29.-30.5.2006 Moskova-Barnaul

Aamukoneella sitten taas Moskovaan, mukana oli itse presidentti Ahtisaari, busineksessa tietysti. Moskova oli tällä kertaa todella ruuhkainen, matkaan kentältä toimistolle tärväytyi pari tuntia normaalin reilun puolen tunnin sijaan.

Toimistolla oltiin huomioitu hyvin Lordin Euroviiisuvoitto ja sormimerkit olivat monilla hyvin hanskassa. Pian aloimmekin ideoimaan ensi vuoden voittajabändiä, mikä tällä kertaa sitten onkin naismonsteribändi, keulahahmonaan muuan kummitus Suomen toimistostamme, olkoon vaikkapa Marja nimeltään, naamariakaan ei tarvita, vaan oma aito pärstä käy hyvin, ja bändi olisi kuvaavasti nimeltään LAARDI. Ai miksiko olemme näin ilkeitä? Se onkin pitkä juttu, mutta annetaan nyt olla. Tämä Marja on herättänyt kauhua täällä Venäjällä asti.

Maanantai-iltana piti sitten vielä hypätä taksiin ja huristaa kohti Sheremetevon kotimaan kenttää, mistä klo 23 tietämillä lähtisi koneemme Barnauliin, Siperiaan, Altain maakuntaan, mikä sijaitsee Mongolian ja Kazakstanin rajan pohjoispuolella, aikaeroa Moskovan aikaan kertyy +3 tuntia. Moskovan ruuhka oli edelleen aivan hirveä, mutta onneksi olin lähtenyt ajoissa. Kuski tunsi kaupungin hyvin ja poukkoili tuon tuostakin kaikenmaailman pikku kujia pitkin, välillä härskisti pientareen tai pihan kautta jonot ohittaen, muutaman kerran aivan pokkana punaisia päin ajaen, ja niinpä kaveri sai minut toimitettua kentälle hyvissä ajoin ennen koneen lähtöä.

Liikennevälineemme oli taas vaihteeksi 126-paikkainen TU 154, jota en todellakaan suosittele yli kahden tunnin matkoille eikä etenkään yli 180-senttisille, sen verran on ahtaat nuo paikat ainakin turistiluokassa. Ja meillä oli tietysti vajaan neljän tunnin yölento! Sapuska oli kyllä hyvää, mutta ei se korvannut sitä parin viimeisen tunnin tuskaa, kun polvet painoivat kamalalla voimalla edessä olevaa selkänojaa, ja pienikin yritys liikuttaa jalkoja sai edessä istuvan kiemurtelemaan samaa tahtia. Yritä siinä sitten nukkua!

Barnauliin saavuimme aamulla klo 6.30 paikallista aikaa. Ilma oli raikas, +5 C, mikä tuntui todella helpottavalta hiostavan kuuman lentomatkan jälkeen. Kaukana kiitoradan takana roihusi valtava metsäpalo, minkä savut tuntuivat selvästi kentällä asti, savupatsaskin oli melkoisen mahtava.

Kentältä oli matkaa kaupunkiin vajaat parikymmentä kilsaa, mikä taittui jouhevasti asiakastehtaamme järkkäämällä kyydillä, liikennettä kun ei pahemmin tässä ehkäpä noin reilun puolen miljoonan asukkaan kaupungissa juuri ollut, jokunen ratikanrotisko ja pari kotteroa siellä täällä. Kaupunki näytti noin yleensä suhteellisen siistiltä ja kohtuukuntoiselta venäläisen mittapuun mukaan, ne valtavat kammottavan näköiset kerrostalot puuttuivat kokonaan ja rakennustapa oli muutenkin kohtalaisen väljää. Olihan niitä röttelöitäkin vaikka kuinka, mutta kevään vihreys ja kukkivat syreenit ja omenapuut antavat paljon anteeksi. Ob-joen tulvat näyttävät edelleen jatkuvan, vaikka ovatkin jo selvästi hellittämään päin.

Hotellimme oli aivan tehtaan läheisyydessä kaupungin ulkopuolella pienessä kylässä, mikä oli muistaakseni nimeltään Solnizny, mikä tarkoittaa aurinkoista paikkaa, ja niinhän se olikin. Parkkeerasimme itsemme ja kamamme hotlaan ja otimme kolmen tunnin päikkärit. Huone oli surkean pieni ja kylppäri haisi pahalle, todella pahalle, ei paskalle, vaan jollekin muulle, mudan, viemärin ja desinfiointiaineen sekoitukselle tai jollekin, pahalle kuitenkin. Ravintolaosasto sen sijaan oli varsin hulppea. Tilaa oli ja pöydilla mustakeltaiset pöytäliinat, lautasliinat, aseet chippendale-jäljitelmiä, sekä olut-, viini- ja snapsilasi. Sapuska oli kohtuuhintaista ja laadultaan keskinkertaista, keitot venäläiseen tapaan erinomaisia. Illalla paikalla oli bändi, joka lurautti muutamat biisit unettavaan ruotsinlaivatyyliin, mutta koska olimme ainoat asiakkaat eikä aplodeja herunut, poijjaat pakkasivat kitaransa samantien ja länttäsivät kasettimankan ulisemaan. Omituista muuten, että tästä ravintolasta ei saanut olutta, muita juomia kylläkin, ja niinpä tästä illasta tulikin pitkästä aikaa aivan täysin holiton, onhan toisaalta Nikolai ollut jo puolitoista vuotta täysin absolutisti, mikä kyllä sitten viimeisenä iltana osoittautui hieman venyväksi käsitteeksi.

Hotellissa on myös sauna, mikä ei kehuja ansaitse, hinta 500 ruplaa/tunti: tuskaisen kuuma kookas sähkösauna eikä lainkaan löylynheittomahdollisuuksia, paitsi jos ottaa roskiksen löylykipoksi ja käyttää tuhkakuppia löylykauhana. Kaksi suihkuakin on, vastakkain toisiaan väliseinällä erotettuna, ja kumpaankin suihkuun tulee yhteinen kuuma- ja kylmävesiputki. Niinpä toisessa suihkussa kuumavesihana on sitten oikealla paikallaan vasemmalla puolella ja vastapäisessä suihkussa luonnollisesti samalla puolella kuin vastapäisessäkin eli oikealla puolella. Pikkuruinen uima-allaskin oli ja raikkaan viileätä vettä.

Olipa hotlassa vielä oma porttivahtikin, jonka tehtävänä oli pitää portti kiinni, jotta hän voisi sen sitten avata, kun joku on sisään pyrkimässä. Kaveri istui tyyriin näköisenä kopperossaan ja aina, kun joku oli tulossa sisään, hän pienen korostetun tärkeän viiveen jälkeen avasi tuon kauko-ohjattavan kolisevan portin painamalla toista niistä kahdesta nappulasta, mitä hänen komentokeskuksestaan löytyi.

Hotlan ulkopuolella on aivan uusi, ihan viihtyisän näköinen uimala, kookas tekolampi, rantalentis-, fudis- ja koriskentät, varmaan satoja upouusia aurinkotuoleja, vesiliukumäki yms (kuva). Kovasti yrittivät jätskinmyyjäpimut meitä houkutella ostoksille, vaan eipä tehnyt juuri sillä hetkellä jädeä mieli. Muutenkin aivan tässä ympäristossä näyttäisi olevan hieman paremman väen asuntoja, asuuhan täällä kuulema kylän omistavat porhot mukaanlukien Barnaulin poliisijohtaja ja verojohtaja yms. kihoja, mutta kovinkaan kauas ei tarvitse mennä, kun alkavat ne tavanomaiset venäläiset tönöt pikkuruisine aidattuine piha- ja perunamaineen ja peltisine autotalleineen ja muine romuineen, mitkä tyypillisesti kuuluvat venäläisen omakotitalon pihapiiriin.