HaMiLun Hamppari

Se sähköfillari tuli sitten ostettua Carresta noin sadalla eurolla. Yhdellä latauksella pitäisi päästä kuulema jopa 50 kilsaa, mutta taitaa olla mainosmiesten puhetta ainakin osaksi. Hyvin se kyllä pelittää ja helppoa ja mukavaa on sillä ajella, parhaimmillaan taitaa vauhti yltyä huimaan kahteen kymppiin tunnissa että ihan takatukka lepattaa.

Viime viikonloppuna vietettiin sitten Shanghain suomalaisten http://www.shanghainsuomalaiset.com 10-v bileitä Pudongin puolella sijaistevassa hulppeassa Vizkaya-clubin tiloissa. Paikalla oli suomalaisia reilut kaksi sataa melkein parhaimpiinsa tai toiset jopa parhaimpiinsa tälläytyneinä, ohjelmassa aluksi suomalaiskansalliseen tapaan muutama puhuva pää pöntöstä pilkistämässä ja monotoniseen ääneen lukemassa paperista jotain, mitä kukaan ei jaksa kuunnella. Sitten kohotellaan täydellisen ja hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa ekat skumppanjat ja käydään pöytään.

Tunnelma alkaa vapautua sitten heti, kun viini alkaa virrata ja baari avautuu ilmaisena kahdeksi ensimmäiseksi tunniksi eikä virvokkeiden hinta ole paha happy hourin jälkeenkään. Ruokailun aikana humaltuvaa juhlakansaa hauskuutti musiikillaan mm. Jussu Pöyhönen Suurlähettiläistä. Jossain vaiheessa kerhon rahastonhoitaja kaatuu suoraa päätä selälleen klubin terassilla vieden tusinan verran laseja mukanaan maahan niin perusteellisesti, että hame lennähtää suoraan sanottuna korviin. Tanssilattia täyttyy myöhemmin illalla ja meikäläinenkin verkostoituu ennestään tuntemattomalle nyt jo selvästi harvenneelle juhlayleisölle laulamalla juomalaulisikermiä mikrofoniin jonkun toisen yhtä huolettoman juomaveikon kanssa. Siitä sitten vielä pienellä porukalla Jussu mukaanlukien jatkamaan lauluiltaa johonkin paikalliseen irkkupubiin aina aamukolmeen saakka. Sunnuntai kuluikin sitten toipumiseen.

Sunnuntaina pitäisi sitten lentää Helsingin kautta Saksaan ja tätä reissua varten ajattelin käydä lähipankissa vaihtamassa itselleni hieman euroja ja muutenkin hieman valuuttakeinottelemassa, euro kun on lyhyessä ajassa halventunut jopa parikymmentä prosenttia rämpylään nähden. Vielä joskus kesällä eurolla sai vajaat 11 rämpylää, mutta nykyään enää vain nippa nappa alle yhdeksän. No, pankkiin siis ja euroja ostamaan. Pankissa ei sitten kuitenkaan ollut euron euroa ja neiti hetken silmiään räpyteltyään sanoi, että tilataan tilataan, tule huomenna uudelleen.

No, seuraavana päivänä taas pankkiin ja euroja noutamaan, joita olin tilannut itselleni täydet tuhat kappaletta. Samainen kassaneiti tunnistaa minut jo kaukaa ja pyytää ystävällisesti jonon ohi tiskille, missä pyydän kauniisti, että saisinkos nyt ne tuhat euroa. Neiti ottaa passin ja pankkikortin, näpyttelee hetken ja toteaa, että mun eurotililläni on vain yksi euro niin kuin olikin. Selitin sitten, että haluaisin OSTAA ne tuhat euroa, mutta sepä ei sitten käynytkään päinsä. Nyt on joku uusi rajoitus, että ulkkarit saavat ostaa max 300 euroa per päivä ja sillä sipuli. Eivät auttaneet kiukuttelut eivätkä erilaiset harmistuneet naaman liikkeet, kolmeen sataan oli tyytyminen ja sama rumba tänään sitten uudelleen. Nyt on taskussa 600 euroa ja kamala kasa erivärisiä kiinalaisia valuutanvaihtopapereita leimoineen eli se siitä valuuttakeinottelusta tällä erää. No, otetaan sitten tukku rämpylöitä ja Malesian reissulta yli jääneet ringitit kassiin ja vaihdetaan Hesassa lentoasemalla, vaihtoaikaa kun Dysselin koneeseen on kokonaista 5 tuntia!

Tämmöinen pitäis varmaan ostaa, kaikilla kun tuntuu olevan sellainen, siis ihan kaikilla. Viikonloppuna käytiin jo hieman vakoilemassa hintoja ja hieman mallin mukaan hinnat vaihtelevat vajaasta parista tuhannesta rämpylästä kolmeen tonniin, millä saa jo sellaisen mopotyyppisen sähkömenopelin eli euroissa parilla kolmella sadalla. Voipi olla, että ens viikonloppuna mennään ostoksille.

Suomalaisista on näemmä tullut Shanghai Dailyn etusivun vakiokamaa. Ensin oli se kouluampuja ja nyt sitten Ahtisaari. Erona vaan on se, että sille kouluampujalle järjestyi etusivulta palstatilaa lähes kolmannes koko sivusta, mutta Maraparka sai tyytyä palstan pikku-uutiseen sivun vasemmassa laidassa.

Viime viikolla vietettiin Nantongin tehtaamme tuotantopäällikön Lishanin läksiäisiä, kaveri kun on päättänyt palata perheensä pariin Kunshaniin. Illalla menimme sitten parinkymmenen hengen voimin illastamaan paikalliseen ravintolaan ja kiinalaiseen tapaan meille oli varattu kabinetti (baofang), sillä melko harvoin kukaan syö mitään salin (datang) puolella ja kiinalainen ravintola yleensakin on kabinettien rivistö pitkien käytävien varrella. No, sapuskaa kannettiin pöytiin, olutta kans laatikoittain, joku oli kähveltänyt tehtaan varastosta laatikollisen kiinalaista 7 tähden Great Wall –punkkua, mikä on muuten aivan taivaallisen hyvää, laadukasta ja kallista (40-50 euroa pullo), bajiotakin tuli joitain pulloja.

Ja siitä sitten törpöttelemään. Lishan-raukka joutui melkoiseen lasien kilistyksen kurimukseen ja aika monet gambeit (yhtä kuin kippis tai oikeammin ”lasi kuivaksi”) kaveri joutui nopeaan tahtiin kiskaisemaan. Niinpä sitten illallisen loppupuolella kaveri istuskeli kabinetin ulkopuolella ravintolan käytävällä hieman naama vihertävänä ja kun menin kaverille veskistä palatessa jutustelemaan, kaveri parin sanan jälkeen nousi ylös ja tyhjensi koko vatsan sisällön komeassa kaaressa pitkin käytävää. No, Suomessa olis poke tai useampikin silmät innosta kiiluen tulleet kantamaan kaveria saman tien pihalle, mutta Kiinassa sen sijaan paikalle marssi kolme neljä tarjoilijaa tai siivoojaa univormuissaan ja alkoivat ilman sen kummempia kiemuroita luututa lattiaa puhtaaksi. Toipa yksi heistä vielä pyyheliinankin, millä Lishan sai pyyhittyä pahimmat roiskeet suupielistään.

Tällä viikolla pitäis sitte käydä konsulaatissa äänestämässä ja viikonloppuna ihmetellä paikallista formulasirkusta. Lippuja en ole viitsinyt ostaa, ovat aika moisen kalliita, pari kolme sataa euroa, eikä formulat jaksa niin paljoa kiinnostaa. Telkkarista voi katsoa lähdön, jos sattuu siihen aikaan olemaan kotosalla, netistä näkee sitten illalla, että Hamilton voitti, Kimi ajoi ulos ja Heikilta hajos moottori.

Suomi pääsi sitten otsikoihin ja jopa ihan etusivulle täällä Shanghaissakin. Enpä muista, onko moista omana aikanani, mikä kyllä ei kovin pitkä vielä ole, alle vuoden mittainen, tällaista vielä tapahtunut. Kyseessähän oli tietysti se Kauhajoen verilöyly, aiemmin otsikoihin ovat päässeet lähinnä formula- ja NHL-tähdet, mutta eivät vielä koskaan etusivulle.

Kiinalaisten syksyyn kuuluu olennaisesti Kiinan kansallispäivä ja siihen liittyvät 3 vapaapäivää. Useimmissa firmoissa kuten myös meillä edeltävän viikon lauantai ja sunnuntai olivat työpäiviä ja siten saatiin kasaan kokonainen täysi lomaviikko. Itse emme jääneet paikan päälle ihmettelemään kiinalaisten juhlintaa, vaan suuntasimme saman tien Hong Kongin kautta Malesian Kota Kinabaluun Borneon saarelle.

Lauantai-iltana 27.9. saavuimme yhteensä reilun viiden tunnin ja Honkkarissa vietetyn parin tunnin koneenvaihdon jälkeen perille Kota Kinabaluun illan suussa ja siitä suoraan paikalliseen Shangri La-hotlaan. Pari ekaa päivää meni lähiseutuun tutustuessa sekä Kinabalu –vuoren valloitusmahdollisuuksia tutkiessa, mikä osoittautuikin melkoisen hankalaksi hommaksi.

Kinabaluvuori on reilun 4000 metrin korkuinen ja se sekä sitä reunustava luonnonpuisto on yksi UNICEFin maailman luonnon perintökohteista. Huipulle kiipeäminen on periaatteessa melko helppoa, mutta vähintäänkin kohtalaista peruskuntoa ja kohtuullisessa kunnossa olevia polvia ja niveliä se kyllä vaatii. Huippua lähdetään valloittamaan Kinabalun luonnonpuiston perusleiristä noin 1800 metristä ja jokaisella vuorelle aikovalla ryhmällä tulee olla virallinen opas mukana, joita voi varata retkiä järkkääviltä firmoilta tai sitten paikan päältä. Myös kantajia saa palkattua paikan päältä ja heitä kannattaa ja suositellaan käytettäväksi eikä hintakaan ole mikään kovin kamala, 8 ringittiä eli noin 1,6 euroa per kilo ja tällä summalla kantaja kulkee mukanasi koko parin päivän retken ajan. Oppaiden tai kantajien saaminen ei ole ongelma, niitä kyllä löytyy, mutta jos huipulle tai edes huippua edeltävälle leirille haluaa päästä, on saatava varattua huone Laban Ratan (vajaat 3300 m) vierasmajassa ja täältä majoituksen saaminen on se pahin pullonkaula eli jos joku suunnittelee vuoren valloitusta, niin kannattaa olla liikkeellä jo viikkokausia ennen matkalle lähtöä.

Meillä kävi aivan mieletön munkki. Monesta paikasta saadun eioo-vastauksen jälkeen onnistuimme löytämään kaverin, joka sai järkättyä meille 4 viimeistä punkkaa Laban Ratasta ja niin pääsimme sitten matkaan tiistaina 30.9. aamulla kasilta, jolloin kaveri tuli hakemaan meidät hotellilta. Matkaan pakkasimme hieman lämmintä ja tuulta ja sadetta pitävää vaatetta, päälle sortsit ja T-paidat ja tietysti kunnon jalkineet, vähän suklaata yms ja vettä tietysti, vaikka tankkauspisteitä vuorella olikin useita. Retken järjestäjä hoiti meille oppaan ja kantajan sekä rekisteröinnit, eväät sun muut. Hintaa retkelle kyllä kertyi sellaiset 140 euroa per pää, mutta omatoimimatkaajallekin kuluja kyllä kertyy melko lailla. Pelkkä taksi kaupungilta maksaa jo 30-40 euroa yhteen suuntaan, rekisteröinnit sun muut 40 euroa per pää, en nyt muista, kuuluiko tuohon opas ja majoitus Laban Ratassa, sitten vielä kantajat ja eväät sun muut.

Ja sitten matkaan, mitä oli edessä taitettavana ei enempää kuin 6 kilsaa, mutta koska tähän kuuteen kilsaan kuului samaan hintaan myös nousua lähes puolitoista kilsaa yhä ohenevassa ilmanalassa ja yhä jyrkkeneviä rinteitä ja polkuja pitkin, ei nousu ihan lastenleikkiä ollutkaan ainakaan kun olimme tosiaan liikkeellä lasten, tai paremminkin nuorten, 13 ja 15 v, kanssa . Perille Laban Rataan 3,3 kilsaan kuitenkin päästiin kuuden melko uuvuttavan tunnin tarpomisen jälkeen. Itsellä jalat kyllä vielä toimivat melko hyvin, mutta ohuemman ilman takia viimeiset pari sataa metriä ylöspäin menivät suurin piirtein siten, että joka viiden kuuden askeleen jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi puuskuttamaan ja perille päästyämmekin olo oli melkoisen omituinen.

Huipulle päästäkseen on sitten seuraavana aamuna, tai oikeammin keskellä yötä, herättävä 0200, sillä nousu alkaa jo kello kolme, jotta perille ehdittäisiin juuri sopivasti auringonnousua ihailemaan. Me jätimme tämän kuitenkin aivan suosiolla väliin, sillä uskoimme jo seuraavan aamun paluumatkassa olevan riittävästi tekemistä, auringonnousua kyllä sitten nousimme ihailemaan jo hieman ennen kuutta aamulla.

Paluumatka menikin sitten selvästi nopeammin ja olokin oli aamulla selvästi parempi kuin edellisenä iltana perille saapuessamme. Yhden yön aklimatisoituminen näköjään auttoi selvästi, vaikka yöunet jäivät aika lailla pätkittäisiksi. Paluumatkaan kului ainoastaan 3,5 tuntia, mutta pohkeet ja etureidet olivat melkoisen hellät seuraavat 3-4 päivää ja paluuta seuraava päivä kuluikin sitten hotellin altailla loikoillessa.

Toinen kohokohta olikin sitten sukellusretki Sapi-saarelle kaupungin edustalle. Iltapäivään mennessä teimme kaksi sukellusta max. 17 metriin saaren molemmin puolin, ensimmäinen 45 minuuttia ja toinen 36 minuuttia. Näkyvyys oli kohtuullisen hyvä, ehkä noin 5-15 metriä hieman paikan ja syvyyden mukaan. Koralleja oli jos jonkinlaista, kaloja tietty, sitä enemmän ja sitä värikkäämpiä, mitä lähempänä pintaa ja koralleja mentiin, jokunen tursas, meritähtiä ja merisiilejä ja roskaa ja jätettä ikävä kyllä myös, mutta selvää on, että pinnan alle on vielä päästävä jatkossakin.

Paluumatkalla sunnuntaina Honkkarin kentälle iski jonkin sortin ukkosmyrsky ja siellä sitten alunperin kolmen tunnin välilasku venyikin sitten kuuteen tuntiin. Perillä kotona oltiin maanantaiaamuna kello 0100.