HaMiLun Hamppari

Pääsiäisen jälkeen lensimme Peterin kanssa Jinanin kaupunkiin, mikä sijaitsee tunnin lentomatkan päässä Shanghaista pohjoiseen. Siitä jatkoimme autolla Shouguanin pikkukaupunkiin. Shouguan on tunnettu vihanneksistaan ja täällä järjestetään joka kevät kuuluisat vihannesmessut. Niinpä sitten vihannesten kunniaksi menimme illalliselle vihannesmessuhallin vieressä olevaan vihannesravintolaan, missä tilasimme erilaisten vihanneiden lisäksi muun muassa hanhea, kanaa, lammasta, jotain piraijan näköistä kalaa ja tietenkin koiraa, koska täällä pohjoisempana koiranliha on varsin suosittua ja koska Peter itse sekä hänen sattumalta hotellissa tapaamansa tutut, jotka liittyivät seuraamme illalliselle, olivat kovasti koiraihmisiä hekin. Tämä koira-annos oli lähinnä ohuita mausteisia, kylmiä paistisuikaleita melko maukkaan ja mausteisen salaatin joukossa. Muutama pieni ohut siivu siitä riitti jokaiselle. Pehmeää ja maukasta lihaa, ihan täydestä olisi mennyt, jos olisivat väittäneet sen olevan vaikkapa nautaa. Tai ehkä se olikin, väittivät vaan sen olevan koiraa.

Keskiviikkoaamuna sitten parit miittinkit. Koska aikaa oli ennen lounasta, menimme tapaamaan yhtä Peterin tuttua, jolla on kuorma-autofirma Shouguanissa. Siellä tämä heebo istuskeli korttia läiskimässä parin muun kaverin kanssa ja he sitten saivat päähänsä kutsua meidät lounaalle. Hiukan koitimme vältellä, mutta koska kutsu esitettiin useammankin kerran, emme voineet siitä enää kieltäytyä, ettei Peterin kaveri menettäisi kasvojaan kavereidensa silmissä. Ja niinpä sitä sitten taas mentiin ja arvaahan sitä mitä siitä seurasi. Bajiota lasiin kaameeseen tahtiin, ruokaa kasapäin ja tietenkin koiraa kans, mikä tällä kertaa tarjoiltiin keitettynä isoina klimppeinä luineen, vaan ei sentään karvoineen päivineen. Ja taas olis mennyt ihan täysillä läpi naudan keittolihana. On kuulema nämä hauvelit sellaisia kookkaanpuoleisia, rotua en tiedä, mutta ei kuulema kasvateta lemmikeiksi lainkaan vaan vain ja ainoastaan pataan pistettäväksi.

Lounaan päätteeksi meille vielä iskettiin matkaevääksi pussillinen mandariineja sekä tietysti pullollinen bajiota, edessämme kun oli vielä matka Rizhaohon ja ajomatka sinne on kolmisen tuntia ja jottei meille vaan tulisi matkalla nälkä eikä laulu pääsisi missään vaiheessa katkeamaan. Niinpä sitä sitten ajaa rytyytettiin pitkin kiinalaisia maanteitä mustalla Lexuksella kuin herrat ikään bajiota siemaillen ja mandariineja popsien. Perille pääsimme illan suussa ja siitä sitten ihan suoraan nukkumaan.

Torstaina sitten taas aamulla tunnin palaveri ja sitten parin tunnin matka Peterin kotikaupunkiin Qingdaohon, missä muuten järktään olympialaisten purjehdusskabat. Qingdao on aikoinaan ollut saksalaisten aluetta ja heiltä kiinalaiset ovat oppineet paljon oluen valmistuksesta ja niinpä täältä onkin kotoisin Kiinan tunnetuin olut Tsingtao, mikä on siis kaupungin nimi hieman vanhahtavalla tavalla kirjoitettuna.

Ennen lentoa takaisin Shanghaihin kävimme tietty lounaalla, mutta tällä kertaa eteen ei kannettu koiraa, vaan porsaan sorkkia, joita Peter imeskeli hyvällä halulla. Saparoitakin olisi kuulema ollut tarjolla.

Viime viikolla tuli sitten taas piipahdettua Nantongissa. Siellä tehtaan rakennustyö etenee minusta huolimatta ainakin toistaiseksi aikataulussa, joten näyttää uhkaavasti siltä, että startti osuu just kesälomakauteen, mistä on tietysti sitten se riski, että tänä kesänä ei juuri lomia vietellä. Toivottavasti nyt ainakin viikon pari ehtisi kotona Suomessa ja landella piipahtaa, alkaa nimittäin kunnon saunaa ja järveä tehdä aika kovasti mieli, kunnon saunoja kun täällä ei juuri ole.

Pääsiäisenä piipahdimme sitten perusturistiretkellä Pekingissä. Matka alkoi perjantaiaamuna yhdeksän maissa HongQiaon kentältä, minne on kotoa matkaa vaivaiset kymmenen minuuttia. Shanghai Airlines tarjosi vajaan kahden tunnin (1163 km) aikana suhteellisen mukavan aamupalan, missä oli kirsikkatomaatteja, melooniviipaleita, pähkinää, suklaata, pussi omituisia karkkeja, teetä tai mehua ja sitten joku vaalea pieni pyöreä vehnäsämpylä. Sitä kun varovasti haukkasi, niin pintakerroksen lävistettyään etuhampaat takertuivat johonkin paksuun ja tahmeaan….

Eineen sisältä paljastui sitten kasa mämmimäistä makeahkoa tahnaa ja siitähän sitten riitti taas lapsellista hupia vähäksi aikaa, kun esittelimme toisillemme sitä valkeaa palleroa, minkä sisältä kurkisti tuo synkeä tumma pökäle. Ihan syömäkelpoinen tuo kyllä oli, ei siinä mitään. Kiinalaisilla oli ihmettelemistä, että mikähän noilla nyt on niin hauskaa.

Pekingissä sitten tosiaan juostiin kaikki perusnähtävyydet läpi parissa päivässä. Perjantaina ehdimme pika pikaa piipahtaa Hutongissa, mikä näyttäisi olevan joku YK:n suojelukohdekin eli paljon pikkuruisia vanhoja asuntoja kapeine kujineen, ei omia vessoja ja niin edelleen. Lauantaina lähdimme puoli ysiltä kohti Kiinan muuria kamalassa aamuruuhkassa, minkä aiheuttajana oli kuitenkin mitä ilmeisimmin joku onnettomuus. Niinpä sitten tuohon 60 kilsan matkaan tärväytyi kolme tuntia eikä muuria ehtinyt kovin kauaa kiivetä, kun jo piti tulla alas. Ja kun kelikin vielä oli synkeän harmaa ja näkyvyys lähes olematon, jäi tuo kauan odotettu muurilla käynti hieman torsoksi. Ja vaikka tuo muuri on kuulema yli 6300 km pitkä, niin näytti siltä, että kaikki turizmot änkesivät juuri tälle pätkälle eli varsinkin muurin alemmissa osissa tungos oli suorastaan raivostuttava. Onneksi portaat ovat paikoin sen verran jyrkät ja raskaat, että aika pian kaikkein lihavimmat jenkit karsiutuivat joukosta ja hieman ylempänä alkoi olla jo melko väljää. Siitä sitten johonkin turizmokrääsäkauppaan (ostaostaosta!!!) lounaalle ja Ming-hautoja hämmästelemään, sen jälkeen vielä pieni teeseremonia teekaupassa (ostaostaosta!!!) ja illalla hotelliin joskus kahdeksan aikaan.

Sunnuntaiaamuna startti oli kahdeksalta ja heti alkuun mention Tiananmenin aukealle ja siitä kiellettyyn kaupunkiin. Pika pikaa juostiin nämä läpi, että kerittäisiin vielä katsoa joku taivaan temppeli tms (Temple of Heaven) ennen kuin mentiin katsomaan helmikauppaa (ostaostaosta!!!). Sitten lounaalle, mutta tietenkin sitä ennen silkkikutomoon (ostaostaosta!!!) ja siitä sitten kesäpalatsiin, mikä oli kyllä kohtalaisen magee, mutta kyllä jo tässä vaiheessa alkoi olla kiinalaisten temppeleiden sun muiden systeemien kiintiö kokolailla täynnä eli justihin piisas kun kesken loppu. Siitä sitten kentälle ja kotiin.

Olimme juuri ennen matkaa päivittäneet nettisysteemimme China Telecomin langattomaan ja “nopeaan” version, mikä aluksi toimikin ihan hyvin. Pian Tiibetin mellakoiden jälkeen nettiyhteydet alkoivat pätkiä ja kotimaisiin tai muihin länsimaisiin sivustoihin oli tosi takkuista saada yhteyttä ja aivan erityisesti tiedotusvälineiden sivustoihin ei saanut enää yhteyttä lainkaan. Pankin sivut toimivat, samoin kotikunnan sekä valtion sivustot, mutta esimerkiksi Iltasanomien, Iltalehden, YLE:n, Kauppalehden tai vaikkapa Dagens Nyheterin tai Eesti Postimeesin sivuille ei saa enää yhteyttä lainkaan. Omituista kyllä on, että esimerkiksi Pekingin kentältä kyllä pääsi näille sivuille tost noin vaan, samoin hotellista ja toimistolta, mutta jostain syystä kotikoneet on kokonaan plokattu näiltä sivustoilta. Naapureilla tilanne on ihan sama. Täytyy taas urputtaa.

Sitten vielä viikon nippelitietopläjäys: Shanghain terveysviranomaisten mukaan shanghailaisista miehistä tupakoi jotakuinkin tarkaan 50 %, mutta naisista vain 1 %.

Lauantai-iltana 15.3. alakerran vessa meni tukkoon, totaalisesti. Kikkareet vaan uiskentelivat lattialla – ja veskin matolla. Vessaharjalla huitominen ei paljoa auttanut. Mutta kun hätä on suurin, on apukin lähellä, ainakin meidän compoundissa.

Yleensä kun jotain apua tarvitsee riittää, että pirauttaa respaan ja keroo, että ongelmia on tai apua tarvittais nyt tässä tai tuossa, ja vilauksessa on inzinjöör paikalla. Ja inzinjöörejä täällä tuntuu olevan joka hommaan yksitellen ja erikseen.

Inzinjööri siis saapui, iltakymmenen tienoissa suuri varrellinen imukuppi kainalossa. Sillä hän sitten hetken pumppasi scheissen tukkimaa rööriä ilman sen kummempaa tulosta ja saaden ainoastaan vanhan haperon imukuppinsa halki. Kaveri ei paljoa englantia puhunut, mutta osoiteltuaan surkeana haljennutta kumimollukkaansa hän sai jotenkin meidät ymmärtämään, että huomenna tultaisiin hieman järeämmällä kalustolla laittamaan asioita kuntoon.

Aamukymmeneltä marssi sitten uusi Rööri-Roope helvetinmoisen letkeän mustan dildon kanssa sisään ja samantien pelipaikoille. Pari kunnon reipasta sisään-ulos- nykäisyä ja putkistoa tukkinut köntsä oli saman tien tiessään tai siis varmaankin jo puolivälissä matkalla kohti HuangPu –jokea, minne ainakin joen veden ulkonäöstä päätellen suurin osa kaupungin moskista päätyy loputtomalla matkallaan kohti Keltaista merta. Eikä lattialle kuivahtaneita kikkareitakaan tarvinnut itse siivota, vaan kun putkistoneuvos oli saanut homman valmiiksi, saapasteli paikalle siivooja luuttuineen ja riepuineen ja muutamassa minuutissa lattia hohti kirkkaana ja puhtaana kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Olympiakuume sen kun vaan pahenee, mitä lähemmäs kisat tulevat. Kiinalla on kova kiire saada paikat siisteiksi ja maa ja varsinkin pääkaupunki Peking edustuskuntoon ennen kisojen alkua. Ja olihan yksi kisojen samisen ehtokin se, että ilmanlaatu, majoitus, liikennejärjestelyt sun muut ovat riittävän hyvässä kunnossa ja kyllä Kiina tähän asiaan on kovasti panostanutkin.

Siinä sivussa sitten kyllä sattuu kaikenlaista ja olympialaisten varjolla onkin helppo käydä erilaisten vähemmistöjen kimppuun ja osansa ovat jo saanet ainakin tiibetiläiset , uiguurit ja pekingiläiset kulkukissat, joita on pyydystetty kymmeniä tuhansia ja sullottu ahtaisiin häkkeihin kuolemaan. Ja eiköhäh häkki heilahtele vielä jatkossakin, olipa sitten kyse kissoista tai muuten vaan epäilyttävästä tai valtiolle vaarallisesta aineksesta.

No isossa maassa puuhaa riittää eikä olympialaiset ole ainoa huolen aihe. Yksi suurimmista huolista on tällä hetkellä kova inflaatio, johon ennätyskylmä ja luminen talvi toi vielä oman lisänsä. Hallitus onkin nyt vahvasti puuttunut asioiden kulkuun ja monet tuotteet on otettu hintavalvonnan piiriin ja korkojakin ollaan nostamassa kulutuksen hillitsemiseksi.

Kiinan talouden kasvuvauhtia ei kyllä tunnu pysäyttävän mikään, ei inflaatio, ei taantumaepäilyt eikä kurssien lasku. Kaikesta tästä huolimatta Kiinan talouskasvun odotetaan edelleen olevan kymmenen prosentin luokkaa tänä vuonna ja hyvän esimerkin kasvusta antaa esimerkiksi se, että tammikuussa rekisteröitiin ennätykselliset 8,5 miljoonaa uutta kännykkäliittymää ja kaiken kaikkiaan liittymiä on nyt kiinalaisilla yhteensä huikeat 555 miljoonaa! Taulutelkkareiden kaupankin ennustetaan olevan tänä vuonna yli viidentoista miljoonan.

Ja kova kasvu kyllä näkyy ja ikävä kyllä kasvu on pitkälti saatu aikaan ympärisön kustannuksella. Eipä siis ole mikään ihme, kun kiinalasilta joskus kysyy jotain kiinnostavaa matkailukohdetta, niin yleensä vastaukseksi saa jonkun paikkakunnan, missä on kuulema upea järvi ja sitten kun kysyy, että voiko siellä esimerkiksi uida, niin vastauksesta kuulee, että kysyjää pidetään jos ei nyt ihan uunona niin hiukan yksinkertaisena ainakin, sillä saastuneitahan ne kaikki ovat eikä uikkareita kannata turhaan mukaan pakata. Paikallinen ympäristöministeriökin myöntää, että neljännes kaikista vesialueista on käyttökelvotonta yleensä yhtään mihinkään toimintaan, noin kaksi kolmannesta on täysin sopimatonta kalastukseen ja kaupunkien läpi virtaavista joista 90% on pilalle saastuneita. Että silleen.

No ei tässä taida itse kullakaan olla ihan puhtaita jauhoja pussissa. Itsekin kävin juuri hakemassa perheelle matkaliput ensi viikonlopun Pekingin matkaan ja lentäenhän mekin sinne olemme menossa. Taskussa olikin sitten tavallisen tuhti pino sadan rämpylän seteleitä, tässä kyseisessä matkabyroossa kun eivät mitkään kortit kelpaa. Kaikenkaikkiaan sain latoa tiskiin niitä yhteensä 200 kappaletta. Oli muuten todella tukeva tukku kahisevaa. Saisivat kyllä nämä kiinalaiset alkaa painaa hieman isompia seteleitäkin kuin noita punaisia satasia.

Alkuviikosta saatiin viimeinkin kamat Suomesta perille Shanghaihin. Vastahan niitä oli kaksi kuukautta odotettu! Homma nimittäin kulkee siten, että mukaan otettavat kamat tietty pakataan ensin Suomessa ja viedään satamaan varastoon odottamaan, kunnes olemme itse päässeet perille Shanghaihin ja täällä päässä saaneet kaikki paperihommat eli oleskeluluvat sun muut kuntoon. Tähän menee tavallisesti parisen viikkoa ja vasta sitten kamat saavat lähtöluvan. Kontin tulo Suomesta Shanghaihin meriteitse kestääkin sitten kuusi viikkoa.

Changshussa tuli sitten piipahdettua toisenkin kerran – tällä kertaa paremmalla onnella kuin edellisellä kerralla. Torstain ja perjantain välisen yön vietin Changshun upouudessa hotellissa nimeltä Tianming Grand Hotel ja aika moinen hotelli se olikin. Mulla oli varsin upea kahden hengen huone, iso kylppäri suihkulla ja ammeella, lavuaarin reunalla kaikki mahdolliset lotionit ja kylpyvaahdot, hammasharjat ja kynsiviilat sun muut putelit ja purnukat talon puolesta ja tossut vielä sängyn vieressä odottamassa. Netti kuului hintaan ja kunnollinen aamiainen myös. Hotellissa oli pari kolme ravintolaa, saunaosasto ja kuntosali, pianobaari, missä viihdyin parin kolmen Tsingtaon ajan jne. ja hinta yhdeltä yöltä vaivaiset 55 euroa!

Illalla arvoin pariinkin otteeseen, että jaksaako lähteä illalliselle jonnekin vaiko ei, nälkä kun ei pahemmin ollut. Piipahdin sitten kuitenkin muutaman korttelin päässä iltakävelyn ohessa eräässä paikallisessa ravintolassa, jossa oli tarjolla mm. paikallien versio pippuripihvistä (kuva), mikä oli kuitenkin sen verran erilainen suomalaiseen version verrattuna, että päätin tällä kertaa ottaa jotain hieman tavallisempaa.

Viikonloppuna (8.-9.3.) kevääntulo otti hieman takapakkia eikä kauan odotettuja kansituoleja päässyt vielä testaamaan. Lauantai oli varsin koleaa ja sataa tihuutti lähes koko päivän. Niinpä sitten päivä kului lähinnä laiskottelun ja shoppailun merkeissä, iltapäivällä käytiin sentään vetäsemässä koko perheen voimin Hong Mei Luulla sijaitsevassa Papas Bierstubessa kunnon schnitzelit ja aikamoiset annokset sieltä tulikin. Hintaa kertyi viideltä hengeltä mukaan lukien 3 tuoppia Bitburgeria ja viis kokista ja kerran lisäannos ranskiksia yhteensä 60 euroa eli ei mikään ihan paha hinta tuosta määrästä tavaraa, vaikka länkkäriraflat täällä tietysti ovatkin paikallisia selvästi kalliimpia.

Sunnuntaina päästiin viimein fillaroimaan ja samaan syssyyn tuli sitten kierrettyä useampikin “antiikki”huonekalukauppa, täältä kun saa todella hyvän näköisiä käsintehtyjä mööpeleitä ja muuta sisustusroinaa varsin kohtuuhintaan. Kaupatkin tuli tehtyä yhdestä matalasta mongolialaisesta antiikkilipastosta, jota voi samalla käyttää penkkinä sekä sitten toisesta normaalikokoisesta lipastosta. Toinen tuotiin kotiin jo heti eilen sunnuntaina ja toinen tänään iltapäivällä. Pienemmällä oli hintaa 150 euroa ja isommalla reilut 300. Nyt täytyykin sitten hieman säästellä, että jää käteisvaroja Pekingin reissuun, mikä olis tarkoitus tehdä pääsiäisenä.

Kiinalaisten englannin kielen taito ei noin keskimäärin kovin kummoista ole, vaikka sitä koulussakin kuulema opetetaan. Kaupungilla on jotakuinkin turha toivoakaan saavansa asioita selvitetyksi englanniksi, paitsi kaikkein pahimmissa turistipaikoissa tai feikkimarkkinoilla. Toimistolla sen sijaan homma toimii, vaikka joidenkin ääntämisessä on toisinaan enemmän kuin hieman pähkäiltävää tai tulkinnanvaraisuutta. Siitä esimerkiksi seuraava jutun pätkä Denisin kanssa hiljattain:

Denis: Do you know the chemical company “Döö”?
Minä: What company?
Denis: Dööööö.
Minä: Eeeeer….No, I don’t think I know that company.
Denis: What? You don’t know “Döö”!?
Minä: No.
Denis: D-O -W. Döö.
Minä: Oh, you mean Dow……..

Ja heti seuraavana päivänä melkein sama uudelleen eli:

Denis: Do you know the chemical company “Böö”?
Mina: What company???
Denis: Bööööö!!
Mina: well….. I don’t think I…..
Denis: What!? You don’t know “Böö”!??
Mina: No.
Denis: B-A-Y-E-R! Böö!
Mina: Ohhh that company….

Muuten Denis on ihan ok kaveri, paitsi että patteripäämatemaatikkoulkonäöstään huolimatta on jonkin sortin patrioottireserviläismilitaristi ja ehdottomasti sitä mieltä, että sota Taiwanin kanssa on välttämätön ja tulossa väkisin muutaman vuoden tai viimeistään parin vuosikymmenen päästä - muuten ei tilanne selkiä. Ja Japani saisi turpaan siinä sivussa. Täytyypä tehdä hieman tiedustelutyötä ja tsekata, onko tuollainen mielipide kovinkin yleinen.

No, ennen kolmatta maailmansotaa, mikä tuosta sodasta Taiwanin kanssa epäilemättä vielä tulee, on parasta nauttia keväisestä auringonpaisteesta niin kauan kuin vielä ehtii ja niin kauan kuin savusumu antaa myöden, sillä täysin kirkkaan ja syvän sinistä taivasta ei täällä näy niinkuin koti-Suomessa. Aina on jonkinlainen harmaa verho, toisinaan paksumpi ja tänään 4.3. hieman ohuempi auringonvaloa suodattamassa. Hirveätä ajatellakaan, minkälainen smogi täällä vallitsee sitten, kun Kiinan autokanta alkaa lähestyä koko mailman keskiarvoa 120 autoa tuhatta asukasta kohti. Viime vuonna autojen määrä oli nimittäin 57 miljoonaa mukaan lukien kuorma- ja pakettiautot, bussit ja kaikki eli noin 50 per tuhat asukasta. Niin, ja puhumattakaan siitä, että edes hätyyteltäisiin jenkkien lukua 750!