17.-18.11.2005 Izmailista mutkien kautta kotiin

....jatkoa edellisestä

Kolmen tunnin ajomatka Odessaan alkoi käydä väkisin hieman voimille. Villi nousukänni alkoi taantua tasapaksuksi pöhnäksi, väsymyskin alkoi painaa. Näissä tunnelmissa tunkeuduimme Jevgenin kanssa Kiovaan menevään koneeseen Diman ja Aleksein jäädessä yhdeksi yöksi Odessaan, koska heille ei irronnut koneesta paikkoja.

Puolitoista tuntia torkuttuamme saavuimme Kiovaan, hyvästelin Jevgenin, joka siis asuu täällä, ja raahauduin Moskovan koneen lähtöaulaan. Tietysti unohdin poimia turvatarkastuksessa kännykän takaisin taskuuni, mutta onneksi huomasin puutteen ajoissa ja sain puhelimeni takaisin yrmeiltä vartijoilta. Onneksi puhelimesta oli virta katkaistu, joten oikean koodin syöttäminen sai heidät vakuuttuneeksi, että olin oikea omistaja. Surkealla venäjälläni selittäminen olisi voinut olla ylivoimaista

Lentolippuuni oli merkitty lähtöportiksi portti 21, mitä ei kuitenkaan löytynyt koko aulasta. Suurin portti oli n:o 5, joten muutaman huulien pyörittelyn jälkeen piti ihan neuvoa mennä kysymään, että missäs sitä nyt oikeen ollaan. Ei olis ollu kovin mukavaa myöhästyä koneesta varsinkin, kun on yksin, väsynyt, oudossa maassa ja vielä lähes ummikkona, koska paikalliset eivät juuri englantia puhu ja oma venäjäni on vielä melko surkea. No, löytyihän se oikea portti, lipussa oli puuta heinää, piti ihan tuopillinen ottaa päälle.

Perillä Moskovassa piti jälleen kerran olla etukäteen tilattu taksi odottamassa, vaan eipä ollut. Soitto Dimalle (kello oli puol yksi yöllä), jolla oli tietty puhelin kiinni. Mitäs nyt? Ei ollut muuta neuvoa kuin ryhtyä neuvottelemaan muiden taksitarjokkaiden kanssa ja löytää mahdollisimman rehellisen ja luotettavan näköinen kuski. Onneksi matkani oli Moskovan toiselle lentokentälle, minkä varmasti kaikki kuskit tietävät.

Yksi vanhempi ukko vaikutti kelvolliselta. Kun hänen tarjouksensa 3000 ruplaa oli vielä saatu tingittyä virallisen taksitilauspisteen hintataulukon avulla normaalitaksan mukaiseksi 2300 ruplaksi, päätin hypätä kyytiin.

Kaveri osoittautuikin kelpo veikoksi. Kantoi laukkuni hieman syrjässä odottavaan Volgaan, olisi tarjonnut tupakkiakin, ja intoutuipa ukko vielä kertomaan ummet ja lammet perheestään ja lapsistaan, kunhan ensin olin vähän kehaissut hänen autoaan ja Moskovaa noin yleensä. Suurin osa jäi kyllä ymmärtämättä, mutta muuten matka sujui suhteellisen rattoisasti. Perillä ukko vielä kätteli hyvästiksi, antoipa vielä avoimen kuitinkin, mihin saisisn raapustaa haluamani summan. Nukkumaan klo 2, uni tuli heti.

Aamulla joskus kymmenen aikoihin kömmin sitten kentälle, minne ei ollut hotellilta kuin vaivaiset 300 m. Kotiinpaluu koittaisi pian, lepoon ja rauhaan.