HaMiLun Hamppari

Maanantaina kotiin tullessani ja avattuani rapun oven, vastaan tulvahti sanoinkuvaamaton oksennuksen löyhkä. Eihän siellä rapussa nyt koskaan kovin raikkaita dunkkiksia ole, mutta nyt haju oli lähes läpitunkematon. Vaan ei auttanut, sisälle oli pyrittävä kaikesta huolimatta.

Mitä sitten oli tapahtunut jäänee ikuisesti mysteeriksi, mutta ainakin sen verran sain selville matkalla kotiovelle, että alakerran naapurin ovi oli auki ja joku vanhempi muori lampsi ulos ja sisään jotakin pospotipomiloita papattaen ja sisältä kuului väsyneen miehen haluttomia lyhytsanaisia vastauksia. Haju oli oven kohdalla kamalimmillaan, joten nokkelasti päättelin hajulähteen liittyvän jollain salaperäisellä tavalla tähän asuntoon. Omaan luukkuuni saakka haju ei onneksi yltänyt.

Seuraava yö oli taas tavallista vilkkaampi, suurinpiirtein ohjelmisto kulki tähän tapaan:

- noin klo 23.00 juuri kun olin nukahtanut: ilotulitusrakettien paukuttelua Majakovskin aukiolla
- noin klo 01.00 kulkukoirien tappelua ja haukuntaa makkarin ikkunan alla
- noin klo 03.00 humalaisten laulua ja muuta mekastusta puolen tunnin ajan
- noin klo 04.00 jonkun autosta laukeaa varashälytin
- noin klo 06.00 paskakuskit saapuvat ja kolistelevat metallisia roskalaatikoita asfalttiin
- 06.30 eka naapuri lähtee duuniin ja herättää porttivahdin muutamalla reippaalla tööttäyksellä (yleinen tapa muuten meidän pihalla kellonajasta välittämättä)
- 7.30 känny herättää, muutaman kerran tulee painettua torkkuajastinta päälle......

Keskiviikkona kävimme Tompan ja Jaimen kanssa, jotka olivat saapuneet pariksi päiväksi Moskovaan duunimatkalle, ensin asiakkaiden luona Moskovan ulkopuolella ja ehdimme jo puoli kolmeksi takaisin Moskovaan. Menimme lounaalle entisillä Leninin –vuorilla sijaitsevaan gruusialaiseen maisemaravintolaan nimeltä Rizharskiy Klub. Viihtyisä oli ravintola ja ruoka ja palvely hyvää. Periaatteessa ottavat vastaan vain käteistä, mutta puhumalla toimii ainakin Visa ja onneksi niin, koska muuten oltais jouduttu tiskaamaan. Monesti muuten yritetään samaa kikkaa, ettei muka kelpaa kuin cash (tolko nalizhnami), luottokorteista kun menee provikat. No, laitettiin sitten vähän ekstratippiä.

Ilta kului sitten Moskovan perusnähtävyyksiä esitellessä, Jaime kun ei ole koskaan aiemmin täällä käynyt ja Tompallekin retki oli vasta toinen eli siis tyypillinen turistireitti: Kreml, Punainen tori, tavaratalo GUM, maneesiaukio, Jeesus Vapahtajan kirkko, Arbat, matkalla parit Bozhkat naamariin ja sitten metroajelua muutamilla näyttävimmillä asemilla kuten Ploshad Revoljutsii, Komsomolskaya, Mayakovskaya ja sitten olikin aika suunnistaa kotikulmille iltapalalle eli siihen vakkarisushiterdelle aivan Pushkinin aukion vieressä. Tempastiin siinä sitten hyvät mozzarellasalaatit, shushit ja jokunen Bozhka taas kyytipojaksi. Laskua ei kertynyt kuin jotain alle kaks ja puol tonnia reilut 20 euroa per lurjus, olut on täällä kyllä ylihintaista, mutta sapuskat vastaavasti varsin kohtuullisia.

Oli kerrankin tosi virkistävää laahustaa ympäriinsä kavereiden kanssa eikä aina vaan yksikseen ja puhua omalle peilikuvalleen. Kamalasti oli kavereita alussa tulossa moikkaamaan Moskovaan, mutta perhettä lukuunottamatta ei ole sitten kukaan kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi. Vai onkohan se sitten niin kuin eräskin tuttu sanoi, että ei uskalla, koska kumminkin jo heti asemalaiturilla ryöstetään ja heti perään tapetaan ja lisäksi kun täällä saa koko ajan pelätä, että mikähän kerrostalo nyt räjähtää ja romahtaa niskaan. Joo-o, kyllähän niitä saa tosiaan koko ajan väistellä......

Mutta nyt Suomeen ja lomalle!

(Moskova 18.-24.6.2007)

Pitkä ja mitäänsanomaton viikko takana. Pikapikaa piipahdimme viikolla Novomoskovskissa, muuten ei sen kummempaa. Tasaisen tappavaa toimistopuurtamista ja perjantaikin oli normaali duunipäivä, vaikka Suomessa juhlittiin juhannusta. Jo toinen jussi peräkkäin jäi nyt välistä.

Säiden puolesta viikko oli ok, ei kuuma, mutta kuitenkin sen verran lämmin, että mieluusti pidin ikkunoita auki melkein kaiken aikaa. Niinpä sitten jostain lävestä saapui se kaupungin ainokainen cityhyttynen, mitä tähän mennessä olen täällä tavannut. Ja aika cool on tuo veijari, aivan erilainen kuin suomalaiset kanssasisarensa.

Päivisin saa olla aika lailla rauhassa, ininää ei kuulu. Illalla, kun kattoo telkkaria, kuuluu hetken ininää, mutta kun kääntää päätään aloittaaksen jahdin, inisijä häviää kuin pieru saharaan. Illalla sitten, kun lueskelee sängyssä jotakin, ininä alkaa taas, mutta kaikkoaa samantien, kun hieman liikahtaa. Nukkumaan saa mennä ihan rauhassa, ininää ei kuulu.

Pariin kertaan olen öiseen aikaan herännyt ja valvonut hievahtamatta jonkin aikaa. Silloin alkaa ininä uudelleen. Hyttynen tekee pari nopeaa tiedustelukaarrosta ja jos vähänkin liikahtaa, se häipyy samantien. Kerran lojuin taas paikallani ja kuulin ininän, jo tutut tiedustelukaarrokset ja sitten vihulainen teki kamikazesyöksyn käsivarrelle ja juuri kun ajattelin, että nyt se napataan ja nostin hieman päätä, niin samassa se oli jo kadonnut eikä sitä sitten enää näkynyt ennen kuin nukahdin uudelleen. Aamuisin on kyllä aina joku uusi paukama jossain ja kaamee kutina. Perkeleellinen otus.

Lauantaina oli hieno ja aurinkoinen päivä, kelpasi maata puistossa ja lueskella. Iltapäivällä kävin aikani kuluksi keskustassa ja Kremlissä, mikä oli kuitenkin suljettu ja aidattu, koska alue oli varattu moskovalaisten abien lukukauden ja koko koulun päättäjäisjuhlallisuuksia (Pozhledny Dzvanok eli viimeinen kellonsoitto) varten. Paikalla olikin bussilasteittain abeja vanhempineen ja kaikki tällääntyneinä parhaimpiinsa. Nuorilla miehillä puvut päällä ja tytöillä joko pitkät iltapuvut tai toisinaan huikeat minit korkkareineen. Kauneussalongeissa oli selvästi vietetty tunti jos toinenkin, niin laitettuja olivat kaikki hiuksista, meikeistä ja kynsistä lähtien.

Sunnuntaina päätin tehdä pienen jokiristeilyn Moskova-joella. Suuntasin ensin matkani Rezhnoi Vokdzalille, mikä on jokiliikenteen pääsatama. Täältä tehdään kuitenkin suurin osa retkistä useamman päivän mittaisia matkoja aina Pietariin, Mustalle merelle tai vaikka Kaspian merelle asti. Oli kyllä muutamia lyhyempiäkin muutaman tunnin mittaisia retkiä, mutta varsinaisen cityristeilyn asema oli sittenkin se Kiovan asemalta lähtevä, joten siis sinne.

Satama oli aivan aseman vieressä, liput 250 ruplaa. Matka tehtiin 2-kerroksisella jokilaivalla ja koska keli oli suhteellisen mukava, tunku ylätasanteelle oli kaamea. Kiilaaminen, ryntääminen, etuilu ja kyynärpäiden käyttö on sallittu.

Matka kulki jokea pitkin yliopistolle ja Vorobyovy –vuorille (ent. Leninin vuoret), Luzhikihallin kohdalla oli menossa moottorivenekilpailut, sitten Gorkin puiston ja Kremlin ohi ja niin edelleen. Aikamoisia huvijahteja oli parkkeerattuna sinne tänne pitkin jokivartta, joten ainakin joillakin tuntuu fyffeä olevan. Kaikenkaikkiaan tuo retki ollut kovin kummoinen, paikat kun olivat jo enemmän kuin tuttuja entuudestaan. Ensikertalaiselle varmaan kyllä ihan hyvä juttu.

Lopuksi sitten vielä muutama kierros Kitai Gorodissa ja sitten pizzalle Zhaikovskyn konserttisalin pizzeriaan (surkea) ja kotiin. Illan päätteeksi hyttysenmetsästystä. Aamulla oli taas pari paukamaa lisää.

Vielä tämä viikko kun menisi jotenkuten......

Perjantaina 15.6. lähdimme iltapäivällä vaimon kanssa kohti Pietaria. Lapset jäivät kotiin keskenään ja osittain mummin ja ukin huostaan.

Juna saapui perjantai-iltana Pietarin Suomen-juna-asemalle nippa nappa ennen kymmentä illalla paikallista aikaa ja siitä sitten painelimme taksilla hotlaan ja sen enempää vemmeltämättä tempasimme iltapalan läheisessä saksalaistyyppisessä ravintolassa ja sitten keräämään voimia huomista varten.

Lauantaiaamuna ajelimme sitten metrolla Gostiny Dvorin asemalle ja siitä sitten saman tien Nevsky Prospektia pitkin kohti Eremitaasia ja talvipalatsia.......

Talvipalatsin liput olivat 350 ruplaa kappale eli kympin ja jos halusi ottaa kuvia, joutui maksamaan 100 ruplaa lisää. Kukaan tosin ei koskaan tarkistanut että onko tuollaista lappua vai ei. Parissa Moskovan museossa on heti ollut jolku maatuska kimpussa lappua kysymässä, jos kuvan pari otti, mutta toisaalta täällä oli niin valtavasti porukkaa, ettei varmaankaan kukaan jaksanut koko ajan juosta kameramiesten ja naisten perässä. Museosta on myös ostettavissa suomenkielinen paksu opaskirja, erittäin hyvä ja kattava sellainen, suomenkieli on kyllä toisinaan hiukan hullunkurista, hinta 310 ruplaa.

Aulassa äkkäsimme erään rouvasihmisen sininen Etumatkojen kyltti kourassa. Suomenkielinen opastettu kierros oli siis alkamassa ja päätimme vaivihkaa hivuttautua joukkoon, vaikka emme etumatkalla olleetkaan. Lippujen tarkastuksen jälkeen täti nosti kylttinsä niin korkealle kuin pystyi ja alkoi kovaan ääneen kailottaa että: ”VESSAAVVESSAAVVESSAAAAAAN!!!!!” Ja koko suomalaisporukka seurasi tätiä portaikon juurella olevaan mukavuuslaitokseen. Muut ryhmät, kiinalaiset, saksalaiset, epsanjalaiset, jenkkiläiset ja mitä niitä olikaan jatkoivat suoraan eteenpäin, mutta suomalaiset..... niinpä.... Ulkopuolellakin oli pari täysin vessakäyttöön pyhitettyä sinistä vessabussia, mutta etumatkalaisia ei siellä enää väkynyt.

Lopulta kuitenkin kiersimme paikan läpi ihan itseksemme, täti kun alkoi luoda meihin epäileviä katseita. Englannin kielisiä opastettuja porukoita oli kuitenkin sen verran paljon liikkeellä, että aina sieltä täältä sai vakoiltua hieman lisäinfoa paikasta ja paljonhan siellä tosiaan nähtävää onkin. Erilaisia taide-esineitä ja historiallisia muinaisjäänteitä ja herra ties mitä krumeluureja on kuulema yli miljoona kaiken kaikkiaan aina antiikin Kreikan ajoista saakka, vaikka joku tsaareista aikanaan pisti aika ison myyntiin silloisista kokoelmista samoin kuin bolshevikkihallistuskin aikanaan. Kokokelmia on kuitenkin täydennetty pikkuhiljaa koko ajan ja niinpä täällä taitaakin olla esim. laajin ja kattavin italialaisen taiteen kokoelma koko maailmassa, mukana on mm. da Vincia, Michelangeloa, Tiziania, Ferruccia ja mitä kaikkia niitä onkaan.

Tämän jälkeen suuntasimme kulkumme kohti Pietari Paavalin linnoitusta, mikä sijaitsee keskellä Neva-jokea Talvipalatsin takana. Heti joen toisella rannalla oli paikka, minne vastavihityt pietarilaiset tulevat skumpalle ja paiskaamaan lasinsa jokivarren kivisen aidan päällä olevaan suureen kiviseen boltsiin. Paikalla oli myös muutaman hengen orkka, joka sai vetää häämusaa lähes tauotta, sillä hääpareja valui paikalle tasaiseen tahtiin jopa niin paljon, että kivipalleron ympärillä oli välillä jonoa. Siitä sitten hissukseen eteenpäin, hotellilla pienet päikkärit ja sitten illalliselle mainioon espanjalaiseen ravintolaan.

Sunnuntaina emme sitten ennen kotimatkaa juuri muuta ehtineetkään kuin shoppailla Gostiny Dvorissa ja vähän muuallakin ja siiten olikin aika hakea kamat mukaan ja ajaa Suomen juna-asemalle. Paluumatka sujui rauhallisesti, mitä nyt venäläiset tullimiehet hieman halusivat penkoa ostoskassejamme, mutta huomattuaan, ettei meillä ole ikoneita tai mitään muutakaan vientikiellossa olevaa antiikkia tai muuta sellaista, jatkoivat matkaansa eteenpäin.

Viikonloppu oli ja meni. Baarissa tuli käytyä ja jällkiseuraamukset kärsittyä, mutta loppujen lopuksi sen kummempaa ei käteen jäänyt. Vielä pitäisi viikko jaksaa, ja sitten viikoksi Suomeen, pariksi viikoksi taas Moskovaan, ja sitten koittaa vihdoin viimein se kauan ja hartaasti odotettu neljän viikon loma!

Keskiviikkona oli Pushkinin 208- vuotissynttärit ja Pushkinin aukiolla lausuttiin herran runoja yms yms. Tverskayan toisella puolella sen sijaan osoitettiin mieltä Putinia vastaan. Banderolleissa haukuttiin Putinia murhaajaksi ja syylliseksi mitä erilaisimpiin rikoksiin ja väärinkäytöksiin, eli ihan niihin samoihin juttuihin, mitä on luettu kotimaisistakin lehdistä. Paljoa ei väke paikalla kyllä ollut, vajaa parikymmentä ja vain kaksi miliisiä katsomassa, että kaikki sujuu noin suunnilleen rauhassa.

Passikin tuli sitten nippa nappa ajallaan takaisin perjantaina 8.6. tuntia ennen kuin piti toimistolta lähteä kohti kenttää. Viikko menikin pienessä jännityksessä, koska ”spravka”ssa (=viranomaisilta saatu aanelkku, missä todistetaan, että passi on viranomaisten käsittelyssä) luki, että palautuspäivä on vasta 13.6., mutta toisaalta expat-koordinaattorillamme Irinalla oli toinen spravka, missä se oli luvattu jo keskiviikoksi. Keskiviikkona kuriirimme ei kuitenkaan ehtinyt passia hakemaan, vaan homma jäi torstaiksi. Torstaina kuriiri sitten palasi tyhjin käsin ja kertoi, ettei oo vielä valmis. Sitten alkoikin painostus. Lentolipuista kopiot ja yms hyvät selitykset eteenpäin, että passin on kerta kaikkiaan tultava perjantaina ja niinhän se sitten viimein tulikin, ei olis isommin huvittanut jäädä pitkiksi pyhiksi Moskovaan, edessä kun oli vapaat maanantai ja tiistai itsenäisyyspäivän kunniaksi.

No, sitten kahdelta lähdettiin ajelemaan tavallista karmeammassa ruuhkassa kohti Sheremetevo kakkosta. Tavallisesti riittää hyvin, jos lähtee kolme tuntia ennen koneen lähtöä, tyypillisesti ruuhkiin menee vaan se tunti, mutta nyt kuluikin sitten reilut kaksi tunita. Viimeistä kahtatoista kilometria hissuttelimme melkein puoltoista tuntia!

Lentokenttärakennukseen pääsee nykyään ilman kamojen läpivalaisua, joten siinä ei nokka sen kummemmin tuhissut, mutta sitten check-inniin menossa olevien turvatarkastus olikin ihan karmea. Ei auttanut muu kuin vaan pokkana mennä kaikkien ohi ja pyytää anteeksi ja selittää, että kone lähtee puolen tunnin päästä. Sitten tiskille, lippu kouraan ja passin tarkastuksen jälkeen vielä kerran hirmuiseen turvatarkastusjonoon, samalta alueelta kun oli fiksusti buukattu lähtemään neljä eri konetta kymmenen minuutin sisällä. Ja koneeseen jälleen kerran nippa nappa. Viikoksi kotiin, ens viikonloppuna turistireisulle Pietariin ja takaisin Moskovaan 18.6. pariksi viikoksi ja sitten – LOMA!

Torstai-iltana päätin sitten lähteä Efremovin tuppukylää katsastamaan, ennen kun en ole täällä kesällä käynytkään. Tummia pilviä alkoi kyllä kerääntyä taivaalle, mutta ajattelin silti pienen lenkin tehdä. Kovin pitkälle en päässyt, kun alkoi jyrähdellä ja päätin kääntyä takaisin ennen kuin ukkonen tulee niskaan. Liian myöhään kuitenkin.

Hetkessä nousi kova tuuli ja samalla helkutinmoinen hiekkamyrsky, tuuli kun sai kaiken tiellä ja pientareilla olevan hiekan ja pölyn liikkeelle ja saman tien oli silmät ja korvat täynnä hiekkaa eikä eteensä juuri nähnyt. Ja heti perään kova sade ja raekuuro. Peukalon pään kokoisia rakeita tuli ja lujaa ja ne todella napsahtivat ilkeästi päähän tai naamaan osuessaan. Likomärkänä ja kännykkä sateesta seonneena saavuin kuin saavuinkin viimein takaisin kämpille. Ja sitten suihkuun ja kännystä akku irti ja kuivumaan, joskohan tuo vielä henkiin heräisi..... ja heräsihän se.

Perjantaina taas kaamea kuumuus ja joku hemmetin forum –tilaisuus tehtaan auditoriossa kolmeen saakka. Sitten taas tyrät rytkyen pikkubussilla kuoppaisia teitä pitkin kohti Moskovaa, minne pääsimme joskus seittemän maissa.

Kotona kahdeksalta. Ilma alkaa selvästi viiletä, on ennustettu, että mennään jopa alle kymmenen asteen ja illaksi onkin luvassa sateita kuten huomiseksikin. Kylmä bisse kaapista ja kylpyyn, tosin pitkän lirutuksen jälkeen, sillä nyt on taas se aika vuodesta, kun kuuman veden tulo on katkaistu pariksi kolmeksi viikoksi kaiken maailman huoltohommien takia. Onneksi mulla on jonkinmoinen online-boileri, joka jopa toimii, mutta tosi hitaasti liristen. Siinä sitten viikko paketissa, huomenna ehkä Alexein kanssa rundille, saas nähdä.