HaMiLun Hamppari

Helteiden loppumiselle ei näy jatkoa. Nyt alkaa jo kämppäkin olla tosi kuuma, vaikka aika kauan kestikin, ennen kuin varjossa ja puiden suojassa ollut massiivinen kivitalo lämpeni, vielä viime viikolla siellä pystyi jotenkin olemaan, alkuviikosta oli vielä virkistävän viileää.

Alexandra tuli taas maanantai-aamuna Venättä opettamaan. Sitten toimistolle, illalla salille, missä tapasin taas ensimmäisen suomalaistuttuni, Mikan, juuri Moskovan kauppiksesta valmistuneen kaverin, joka on muistaaksen Handelsbankenin hommissa. Vaihdoimme yhteystietoja ja päätimme mennä joku päivä bisselle, elokuun puolella kyllä, mulla kun alkaa neljän viikon loma perjantaina. Mika oli kuullut, että joku suomalainen sählyporukkakin olisi kasassa jossain, mukaan kuulema mahtuu...

Tiistaina lähdimme Diman kanssa (sähko)junalla, elektritskalla, Jaroslavliin, Moskovasta koilliseen kulkevan ns. ”Golden Ringin” muodostavan historiallisten kaupunkien päätepisteeseen. Matka kesti nelisen tuntia, mutta sujui suhteellisen mukavasti ekassa luokassa. Kovaa pauhaava telkkari vähän kyllä häiritsi aamu-unen rippeitä. Tarjoilukin pelasi, juoma-, lehti- ja jätskikärryt sahasivat sopivasti edestakaisin.

Jaroslavl, mikä on kuulema noin 700 000 asukkaan kaupunki, perustettu 1010, eli ihan kohta on 1000-v bileet, sijaitsee Volgan rannalla, yksi sen sivujoista, Kotorosl, kulki aivan hotellimme, ”Jubileinajan”, edestä. (kuva). Harmi, ettei tullut zimmareita mukaan, sen verran houkuttelevilta biizit näyttivät, kaikin puolin.

Päivän päätteeksi istuimme aluksi pari tuntia Diman huoneessa, Alexeikin oli saapunut St Petestä mukaan. Oli pakko porukalla vääntää jotain hemmetin henkilösuunnitelmia, hotellin Wi-Fi –yhteydet tosin eivät olleet kovin hääppöset. Pakko oli kyllä hakea parit ölberit alakerran baarista.

Sitten seittemältä painuimme yksi asiakas mukanamme läheiseen ravintolaan illalliselle. Varsin maltillisesti meni votkaa, puolen litran pullo vaan neljään pekkaan! Talon savipadassa tarjoiltu karhupata oli erinomaista!

Vaihdoimme sitten vielä paikkaa läheisen hotelli-night-clubin terdelle, missä brunetti Svetlana tarjoili meille ensin vadillisen viileitä ja raikkaita hedelmiä: oli viinirypäleitä, päärynän lohkoja, kiwi-hedelmän viipaleita ja keskellä molemmista päistään avattu ananas (kuva), mistä oli sisus koverrettu pois, viipaloitu, ja asetettu kuoreen takaisin. Oli tosiaankin virkistävää noukkia viileitä ananaspaloja ja naukata välillä pitkästä, mintunlehdillä, limeviipaleilla, sokerilla ja jääpaloilla täytetystä lasista jotakin kuubalaista rommipommia! Ja ilta tummeni hiljalleen, ja rantabulevardilla käyskenteli edelleen paikallisia tytteleitä, pareittain tai kolmisin, kovasti kikattivat, kun otti pari kuvaa (kuva)....

Hotellin aamiainen oli erinomainen, huoneesta ei tosin voi samaa sanoa:pieni, ahdas, kova ja luisen tuntuinen punkka, ja helevetin kuuma! Aamiaissalissa oli pari bussilastillista italialaisia turisteja, saksalaisiakin oli melkoisesti, eikä ihme, sen verran on kuuluisia mm. historiallisista rakennuksistaan, kirkoistaan yms tämä ”Golden Ring”. Toivottavasti jäis itellekin aikaa nähdä vähän kaupunkia muutenkin, kuin vaan taksin ikkunasta.

Keskiviikko kului tehtaalla kovassa kuumuudesaa kaikenlaisen puuhastelun merkeissä. Päivällä kävimme pikaisesti kolisevalla ratikalla keskustassa tempasemassa Mäkkärin herkkulounaat ja huilaamassa hiukan paikallisessa puistossa. Paikallista kotikaljaakin (kvas) tuli kokeiltua, siis semmoista, jota myydään kadunkulmissa suuren suurista kärrättävistä tynnyreistä (kuva). Maku oli toisaan kuin kotikalja, vaaleampaa ja hieman makeampaa kuitenkin. Tämä versio vivahti hiukan simalta.

Ilta kului melkoisen pitkälle, ennen kuin pääsimme irtautumaan. Siitä olikin sitten hyvä kurvata hotlaan suihkuun ja biizille, missä oli useampiakin oluttelttoja, yhdessä jopa disko ja aika vilske muutenkin. Porukkaa oli melkoisesti vielä uimassakin, vaikka kello oli jo kymmenen, mutta onhan tuota lämpöäkin se kolme kymmentä. Siinä sitten juhlistimme mun huomisia synttäreitä jonkin aikaa.....

Torstaina olikin sitten aikaa. Tehtaalla ei tuhertunut kuin aamupäivä, ja sitten painuimmekin taksilla keskustaan lounaalle, junan lähtoon oli vielä useampi tunti. Tulimme jonnekin keskustaan, mikä hyvin paljon muistuttaa stadia tai Haminan vanhaa kaupunkia tms. mutta vaan monta kertaa suuremmassa mittakaavassa. Paljon on vanhoja muutamakerroksisia kivitaloja ja sipulikirkkoja lähes joka mutkassa. Kaunis kaupunki, kerta kaikkiaan, eipä ihme, että tänne turisteja virtaa! Mutta kyllä olis maalisudillekin töitä. Mutta onhan tässä nuhjuisuudessakin kyllä aivan oma viehätyksensä. Ja kaduilla kulki toinen toistaan lyhythameisempaa ja säihkysäärisempää....

Lounas tempastiin ”Aktjorissa” (=näyttelijä), mikä oli erittäin viehättävä ravintola, oli flyygelit ja kaikki. Alkajaisiksi söin gulassikeiton, mikä oli jälleen kertakaikkisen herkullisen täyteläinen ja ravitseva, olisi yksin riittänyt lounaaksi, savipadasta tarjoiltiin. Pääruuaksi oli sitten jotain lihaa, maalaispottuja, morssia juomaksi (karpalomehua). Ei tullut nälkä koko iltana.

Junaan, tuskaisen kuumaan junaan. Olutpullot mukaan, edessö neljän tunnin junamatka! Sataa, mutta ei yhtään pudota kuumuutta, vaan päinvastoin nostaa ilmankosteuden sietämättomäksi. Hiki valuu koko ajan. Eteemme istahtaa kaksi kahdeksantoistavuotiasta kaunotarta, toinen tumma, pitkät hiukset, toisella lippis, jonka alta paljastuu kaljuksi ajeltu pää. Autamme heidän painavat kassinsa hyllylle, mistä he ovat suunnattoman kiitollisia. Kahvilavaunussa on viileämpää, ikkunat saa auki ja oluttakin saa....

Perillä Moskovassa menimme sitten vielä American Bariin ”parille”, mukaan tuli uusi junatuttavuutemme Maxim, mukava heppu (kuva), duunissa jossain paikallisessa öljy-yhtiössä, nimi ei jäänyt mieleen.

Perjantaina kotiin Suomeen ja neljön viikon kesölomalle!

KUUMA. Heti aamusta 30 ja päivän mittaan reippaasti yli. Aamulla nukutti kuitenkin melko pitkään, edellisenä iltana kun tuli oltua baarissa ja parilla terdellä. Alkuiltapäivästä oli pari lyhyttä ukkoskuuronpoikasta, mutta eivät nekään ilmaa viilentäneet lainkaan. Ilta menikin Patriarkan lammilla lukiessa ja torkkuessa vuoron perään. Hiki valui koko ajan. Aika ajoissa nukkumaan. Kuumuuden vuoksi sekin oli kyllä vaikeeta.

Sunnuntaina lampsin hissukseen Arbatille, pakko oli pitää taukoja välillä ja ostaa joku kylmä Pepsi Laitti (missä kuulema 25 % enemmän makua, lupas pullon etiketti), ja taas hissukseen eteenpäin.

Iltapäivällä Kremlin puistoon, missä väkeä olikin melkoisesti. Suihkulähteiden ympärillä oli käynnissä ”vesisota”, kundit roiskuttelivat ja plikat kirkuivat, kaikki ohikulkevat saivat osansa, mutta ei se ketään tällaisella helteellä haitannut, päinvastoin. Uimaankin uskaltautuivat jotkut, vaatteet päällä tietenkin, myös monet tytöt eli ihan live-esityksenä oli ”miss Märkä T-paita tai Märkä Toppi” –kisat. Digikamerat kävivät kuumana. Kremlin viileisiin museoihin olis kyllä voinu käydä tutustumassa, mutta kun näytti museot menevän kiinni jo puoli viideltä, ja kello, oli jo neljä.

Mitäpä siinä sitten. Terden kautta hitaasti, tosi hitaasti, kohti kämppiä....

Maanantaina paluu helteisestä Suomesta vielä helteisempään Moskovaan. Kotikatu ja lähitienoot ovat täynnä valkoista nöyhtää, jota nuo mulle tuntemattomat ihmelehtipuut suoltavat tähän aikaan vuodesta. Koko viikko paloi rauhallisesti Moskovassa, juhannusta ei täällä vietetä, joten perjantaikin on normaali työpaiva.

Salilla tuli käytyä pitkästä aikaa parikin kertaa. Yllättävän paljon oli väkeä paikalla helteistä huolimatta. Parasta on kuitenkin painua illalla duunin jälkeen korttelin päässä olevan Patriarkan lammen puistoon ja ottaa kirja mukaan. Paikka suorastaan kuhisee väkeä, niin kuin pari muutakin lähipuistoa, nuoria suurin osa, mutta mummoja ja pappojakin näkyy, lapsillekin on oma leikkikenttänsä. Poneillakin voi toisinaan ratsastaa, jos sattuu huvittamaan.

Jo heti maanantaista alkaen porukat kantavat olutpullonsa mukanaan ja viettävät rauhallista piknikkiä pareittain tai pikku porukoissa. Mitään sen kummempaa rähinää ei ainakaan vielä ole näkynyt, mutta enpä ole juuri yhdeksän jälkeen enää paikalla ollutkaan, ehkäpä viikonloppuna voisi käydä vilkaisemassa uudelleen.

Parasta on tietenkin seurata ihmisvilinää ja keitäpä muitakaan kuin moskovalaisia neitosia. Täällä tosiaankin standardi tuntuu olevan hyvä kroppa, pitkät hiukset, korkokengät ja lyhyehko tai lyhyt hame. Hieman erikoista kuitenkin on, että melko useilla on jopa 30 asteen helteillä sukkahousut, tai ennemminkin stay-upit, tai sitten vaan ne stayuppien omistajat tykkäävät varovasti vilautella niitä steikkareidensa yläosia. Jopa vanmemmatkin naiset, arviolta 4-5-kymppisetkin pitävät itsestään varsin hyvää huolta ja pukeutuvat paljolti saman standardin mukaan eli näyttävät naisilta kuten pitääkin. Suomessa taitaa naisista olla 49% ylipainoisia.... No, miehistä kyllä varmaan vielä useampi. Tarttis varmaan tehä jotain...

Aloitin sitten viralliset kielenopiskelut, vihdoin viimein. Opettajani, oikeastaan voisi puhua kotiopettajattaresta, sillä hän, Alexandra, halusi välttämättä tulla kotiini opetusta antamaan. No, tämä sopi kyllä mullekin erittäin hyvin varsinkin, kun hänellä tuntui olevan hyvin aikaa heti aamusta, ei tarvinnut siten keskellä päivää hakeutua jonnekin oppia saamaan. Keskiviikkoaamuna oli "eka kerta" :-) ja perjantaiaamuna homma jatkuu, ja sitten taas seuraavana maanantaina.

Kaamean hiostava kuumuus eikun jatkuu ja jatkuu. Heti aamusta on jo lähemmäs 30 astetta ja ilma on hiostavan painostava. Ja toimistolle on tultava suorissa housuissa ja paidassa. Kuinka helppoa olisikaan olla nainen! Heille sallitaan lyhyt hame, avoin tai vieläkin avoimempi riekale yläosaan, pelkkää nartsaa vaan ja rintsikat näkyy läpi, jalassa nartsakorkkarit. Kovasti olin jo tulossa sortseissa duuniin, mutta sitten kuulin, että semmoista ei ole täällä kuunaan nähty, joten jätin sitten tulematta, vaikka olikin ”casual friday”. Täytyy vielä vähän kerätä rohkeutta ja tuoda jossain vaiheessa tännekin edes jotain uusia tuulia. Saas nährä.

Perjantaina oli sitten yllättäen ruotsalaisen kolleegamme Gunillan viimeinen duunipäivä, en ollut asiasta aiemmin kuullut. Menimme sitten porukalla lounaalle paikalliseen, upeaan ukrainalaiseen ravintolaan lounaalle. Alkupaloiksi vetäisin aivan uskomattoman maukkaan ukrainalaisen bors-keiton ja päälle sitten pelmeenejä savipadassa. Aivan mahtava annos. Savipadassa erittäin pehmeitä ja maukkaita lihatäytteisiä pelmeenejä, joukossa juustoisessa kastikkeessa muhineita sieniä ja sipulia. Kaikki ottivat ruokajuomaksi sitä standardi-karpalomehua (morsh), mikä on kyllä erittäin hyvää ja virkistävää. Nyt tätä kirjoitettaessa on kello jo kohta puol kymmenen ja vieläkin on täys olo. Ja lasku tais olla 350 rublaa per lurjus eli kymmenen euroa.

Illalla sitten painuin pikku siestan jälkeen taas Patriarkan lammille lukemaan Hotakaisen ”Klassikkoa”. Porukkaa oli yllättäen selvästi vähemmän liikkeellä kuin arki-iltaisin, mutta toisaalta pullojen kilinä oli hieman runsaampaa, jostain päin kuului varovaisia kitarasointuja ja alkavaa laulantaa takavasemmalta. Yksinäisiä mummeleita oli viskelemässä suolakeksejä lammessa uiskentelevalle kyhmyjoutsenpariskunnalle. Lampi oli edelleen täynnä sitä ihmepuiden ihmetöhnää.

Kahdeksan jälkeen painuin kämpille, olo alkoi olla aika tuskaisen hiostava. Otin kokeeksi pari votkaa kokis laitilla, mutta ei tahdo kone lähteä käyntiin. Liekö kuumus vienyt enimmän puhdin. Nyt kylpyyn, viileään sellaiseen, ja katotaan sitten uudelleen. Vai josko sitten panostais enemmän huomiseen?

Flunssahan siitä sitten tuli, tietysti. Lauantaiaamuna oli hieman lämpöä ja homma sitä myöden selvä. Otetaan siis iisisti ja koitetaan parantua, ääntä ei juuri tule. Tuntuu kuitenkin onneksi tuo "Stopangin" toimivan kohtalaisen hyvin eli kovat on nämä ryssän lääkkeet, apteekista vaan kaikkea ja ilman reseptiä, tost-noin vaan. Onneksi on tämä netti ja pari kirjaa mukana koti-Suomesta. Olis pitäny ottaa parit DVD:t kans. Kaverit on kyllä maininneet parista paikasta, mistä saa sopivaan hintaan eli parilla kolmella eurolla paikallisia piraatteja, mutta ei ole vielä ehtinyt niihin tutustua. Listalla on kyllä.

Huomiseksi eli sunnuntaiksi on luvattu hellettä. Jospa vaikka olis jo sen verran kunnossa, että vois vaikka mennä johonkin lähipuistoon edes, kirja mukaan ja viltti ja silleen. Salit, baarit ja muut turistikohteet saa nyt tämän viikonlopun osalta sitten jäädä tähän.

Maanantainakin oli vielä pakko olla kotosalla vaan, iltapäivästä tosin uskaltauduin Patriarkan lamille puistoon kirjaa lueskelemaan, koska sisälläkään ei jaksanut nyhjätä jan keli oli erinomainen. Sitä paitsi sunnuntaina läppäristä pamahti kovalehy, joten ei duunihommaikaan voinut tehdä.

Tiistaina sitten toimistolle vielä vähän puolikuntoisena ja läppäri heti tehohoitoon. tästä viikosta taitaa tulla taas tavanomainen, "Golden Ringin" alueelle suuntautuva matkakin peruuntui, mihin en kyllä flunssaisena olisi lähtenytkään.

Perjantaina kotiin Suomeen taas viikoksi.

Keskiviikko kului tehtaalla normaalirutiinien parissa. Apunamme hääri neiti Molokova, labran päällikkö. Hauska nimi sinällään, viittaa oikeasti maitoon (=moloko, lausutaan ”malakoo”), eikä suinkaan miehiseen kyntövälineeseen. Vessakokemuksetkin karttuivat taas yhdellä venäläisellä valmisvessalla (kuva), siis sellaisella, missä on kakatkin valmiina ja missä asioinnin jälkeen jämät sutaistaan tuttavallisesti Pravdan keskiaukeamaan ja luettu aviisi viskaistaan taustalla kyhjöttävään pahvitötteröön.

Jonkun verran tuotti vaivaa saada leimat Alexein ja Nikolain työmatkamääräyksiin, oikeata viskaalia kun ei tehtaalta tahtonut millään löytyä tai sitten hän oli muuten vaan kiireinen. Niin, venäläisten täytyy tosiaan jokaisesta kotimaan työmatkastaan raportoida näkojään erikseen veroviranomaisille, mihin on sitten liitettävä selvitys matkan kustannuksista. Matkalle lähtiessä työnantaja antaa kullekin matkalaiselle oman aanelkun, missä on kaksi pyöreätä työnantajafirman leimaa ja yksi suorakaiteenmuotoinen leima, tekstiä ja allekirjoituksia, sekä paljon myöhemmin täytettäviä kohtia. Matkakohteen vastaava viskaali sitten rätkii pari leimaa lisää ja sitten tämä pumaska (bumaga tai oikeammin kommandirovka eli työmatkamääräys) on valmis edelleen toimitettavaksi (kuva).

Torstaipäivän päätteeksi oli tulostenpurkupalaveri ja sen jälkeen ojensin tehtaan omistajan pojalle, joka toimii myos teknisenä johtajana, ”Marskin ryyppy” –pullon pienen Mannerheimiin ja tuohon juomaan liittyvän puheen kera, venäjäksi tietenkin. Varmaan kuulosti kankealta, mutta viesti meni kuitenkin perille ja kaveri oli niin tyytyväinen koko viikkoon muutenkin, että kutsui meidät illalla omistamansa hotellin ravintolaan illalliselle. Sattuipa muuten olemaan juuri se hotelli, missä asuimme. Huoneistakaan meidän ei tarvinnut maksaa mitään ja joka päivä he tarjosivat meille myos oikein hyvän lounaan ja muutenkin vieraanvaraisuus oli niin ylenpalttista, että harvoin näkee.

Tuon illallisen aikana sain sitten ensimmäisen virallisen avioliittotarjouksen ja keneltäpä muultakaan kuin siltä Kovamololta. Alexei jossain vaiheessa tulkkasi, että nyt taitaa tuolla kiinnostusta herätä ja vähän sitä itsekin epäilin, kun koko ajan piti mennä tanssimaan ja jossain vaiheessa tuo matami alkoi jo kiskoa mun paitaa pois päältä! Olin muuten, kuulema, ensimmäinen hänen tapaamansa ulkomaalainen, ainakin Alexein tulkkauksen mukaan. Ja Alexein tulkkaamana tuli sitten se avioliittotarjouskin, ihan julkisesti, joten piti siihen sitten julkisesti jotain vastata ja ensimmäisenä tuli mieleen eräs venäläinen laulu, jonka sanat suunnilleen muistin, joten pystyin venäjäksi vastaamaan jotenkin tähän tapaan, että:

Milaja maja,
Vsjal by ja tebja
Tam v kraju daljokam
Jest u menja zena

eli että rakkaani minun, kyllähän minä sinut ottaisin, mutku siellä kaukaisessa maassa mulla jo on vaimo.

Perjantaiaamuna oli sitten paluu Moskovaan. Alkava flunssakin oli ehtinyt taas pahentua sellaiseksi, että ääntä ei juuri tullut eikä nuo asiakkaiden kanssa riekkujaiset takuulla asiaa parantaneet. Perillä Moskovassa kävinkin sitten heti ekaks apteekissa, ekaa kertaa muuten, ja sain ostettua ”Stopangin” -suihkeen kurkkukipuun. Saas nähdä, kuinka tehoaa.

Lähdimme hotellilta autonkuljettajamme suosittelemaan aikaan, mutta joku ajatusvirhe hänelle oli tullut, koska olimme kentällä vasta 15 min ennen koneen lähtoä ja check-in oli jo kiinni. Puoliväkisin revimme yhden virkailijan meitä auttamaan, jolloin selvisi, että vaikka meillä kaikilla kolmella oli liput, koneessa oli enää kaksi paikkaa. No, Alexei päätti sitten uhrautua ja me pääsimme Nikolain kanssa pienillä erikoisjärjestelyillä viime tipassa koneeseen ja kotiin Moskovaan.

Aamukoneella sitten taas Moskovaan, mukana oli itse presidentti Ahtisaari, busineksessa tietysti. Moskova oli tällä kertaa todella ruuhkainen, matkaan kentältä toimistolle tärväytyi pari tuntia normaalin reilun puolen tunnin sijaan.

Toimistolla oltiin huomioitu hyvin Lordin Euroviiisuvoitto ja sormimerkit olivat monilla hyvin hanskassa. Pian aloimmekin ideoimaan ensi vuoden voittajabändiä, mikä tällä kertaa sitten onkin naismonsteribändi, keulahahmonaan muuan kummitus Suomen toimistostamme, olkoon vaikkapa Marja nimeltään, naamariakaan ei tarvita, vaan oma aito pärstä käy hyvin, ja bändi olisi kuvaavasti nimeltään LAARDI. Ai miksiko olemme näin ilkeitä? Se onkin pitkä juttu, mutta annetaan nyt olla. Tämä Marja on herättänyt kauhua täällä Venäjällä asti.

Maanantai-iltana piti sitten vielä hypätä taksiin ja huristaa kohti Sheremetevon kotimaan kenttää, mistä klo 23 tietämillä lähtisi koneemme Barnauliin, Siperiaan, Altain maakuntaan, mikä sijaitsee Mongolian ja Kazakstanin rajan pohjoispuolella, aikaeroa Moskovan aikaan kertyy +3 tuntia. Moskovan ruuhka oli edelleen aivan hirveä, mutta onneksi olin lähtenyt ajoissa. Kuski tunsi kaupungin hyvin ja poukkoili tuon tuostakin kaikenmaailman pikku kujia pitkin, välillä härskisti pientareen tai pihan kautta jonot ohittaen, muutaman kerran aivan pokkana punaisia päin ajaen, ja niinpä kaveri sai minut toimitettua kentälle hyvissä ajoin ennen koneen lähtöä.

Liikennevälineemme oli taas vaihteeksi 126-paikkainen TU 154, jota en todellakaan suosittele yli kahden tunnin matkoille eikä etenkään yli 180-senttisille, sen verran on ahtaat nuo paikat ainakin turistiluokassa. Ja meillä oli tietysti vajaan neljän tunnin yölento! Sapuska oli kyllä hyvää, mutta ei se korvannut sitä parin viimeisen tunnin tuskaa, kun polvet painoivat kamalalla voimalla edessä olevaa selkänojaa, ja pienikin yritys liikuttaa jalkoja sai edessä istuvan kiemurtelemaan samaa tahtia. Yritä siinä sitten nukkua!

Barnauliin saavuimme aamulla klo 6.30 paikallista aikaa. Ilma oli raikas, +5 C, mikä tuntui todella helpottavalta hiostavan kuuman lentomatkan jälkeen. Kaukana kiitoradan takana roihusi valtava metsäpalo, minkä savut tuntuivat selvästi kentällä asti, savupatsaskin oli melkoisen mahtava.

Kentältä oli matkaa kaupunkiin vajaat parikymmentä kilsaa, mikä taittui jouhevasti asiakastehtaamme järkkäämällä kyydillä, liikennettä kun ei pahemmin tässä ehkäpä noin reilun puolen miljoonan asukkaan kaupungissa juuri ollut, jokunen ratikanrotisko ja pari kotteroa siellä täällä. Kaupunki näytti noin yleensä suhteellisen siistiltä ja kohtuukuntoiselta venäläisen mittapuun mukaan, ne valtavat kammottavan näköiset kerrostalot puuttuivat kokonaan ja rakennustapa oli muutenkin kohtalaisen väljää. Olihan niitä röttelöitäkin vaikka kuinka, mutta kevään vihreys ja kukkivat syreenit ja omenapuut antavat paljon anteeksi. Ob-joen tulvat näyttävät edelleen jatkuvan, vaikka ovatkin jo selvästi hellittämään päin.

Hotellimme oli aivan tehtaan läheisyydessä kaupungin ulkopuolella pienessä kylässä, mikä oli muistaakseni nimeltään Solnizny, mikä tarkoittaa aurinkoista paikkaa, ja niinhän se olikin. Parkkeerasimme itsemme ja kamamme hotlaan ja otimme kolmen tunnin päikkärit. Huone oli surkean pieni ja kylppäri haisi pahalle, todella pahalle, ei paskalle, vaan jollekin muulle, mudan, viemärin ja desinfiointiaineen sekoitukselle tai jollekin, pahalle kuitenkin. Ravintolaosasto sen sijaan oli varsin hulppea. Tilaa oli ja pöydilla mustakeltaiset pöytäliinat, lautasliinat, aseet chippendale-jäljitelmiä, sekä olut-, viini- ja snapsilasi. Sapuska oli kohtuuhintaista ja laadultaan keskinkertaista, keitot venäläiseen tapaan erinomaisia. Illalla paikalla oli bändi, joka lurautti muutamat biisit unettavaan ruotsinlaivatyyliin, mutta koska olimme ainoat asiakkaat eikä aplodeja herunut, poijjaat pakkasivat kitaransa samantien ja länttäsivät kasettimankan ulisemaan. Omituista muuten, että tästä ravintolasta ei saanut olutta, muita juomia kylläkin, ja niinpä tästä illasta tulikin pitkästä aikaa aivan täysin holiton, onhan toisaalta Nikolai ollut jo puolitoista vuotta täysin absolutisti, mikä kyllä sitten viimeisenä iltana osoittautui hieman venyväksi käsitteeksi.

Hotellissa on myös sauna, mikä ei kehuja ansaitse, hinta 500 ruplaa/tunti: tuskaisen kuuma kookas sähkösauna eikä lainkaan löylynheittomahdollisuuksia, paitsi jos ottaa roskiksen löylykipoksi ja käyttää tuhkakuppia löylykauhana. Kaksi suihkuakin on, vastakkain toisiaan väliseinällä erotettuna, ja kumpaankin suihkuun tulee yhteinen kuuma- ja kylmävesiputki. Niinpä toisessa suihkussa kuumavesihana on sitten oikealla paikallaan vasemmalla puolella ja vastapäisessä suihkussa luonnollisesti samalla puolella kuin vastapäisessäkin eli oikealla puolella. Pikkuruinen uima-allaskin oli ja raikkaan viileätä vettä.

Olipa hotlassa vielä oma porttivahtikin, jonka tehtävänä oli pitää portti kiinni, jotta hän voisi sen sitten avata, kun joku on sisään pyrkimässä. Kaveri istui tyyriin näköisenä kopperossaan ja aina, kun joku oli tulossa sisään, hän pienen korostetun tärkeän viiveen jälkeen avasi tuon kauko-ohjattavan kolisevan portin painamalla toista niistä kahdesta nappulasta, mitä hänen komentokeskuksestaan löytyi.

Hotlan ulkopuolella on aivan uusi, ihan viihtyisän näköinen uimala, kookas tekolampi, rantalentis-, fudis- ja koriskentät, varmaan satoja upouusia aurinkotuoleja, vesiliukumäki yms (kuva). Kovasti yrittivät jätskinmyyjäpimut meitä houkutella ostoksille, vaan eipä tehnyt juuri sillä hetkellä jädeä mieli. Muutenkin aivan tässä ympäristossä näyttäisi olevan hieman paremman väen asuntoja, asuuhan täällä kuulema kylän omistavat porhot mukaanlukien Barnaulin poliisijohtaja ja verojohtaja yms. kihoja, mutta kovinkaan kauas ei tarvitse mennä, kun alkavat ne tavanomaiset venäläiset tönöt pikkuruisine aidattuine piha- ja perunamaineen ja peltisine autotalleineen ja muine romuineen, mitkä tyypillisesti kuuluvat venäläisen omakotitalon pihapiiriin.