Blogi

”Kuka tuollaista luuranko haluaisikaan”, ”Ei kaltaistasi luuviulua kukaan terve mies tahtoiskaan!” Voi tuota 50+ miesten loukattua ylpeyttä. Isäni ikäiset ukit lähestyvät minua jatkuvasti erään toisen sivuston profiilini kautta, lähettävät flirttikutsuja ja lemmekkäitä viestejä salaseuran toivossa: ”Mitä vanhempi pukki, sen kovempi sarvi” Yöks! Kun sitten ymmärrettävästi en kiinnostu ja sen kohteliaasti ilmoitan, papat katsovat asiakseen alkaa arvostella painoindeksiäni. Joo, olen hoikka, mutta sen nämä setäset pystyivät toteamaan jo sitä alkuperäistä lähestymistä tehdessään. Jännä, että viitsivät vaivautua, jos kerran muhkeammat naiset kiinnostavat. Vai aikoivatkohan ensin lihottaa minut pulskaksi ”ilmaisilla” aterioilla? Ei edes vituta, huvittaa vain.

Ja luuleeko joku mies muka oikeasti, että naiseen voi tehdä vaikutuksen lähettämällä kuvan perseestään tai munastaan? Kyllä naisiakin visuaalisuus kiinnostaa, mutta enemmän esimerkiksi niiden yläpään silmien esitteleminen pyllynsilmän asemasta. Kyllä me naiset tiedämme, että olette ylpeitä elimistänne, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että armoton peniskateutemme estää hivelemästä itsetuntoanne kostumalla jo pelkästä kuvan näkemisestä. Buaahhaahhah! Sitä paitsi, jos haluan nähdä tuhmia kuvia, tiedän kyllä mistä niitä löytyy.

Ja ikäänsä on turha valehdella, Jos näyttää kuusikymppiseltä, on hyödytöntä väittää itseään nelikymppiseksi. Kaikenkattavasta ryppyverkostosta ja takaraivolle laskeutuneesta hiusrajasta voi näet päätellä jotain… Myöskään ala-asteella napatun koulukuvan lähettäminen ei auta. Vaikka itseäni nuorempia olenkin silloin tällöin tapaillut, en ole niin pedofiili, että innostuisin 12-vuotiaan pojan kuvasta…

Kaikki muut paikat sen sijaan ovat. Kuukauden treenitauon jälkeen uudestaan täysiteholla aloittaessaan alkaa vakavasti kyseenalaistaa koko touhun mielekkyyttä. Jo pelkkä hengittäminenkin tekee kipeää… Urheiluko muka terveellistä? Koskaan ennen en ole ollut yhtä usein komeilla mustelmilla, ruhjeilla ja revähtäneenä. Liikunnastako muka elinvoimaa virkeyttä ja terveyttä…pah! Joka ikinen piilolihakseni vinkuu armoa!

Viimeistelläkseni raihnauteni ja nostaakseni kivuliaisuuteni kolossaalisiin mittoihin, otin vielä varmuuden vuoksi kunnon rempulat aamulla autolta töihin kävellessäni. Pari senttiä lunta (kannattaa varoa mitä toivoo…kuka helkkari tilasi tätä valkoista paskaa kolattavakseni?) petollisen jään päällä riitti lennättämään minut komeassa kaaressa kyljelleni. Silmissäni kipinöi ja hetkeen en ollut varma kykenenkö siitä nousemaan muuten kuin ambulanssisetien paareilla.

Silti ensimmäinen ajatukseni ei ollut, että murtuiko jotain, katkesiko luita, rusahtiko jänteitä, ei edes, että särkyikö taskussa ollut kännykkä, vaan… näkikö kukaan? Sen täytyi nimittäin näyttää tosi koomiselta. Pitkään takkiin pukeutunut nainen viuhtoo kävellä määrätietoisella vauhdilla, ajatuksiinsa täysin vaipuneena korkeakorkoisissa saappaissaan ja yhtäkkiä ilma on täynnä huitovia käsiä, lentäviä hiuksia ja lipsuvia jalkoja. Sitten täydellinen mätkähdys kyljelleen, ei tietoakaan mistään naisellisesta sirosta horjahduksesta, ja vielä vähemmän hallitusta ukemista.

Tässä minä nyt sitten istun varovasti toisella kannikallani ja heiluttelen kieltäni, kun mitään muuta en kärsi itkemättä liikutella.

Ps Jos pyydätte nätisti, lupaan olla päivittäin kuvailematta puolen perseen kokoista mustelmaani blogissa; sen värikirjon vaihtumista ihanan purppuran ja violetin sävyistä myrkynvihreän kautta kusenkeltaiseen.

Ystävättäreni kehui mesessä käyneensä vuorovaikutuskoulutuksessa.
– Sen tarpeessa sä kyllä oletkin, leukailin.
– Siellä sanottiin, että huumorilla höystettyä vittuilua harrastavat ihmiset haluavat valtaa, ystävätär kuittaa.
En malta olla kerjäämättä verta nenästäni:
– Kuulostaa ikävältä ihmistyypiltä, onneksi mä en tunne ketään sellaista. Tunnetko sinä?
– Mitäpä luulet? kuuluu kuiva vastaus.
Aikaa voittaakseni heitän häntä loukkaantuneena itkeskelevällä hymiöllä, miettien kuumeisesti jotain häijyn ilkeää vastavetoa. Ystävä ehtii ensin:
– Siellä sanottiin myös, että naiset käyttävät itkahtelua keinona pyörittää miehiä ja mä en ole mies.
– En minä ainakaan…, aloitan ja vaikenen saman tien, kun muistan yhtäkkiä miten monta kertaa exä joutui lähtemään yöllä hakemaan minulle suklaata PMS-oireisiin.

– Muista sana MANTELITUMAKE, sulla on päässä sellainen ja kaikki on sen syytä. Sen takia sä olet tuollainen
– Millainen, mähän olen ihana: kiltti, herttainen ja tyynen rauhallinen!
Joudun kärsivällisesti katselemaan rivistöä nauravia, maassa kieriskeleviä hymiöitä. Osui ja upposi. Yritän urheasti vaihtaa puheenaihetta:
– Ihana päästä huomenna treeneihin, purkamaan vähän aggressioita ja POTKIMAAN miehiä. Besserwisser iskee jälleen:
– Mantelitumakkeesi kiehuu, laske kymmeneen.
– 12345678910, ei auta. Mun tumake on muuttunut mantelimassaksi jo aikoja sitten. Mikään manteli ei kestä jatkuvasti näin korkeita lämpötiloja. Sääli, että marsipaani on pahaa.

Ja koska suurin osa miehistä vetää nyt tiedostamattomasti polvet yhteen ja kädet hakeutuvat kivesten suojaksi, täsmennettäköön, että en potki miehiä munille. Ja muutenkin - potkiminen kuuluu lajin luonteeseen. Kuten myös esimerkiksi kärsivällisyys, vaatimattomuus, uhrautuvaisuus ja kunnioitus… (Jännä miten noita muita onkin sitten jo vaikeampi toteuttaa käytännössä).
Enkä ole edes miehiä vihaava telaketjufeministi. Miehet ovat ihania – varsinkin tatamilla lukko-otteessani…

Hmm, vuorovaikutuskouluttaja taisi olla oikeassa. Humoristisesti vittuilevat ihmiset haluavat valtaa. Onneksi se ei ole ollenkaan minun vikani - vaan mantelitumakkeeni.

Suklaa on kerrassaan välttämätöntä tässä elämäntilanteessa! Söin tuossa jo puoli paketillista suklaakeksejä pahimpaan puutteeseen, mutta ei auta. Niissä oli kai ihan liian pieni kaakaopitoisuus tarpeisiini nähden. Jos tämä hillitön, piinaava suklaanhimo ei pian hellitä, joudun syömään varmaan kaakaojauhetta paljaaltaan. Harmi vain ettei kaapissa ole kuin raakakaakaota, ja en usko, että se ajaa samaa asiaa. Olisipa suklaapatukoita.

Joku voisi tästä tehdä päätelmän, että olen kenties puutteessa – ja oikeassa olisi. Mutta seksi on yliarvostettua ja oikeastaan vain kehno korvike suklaalle. Suklaan syöminen tuntuu aina hyvältä. Se on aistillinen ilo ja nautinto jo sinänsä. En ole koskaan maistanut suklaata josta en olisi pitänyt. Hyvä suklaa voittaa huonon seksin. Hyvä suklaa voittaa keskinkertaisen seksin. Hyvä seksi voittaa huonon suklaan. Ja huonoa suklaata ei ole olemassakaan.

Tiedänhän minä, että kyse on vain fenyylietyyliamiinin aiheuttamista harha-aistimuksista. Mutta biokemiallisesti rakkauskin on melkein sama asia kuin söisi isoja määriä suklaata. Kuitenkin suklaa lohduttaa, kun on paha mieli. Suklaa hyväilee, hellii, viettelee(makuhermoja ainakin). Suklaa sulaa suussa, herättää aistit nautinnolle ja sytyttää intohimon. Voisin helposti lopettaa seksin harrastamisen (helppo sanoa, kun ei harrasta seksiä), mutta en suklaan syömistä.