HaMiLun Hamppari

Kesä näyttää palanneen Moskovan, ja Moskovan katukuvaan. Terassit ja puistot ovat taas väärällään jengiä ja katusoittajia heti maanantaista asti. Tiistai-iltana oli pakko jättää salilla käynti väliin, sen verran hiostavaa oli muutenkin. Tverskajaa pidemmälle en vaivautunut, vaan pienen Pushkinin aukiolla tehdyn lenkin jälkeen istahdin tämän ehkä Moskovan vilkkaimman ostoskadun eräälle terassille aivan Tverskajan metroaseman kupeessa. Kalliin puoleinen paikka kyllä oli, Moskovalaisittain ainakin, tuoppi Bozka-olutta (=tynnyri) oli 145 ruplaa eli aletaan hätyytella Suomen hintoja. Korkeasta lasituopista sentään tarjottiin ja pöytään tuotiin, ettei nyt sitten kuitenkaan niin paha.

Ko. raflasta sai myös japanilaista ruokaa, susheja, slaatteja, keittoja, liharuoka-annoksia.... Naapurypöydässä herkuteltiin susheilla, joten pian niitä oli itsekin pakko tilata, päivällistä kun en ollut vielä syönyt. Tilasin siis tonnikalasusheja puolen tusinaa ja misokeiton, ja yhden Bozkan vielä perään. Miskokeitto tais olla 150 ruplaa, ihan ok, pieni kipollinen, sieniä ja sen sellaista, tonnikalasushit taisivat olla 350 ruplaa / puolitusinaa, mukana tuli muutama ohut tonnikalasiivu ja tietysti vasabijuurta sopivan kokoinen keko.

Ko. paikassa on muuten kontrolli vaatetuksen suhteen. Terassille pääsee näköjään vermeissä kuin vermeissä, mutta sisälle pääsy onkin sitten toinen juttu. Koska oli hiostavan kuuma, olin pukeutunut polvipituisiin tummansinisiin sortseihin ja siistiin sinivalkoiseen T-paitaan, mikä oli vielä silitetty! Jalassa kokomustat lenkkarit ja mustat urheilusukat. Ei mikään edustusasu kyllläkään, mutta olosuhteisiin nähden mielestäni noin suht. ok. Mutta eipäs vaan kelvannutkaan pokelle ja turvamiehelle (ohrana), kun piti vessaan päästä. Jotain kontrollia vaan hokivat, kun olin sisään pyrkimässä, ensin ajattelin, että katotaan onko aseita tai muuta taskussa, mutta ei, osoittelivat kenkiä. No, viesti meni perille, shortsit on out. Mutta kun selitin, että veskiin vaan mennään ja toi tuolla on mun pöytä, niin ovi aukesi. Vessa oli muuten aivan erinomaisen siisti ja puhdas, kerta kaikkiaan, ja parfymoitu. Kirkas sininen valo loisti katosta.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kaupungin yli pyyhkäisi kunnon ukkosrintama ja ainakin meidän pihalla se paukautti melko monen auton hälyttimet soimaan. Aamuviideltä siis oli herätys, onneksi Alexandra oli tulossa yhdeksältä, niin sai nukkua jotensakin kahdeksaan saakka. Aamulla vaan huomasin, että makkarin ikkuna vuotaa vettä sisään. Täytyypä pirauttaa vuokraisännälle (Privjet Igor, u minja malenkij problem...)

Tulipa tuossa päivänä muutamana juteltua venäläisestä asuntokaupasta. Alekseilla on kämppä kiikarissa St Petessä ja kovaa on vääntö pankkien kanssa. Huono homma hänellä on se, että oman luukkunsa hän sai kaupaksi jo puoli vuotta sitten ja sinä aikana hinnat ovat nousseet kymmeniä prosentteja. Mutta ehkä se laina nyt sitten lopulta heltiää ensi viikolla.

Täällä ei muuten makseta minkään valtakunnan veroa asunnon myynnistä saadusta voitosta, siis käytännössä. Virallinen verottoman asuntokaupan raja on 1000 000 ruplaa, ja jos kauppa on sitä suurempi ja voittoakin kertyy, vero on aika kova. Niinpä venäläiset nokkelina poikina tekevät asuntokaupoista kaksi sopimuspaperia, joista toiseen merkitään kauppahinnaksi 1000 000 ruplaa (eli ei oo ku 30 000 euroo, jolla ei nykyään saa yhtään mitään) ja sitten toinen papru, ihan vaan ostajan ja myyjän kesken.

Perjantaina sitten taas kotiin Suomeen reiluksi viikoksi, pitkästä aikaa, mutta toisaalta juuri tälle viikonlopulle olisi osunut yhtä sun toista mielenkiintoista.....

Lauantaiaamu menikin sitten eilisestä palautumiseen. Kieli oli tahmea pitkälle iltapäivään. Isommat karkeloinnit saa tältä viikonlopulta jäädä tähän.

Sunnuntaina lähdin puolilta päivin kohti Neuvostoarmeijan museota, mikä sijaitsee yllättäen Neuvostoarmeijan kadulla (Uliza Sovjetskoi Armii). Majakovskajan kohdalla tuli Mikko vastaan, oli menossa Smolenskajan Stockalle nuuskavarastoa täydentämään. Sieltä saa sitäkin tavaraa, noin 70 ruplaa eli pari euroa purnukka.

Museossa on näytillä kaikenlaista tavaraa aina Napoleonin sodista suunnilleen tähän päivään asti, ainakin opasvihkosen mukaan. Nyt oli kyllä jostain syystä osa näyttelyhuoneista kiinni ja siten jäi Napoleonit näkemättä. Suuren isänmaallisen sodan osastot olivat auki ja tavaraa riitti. Vähän oli samantyyppinen kuin Voiton puiston museokin. Ulkona oli vielä suuri joukko kaikenmaailman sotatavaraa, tykkejä, ohjuksia, jokunen tankki jne. Eipä ollut kovin kummonen sitten kumminkaan. Ulos selvis aika äkkiä. Liput 50 ruplaa.

Museon vieressä sen sijaan on laaja, varsin viehättävä ja ennen kaikkea hyvin hoidettu Jekaterinan puisto. Puistossa on pari ravintolaa, urheiluhalli, joku mikä lie parantola, planetaario, veteraanien kuntoutuslaitos, pari lampea, joista toisessa voi jopa soudella, jos mieli sattuu tekemään. Puiston tanssipaviljongissa oli meneillään eläkeläisten päivätanssit.

Siinähän se sitten taitaa ollakin suunnilleen tämä viikonloppu paketissa. Illalla vielä vähän venäjän läksyja, Alexandra kun tulee taas heti huomisaamusta käymään.

(Moskovan ja Tverin oblastin kuulumisia 7.-11.2006)

Alexandran kanssa päästiin hyvään vauhtiin, neljä kertaa tällä viikolla. Aika rankkaa tosin, ja intensiivistä, verbien etuliitteitä venäjänkielessä todella riittää: vo, vy, pri, u, po, za, pere, oto, pro, do ....... puh!

Muuten alkuviikko meni rutiinien parissa. Vihdoin sain myös ilmottauduttua Suomen suurlähetystöön, nyt on heilläkin tiedot sitten siitä, minne ruumis toimitetaan. Sitä ennen kyllä olis kiva käydä suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotolla suurlähetystössä, minne kaikki Moskovassa asuvat ja rekisteröityneet suomalaiset kuulema kutsutaan. Saas nähä.

Torstaina lähdimme Alexein ja Dima G:n kanssa Kushinovoon Tverin alueelle. Allemme saimme upouuden Volvo V70:n ja kuskiksemme Valerin, 35 vuotta taksia ajaneen harmaahapsisen, mutta äärimmäisen skarpin ja vikkelän pikkuruisen ukkelin. Edessä oli noin neljän tunnin automatka, ja Valeri polkaisi automaattilaatikkoon liikettä sen verran, että seuraavan kerran saimme auton pysähtymään vasta Torzhokissa, kolmen tunnin rupeaman jälkeen.

Torzhok oli erittäin viehättävä ja vanha pikkukaupunki, jonka keskellä virtasi kapea joki. Joen rantamilta oli kerrassaan upeat näkymät. Erityisesti kaupungin hienot vanhat kivitalot, kirkot ja muut rakennukset joen varrella ja ylempänä joen törmällä olivat kerta kaikkiaan hienoa nähtävää. Osa niistä oli kyllä todella rapistuneita ja nuhjuisen oloisia, kuten Venäjällä yleensä tapoihin kuuluukin, mutta varmaankin puolet rakennuksista oli aivan hiljattain korjattu ja maalattu ja olivat aivan kuin uusia, kerta kaikkiaan hienon näköisiä. Harmi vaan, että kelit ovat edelleenkin harmaat, tuuliset ja sateiset kuten on ollut kohta kaksi viikkoa putkeen.

Kushinovossa olikin sitten upein toistaiseksi näkemäni päärakennus, oikea kartano, jollaisia Suomessakin harvoin näkee. Ja pihalla seisoi Kalinin.

Perjantai-iltana menimme Mikon kanssa ensis salille ja siittä sitten pikkuhiljaa eteenpäin. Tempasimme aluksi jättiburgerit paikallisessa skandinaavisessa raflassa, terassilla, parit oluet kyytiipojiksi ja sitten tulikin aika jatkaa matkaa. Tverskajalle vaan ja käsi ojoon ja samantien Lada pysähtyy ja heittää meidät parilla sadalla ruplalla Akademija Naukiin, missä sijaitsee todella upea, mutta kalliinpuoleinen maisemabaari 22. kerroksessa, vähän kuin 10 stadissa. Moskovan valot ja koko kaupunki näkyy todella hyvin. Harmi, ettei tullut kameraa mukaan.

Sitten taas käsi ojoon ja seuraava latuska heittää meidät eläintarhan kupeessa olevaan baariin nimeltä The real MacCoy,mikä sijaitsee paikallisen Stalinin hampaan kivijalassa. Paikka on melko pieni ja oli tupaten täynnä väkeä. Ja meno oli kaamee! Kaksi tytteliä tanssi baaritiskillä rinnat paljaina, jengi huuteli kannustushuutoja ja baarimikot suihkuttelivat vettä tanssijoiden päälle. Edelleen harmi, ettei sitä kameraa ollut, kännykameran kuvat kun ovat melko surkeita. Paikka ei tosiaan jätä kylmäksi ketään, seuraa haluavat saavat sitä satavarmasti. Alle vartin oleskelun jälkeen mullekin tultiin ehdottelemaan kämpille menoa. Ja paikka ei siis ole mikään hukkeriluola, vaan todella ihan normaali moskovalaisten menomesta. Ehkä kolmen maissa sitten kämpille ja suoraan punkkaan goisimaan.

Torstai kului rutiininomaisesti. Perjantaina jatkettiin Alexandran kanssa kielihommia hieman väsyneenä, oli ollut hieman teknisiä vaikeuksia eräällä asiakkaalla yön aikana, mitä sitten puhelimitse selviteltiin pariinkin otteeseen. Unet jäivät siis melko vähiin. Illalla vielä pitkästä aikaa salille. Oli kyllä vähän tukkosta menoa, kun moneen viikkoon ei ole käytyä kuin pari hassua kertaa.

Lauantai oli harmaa, tuulinen ja sateinene. Ei sentään ihan koko aikaa satanut, mutta aika lailla lueskelun ja lojumisen merkeissä päivä kului. Sunnuntaina ole kelit jo vähän paremia, harmaata kyllä, mutta ei sentään satanut, ja niinpä sitten arvoin vierailukohteeksi Katariina Suuren joskus 1770-luvulla hankkiman ja Tsarizynoksi nimeämään puistoon. Paikka on tosi laaja ja menossa oli melko mittavat uudistus-, korjaus- ja rakennustyöt. Alueella on pieni järvi (kuva), jossa voi kalastella, mutta uiminen oli kielletty. Järven vastarannalla oli kyllä joitain uimapukuisia rannalla, tai oikeastaan jonkun rantasaunan tapaisen pihalla, vaikka mikään varsinainen uintikeli ei ollutkaan. Porukkaa oli paikalla jonkun verran, yksi hääseuruekin oli paikalla, ja hääparia kuljetettiin parhaillaan hevosvankkureilla puiston ravintolaan.

Tsarizynon metroaseman kupeessa on sitten vielä basaarialue, missä jengi myy ja ostaa lähinnä kaikenlaista elektroniikkaa. Kojuja on sekä ulkona että sisätiloissa, ja väkeä riitti ja kauppakin varmaan kävi hyvin. Itsellä ei nyt elektroniikkaromusta ollut pulaa, joten jätin sen kummemmat kauppaneuvottelut toiseen kertaan.

Raahallista – niin raahallista.... sitä se kai on, kun on juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ihan vieraaseen maahan, ei osaa kunnolla paikallista kieltä eikä vielä tunne ketään....

Aurinkoinen ja rauhallinen päivä. Ohessa The Moscow Timesin sivuilta lainattua tilastotietoa Moskovan tapahtumista männä viikolta, et oikeen vois hehkuttaa:

City Crime Statistics*

July 25 – July 31

Crime Total Solved

Murder 12 6

Assault 24 14

Robbery 242 118

Rape 4 4

Theft (total) 854 249

Apartment burglaries 217 10

Fraud 61 33

Car theft 32 13

For the Record

Car accidents 115

a) killed 10

b) injured 173

Suicides 20

Missing persons 35

Bodies discovered 65

*City police said that because of technical problems, statistics were missing for July 28.

Source: Moscow police

Yks noista kropista tais olla filmintekijänä tunnettu Yevgeniy Zorin, joka oli paloiteltu ja huuhdelty vessasta alas, liian isoina kappaleina, oli putket menny tukkoon.

Illalla tapasin vielä yhden kouluaikaisen kaverini eli Heguzin, joka oli juuri saapunut Moskovaan reilun viikon mittaiselta kanoottiretkeltä jostain Uralin alueelta. Porukkaan kuului muutama muu suomalainen ja joku saksalainen heebo. Kelit olivat kuulema olleet suoraan hanurista, kylmää ja lähes tauotonta sadetta koko ajan. Tempaisimme siinä sitten parit huurteiset samalla kun odottelimme iltajunan lähtöä Helsinkiin.

Lomat on siis loppu, aivan liian aikaisin, kuten aina ennenkin. Onneksi kuitenkin kesä oli aivan huippuluokkaa, lämmintä riitti varmasti kaikille, vettä olisi varmaan kaivattu hieman enemmän, ainakin etelään. Mutta ei auta, pakko oli ruveta pakkaamaan ja kaivamaan passia esille.

Maanantaiaamuna tavanomaisesti taas kentälle, missä olikin edessä aivan kaamea jono check-inniin, melkein ulko-ovelle asti, mutta ihmeen nopeasti jono hupeni, oliskohan vartissa selvitty koko hommasta. Kone oli tietenkin kolme varttia myöhässä, joten aikaa jäi kahlata kuukauden sähköposteja....

Moskovasta olikin sitten heti kohta jatkolento Permiin, Kama-joen varteen, jonnekin melko lähelle Uralin vuoristoa. Perm on reilun miljoonan asukkaan teollisuuskaupunki, jossa varsinkin sotatarviketeollisuus on vahvasti esillä osin varmaan senkin takia, että sodan aikana paljon asetehtaita ja muita eri teollisuuslaitoksia evakuoitiin sinne turvaan vihulaisilta. Joidenkin lähteiden mukaan Perm saattaa olla se muinaisista rikkauksistaan kuuluisa viikinkiajan Bjarmia, mene ja tiedä. Itse kaupunki oli kohtuullisen siisti, hotelli varsin kelvollinen, pahemmin ei ollut ruuhkaa missään. Kamajoki on kuulema Euroopan neljänneksi pisin joki, yli 1800 km, jonkin verran kestää uida joen toiselle puolellekin.

Lento sujui rutiinilla, perillä oltiin vasta vähän ennen yhdeksää paikallista aikaa, mikä on kaksi tuntia edellä Moskovan ajasta. Lentokentällä lojui toista kymmentä pientä kopterin raatoa siistissä rivissä, vieressä muutama isompi MI-8, joissa olivat sentään propellit vielä tallella, kentän sivussa oli parikymmentä MIG-29:ä, ojennuksessa nekin, ja vielä muutamia hajallaan siellä täällä. Muodollisuudet sujuivat kentällä suht. joutuisasti, taksikin saatiin muutamassa minuutissa.

Samantien päivälliselle ja sitten kaverit alkoivat tehdä virnuillen lähtöä paikalliseen klubiin nimeltä ”City Cats”, mikä sijaitsi aivan hotellimme ”Touristin” vieressä. Naamanilmeet kyllä antoivat odottaa jotain aivan tietyntyyppistä klubia ja niinhän se sitten olikin ihan kunnon strip-tease-luola. Ennen sisäänpääsymaksua meille annettiin vartin opastettu kierros laitoksessa jossa oli suuri, suorakaiteen muotoinen show room, keskellä tietty estraadi tankoineen ja sen päässä vaahtokylpyporeamme, missä yksi tytöista parhaillaan kiemurrellen pesi itseään. Estraadilla oli koko ajan kaksi tanssijatarta, ja kun heidän shownsa oli ohi, olivat seuraavat kaksi jo hyvää vauhtia aloittamassa omaansa.

Yläkerrassa oli erilaisia huoneita yhdessäoloa varten. Ensimmäisessä oli valtava kuninkaallinen punkka, tyynyjä ja krumeluureja, oikeesti ihan tyylikäs, suihku huoneen nurkassa. Seuraava huone oli sisustettu heinäladoksi Suomi-Filmi-nostalgiasta kiinnostuneille (kuva, aika huono kännykällä otettu, oli aika pimeetäkin), seinällä roikkui pellavaisia vaatteita roolileikkejä varten. Kolmannessa huoneessa oli suuri olohuone sohvineen, jossa sitten voi katsella yksin tai seuralaisen kanssa kun kolme tyttöä kiemurtelevat ”ikkunan” takana valtaisassa sängyssä toistensa kimpussa.

Alakerrassa oli hierontaosasto, lasin takaa sai valita hierojan tai useammankin. Peräkammarissa olikin sitten kunnon S/M-studio jalkapuineen, ruoskineen ja remmeineen ja ties mine härveleineen ja häristimineen. Ajan säästämiseksi ja koska kello alkoi olla jo puoli kaksitoista paikallista aikaa, Aleksei jäi samantien alakertaan hierottavaksi. Sen verran pitää kyllä lisätä, että aivan ”täyden palvelun” hoitolasta ei ollut kyse, vaan kaikki hommat olivat alusta loppuun käsityötä.

Jäimme sitten Diman ja Dima G:n kanssa showtiloihin oluelle Alekseita odottamaan. Eipä mennyt kuin pari minuuttia kuin eka tanssija rysähti syliin ja aloitti kiemurtelun, jota kait lap dancingiksi kutsutaan. Ajattelin aluksi, että keikkukoon siinä nyt hetken, tippiä varmaankin kohta ruinataan. Vaan meno vaan jatkui ja jatkui. No, olihan se dooris ihan jäntevä ja silleen, mutta vähän jäi kädetön olo, kun ei oikein tiennyt että mistä on kyse, onks kaverit piloillaan tilannut sen tohon keikkumaan varsinkin kun Dimalla näytti olevan hauskaa. Varmaan vasta kymmenen minuutin kuluttua performanssi oli lopussa ja nyt jo melko hikinen artisti istahti sohvalle hengähtämään. Dödökin oli hieman pettänyt vauhdissa. Tippiä saatiin sitten porukalla keräillä tuhannen ruplan verran eli kolmisen kymppiä. Jatkossa olimmekin sitten hieman varovaisempia, mitä nyt Dima otti vielä yhden sylipainin, mutta tällä kertaa suoraan poreammeesta, joten oli varmasti vähän raikkaammat dunkkikset

Aamulla sitten asiakkaisiin, matkan varrella vaihteeksi taas yksi kolari, ei vissiin paha kuitenkaan, ja iltapäivällä takaisin hotlaan. Olimme sopineet, että luovutamme huoneet vasta kuudelta, kone kun lähti vasta puol kymmenen. Ehti siinä sitten käydä hotlan yhteydessä olevassa beauty saloonissa parturoitavanakin, hinta 450 ruplaa eli vajaat 15 euroa.

Koneessa sitten tilasimme Diman kanssa ruokajuomaksi punaviiniä, Aeroflotti kun ei itse tarjoile alkoholijuomia lainkaan, vaan ne pitää itse ostaa, jos niitä nyt koneessa sattuu olemaan. Vähän yskin, kun hinta oli 300 ruplaa eli 9 euroa, tottakai ajattelin, että sieltä tulee sellainen Finnairin miniatyyrilesti, mutta kokonainen pullohan sieltä sentään tuli. Kotiin Moskovaan päästiin joskus yhdentoista maissa.