HaMiLun Hamppari

Hiukset olivat taas kasvaneet, siis sieltä mistä ne nyt enää tämä ikäisellä kasvavat, mutta kuitenkin sen verran, että parturia alkoi jo tehdä mieli, varsinkin näillä helteillä. Siis parturiin, HaMi Luulle, kotikadun varteen, missä on aivan äskettäin avattu uusi ja trendikkään oloinen kauneussalonki. Kai ne siellä hiuksiakin leikkaavat, kuulema.

No. Sehän sitten selviää vain ja ainoastaan yhdellä tavalla eli menemällä sinne. Ovesta sisään, “nihao” eli terve terve, ja sitten istumaan parturin tuoliin. Olin juuri ennen sinne menoa pessyt hiukset ja koetin näyttää, että klip-klip, leikkaamaan vaan, mutta eihän se sopinut firman politiikkaan. Minut istutettiin saman tien parturin tuoliin ja päälle puettiin silkkinen ja sininen paita, hihat ja kaikki, vyökin laitettiin kiinni ihan talon puolesta.

No, ennen kuin ehdin inahtaakaan, paikalle saapasteli Bay City Rollers –tukkainen nuori pikkuinen kiinalaispoika ja alkoi samantien spruuttaamaan kemikaalia takatukkaan ja heti perään alkoivat vikkelät sormet vaahdottaa kuontaloa. Näppärin liukkain sormin kaveri sitten vuoroin pesi päänahkaa, vuoroin silleen kivasti ja kevyesti pikkuisin naismaisin sormin näpsytteli ohimoa, rapsutteli korvan takaa, hieroi kevyesti niskaa ja venytteli korvan lehtiä. Ylitse pursuavan vaahdon beijari keräsi kouriinsa ja kantoi pesualtaaseen, palasi takaisin, ja samainen manööveri jatkui taas.

Seuraavaksi siirryttiinkin sitten pesualtaalle selälleen mustan nahkaisen lepotuolin päälle ja pää altaaseen. Samassa Woody painoi jotain nappulaa, ja nahkainen tuoli heräsi eloon ja täyteen tutinaa ja värinää. Siinä sitten Eric huuhteli hiukset useampaankin kertaan tuolin tärisyttäessä persettä, välillä hierottiin kevyesti taas niskoja ja lopulta hiukset kuivattiin kevyesti pyyhkeellä ja sitten siirryttiin takaisin parturin tuoliiin odottelemaan hiusten kuivumista, sillä ilmeisesti talon ainoa hiustenkuivaaja oli pari päivää sitten räjähtänyt parturin käsiin Annen käydessä hiuksiansa hoidattamassa.

Odottavan aika ei kuitenkaan käynyt pitkäksi, sillä nyt ryhdyttiin tosissaan hipsuttelemaan ja näpsyttelemään ensin harteista, sitten niskasta, käsivarsista ja viimein kämmenistä ja ihan sormen päihin saakka. Eikä tässä vielä kaikki, vaan sitten Derek kaivoi jostain pussillisen Topz-puikkoja ja alkoi kaivaa korvaa! Hetken puikkoa korvassa kieriteltyään kaveri tempasi puikon ulos ja ylpeyttä uhkuen esitteli kalastamiaan vaikkuklimppejä. Siihen piti sitten ilmeisesti ihmetystä esittäen nyökytellä ja huulia pyöritellä, että oho, aika vonkale!

Ei sentään käynyt nenää kaivamaan. Siinä sitä sitten olisi ollut enemmänkin ihmettelemistä, kun esiin olisi kammettu sellainen viistoistasenttinen kellanvihreä jojo!

Kuten Kiinassa yleensä, hiukset leikkasi sitten taas ihan eri kaveri, sillä työnjako tuntuu täällä olevan kaikki kaikessa - sinä pidät naulaa ja minä isken. Lopputulos oli aivan kelvollinen ja lasku tunnin hipsuttelusta, korvien kaivuusta ja hiusten leikkuusta oli 30 rämpylää eli kolme euroa.

Kiinalaiset ovat tunnetusti taikauskoisia, uskotaan fengshuijauksiin, kuukalentereihin, onnen numeroihin, kasi ja kutonen ovat kovaa kamaa ja mitenkäs muuten olympialaisten avajaispäiväksi olisi valittu juuri 8.8., nelosta, kuoleman numeroa, sen sijaan vältetään kuin ruttoa, Nantongissa Jangtse-joen yli menevä siltakin avattiin vihdoin viimein toukokuun 13 päivä sen vuoksi, koska Nantongin puhelinliikenteen suuntanumero on 513! Kissat jos pitävät naukujaisia talosi ikkunan alla, niin ei hätää, se tuo kuulema hyvää onnea, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että tähän mennessä ainoa tulos on keskeytynyt uni ja aamulla kaamea väsymys ja koska naukujaisia on pidetty pitkin kevättä tämän tästä, myös ankara vitutus siitä, että haulikot sun muut oli pakko jättää kotiin. Taputtelepa paksumahaisen ja hymyilevän Buddha-patsaan pömppövatsaa ja taas onnea ja rikkautta suorastaan tulvii ovista ja ikkunoista. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Tapahtuipa melkein mitä tahansa, niin lähes aina se tarkoittaa onne ja rikkautta, paitsi jos kyseessä on olympialaiset.

Nyt nimittäin aivan selvästi jokin suurempi voima on käynyt taistoon Kiinaa, kiinalaisia ja Kiinan suurta näytön paikkaa ja unelmaa eli olympialaisia vastaan ja sitähän kiinalaiset eivät tule hyväksymään millään muotoa. Talvella maata kohtasi ankarin talvi yli 50 vuoteen lumimyrskyineen kaikkineen ja tuhot kansantaloudelle olivat huomattavat. Maaliskuussa puhkesivat Tiibetin levottomuudet ja niiden seurauksena alkoi maailmalta sadella boikottiuhkauksia. Huhtikuussa olympiatulen matkaa Pekingiin häirittiin monella taholla ja nyt toukokuussa maanjäristys! Mitä seuraavaksi, odottavat kiinalaiset kauhusta jäykkänä ja ovat satavarmoja siitä, että joku tosissaan tahtoo Kiinalle pahaa ja haluaa estää olympialaiset. Mutta kiinalaiset eivät anna periksi. Muuten, ens viikonloppuna tuo soihtu on täällä Shanghaissa. Saas nähdä, kuinka käy.

Tällaista siis vaihteeksi tällä kertaa juteltiin eilen keskiviikkona 21.5. Nanchangista palatessamme. Juuri äsken noudin viimeinkin ne olympialaisten fudiksen pronssimatsin liput, joten nekin ovat sitten plakkarissa odottamassa. Kaamea helle täällä muuten, ja vaikka lippujen noutopiste oli vain kilsan päässä Maoming Nan –kadulla paikallisessa Bank of Chinan konttorissa, niin paita läpimärkänä tulin takaisin toimistoon. Viikonloppuna taidettiin mennä selkeästi yli 30 asteen jo ja säätieteilijät odottavat virallisen kesän alkavan piakkoin. Suomalaisittainhan kesä on ollut täällä jo vaikka kuinka ja kauan, mutta täkäläisittäin kesä alkaa virallisesti vasta sitten, kun viitenä peräkkäisenä vuorokautena vuorokauden keskilämpötila on ollut vähintään 22 astetta plussan puolella.

Juuri äsken, kello 14:28-14:31 pidettiin koko Kiinassa hiljainen hetki viime maanantain järistyksen uhrien muistoksi. Toimistoilla ihmiset nousivat seisomaan, metrot ja muu liikenne pysähtyi, kaduilla liikenne hiljeni hetkeksi kokonaan. Aivan täysin hiljainen tuo hetki ei ollut, sillä koko kolmen minuutin ajan autot soittivat torveaan ja hälytysajoneuvot huudattivat sireeneitään. Kiinan liput on laskettu kolmeksi päiväksi puolitankoon eikä edes lounaalla käydessämme paikallisessa thaimaalaisessa ravintolassa esitetty thaitansseja kuten normaalisti.

Suruaika.

Pakko on laittaa pari riviä maanjäristyksestä, vaikka omien jalkojen alla ei mitään tutinaa missään vaiheessa tuntunutkaan eikä täällä Nantongissa yleensä kai muutenkaan, minne saavuimme maanantaina puolilta päivin paikallista aikaa. Shanghain toimistolta kaverit soittelivat ja kertoivat, että 56. kerroksessa sijaitsevassa toimistossamme oli kyllä ollut melkoista huojuntaa tai tutinaa ja porukat olivat kipittäneet kiivaasti rappusia alas ja ulos aivan kuten monen muunkin keskustan pilvenpiirtäjän duunarit. Ja noin korkealta ei muuten ihan heti alas tullakaan, muutaman viikon takaisessa paloharjoituksessa tuli nuo raput pogottua alas, aikaa kului kymmenen minuuttia ja vielä pari päivää sen jälkeen pohkeisa tuntui, että jalkojakin on tullut käytettyä pitkästä aikaa.

Maan tasalla ihmiset eivät ilmeisesti asiaa huomanneet lainkaan. Monet jalankulkkijat olivat kuulema ihmetelleet poikkeuksellisen suurta väenpaljoutta kaduilla keskellä iltapäivää, kotijoukotkin olivat asiasta täysin tietämättömiä. Hieman erikoista on, että kiinalaiset eivät ainakaan meidän ulkkareiden kanssa ole asiaa paljon puineet tai hämmästelleet, keskenään ehkä sitten enemmänkin.

Muutoin viikko oli tavanomainen ilman mitään sen kummempaa, elämä jatkuu ja Shanghaissa ei järistyksestä ole muita merkkejä kuin uutisotsikot ja eripuolilla käynnistyneet keräykset uhrien auttamiseksi. Viikonloppu kulunee aurinkoisessa ja helteisessä säässä, lätkää tietysti seurataan nettiradion kautta ja maalikimarat katsotaan sitten jälkeenpäin Urheiluruudun nettilähetyksistä. Tomppa tuli Suomesta duunimatkalle Shanghaihin ja palaa kotimaahan ensi tiistaina, joten luultavasti lauantaina tulee piipahdettua parilla oluellakin.

Vapusta siis selvittiin ja arkeen palattiin piipahtamalla vaihteeksi Changshussa ja sen jälkeen samalla reissulla Zhenjiangin kolmen miljoonan asukkaan tuppukylässä Jangtse-joen varrella. Pikavisiitti, mistä jäi arkistoon ainoana uutena kokemuksena mainio ja maukas kylmä aasipaisti, mitä tuli eräässä zhenjiangilaisessa jokivarsiravintolassa popsittua ammoniakilta ja lannalta löyhkäävien tofuklimppien ohella. Liharuokakokemusten määrä kasvoi taas siis yhdellä, tähän mennessä listalle ovat jo päässeet mm. sammakot, koirat ja jakkihärät, kaikenmaailman kummallisista tytisevistä ja hampaistossa narskuvista merenihmeistä ja muista lieroista ja nilviäisistä en edes yritä pitää lukua. Kevätkauden uusia aluevaltauksia ovat myös naudan vatsalaukku, possun korvat chililiemessä ja qingdaolaiset possun sorkat. Makaronilaatikko saattaisi olla pitkästä aikaa aika eksoottinen vaihtoehto. Vois vaikka veivata sellaisen ens viikonloppuna.

Pitkän automatkan aikana höpöteltiin taas mitä höpöteltiin, käytiin läpi Kiinan kahden T:n ongelma (Tiibet, Taiwan) ja tietysti Dalai Lama, jonka kuolemaa monet kiinalaiset tuntuvat jo hiukan odottelevan toivoen, että Tiibetin tilanne sitä kautta helpottuisi, ulkomaisten tiedotusvälineiden kiinalaisten mielestä nurja suhtautuminen Kiinaan, erityismaininnan sai mm. CNN, mikä kiinalaisten mielestä on lyhennys sanoista China Negative News, lähestyvät olympialaiset ja niihin liittyvät terrorismipelot sun muut ja terroristeja kiinalaiset tosiaan alkavat pikkuhiljaa nähdä vähän joka paikassa.

Joku aika sitten täällä Shanghaissa muuan ikäloppu bussi syttyi tuleen ja kolme ihmistä kuoli ja kaduilla puhutaan, että varmaankin kyseessä olivat terroristit, vaikka kukaan ei ole kuitenkaan ilmoittautunut tihutyön tekijäksi. Alkuviikosta paikallinen rekka-auto tipahti sillan kaiteen läpi surmaten pari sattumalta alle jäänyttä jalankulkijaa ja terrorismiepäilyt heräsivät taas. Ja nämä kaksi tapausta siis täällä Shanghaissa. Jonkinmoista hermostunutta hysteriaa alkaa olla ilmassa.

Aina varma puheenaihe on tavaroiden ja erityisesti ruuan hinta, joiden nousulle ei tunnu olevan loppua näköpiirissä ainakaan ihan lähiaikoina. Täällä Shanghaissa vuoden inflaatio oli tuoreiden tietojen mukaan viimeisen vuoden aikana lähes 7 prosenttia ja jos tuosta lukemasta puhdistetaan elintarvikkeiden vaikutus, luku jää vaivaiseen vajaaseen kahteen prosenttiin. Kun sitten otetaan mukaan jatkuva energian hinnan nousu, mikä on kulkenut käsi kädessä elintarvikkeiden hintojen kanssa, niin yhtälö alkaa näyttää enemmänkin kuin hieman epäilyksiä herättävältä. Viikko pari sitten OPECin presidentti ennusti raakaöljyn hinnan kohoavan jo kahteen sataan dollariin tynnyriltä vuoteen 2010 mennessä ja Goldman Sachs oli jo aiemmin heittänyt samanlaisia arvailuja. Deutsche Bank pisti tosin vielä paremmaksi: 250 $!

Entä sitte? Autoilijat tietysti kiroilevat vielä kovemmin kuin nyt ja varmasti kaikki muutkin, kuka mistäkin syystä, mutta varmaa on myös se, että jossain vaiheessa tavaroiden ja raaka-aineiden pitkät kuljetusmatkat alkavat käydä liian kalliiksi, niin kalliiksi, ettei erotusta enää riitä paikkaamaan kaukomaiden edullisemmat työvoimakustannuksetkaan. Kannattaako Kiinasta enää tuoda Jenkkilään tai Eurooppaan mitään tai päinvastoin? Loppuuko Kiinan ja Intian buumi öljyn hinnan nousuun? Kannattaako EU:n ja USAn pikku hiljaa kääntää katseet takaisin omille takapihoilleen eli Itä-Eurooppaan ja Venäjälle tai Meksikoon?

Mene ja tiedä, aika kummalliseen muottiin yhden pienen maapalleron saa väännettyä yhden vaivaisen automatkan aikana ja ihan ilman viinaa.

Helteisen viikonlopun jälkeen, naama hieman auringosta kärvähtäneenä, lähdimme 28.4. Peterin kanssa piipahtamaan Nantongissa, missä rojekti etenee meistä huolimatta. Jangtse-joen yli menevää siltaa ei ole vieläkään avattu, vaikka se on ollut valmiina jo aika kauan ja avaijaisseremonioita on odoteltu jo jonkin aikaa. Ehkäpä sitten kiinalaisen kuukalenterin asento ei ole vielä ollut otollinen tai joku muu fengshuizydeemi ei vaan ole natsannut kohdalleen, eli lauttaliikenteen varassa oltiin edelleen.

Illalla sitten taas tietty illalliselle ja sen jälkeen oikeastaan ekaa kertaa kunnolla karaokeen, se kun tuntuu olevan kiinalaisten lempiharrastus. Tämä KTV –luola oli tosiaan maanalainen verkosto käytäviä, joiden varsilla oli sitten näitä karaokehuoneita eri kokoisia porukoita varten varmasti useita kymmeniä ellei jopa toista sataa. Respan kautta sisään, ja sitten kauppaan, mistä tilataan purtavaa ja juotavaa, huoneessa on sitten valmiina sohvat ja pöydät, videoskriini, skobet, mikit, marakasseja, tampuriini ynnä sun muuta rekvisiittaa, huoneen vuokra oli muutamia euroja tunnilta, alle kympin kumminkin. Ja eiku kiekumaan, kahteentoista saakka jaksoivat vinkua niitä kiinalaisia hittejään, minäkin jouduin kylmiltään vetämään “I am sailing” ja “Hey Jude” ryyppäysnoppapelin lomassa. Liitteenä lyhyt tuokio illan tunnelmista: http://www.city.fi/antitv/klippi/16791/

Niin, tämä oli sitten se normaali ja tavanomainen KTV eli karaoke, minkä lisäksi on sitten olemassa vielä ns. tuhma karaoke, mihin voi tilata seuralaiset paikalle ja jotka sitten laulavat joko itse tai asiakkaan kanssa, istuvat syliin ja antavat ehkä vähän paijatakin, jos asiakas sille päälle sattuu tulemaan, mutta ennen kaikkea provikkapalkkaisina pitävät huolen siitä, että kaljaa kuluu ja kippaavat itsekin toisinaan kaksin käsin, sillä joka pullosta tosiaan kolahtaa ropo omaankin taskuun. Sitten on vielä olemassa se tosi tuhma karaoke, missä kaikki on mahdollista….

Vappuaattona lähdettiin sitten iltalennolla perheen kanssa kohti Hainanin saarta (hai = meri, nan = etelä). Perillä Sanyan lentokentällä olimme joskus yhdeksän maissa, kamat hihnalta kainaloon ja ulos, missä paksu, kuuma ja kostea ilmamassa pamahti muurin lailla vastaan. Ja niin kuin oli sovittu, matkatoimiston tilaama autokyyti kuskeineen oli meitä vastassa odottamassa. Kaveri ei kuitenkaan osannut puhua sanaakaan englantia, vaan soitti jollekin kaverilleen, antoi puhelimen mulle ja sitten toisesta päästä alkoikin kuulua venäjää. Kysyin kaverilta, että eiks englanti suju ja koska ei tuntunut sujuvan, jatkoimme juttua sitten venäjäksi, kävihän se niinkin. Mistään sen kummemmasta ei ollut kuitenkaan kyse, kuin että halusivat vaan varmistaa, että oikeat ihmiset ovat menossa oikeaan paikkaan.

Perillä hotlassa (Resort Intime) kävi sitten selväksi, että miksi sitä venäjää oltiin heti ensimmäisenä tyrkyttämässä, paikka oli nääs ryssiä väärällään, PECTOPAHhejakin joka kulmassa, mutta eihän se menoa haitannut, tulipahan hiukan venäjääkin välillä verryteltyä. Vanhanpuoleista porukkaa olivat nuo venäläisetkin, suurin osa 50+ ja naiset muodottomiksi itsensä lihottaneita maatuskoja. No eipä tosiaan ole mikään ihmekään, kun aamiaisella katseli niitä valtavan korkeita kuhilaita viinereitä ja kaikenmaailman sarvia ja torvia notkuvia lautasia, mitä he eteensä kantoivat. Päivät sitten kieriskeltiin altaan reunalla silavaa tiristämässä kuin kunnon merinorsut konsanaan ja sitten illalla pynttäydyttiin 70-luvun Marimekon kukallisia keittiöverhoja muistuttaviin tai tiikerikuviollisiin niin äärettömän pinkeisiin ja suorastaan ällöttävän lyhyisiin kesäleninkeihin, että parempi oli pysyä kaukana, koska kukaan ei voinut tietää, että milloin, mistä kohdasta ja kuinka kovalla voimalla ratkeaa!

Kolmen murkkuikäisen pojan kanssa matkustaminen on oma taiteenlajinsa sekin ja kaiken lisäksi jälleen kerran sattui se “lapsiperheen tavanomainen” eli että juuri ennen matkaa yksi pojista sairastui johonkin flunssan tapaiseen, ja sitten heti perään ensimmäisenä lomapäivänä toinen poltti itsensä auringossa ihan kunnolla. Lauantaina pojan kurkkukipu oli sitten kuitenkin äitynyt niin pahaksi, että oli syytä hakeutua lääkäriin ihan vaan varmuuden vuoksi ja tietenkään lääkäri tai mikä lie ei puhunut englantia eikä venättäkään. Katseli kurkkuun ja näytti elekielellä, että turvoksissa on ja kun pyysimme vilkaisemaan särkevää korvaa myös, neiti otti fikkarin ja alkoi hieman hämillään kurkistella, että mikähän siellä on vikana, niin huomautimme hänelle, että jospa ottaisit tuon korvienkatseluvempeleen tuosta hyllyn reunalta, niin siihen hän sitten vaan levittelee käsiään ja ilvehtii, että ei toimi, ei toimi. No, kutsuttuaan paikalle vielä kolme sanaa englantia taitavan apulaisen he saivat selitettyä, että pitäis mennä kansansairaalaan rokotettavaksi. Emme menneet. Shanghaihin palattuamme sitten tosiaan laitettiin antibioottia suoraan suoneen, kurkkua ahdistanut paise puhkaistiin ja imettiin tyhjäksi, määrättiin vielä nappikuuri sekä parit antibioottispruuttaukset suoneen parin seuraavan päivän aikana ja kaverille itselleen kaikkein mieluisin eli viikon sairasloma.

Loma on kuitenkin aina loma kaikesta huolimatta, vaikka neljä päivää ei nyt niin kovin pitkä aika olekaan, mutta eipähän sitä ole ennen vappua tällaisissa merkeissä vietetykään. Ilmat suosivat, aurinko porotti mukavasti ja välillä hieman liiankin kuumasti puolipilviseltä taivaalta, meri kohisi, hiekka poltti päivisin jalkojen alla, palmut huojuivat, BBQ-ravintoloiden meriherkut levittivät iltaisin houkuttelevia tuoksujaan, olut oli kylmää, Mai Tait ja Tequila Sunriset edullisia ja kauniisti rakennettuja, mikäs siinä oli iltoja istuskellessa.

Ai niin, taisin just saada liput Olympialaisten fudiksen semifinaaliin sekä pronssiotteluun ja vielä parhailta paikoilta, osa fudismatseista kun pelataan täällä Shanghaissa.