HaMiLun Hamppari

(Moskova 13.-18.1.2007)

Lauantai oli sitten pyhitetty lepoon ja videoiden katseluun. Sunnuntainakaan juuri sen kummempaa aikaan ei saatu. Aika ikävystyttävää. Ens viikonlopuksi pitää varmaan laatia kirjallinen toimintasuunnitelma, ettei aika mene ihan vaan makoiluksi.

Maanantai-tiistai kului tehtaallamme Efremovissa, 4-5 tuntia autolla karkeasti Moskovasta etelään. Siinä sitten kuoppaisia teitä kummempaa, alkaa olla tuttua puuhaa jo. Nuokkuessa menee matka, tai läppäristä videoita tuijotellessa, itse kun ei tartte ajaa, vaan suharit on tätä varten olemassa.

Keskiviikkona sitten kuultiin, että Moskovan julkisissa liikennevälineissä on terrori-iskun uhka päällä, annettu kuulema jo eilen, mutta Efremovin matkan takia kuulin vasta sitten, kun olin jo tyytyväisenä metroillut aamulla duunipaikalle. Jonkin verran kyllä ihmettelin aamulla, kun metrot eivät olleetkaan ihan niin ruuhkaisia kuin tavallisesti. Mitenkähän vakavasti tämäkin nyt sitten pitäisi ottaa? Flegun oloisia miliiseja kyllä alkoi näkyä metroissa jonkun verran, olipa jokin kuonokoppainen rottweilerkin pommeja nuuhkimassa.

Torstaina sitten huhuttiin, että koko homma oli suunniteltu jo etukäteen yhden päivän pituiseksi huvitukseksi. Mm. eräs kännyoperaattori (Beeline) kertoi, että paikallinen liikenneministeriö oli heille etukäteen ilmoittanut, että heidän verkkonsa suljetaan metroasemilta keskiviikkoaamusta keskiyöhön saakka.

Pommeja kaupungissa kyllä tuntuu paukahtelevan ilman tsetseeniterroristejakin. Tiistaina pamautettiin taas vaihteeksi hengiltä muuan nelikymppinen businesmies Valery Yakovlev. Kaverin Lexus-maasturiin oli tungettu kotitekoinen kunnon paukku, mikä sitten poksautettiin kätsysti kaukosäätimellä kaverin ajellessa kaikessa rauhassa keskellä päivää pitkin kaupunkia.

Viikon aikana sitten luettiin myös siitä, kuinka kuolemantapaukset Venäjän armeijassa varusmiesten keskuudessa ovat selvästi vähentyneet. Tapauksia tais olla viime vuonna viisi ja puolisataa, missä ei ole kuitenkaan mukana Tsetseniassa ja muissa sotilasoperaatioissa kuolleita. Liikenne tappaa armeijassakin, aivan kuten siviilissäkin ja puoloet kuolleista tais mennä erilaisissa liikenneonnettomuuksissa, parisensataa teki henkilökohtaisen ratkaisun ja vaan vaivaiset kolkyt simputettiin hengiltä. Ei ihme, ettei armeija venäläisiä kiinnosta, ja vaikka maassa onkin yleinen asevelvollisuus, niin vain kymmenisen prossaa käy armeijan. YLEn sivuilla oli hauskasti arveltu, että mm. lahjonnalla asevelvollisuuden voisi välttää. No, YLEn verkkosivujen toimittaja, kysy asiaa vaikkapa Alexeilta. Tuhannella dollarilla selvisi armeijasta joku vuosi takaperin.

Alexei on muuten vaihtamassa kämppää ens viikonloppuna, nykyisen asunnon vuokra kun nousee tajuttomasti. Sen lisäksi kaveri joutuu vielä maksamaan vartioidusta parkkipaikasta, mikä muuten sijaitsee 40 minuutin bussimatkan päässä asunnosta, kadulle kun ei autoa parane jättää.Ei edes sitä Alexein vanhaa vuosimallia -93 olevaa folkkaria. Lähempänäkin olis kyllä ollut vastaavia, mutta paljon kalliimpia ja tästäkin paikasta saa pulittaa noin 90 euroa kuukaudessa. Uusi kämppä on suhteellisen lähellä toimistoa ja nokkelana poikana hän aikookin säilöä ajokkinsa firman pihalle - kunnes joku nostaa metelin

Autoista muuten vielä sen verran, että männä vuonna venäläiset ostivat autoja 32 miljardilla taalalla, mikä on 10 miljardia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaikenkaikkiaan summalla saa reilut pari miljoonaa autoa ja keskihinnaksi tulee siiis jotain 15 000 taalaa. Ekan kerran länsiautojen myynti ylitti idänihmeiden suosion, kärjessä sellaisia tuttuja nimiä kuin Ford, Chevrolet, Huyndai ja Toyota.

Autojen määrä on siis kovassa kasvussa, vaikka bensan kalleutta kovasti moititaankin. Onhan se hinnaltaan jo reilut 50 senttiä litralta, mutta kun yritän selittää, mitä se meillä maksaa, ei ketään kiinnosta. Vertailukohtana on jenkkilä, missä hinta on samat noin 50 senttiä, vaikka he joutuvat tuomaan suuren osan öljystään toisin kuin Venäjä, jolla on mustaa kultaa yllin kyllin.

Salillakin tuli taas käytyä, ruuhkaista on alkuvuosi niin täällä kuin Suomessakin. Läskeistä kun pitää eroon päästä, mutta eiköhän ne hyvät päätökset unohdu ja ruuhkat helpotu, kunhan helmikuulle päästään. Samasta sisäänkäynnistä pääsee muuten paikalliseen strippiklubiin nimeltä ”Club 911”, ovesta sisään ja oikealle, vasemmalta pääsee salille.

Hauskaa on monesti katsella, kun iltaisin paikalle luistelee paljon timmikroppaisia naisia, toisilla kassi kainalossa ja jatkavat vasemmalle, mutta ne kassittomat ja tiukemmin meikatut oikealle...

(Moskova 8.-12.1.2006)

Paluu kahden viikon loman jälkeen sujui totuttuun tapaan iltakoneella suit-sait. Kone oli 20 minuuttia etuajassa, ei jonoja passintarkastuksessa, kamat tulivat 5 minuutissa, taksi oli paikalla eikä kaupungilla ollut ruuhkista tietoakaan. Aikataulun mukainen saapumisaika oli 21.55 ja ite olin kotona jo 22.10! Greit.

Moskovassakaan ei ole talvesta tietoakaan. Vettä tihuttaa, mittari näyttää koko ajan plussaa, kuraa ja lätäköitä on joka paikassa. Tammikuu onkin lämpimin 50 vuoteen ja moskovalaiset ovat kummissaan, pitäisihän pysyvän lumen tulla tilastojen mukaan jo marraskuun lopulla.

Viikko sujui rutiininomaisesti, paitsi että omalta kohdalta varsinaiset hommat alkavat vasta nyt, on jouduttu hieman odottelemaan paria juttua. Ensi viikolla on varsinainen startti ja siitä se matalalento sitten alkaa....

Perjantaina oli sitten firman uudenvuodenbileet B2-klubilla, ihan kämppäni nurkan takana. Meille oli varattu koko 3-kerros, ja tupa oli täysi. Sapuska oli aivan erinomaista, koskaan en ole moista ennen nähnyt. Tarjolla oli musiikkia, tietysti, tanssiesityksiä, Marilyn ja Chaplin, karaokea, kilpailuja, bilistä, vesipiippuja ja vaikka mitä. Silti tunnelma oli hieman haikeanpuoleinen, koska samalla bileet olivat Diman läksiäiset, hän kun lähtee maanantaina perheineen kahden vuoden keikalle Saksaan. Parhaan venäläisen ystävän, ryhmäni parhaan ja kokeneimman kaverin ja muutenkin aivan erinomaisen tyypin poislähteminen harmittaa vietävästi, mutta tätähän tämä on, jatkuvaa muutosta.

Pitäis blogit ja päiväkirjat kirjottaa heti tuoreeltaan, että vielä jotain muistais, eikä näin kolme viikkoa jäljestä käsin, mutta parempi myöhään....

Matsin jälkeisenä sunnuntaina ei sen kummempaa, salilla, laiskottelua ja perään tavanomaiset toimistopäivät aina keskiviikkoiltapäivään saakka, jolloin taksi tuli noutamaan kello 14 lentokentälle ja kohti koti-Suomea ja sieltäkin sitten heti kohta samantien kohti Thaimaata ja Phuketia, missä olis sitten tarkoitus lomailla seuraavat pari viikkoa....

No sitten tietysti lento Moskovasta Helsinkiin oli myöhässä, ekaa kertaa omalla kohdallani ja tietysti just nyt, kun hirveesti ei olis aikaa tuhlata, että ehtis Phuketin koneeseen. Viime tipassa vaihtui lähtöportti, turvatarkastus uudelleen ja sitten jonotettiin, odoteltiin, ja odoteltiin, ja hämmästeltiin oikeastaan ensimmäistä kertaa ihan ehtaa entisaikojen suomalaista idänkauppiasta, joka puku päällä kuulutti olleensa kuus (!) päivää ryssänmaalla ja lauloi antaumuksella "vi blir alla kommunister när vi dör..." ja haukkui kaikki suomalaiset, jotka vaan jaksavat jonottaa, vaikka mitään ei tapahdu, ja taas jotain laulun tapaista perään. Rytmit olivat suunnilleen kohdillaan, mutta ajoitus taisi olla parisenkymmentä vuotta myöhässä.

Päästiinhän siihen koneeseenkin sitten noin tunti myöhässä, alkoi jo helpottaa, paitsi että kone ei sitten lähtenytkään minnekään! Siinä sitten istua nökötettiin vähintäänkin se toinen tunteroinen, kunnes viimein päästiin matkaan. Tuli vaan mieleen, että olisko tämä nyt ollut sitten kyykytystä siitä, että terhakka ministeri Pekkarinen kieltäytyi osallistumasta merikaapelihankeeseen? Eihän siitä ollut kuin pari viikkoa, kun Finnairin koneesta oli löytynyt säteilyä? No, tämä oli kyllä Aeroflotin lento...

Phuketin koneeseen ehdittiin ihan hyvin sittenkin.