HaMiLun Hamppari

Moskovassa taas. Tänään pääsin siis viimeinkin muuttamaan omaan kämppään. Illalla tapasin omistajat, kaksi homppelin näköistä kaverusta, Igor ja Andrei, ihan mukavia, veljeksiä kuulema. Kävimme läpi kaikki muodollisuudet, sain avaimet, ja nyt vietän ensimmäisen illan ja yön omassa, Moskovan kodissani. Jännää.

No, jääkaappi oli tietty tyhjä, joten avaimet (kljuzi) taskuun ja ostoksille. Parin korttelin päässä oli omistajan neuvoma valintamyymälä (Universam), mikä löytyi pienen haeskelun jälkeen. Valikoima on suhteellisen hyvä, on parikin palvelutiskiä, mistä saa tuoretta, erittäin hyvännäköistä lihaa tai valmissalaatteja, suhsheja yms, on hedelmiä ja kaikenlaista. Ostin heti ekaks vähän tuoremehuja, tomaattia ja appelsiinia litra kumpaistakin, vähän jugurttia, vettä tietty, täkäläistä hanavettä kun ei välttämättä voi aina juoda, öljyä, olutta, Pepsi-Maxia, lähes rasvatonta maitoa (0,5%), munia, makaroonia, vessapaperia yms. Tästä se siis lähtee. Toivottavasti. Aika suuri osa valikoimasta oli tuontikamaa, oli mm. Valion sulatejuustoa ja voita ja muita eurooppalaisia merkkejä, mm. jugurtti oli jotain sakuvalmistetta. Hintataso oli mielestäni, näin ensi tuntumalta, yllättävän korkea. Esim. 1 litra appelsiinituoremehua oli 1,5 €, kun Suomessa sitä saa parhaimmillaan jopa alle kolmasosahintaan. Tomaattimehu on kyllä erinomaista täällä, litrahinta on jotain 50 ruplaa eli karkeasti 1,7 €.

Oli jo ilta, klo noin 8 ja ilta pimennyt, kun palasin kaupasta kämpille, ekaa kertaa. Porttikonki oli kyllä mielestäni tuttu, mutta hiukan emmitytti, kun ulko-ovi ei avautunutkaan siihen suuntaan, kuin kuvittelin muistavani. Sisään aulaan pääsin kuitenkin, mutta sitten varsinaiseen rappukäytävään pääsemiseksi pitää käyttää avainta tai sitten numerokoodia. No, tietysti aloin avaimella räpeltämään, eikä ovi auennut sitten millään. Sitten numerokoodia sisään – no hope. Avaimella uudestaan – ei aukea. Eli lyhyt päätelmä, olen sittenkin osunut väärään paikkaan. Ulos. Rundi lähitienoilla, luetaan katukyltit ja rappujen (podjesd) opaskyltit, huoneistonumerot (nomer kvartira) rappujen yläpuolelta, ja totta tosiaan, oikeassa paikassa ollaan. Avainta sisään, ei avaudu. Numerokoodia siisään – Sesam ei aukene vieläkään. Painava reppu olkapäällä ja paketti vessapaperia kainalossa palaan takaisin pihalle, missä turvamies (ohrana) katselee minua jo vähän sillä silmällä. Taas sisään rappuun ja uusi yritys. Onneksi samaan aikaan on paikalla joku jo pidempään talossa asunut kaveri, joka heti samantien tajuaa, että lukko on rikki ja hakee ohranan pihalta asiaa selvittämään. Asia ei kuitenkaan etene, rappuvahti on ties missä eikä hänen hommansa ole muutenkaan kuulema ovia availla kaiken maailman haahuilijoille, mutta sattumalta kuitenkin joku talon asukas alkaa kolistella ovea auki sisältäpäin ja saa kuin saakin sen auki. PUH! Sisään – kotiin – kamat kaappiin – töllö auki, ja olut kanssa, salaattia nassuun, kamat paikalleen, peti kuntoon ja pikku hiljaa nukkumaan.

Aamulla tuli sitten tieto, että kämpän omistaja on hyväksynyt tarjouksemme! Sisään pääsee muuttamaan ehkä jo heti maaliskuussa. Jotain visa-asioita ja rekisteröintejä, mikstä en kyllä ymmärrä tuon taivaallista, on vielä auki, mutta eiköhän ne tästä suttaannu.

Illalla sitten taas tuttuun Lesnajan HolidayInniin. Firman oma autonkuljettaja paiskasi minut tällä kertaa talon Fordilla perille pienten alkukankeuksien jälkeen. Kaveri oli ehkä 160-senttinen viiksekäs tappi, joka ensi töikseen pudotti ajokorttinsa lumihankeen, mistä minä ne hänelle sitten ojensin. Sitten veivattiin penkkejä edes takaisin, muutettiin korkeuksia yms yms, istuttiin alas ja laitettiin vyöt kiinni, sitten piti vielä nousta ulos jotain veivaamaan, mutta moottori laitettiin silti käymään ja kässäri päälle, sitten taas istumaan ja kaikki namiskat ja nappulat mitä autosta löytyi piti veivata läpi ennen kuin kaveri sai pakin päälle ja auton ruudusta ulos. Auto oli kyllä aivan uusi, kilsoja ei mittarissa paljoa ollut, joten uutuudenviehätyksellä lienee osuutensa asiassa. Niin, ja jos kaverilla itsellänsä on joku vanha Lada, missä ei ole kuin ratti, startti ja töötti, niin kyllä tuo Mondeon nappulameri varmaan pistää mielikuvituksen liikkeelle.

Perillä hotlassa pomppasin heti kohta ihan normaalin veden väriseen kylpyyn, ja sitten taas syöpöttelemään. Tilasin alkupaloiksi lohta ja blinejä, oli kaksi varmaan parisenttiä paksua erittäin hyvää ja sopivan miedosti suolattua lohisiivua, tillillä maustettua kermaviiliä, zidruunaa ja kolme pientä plättyä. Hyvää. Pääruuaksi pelmeenejä, oheen tuopillinen olutta.

Sitten sain päähäni vetää tämän reissun viimeisen Moskovan-illan ja ennen kaikkea kämpän löytymisen kunniaksi pienet kalsarikännit hotellihuoneessa. Tekosyy, tiedän, mutta kuitenkin. Marssin siis Beloruskajan aseman aukiolle, vaihdoin ensiksi vähän lisää pelimerkkejä valuutanvaihtokioskista, kurssi oli taas vähän heikentynyt eli eurolla sai enää 33,4 ruubelia, kioskien kurssit tosin hieman vaihtelevat. Näyttäisi olevan näinä aikoina 33,2 – 33,7 välillä tavallisimmat tarjoukset.

Jos joku on muuttunut neuvostoajoista, niin valuutanvaihto on varmasti yksi selvimpiä. Ainakin keskustan ja pääteiden varsilla näitä pikku narikoita (Obmen valutyi) on lähes joka käänteessä ja asioiminen on helppoa. Ei muuta kuin marssit koppiin sisään, paiskaat eurot lootaan ja valuuttamaatuska hinaa lootan seteleineen itselleen. Mitään ei tartte jutella, ellei maatuska sitten halua sinulta vähän pikkurahaa ruplina, jotta hän saisi siistin tasasumman kasaan. Edes katsekontakti ei ole välttämätön, joissain kioskeissa asetelma on jopa sellainen, että ei edes näe eukosta muuta kuin kädet ja rintavarustuksen, vaatetettuna, tottakai. Mitään kuittauksia tms. muodollisuuksia ei ole ja ruplat työnnetään puolen minuutin kuluttua takaisin samasta luukusta. Voi aluksi vaikuttaa vähän epäilyttävältä, mutta tähän mennessä ei ainakaan minulla ole ollut mitään ongelmia asian suhteen. Paikallinen kurssi on jopa 10% edullisempi kuin Suomen Forexeissa.

Ja sitten vastapäiseen pikkuiseen 24 h valintamyymälään (Produktyi) asioimaan. Kyseessä oli rupinen itsepalvelu-R-kioskin paikallinen versio, missä noin puolet artikkeleista sisälsi alkoholia jossain muodossa, lähinnä oluena ja votkana. Lisäksi oli jotain elintarvikkeita, mehuja ja limpparia, tupakkaa yms. Ostin 0,25 litraa Flagman-votkaa (82 ruplaa eli vajaat 3€) , vaikka olinkin kuullut varoituksia, että tämä merkki on niitä eniten väärennettyjä Venäjällä, sekä lisäksi litran verran ananas-omena-tuoremehua (49 ruplaa eli ehkä 1,5 €). Paikalliset duunikaverini eivät tätä votkamerkkiä juuri arvosta, ainoat juomakelpoiset ovat kuulema Russkiy Standard ja joku muu, mitä en muista. Niin, ja Alexei oli vast’ikään palannut Syktyvkarista ja kertoi siellä törmänneensä vielä yhteen hyvään merkkiin eli Syktyvkarskiy Ljuks-votkaan, mihin olinkin jo päässyt joku aika sitten tutustumaan paluulennolla Sytkäristä Moskovaan.

Ja sitten ryyppäämään, ryyppäämään, ja blogia vääntämään.

Sitten klo 9 jälkeen katselin vielä töllöstä jotain modernia venäläistä sotaleffaa jostain nykysodasta, olisko sitten ollut Tsetsenia tai jotain, oli ainakin vuoristoa, Kalashnikovit, ruudulliset rättihuivit, helikoptereita, olalta laukaistavat it-ohjukset jne, ruutia paloi ja raatoja tuli, sankarillinen Venäjän taisteluosasto oli hätää kärsimässä. Minibaarista piti vielä ottaa tölkki (0,5 litraa) Nevskiy-olutta (5,7%) á 120 ruplaa eli ainoa järkevästi hinnoiteltu tuote koko automatisoidussa minibaarissa.

Tämä jääkaappi onkin sitten sellainen, että jos jonkun tuotteen sieltä esiin nostaa, niin lasku lähtee respaan samantien, käytit sen sitten tai et. Ohjeissa on, että jos et käyttänytkään, kanna tuote respaan aamulla, niin ehkä saat syntisi anteeksi. Uskaltaakohan enää pytyllekään kyykähtää, jos on vaikka automaattilaskutus! Onkohan rullassakin kierroslukumittari? No, leffan lopussa sitten Venäjän armeija suorastaan räjäytti lian pois, aivan kuten 70-luvun alun Andy-pesuaineen TV-mainoksessa konsanaan.

Aamulla sitten taas pariksi tunniksi toimistolle ja sitten kohti lentokenttää ja koto-Suomea. Ensi viikolla onkin sitten hiihtoloma, ja matka suuntautuu tällä kertaa Tahkolle. Sitten heti maanantaina 27.2. takaisin Mockbaan.

Ja juuri äsken tuli tieto, että pääsen kuin pääsenkin muuttamaan samantien sitten tuohon kämppään Trekhprudnuy-kadulla.

Aamun The Moscow Timesissa oli vielä eilisestä palosta sen verran, että yksi ruumis oli palon jäljiltä löytynyt. –63 syntynyt toimituksen kanttiinin myyjätär Yelena Karpova oli menehtynyt häkään, yhteensä 10 ihmistä oli kiikutettu sairaalahoitoon. Takasivulla spekuloitiin Olympialaisten jääkiekosta ja Kanada asetettiin varmaankin ihan aiheesta ennakkosuosikiksi. Mahdollisia haastajia on lehden mukaan Tsekit, Venäjä ja Ruotsi, USAn maalivahtiosasto mainittiin sen verran epävarmaksi, että sitä ei laskettu mukaan. Suomea ei mainittu sanallakaan.

Tänään olikin sitten mielenkiintoinen päivä. Lähdimme nimittäin erään asunnonvälittäjän kanssa katsastelemaan tulevaa kortteeria seuraavaksi pariksi vuodeksi. Yhteensä kävimme läpi 7-8 kämppää aivan keskustassa suunnilleen metroasemien Tverskaja-Pushkinskaja-Barrikadnaya muodostamasta kolmiosta. 90-130 neliön kämpät olivat suurimmaksi osaksi hyvin kalustettuja ja jopa kotoisia, aivan helposti voisin näistä 3-4 kelpuuttaa asunnokseni. Ulkoapäin ne eivät kyllä ole kovinkaan houkuttelevia ja rappukäytävät ovat suorastaan karmeita. Hinnat tosin ovat melkoisia: vuokrapyyntö on haarukassa 3300-4000 USD / kuukausi! Yksi helmikin löytyi; upeasti ja klassiseen tyyliin sisustettu, täysin moderni ja remontoitu, kalustettu tilava asunto Trekhprudny-kadulla, mutta hinnasta täytyy vähän tinkiä, menee muuten yli budjetin. Peukut pystyyn!

Illalla sitten saavuin Sheremetevon Novoteliin. Hotelli on varsin kelvollinen, muistuttaa hieman Siljan Symphonyä eli hotellin keskellä on avara, kattoon eli 6. kerrokseen saakka avoin ravintola ja baarialue, mihin on sitä ympäröivistä huoneista avoin näkymä, keskellä iloisesti soljuva suihkulähde. Oma huoneeni ei ollut ”Promenade”, vaan ”Sea side”, eli ikkunasta näkyi ulos lentokentälle vievälle tielle. Huone oli siistti ja suhteellisen tilava, kylppäri samoin, kylpyamme ja vesikin ihan veden väristä tällä kertaa. Lilliä siis kelpasi. Hotellissa oli erinomainen kuntosali kellarikerroksessa, tilaa ja laitteita oli melkoisesti aiempiin hotellisaleihin verrattuna, vieressä n. 15 metrinen uima-allas, sauna yms. Sen verran oli olo uupunut ja nälkäinen, aamiaisen kun jätin väliin ja lounaaksikin vain toimiston alakerran kanttiinista valmiiksi pakattu triplaleipäkolmio, että syömään piti päästä mielellään heti samantien.

Ravintolassa tilasin tomaattikeiton, ranskalainen sipulikeitto kun oli loppu ja valkosipulietanat maksoivat hieman liikaa (420 ruplaa) ja Stroganoffia. Annos oli ihan ok, ei mitenkään häikäisevä, mutta sopiva juuri sen hetkiseen nälkään. Hintaa taisi kertyä 700 ruplaa eli pari kymppiä. Porukkaa oli ravintolassa alle puolet, mutta jonkin verran väkeä tuntui kuljeksivan ympäriinsä sopivaa paikkaa tai baarituolia haeskellen. Paljon oli joukossa lentäjiä, onhan hotelli vain muutaman sadan metrin päässä lentokentästä. Nokian Renkaillakin näytti olevan joku tilaisuus meneillään. Oli joukossa sitten myös joku bantustanilainen kaveriporukka, jotka kuljeskelivat suorissa housuissa, jonkinlaisissa turkistakeissa pienehköt turkissuikat päässä ympäriinsä. Kirkkaan vaaleanpunaiset jalkapohjat vain vilkkuivat, kavereilta kun olivat näköjään mokkasiinit jääneet savannille. Liekö virtahevot sitten ne syöneet tai jotain.

Pohjakerroksessa aivan uima-allasosaston vieressä oli myös hotellin yökerho ”Brannigan´s”, minne pääsee Outokummun valmistaman metallinpaljastimen kautta. Illalla heti seitsemän jälkeen paikalla ei ollut ketään, eikä paljastinkaan ollut vielä päällä, mutta pakko oli paikat käydä vilkaisemassa. Ihan viihtyisän näköinen pubi se kyllä oli, hämärä tosin, oli dartsit ja bilikset ja silleen. Hotellin opaskirja lupasi eroottisen shown joka tiistai, keskiviikko ja torstai. Tällä kertaa jäi kyllä paikalliset karvatuppelot katsastamatta.

Paluu Moskovaan sujui normaalisti. Keli oli hieno, aurinkoinen, pakkasta alun toistakymmentä. Tomistolle pääsin kätevästi ilman sen kummempia ihmettelyjä.

Illalla sitten taas hotelliin, mikä oli tällä kertaa Holiday-Inn Lesnaja, Lesnaja-kadulla, firmamme tämän hetken ”preferred hotel”. Sijainti on lähellä Beloruskajan eli Valko-Venäjän rautatieasemaa, keskustaan eli Kremliin ihan siedettävä matka ja edellisen reisun Novotel on kymmenen minuutin kävelymatkan päässä.

Hotellihuoneen hinta oli ilman mitään krumeluureja kuten esim. aamupalaa yms. 5700 ruplaa eli 170 € / yö, mutta sitten kun lisättiin Internet 885 ruplaa eli 27€ ja aamiainen 600 ruplaa eli vajaat 20 €, niin kyllä hintaa alkoi taas kertyä. Hotellin aula ja ravintola oli ihan okei ja palvelu ystävällistä, mutta huone 10. kerroksessa oli melkoisen perus-perus-perus-Sokoshotellitasoa. Sapuska oli ravintolassa erittäin hyvää: alkupaloiksi söin kalasalaatin, missä oli silakkamössöä pohjalla, sipulisilppua välissä ja punajuurisuikaleita päällä ja koko komeus oli väännetty pyöreäksi kakuksi, mikä oli kuorrutettu ohuen ohuilla majoneesiruuduilla! Paketin reunoilla oli vielä tilliä, zidruunaa yms tilpehööriä ja maku oli aivan mahtava. Pääruuaksi sitten paahdettua ankkaa ja jotain keitettyä viljasilppua, nimeä en nyt muista, päällä aikamoinen keko ohuen ohuita paahdettuja sipulirenkaita ja oksa rosmariinia ja vielä joku muu oudompi yrtti. Hyvää oli, ja hintaa kertyi ison oluen kanssa 1040 ruplaa eli 30€.

Huoneesta voi muuten mainita, että sängyn päällä oli ”tyynymenyy” eli jos defaulttina oleva synteettinen, keskipehmeä eli medium ja anti-allerginen tyynyversio ei jostain syystä sovi hipiälle, respasta voi sitten tilata maun mukaan 4 muunlaista päänalustaa. Langallinen laajakaistakin oli, mutta siitä en päässyt maksusivua pidemmälle, lasku kyllä tuli, mutta ei yhteyksiä. Vika voi kyllä olla oikuttelevassa antiikkisessa läppärissäni.

Hotellissa oli myös pikkiriikkinen kuntosali 2. kerroksessa, missä oli kyllä kuntofillareita ja juoksumattoja useampia, mutta muita laiitteita tai painoja ei sitten juuri ollenkaan. Oli yksi megamonitoimilaite, mutta ei sitten muuta ja paikalla oli yksi karbaasi veivaamassa, joten eipä sitten tarvinnut sinnekään tällä kertaa mennä

Yö meni mukavasti, uni maittoi, eikä sen ihmeempiä häiriötekijöitä ollut. Aamulla hampaita pestessä kiinnitti kyllä huomiota naapurihuoneesta 1026 kuulunut voimakas ”haukottelu” suoraan pötsistä vessanpönttöön, joten pahvia lienevät ne tämänkin hotellin seinät.

Aamulla luin paikallisesta ilmaisjakelulehdestä (The Moscow Times), että Komsomolskaja Pravdan eli entisen Neuvostoliiton tiukimman propagandatoimiston tiloissa oli ollut eilen hurja tulipalo, mikä oli tuhonnut ko. lehden toimituksen lähes kokonaan. Viisi ihmistä oli saanut palossa vammoja, kolme heistä oli palomiehiä. Samaisessa numerossa päiviteltiin kaameita hotellihuoneen hintoja Moskovassa, mitkä ovat kuulema maailman kalleimmat. Eipä ole vaikeuksia yhtyä tuohon näkemykseen.

Tiistaipäivä toimistolla olikin sitten muutoksia täynnä. Aamulla vielä kuvittelin, että illalla lähdetään Sytkäriin, mutta homma peruuntui, ja sitten ongelmat vasta alkoivatkin. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut, että olen koko hela viikon Mockbassa ja hotelli oli varattu sen mukaan, mutta aamulla olin peruuttanut varaukseni tiistai-torstailta, mutta sitten iltapäivällä selvisi, ettei mitään matkaa tulekaan. Siis, huoneita varaamaan uudelleen. Tietysti Moskovan hotellit ovat kaikki täpötäynnä mitä lie messumatkaajia, mutta onneksi sain sentään ti-ke yöksi huoneen Holiday-Inn Vinogradovista (viinirypäle?) läheltä Sheremetevon kenttää, seuraava yö jäi auki, to-pe yön olin jättänyt vielä varaukseen Lesnajassa.

No, sitten illalla sinne viinirypäleeseen kaamean ruuhkan kautta, aikaa taisi mennä tunnin ja 1000 ruplan verran tai vähän enemmänkin ja enemmän tai vähemmän vittuuntuneena saavuin viimein tänne periferian keskelle illalla kello puoli yhdeksän. Huoneelle muuten kertyi hintaa 8000 ruplaa eli 240 € ja respasta tiedustelin mahdollisuutta olla täällä vielä toisenkin yön, mitä ei tietenkään ollut. Mutta eipä hätää, ”veri spesial prais ounli foor juu mai frend”, meillä on yhteistyötä Sheremetevon Novotelin kanssa, joten maksa heti toiset 8 donaa, niin pääset sinne huomenna! No, minkäs teet. Ei huvittanut pakkaseenkaan jäädä, joten pakko mikä pakko, hyväksyttävä se oli, on sitten joku kortteeri seuraavaksi yöksi. Tuleepa katsastettua hotellitarjontaa tässä läänissä sitten koko rahan edestä!

Tämä viivirypäleen huone oli ihan OK, oli langaton nettiyhteys yms, baarikaappi oli tyhjä, onneksi, kylppäri tosin oli melko surkea, kylpyamme oli, mutta sinne lillimään mennessä vähän arvelutti se vaalean vihreä vesi. No, hengissä ollaan vielä eikä karvoituskaan, sikäli kun sitä on, ole vielä lähtenyt. Katotaan sitten aamulla, tuliko näppylöitä. Niin, ja talosta löytyy 3-ratainen keilahalli kellarikerroksesta, en tosin pelannut. Talon kalakeitto (Soljanka) oli hyvää, 255 ruplaa. Iltapalaksi sitten tätä kirjoittaessa pieni olut ja votka, 315 ruplaa eli melkein 10€, ihan Suomen tasoa siis.

Ja sitten kaikille autoilijoille tiedoksi: 95E:n hinta on täällä 18 ruplaa / litra eli vähän reilut 50 senttiä, mutta promilleraja on absoluuttinen nolla. Pienestäkin värähdyksestä voi saada vuoden tai kaksi ilmaista mustaa leipää Ljubjankassa homoseksualistisen kassakaappirosvon sellikaverina!