelun tai kastella just sillä sekunnilla kuolevat (ja pyh) kukat. Sitten on lakkaa selässä, hiuksissa ja kastelukannussa, ja lakkarytty joka kynnessä. Sama juttu joka kerta.

Tänään vedin kuitenkin pohjat. Ajattelin, että menen suosiolla sänkyyn pitkälleni siksi aikaa kun kynsilakkaukset kuivuvat. Nätisti vatsalleni, kädet kyynärpäistä lähtien ilmassa. Unohtaen autuaasti, että olin lakannut myös varpaankynnet! Voilá, nyt on kymmenen hopeista puolikuuta punaisessa lakanassa…