Maanantaina Moskovaan ja tiistaina aamukoneella Syktyvkariin, Komin tasavallan pääkaupunkiin, herätys aamulla 6.45. Ja matkaan. Sytkärissäkin kesä on jo ohi, +12 ja sataa tihuttaa.
Matkalla juteltiin taas maan tavoista, mitkä tosiaan ovat aika kummallisia toisinaan tai oikeastaan aina. Autoilu oli ekana tapetilla taas vaihteeksi ja tunnettua kun on, että täällä promilleraja on se puhdas nolla, siis noin periaatteessa, mutta se, jolla on rahaa, se ajaa. Eli siis jos ajat kännissä ja taskut ovat tyhjät, niin ei muu auta kuin mennä vankilaan kahdeksi viikoksi ja sen lisäksi miliisi vie korttisi kahdeksi vuodeksi – paitsi jos maksat 500 euroa! Siinä tapauksessa homma on selvä ja maksun saanut miliisi ajaa edelläsi pillit vinkuen ja varmistaa sen, että saat ajaa kännissä kenenkään häiritsemättä kotiin saakka ihan kuin parempikin valtiovieras. Ihmekös tuo, ainakaan maassa, missä poliisin väitetään olevan valtion suojeluksessa oleva rikollisjärjestö. Ainoastaan huumekauppa tuntuu olevan pannassa, mistä oli todisteena alkuviikosta vankilaan pantu miliisipomo, joka oli moiseen toimeen ryhtynyt ja jäänyt kiinni. Tai olikohan sitten joku vielä isompi kiho ollut tyytymätön voitonjakoon.
Tai sitten jos havittelet jotain johtopaikkaa jossain isossa firmassa, niin silloinkin peli on aika selvä. Maksat 5 miljoonaa taalaa, ja pesti on sinun. Kuulostaa kovalta hinnalta ja niinhän se onkin, mutta edut ovat vielä paremmat. Voit näet uudessa asemassasi varastaa firmalta muutaman vuoden niin paljon kuin sielu sietää ja jos et ole aivan tavallinen taukki, jäät rutkasti voitolle vielä sveitsiläisten pankkien palvelumaksujen jälkeenkin! Tis is vot tei kool in Rassö – reilu meininki! Ja mitä kauempana Moskovasta, sen villimpää on meno. Jo vanha paikallinen sananlaskukin sanoo, että Urali on kaukana, tsaari ei sinne näe ja taivaskin on siellä korkeammalla. Ja tuskinpa kukaan sen kummemmin edes välittää. Et silleen.
Ja sitten sujuvasti opiskelijamaailmaan. Alexei suoritti jo vuosi sitten PhD:n arvosanan ja ei ole vieläkään saanut todistusta tutkinnostaan. Luultavasti ainakin vuosi vielä vierähtää, ennen kuin pahvit ovat kotona. Tämä kaikki johtuu siitä hiljattain koko Venäjän korkeakoulumaailmaa ravisuttaneesta lahjusskandaalista, ja nyt tällä hetkellä oikein kukaan ei tunnu tietävän, että kuka on kuka tai mikä ja kuka on suorittanut mitäkin. Ota siitä sitten selvää. Ja kun aivan oikealta ja viralliselta näyttäviä diplomeja voi ostaa melkein kioskista kuin kioskista aivan kuten ajokortteja, passeja ja vaikka mitä.
Tällä kertaa olimme saaneet huoneet hotelli Viktoriasta kaupungin ulkopuolelta aivan tehtaan kupeesta ja parempi niin. Huoneet ovat täällä hyvät, paljon paremmat kuin hotelli Syktyvkarissa, kunnollinen leveä punkka, oma pieni keittiö ja kunnollinen suihku ja kylppäri, sapuska useimmiten jotensakin kelvollista, 50 grammaa Red Labelia 2 euroa, tehtaan pikkubussi vie ja tuo aamuin illoin, eivätkä huorat soittele huoneeseen kymmenen minuutin välein.
Tiistai-iltana kymmenen kieppeillä muuan asiakkaamme Viktor, kaapin kokoinen painonnostaja, jonka olin jo aikaisemmilla käynneillä tavannut, saapui hotellille hakemaan meitä bilettämään hänen synttäreitään. Itse olin kuitenkin sen verran väsynyt, että kiitin kauniisti kutsusta ja onnittelin syntymäpäivän johdosta ja sanoin, että nyt täytyy painua kyllä unten maille. Alexei-parka joutui sitten yksin uhrautumaan ja niin kaverukset lähtivät yökerho Nostalgiin viettämään iltaa, mukaan liittyi sitten vielä pari muutakin kaverusta. Kovana urheilijana Viktor ei juo lainkaan alkoholia ja niinpä Alexeikin selvisi täysissä sielun ja ruumiin voimissa aamiaiselle, vaikka vienti olikin ollut kuulema aikamoista, Nostalgi kun oli pullollaan nuoria naisia ja vain muutama hassu ukko paikalla.
Keskiviikkoiltana saimme hommat valmiiksi jo neljän maissa, siis hotlaan ja päikkärit. Keksimme sitten lähteä illalla saunomaan ja varasimme Viktorin avustuksella saunan kaupungin ulkopuolelta, hinta tunnilta oli vaivaiset 250 ruplaa eli 7,5 euroa. Nojoo. Eihän se paikka sitten kummoinen ollutkaan, pieni pukuhuone ja erikseen piti sitten vielä varvastossuistakin (tapozki) ja pyyhkeestä, mikä oli muuten palanen jotain verhokangasta ja eikä imenyt vettä tippaakaan, maksaa vielä pari sataa. No ei paha kumminkaan, noin kokemuksena.
Sauna itsessään oli helevetin kuuma, onneksi vieressä oli pieni uima-allas (bassein) ja siinä sopivan viileää vettä. Löylyä teki mieli heittää, mutta välineet puuttuivat. Niinpä sitten otimme muovikassiin suihkusta vettä ja lorotimme parit kunnon paukut kiukaalle sillä seurauksella, että koko laitoksesta menivät sähköt saman tien.
Sitten koputtelemaan ”respan” ovelle, et ois hiukka probleemia, ja isäntä kysyy, et heittittekste vettä kiukaalle – no ei tietenkään – ja sitten naps! ja hommat toimivat taas. Sitten taksilla takas Viktoriaan, snizelit, bisset ja nukkumaan.
Nyt torstaina ollaan kotona Moskovassa ja kirjoitetaan blogia, taas kerran.
