HaMiLun Hamppari

(Pietari 23.11.2006)

Torstaina oli heti aamusta sitten uuden ja mullistavan tuotteen Venäjän-lanseeraus. Paikalla oli mukavasti jengiä, kysymyksiä sateli ja tuntui kiinnostus heräävän. Ständi oli tukossa koko päivän, eli täyden kympin päivä, kiireinen ja raskas tosin.

Hotellilla oli taas, taas, ongelmia avaimen kanssa. Ovat sellaisia magneettikortteja, ja melkein joka kerta saa tulla takaisin alas respaan, kun avain ei toimi. Hotelli on siis Pribaltiskaja, ihan hyvä hotla muuten, huone 65 euroa eli ei tosiaankaan paha ja aamiainen aivan erinomainen. Mutta mikä ihme noita avaimia riivaa?

Illalla menimme sitten päivälliselle ravintola "Russkiy Kitzh"iin. Paikka oli tosi viehättävä, väkeä noin puolillaan, elävää musaa, soittelivat nuoruusaikojen diskohittejä ja väliin hidasta, disko ja tanssia, venäläistäkin musaa toisinaan, porukassa tällä kertaa vain minä, Aleksei, Dima G ja Fred. Hirvee nälkä ei ollut, joten otin vaan sen lihasoljankan, mikä ei kovin kummonen tällä kertaa ollut, ja sitten perään antrekoteen, ok, venäläiset ottivat sashlikkia, mutta oli kuulema kuivaa ja vaikuttivat pettyneiltä. Muuten paikka oli kyllä tosiaan viehättävä, ei mikään teinimesta, hyvää musiikkia ja ruokaa, harmi vaan, että kaikki olimme niin väsyneitä, että ei jaksanut, ei kerta kaikkiaan jaksanut muuta kuin syödä... no, ne pakolliset pari kolme snapsia, mutta aika laiskasti nekin, mutta paikka kannattaa laittaa mieleen. Jälkkäriksi totuttuun tapaan teetä ja sympatiaa, kivoista savikannuista tarjoiltiin. Ja sitten vielä Aleksei kävi karhua halaamassa motskarin vieressä....

Sitten hotlaan, iltapalaksi blogi, emailit ja olut... pari ilolintua tossa vieressä koittavat kovasti saada katsekontaktia joka puolelle, ei tunnu kauppa ainakaan vielä käyvän, ja sitten seuraavaksi tulee noutaja. Huomenna kotiin Suomeen perheen pariin.

(Moskova-Pietari 20.-22.11.2006)

Sillä lailla! Taas maanantaina aamuneljältä aloittivat kulkukoirat haukkujaiset ikkunan alla sillä seurauksella, että sen jälkeen ei sitten enää nukuttukaan. Silmät ristissä venäjän tunnille ja toimistoon....

Tiistaiaamuna oli kello soimassa 5:15, mutta tietysti heräsin jo 4:30! Pian kello kuuden jälkeen kurvaa Dima G taksilla Tsaikovskin konserttisalin eteen ja nappaa kyytiin. Matka kentälle ja Pietariin alkaa, toistaiseksi kaikki hyvin.

Liikenneväline oli taas jälleen kerran kaikkien yli 180-senttisten kauhu eli TU-154. Lentoaika ei ollut tosin sen kummempi kuin Helsingistä Kittilään, mutta tilaa kun ei ole, niin sitä ei sitten tosiaankaan ole. Taas oli polvet aivat helevetin tiukasti edessäolijan selkänonassa kiinni ja kun edessä istuva 150-senttinen neekerikirgiisi painoi vielä jossain vaiheessa selkänojansa alas levätäkseen, ei kertakaikkiaan auttanut muu kuin härskisti väkivaltaa käyttäen painaa kaveri takaisin lähtöruutuun. Mutinoita ei kuulunut.

Pulkovskajan kentällä taksit vaativat aivan käsittämättömät sata euroa matkasta LenExpon messukeskukseen, joten hyppäsimme minibussiin, surkeaan pakettiautoon, joka sitten heitti meidät jonnekin keskustaan, josta sitten saimme kohtuuhintaisen taksin perille. Aleksei ja Nikolai olivat jo paikalla, saksalainen Berthold, joka asustelee nykyisin Budapestissä, saksalainen Karolin ja hollantilainen Fred, iso Fred, liittyi sitten iltapäivän aikana vielä joukkoomme.

Messupäivä kului sitten messuillessa, ei onneksi tarvinnut juoda pisaraakaan, illalla sitten hiukan tissuteltiin. Menimme nimittäin omalla porukalla kivaan paikalliseen ravintola ”Ravintolaan”, jossa oli tarjolla Aleksein suosikkijuomaa eli ”samagonkaa”. Esillä oli viis kuus kymmenlitrasta lasipulloa täynnä votkaa, ja jokaisessa lasipullossa erilainen maustesysteemi sisällä. Kaikkiahan niitä sitten piti maistaa, vorschmakin, soljankan ja stroganoffin, mikä oli muuten aivan erinomaisen kermaista ja hyvää, ohessa maistaa. Teetä, lisää teetä, ja hotelliin vielä parille yömyssylle joskus klo 10. Siellähän sitten muutkin suomalaiset heiluivat kukkoina tunkiolla, tapasin mm. pitkästä aikaa entisen kolleegani, jolle olikin sitten sattunut yhtä sun toista, duuni oli vaihtunut parissa vuodessa pariinkin kertaan ja urasuuntautunut vaimo oli ottanut lapsen ja häipynyt, kaveri oli kuin nalli kalliolla....

Keskiviikkona ei sen kummempaa. Illalla piti mennä johonkin itämaiseen ravintolaan, missä olisi napatanssiakin, mutta paikka oli kiinni. Kävelimme sitten pitkän tovin pitkin Nevski Prospektia eri vaihtoehtoja tarkastellessa ja horjahdimme sitten lopulta erääseen epsanjalaiseen ravintolaan, minä, Dima G, Aleksie, Fred ja jo vuosien takaa entuudestaan tuttu suomen-venäläinen Juri. Taas ne normaalit kolme ruokalajia eli tyyliin salaatti, keitto ja pääruoka, itellä tällä kertaa täytettyjä sieniä, häränhäntäkeittoa ja joku ”Monzo Panza” tms eli grillattu lihalajitelma, pullo Ruskiy Standardia, joku olut, mehua, vettä teetä.... ja lasku viideltä hengeltä 6900 ruplaa eli reilut 200 euroa, ei paha. Illalla nukkumaan klo 11.

Ja kun Pietari kerran on meren rannalla, täällä usein otetaan snapsit ”niille, jotka ovat merellä”....

Lauantai oli sitten ihan vaan alusta loppuun laiskottelua ja toipumista flunssan lopuista. Näyttäis olevan taas voitettu tuokin lentsu, venäläisten ihmelääkkeiden ansiosta tai sitten niistä huolimatta. Uloskaan en juuri vaivautunut, mitä nyt vähän kaupassa kävin jääkaappia täydentämässä. Harmaat olivat kelitkin, eli ei houkuttanut pahemmin ulos muutenkaan lähteä.

Lauantai kuluikin siten taas uuden Hotakaisen ”Huolimattomien” parissa ja netissä surfatessa ennen kaikkea Wikipedian saloihin tutustumassa. Luettiin mm. kaksinkertaisen Mannerheim-ristin ritarin ja lentäjä-ässän Ilmari Juutilaisen haastattelu ja kuvaukset monista hänen lentämistään hävittäjistä aina Fokkereista ja Brewstereistä Messerschmitteihin, tutustuttiin UFOihin, ufotutkimukseen ja tietysti Johan af Ganniin,jolla on omat nettisivutkin, natsi-Saksan johtajiin, perunaan, Tukholman verilöylyyn, Viipurin pamaukseen, viikinkeihin, teloitusmenetelmiin, bumerangeihin, tähtitieteen historiaan aina Hipparkhoksesta ja Ptolemaioksesta alkaen, ritareihin, erityisesti pyöreän pöydän sellaisiin ja Graalin maljan etsintään ja herra ties mihin.

Sunnuntaina oli totuttuun tapaan sählyä ja porukkaa mukavasti paikalla. Juostakin jaksoi kohtalaisesti ja viikon makoilun ja flunssan jälkeen teki tosi gutaa.

Luutapallokausikin tekee tulojaan, tarttis vaan lätkäkamat jostain kehittää, tallella ei oo vanhoista ajoista ku 70-luvun potta hammassuojuksineen ja hanskat. No, ei ole kyllä jäätäkään näillä keleillä heti luvassa, mutta harjamailatalkoita jo porukat suunnittelevat.

Aika uupunut oli kyllä olo sitten pelin jälkeen koko illan, mutta pakko oli kuitenkin aloittaa pakkaaminen, paitojen silittäminen yms valmistelu ens viikon Pietarin-matkaa varten, maanantaina kun menee toimistolla varmaan ilta kasiin tai ysiin jonkun hemmetin puhelinkonferenssin takia ja tiistaiaamuna Dima G tuleekin jo sitten klo 6.15 hakemaan kentälle.

Illalla sitten vielä vähän venäjän läksyjä, menossa Pushkinin tarina ”Grobovshik” eli haudankaivaja.

Moskova 16.-17.11.2006

En sitte tiedä, tehosiko se pippurihunajavotkaihmelääke, mutta olo oli torstaiaamuna jo melko hyvä. Varmuuden vuoksi pysyttelin kuitenkin kotona, nykyäänhän näitä rutiinihommia on helppo hoitaa melkein mistä tahansa kun on kännyt ja kannettavat ja langattomia verkkoja ja ties mitä. Illalla sitten kokeilin ihmereseptiä uudelleen sillä menestyksellä, että perjantaina olin jo työkykyinen, vaikka nokka vuosikin edelleen. Salille ei taida kuitenkaan illalla vielä uskaltaa, josko huomenna sitten. Harmittaa vaan, kun olis pitkästä aikaa taas ollut iltaisin hyvin aikaa vähän kuntoilla, Vologdaan suunniteltu matkakin sitten peruuntui tyypilliseen tapaan aivan viime tipassa, en olis kyllä flunssaisena ehkä lähtenytkään. Ens viikko meneekin sitten Pietarissa PAPFOR- messuilla, ja kuulemani mukaan siellä messutaankin sitten ihan koko rahan edestä ja vielä vähän sen päällekin, eli viikonloppuna kannattaa varmaan pikkasen keräillä voimia tuohon koitokseen.

Ja lisää hyviä reseptejä flunssaan. Nikolain isoäidin resepti on sitten sellainen versio tuosta edellisestä, että otetaan taas se kaikkien venäläisten lääkkeiden äiti eli votka, noin 100-150 grammaa, yhden sitruunan mehu ja pari lusikallista hunajaa. Nautitaan huoneenlämpöisenä juuri ennen nukkumaan menoa.

13.-15.11.2006 Moskova

Maanantaiaamu valkeni puhtaan valkeana, muuttui sitten ruskeaksi mössöksi. Matkalla Tverskajan metroasemalle oli lumenluojia kymmenkunta, eikä matka ole pitkä. Leveillä puuvartisilla alumiinilevyillä lunta tuuppasivat rinta rinnan ajoradalle sulamaan. Odottelen innolla niitä lumiflippereitä saapuviksi, josko niistä joku päivä sais ihan kuvankin.

Tiistaina sitten taas vaihteeksi pari laukausta päähän, tällä kertaa vuorossa kansallisen öljyinstituuttirahaston pomo Zelimham Magomedov. Kaveri ammuttiin kotitalonsa naapurissa Kedrova-kadun numerossa 7a Moskovan lounaisosassa lähellä Jugo-Zapandnajan asemaa vähän ennen kymmentä aamulla. Totuttuun tapaan ampujat olivat paikalla odottamassa ja päähän haavoittunutta uhria lotkautettiin vielä lopuksi kerran vartaloon. Näin siis tiesi kertoa päivän http://www.gazeta.ru . Pyssyt paukkuu ja balalaikka soi!

Ja sitten keskiviikkona illalla apteekkin (apotek) ostamaan Tizhiniä nuhaan ja StopAnginia kurkkukipuun. Taas iskee, mikähän on, kun koko ajan on flunssa? Nyt tuntuu ihan kunnon lentsulta, eli mennee koko hela viikko, jos ei ihmetropit auta. Ai niin, kaikki kaverit neuvoivat sen vanhan (?) venäläisen ihmeparannuskeinon, että 100 grammaa votkaa, mut ei sit enempää!, pari lusikallista hunajaa sekoitetaan joukkoon, paljon pippuria, ja sitten niin kuumaan kylpyyn kuin vain kroppa kestää. Ja sit nukkumaan. Kokeilenpa tätä empiirisesti tänä iltana.

Ja sitten paras uutinen. Kutsu on tulossa Suomen Moskovan suurlähetystön itsenäisyyspäivän bileisiin, ja vielä avec!

Lauantaina aamulla heti ekaks kaupaan, jääkaappi kun ammotti tyhjyyttään ja se viimeinenkin juustokimpale (kusok eli pala) oli homeessa. Tuoremehu sentään oli hengissä ja jugurtti kans. Aamupalan jälkeen olikin sitten ohjelmassa pyykinpesua ja kämpän imurointi, ekaa kertaa muuten yli puolen vuoden asumisen jälkeen. Ei vaan ole aiemmin ihmeemmin tarvetta ollut, mitä nyt keittiötä joskus ja eteistä, yksin kun on, niin ei tunnu pölyäkään ihmeemmin kertyvän, toisin kuin kotona Suomessa.

Joskus puolilta päivin sitten vielä kännykän laturiostoksille, akku kun oli tyhjä ja omaa laturia ei vaan löydy mistään. Kaupunki oli kurainen eilisen räntäsateen jälkeen, mutta muuten oli ilma raikas. Illalla sitten vielä vähän venäjän läksyjä, maanantaina olisi sitten taas uusi 90-minuuttinen open kanssa ja tekstit käyvät kerta kerralta vaikeammiksi. Jotain opiskelijoille helpoksi suodatettua klassikkokirjallisuutta harjoitellaan, tällä kertaa menossa Pushkinin tuotantoa...

Ja lauantai-iltana paukkuivat taas ilotulitteet Majakovskin aukiolla, jollain oli kai synttärit. Ja ihan vapaasti näemmä voi räiskytellä, kukaan ei asiaan puuttunut ja paukkujakin saa kuulema ostaa milloin vaan ja ihan melkein mistä vaan.

Sunnuntaina sitten taas pitkästä aikaa sählyä pelaamaan. Mikon kanssa oli treffit totuttuun tapaan klo 11.15 Majakovskin patsaalla ja siitä sitten taksilla eteenpäin. Käsi ojoon, ja samantien lada heittää meidät perille noin kymmenen kilsan päähän, ja hintaa ei ole kuin se 350 ruplaa eli noin kymppi.

Porukkaa oli tällä kertaa tosi paljon, varmaan parisen kymmentä kaikkiaan, joten vaihtomiehistä ei ollut pulaa. Pelattiin 6-6 miehityksillä, joten kentällä ei paljoa tilaa ollut maalintekoon, paitsi sitten peliajan loppupuolella, kun omat rivit alkoivat rakoilla ja samantien verkko soida.

Koska peliaikaa oli tavallista vähemmän, ajattelimme Mikon kanssa käydä illalla vielä punttiksella. Nyt tähän väliin päikkärit, venäjän läksyjä, ja siinähän se sitten olikin tämä viikonloppu.

Torstai sujui aluksi varsin joutuisasti, kunnes iltapäivälle sitten alkoikin kasaantua ongelmia loppujen lopuksi sen verran, että koko paperikone oli stopattava kuivatusosaan tulleen vian vuoksi. Kun ilmeni, että korjaamiseen menee parikin tuntia, painuin itse hotellille Aleksein uhrautuessa ja jäädessä tilannetta seuraamaan. Sen illan aikana tilanne ei valjennut, joten Alekseikin palasi hotellille juuri sopivasti, kun olin jo menossa päivälliselle.

Perjantaina hommat saatiin sitten ajoissa valmiiksi, Valeri tuli hakemaan meitä kahden maissa autolla kotiin. Liikkeelle pääsimme kuitenkin vasta kolmelta, koska muuan asiakkaistamme tulisi mukaamme Moskovaan veljeään tapaamaan ja hän pääsi irrottautumaan vasta palaveriensa jälkeen. Matkalla vielä pikainen lounas, salaattia ja soljankaa, muodostuu jo pikkuhiljaa tavaksi, päälle sitten kanaa ja pottua. Ja arvatkaapa vaan, mitä se asiakkaamme Sergei Ivanovits ehdotti ruokajuomaksi. Kyllä, ihan oikein arvattu, mutta pidättäydyimme onneksi morssissa eli marjamehussa, mikä olikin poikkeuksellisen hyvää.

Matkan aikana Aleksei vielä kertoi, että tänään perjantaina on poliisien yleinen vapaa- ja juhlapäivä. Kovaa juhlintaahan se tarkoittaa, ja kuulema juopuneet poliisit saattavat mennä kaduille toikkaroimaan ja tekemään pienten palkkojensa kartuttamiseksi jopa mielivaltaisia pidätyksiä tai joitain muita ihme tarkistuksia siinä toivossa, että ihmiset sitten peloissaan maksaisivat heille lahjuksia vapautuakseen. Mene ja tiedä, oliko sitten ihan tosissaan, mutta vakavalla naamalla Aleksei kuitenkin jutteli ja sanoi, ettei ehkä hirveesti kannata illalla kaupungilla koikkelehtia. Eikä kyllä ollut aikomuskaan, sen verran väsytti mennyt viikko.

Kovan ruuhkan jälkeen sitten räntäsateessa kotiin vasta noin kello 9 ja melkein samantien nukkumaan......

Tiistaina starttasimme sitten Alexein ja Diman kanssa, koko viikoksi, Viktorin kyydissä, aamukasilta Dynamon assalta kohti Jaroslavlia.

No, matkaa oli se 270km eli ihan ku Tsadista Nykäskylään, mutta aikaa tuhertui kolmen tunnin sijaan se viis. Tosin poikesimme matkalla yhteen ”kahvilaan” ottamaan mustat teet ja blinzikit (=lätyt) hunajalla. Moskovassa ei lunta juuri ollut, muta mitä enemmän pohjoiseen mentiin, sitä enemmän luntakin oli, ei tosin paljoa Jarskassakaan, ehkä viis kymmenen senttiä, mikä sekin oli sitten sulamassa pois. Sen verran kuitenkin päästiin talvesta puhumaan, että opin ihan uuden sanankin, sasulka eli jääpuikko, tulee muuten verbistä "sasat" eli imeä, kakarat kun tykkäävät niitä kovasti jätskinpuutteessa nuoleskella.

Jarskassa sitten kukaan ei oikein muistanut, että missä ihmeessä se asiakas oikein luuraa. Niinpä aikaa meni ja huulia pyöriteltiin urakalla ennen kuin löysimme itsemme asiakkaan luota. Viktor jäi odottelemaan, kunnes palaisimme päivän koitoksesta ja ajaisi meidät (minä, Alexei) hotlaan, Dima palaa saman tien Moskovaan. No, hotelliakaan ei sitten löytynyt, joten nappasimme Alexein kanssa taksin hotlaan. Ja sitten syömään – ja juomaan, asiakkaatkin liittyivät kuvioon, ihan taas venäläistä menoa, votkaa, omppumehua, snaapanderi naamaan, nuuhkaisu mustasta leivästä ja suolattua etikkasientä ja sipulia perään, mutta ei koskaan – ei koskaan! – ilman ruokaa ja pientä puhetta kuten ”za sdarovja” eli terveydeksi...... ja vain ja ainoastaan ruuan kanssa, olipa se sitten salaattia tai soljankaa (=keittoa, joka voi olla joko kalaa tai lihaa, paras on kuulema lihasoljanka), ja silleen. Sormimerkki ryyppäämiskehoitukseksi on sitten se, että katotaan kaveria sillä silmällä ja napsautetaan luunappi omaan kaulaan jonnekin leuan alle...... siis ennen kuin mennään ravintolaan, ja kaveri vastaa samalla merkillä, jos sopii.

Jatkuu ensi numerossa.....

(Moskova 4.-6.11.2006)

Edessä olikin sitten pitkä viikonloppu. Täällä on ennen muinoin vietetty 7. päivänä marraskuuta vallankumouksen päivää, mikä on kait parisen vuotta sitten muutettu kansallisen yhtenäisyyden päiväksi ja päivämääräkin on nykyisin 4. marraskuuta ja sen on siis vankasti ja vakaasti vapaapäivä. Tänä vuonna 4. oli lauantai, joten sen korvaukseksi maanantai oli pyhäpäivä. Siis laiskat 3 päivää edessä.

No, perjantaina en sitten sen kummemmin temmeltänyt, kunhan väänsin itsekseni pitsaa ja imuroin parit oluet siinä sitten duunipäivän päätteeksi ja sitten ajoissa nukkumaan. Lauantaina salille ja loppuilta kuluikin ihan vaan kirjallisuuden ja laiskottelun merkeissä – kunnes Dima soitti illalla seitsemän aikoihin, että he ovat heidän kalastusseuran luistelutapahtuman jälkimainingeissa eräässä baarissa pämppäilemässä ja enkö haluaisi liittyä seuraan. No, en halunnut, vaan kutsuin porukat meille! Tunnin kuluttua Dima pamahti paikalle parin kaverinsa kanssa kassit täynnä kaljaa, pistaasipähkinöitä, paikallisia sipsejä eli kuivattua kalaa ja sen sellaista.

Sunnuntaina olikin sitten ihan vaan lepopäivä.

Maanataina sitten varovaisesti taas salille muistuttamaan kroppaa siitä, mitä varten se on tehty. Hikeä pursusi tavallista enemmän, kas kummaa. Iltapäivällä vajaan parin tunnin happihyppely raikkaassa pakkasilmassa ja illalla piipahdin vielä kurkkaamassa Boris Bulkinia La Cantinassa, mutta vaan parin bischofshofenin verran (mitenhän se oikeesti kirjotetaan? Siis se Bischofzchszshhhh...)....

Niin, Diman fisukavereilla on omat nettisivutkin, http://www.rybalkaclub.ru, mistä voi käydä kattomassa kuvia heidän remuamisistaan. Olivat männä kesänä saaneet vajaat 30-kilosen karpinkin tms. Vai olikohan se joku kissakala?

Mutta miten tuota kansallista yhtenäisyyttä sitten virallisesti vietetään, se oli arvoitus ja on sitä edelleenkin

(30.10.-3.11.2006 Moskova)

Paluu Moskovaan lähes kahden viikon tauon jälkeen sujui varsin kivuttomasti, maanantain iltakoneella vaihteeksi. Kone oli jopa kymmenen minuuttia etuajassa, passintarkastusluukkuja oli aukin useita ja edelläni vain yksi heppu, joten läpi pääsi kolmessa minuutissa. Matkatavarat tulivat niin ikään kolmen minuutin odottelun jälkeen ja vaikka vihreällä linjalla olikin vielä tavaroiden läpivalaisu, olin ulkona tuloaulassa varmaankin vartissa. Uuusi ennätys siis takuuvarmasti. Etukäteen tilattua taksia sain odotella pari minuutta ja kun olin jo paikalla valmiiksi odottelemassa, kuskikin vain ihmetteli, että olipas vikkelää toimintaa!

Moskovaan oli tullut talvi. Pakkasta oli muutama aste ja päivällä oli tullut kymmenkunta senttiä (kuulema!) lunta. Oli kait sitten suurimmaksi osaksi sulanut, kun ei näyttänyt olevan kuin pari senttiä. Pelkäsin tietysti aiemmasta kokemuksesta kaameata liikennekaaosta, mutta mitä vielä. Ihan sukkana kentältä kotiin reilussa vartissa! OHO!

Tiistaina siis toimistolle ja ihan uusiin tiloihin 9-kerrokseen. Hieman olivat paikat vielä sekaisin, mutta tilaa on enemmän niin kuin porukkaakin. Meteli on välillä hirmuinen, kun avokonttorin kaikki 30-40 ihmistä pulisevat yhtäaikaa. Vessakin löytyi pienen haeskelun jälkeen, uusi ja siisti tietysti sekin. Pientä ihmetystä herätti pöntön vieressä oleva viislitranen muovitynnyri, johon kulki sähköjohto ja josta kulki ohuen ohut muoviputki viemäriin, niin ohut, että vähänkin miehekkäämpi pökäle tukkii sen takuuvarmasti. Mutta eipä ole venäläinen vessa näin yksinkertainen. Narusta kun nykäsi, ni vesi lorisi, ja muovipönttö murisi. Sielläpä näköjään olikin jonkin sortin tehosekottaja, joka vatkaa suolen tuotoksen velliksi ja näin syntynyt Molotovin cocktail huuhtaistaan sitten viemäriin. Kaikenlaista.

Viikko alkoi rauhallisesti toimistolla, illalla pari kertaa salille ja sitä rataa. Toimistolla oli aikaa tavailla paikallisia lehtiäkin jonkun verran. Kaasun hinta on näemmä nousemassa vähintään 15%, mutta bensan hinta taas laskemassa 10%, mitä ainakaan autoilevat kolleegat eivät olleet huomanneet.

Paikallisen ”Kauppalehden” Kommersantin (=liikemies) sivuilta putkahti esiin koko sivun Christiesin huutokauppamainos. Nykäsessä on näemmä ens viikolla huutokaupattavana 20-vuosisadan mestaritaiteilijoiden maalauksia, mukana mm. Picasson ”Angel Fernandes de Soton muotokuva” vuodelta 1903 hintaan noin suunnilleen 40-60 miljoonaa USD. Että siittä kaikki venäläiset vaan tarjouksia jättämään. Eipä ole Suomessa moisia mainoksia silmiin sattunut, mutta eihän Stadissa olekaan 25 miljardööriä kuten Moskovassa ja ja miljonäärejäkin Suomessa taitaa olla jokunen vähemmän kuin ne 88.000, mitä tästä maasta löytyy.

Torstaina piipahdimme haistelemassa tuulia kilpailijan tontilla parin tunnin automatkan päässä Moskovasta. Paikka oli jo osittain tuttu kolmen vuoden takaa, mutta varsinaisella tehdasalueella emme silloin käyneet – mutta nyt kävimme. Oli muuten taas tavallisen karmea paikka! Suurin osa tehtaasta oli toimintakelvottomassa kunnossa. Vanhat, ruosteiset koneet olivat kaikki paksun paskakerroksen peittämiä, kaikki lattiat murskana, hiekan ja kuran peittämiä, ikkunoita rikki, johtoja riippui ja roikkui mitkä mistäkin, kylmää ja pimeetä, silmissä vilisi sellaisia nimiä, joita tuskin enää muistaa olleen olemassakaan kuten Jylhävaara, Wärtsilä, Tampella. Ja kaiken tämän nuo veli venäläiset aikovat laittaa kuntoon ja niinpä yhdessä nurkassa rämisi rälläkkä, toisessa hehkui hitsipuikko ja keskellä koko valtakuntaa pari ukkelia koputteli täysin muumioitunutta sähkömoottoria esiin paksun mössöläjän alta. Taitaapa pojilta tovi kestää, ennen kuin mikään vehje inahtaakaan, ainakaan jos porukkaa ei ole enempää kuin nuo viis kuus. No, tulevaisuuden uskosta ei ainakaan ole puutetta!

Eikä huumoristakaan kaiken kaameuden keskellä. Eräässä nurkassa oli useita tonneja valkoista tärkkelysjauhoa valkeissa 25 kg:n paperisäkeissä ja niinpä täälläkin oli joku keksinyt sen vanhan vitsin, että säkkeihin pitää tussilla kirjoittaa, että ”Geroin”. Venäläisethän korvaavat h-kirjaimen useimmiten g-kirjaimella, Helsinki on sentään vielä Helsinki, mutta esim Mannergeim, Gitler ja alkogol ovat hoonsa hukanneet. Niin, ja energiaa ja aikaa kaverilla oli ollut sen verran, että joka säkkiin oli tuo teksti pitänyt kirjoittaa, ja kauniilla käsialalla vielä. Ja niitä säkkeja oli enemmän kuin muutama.

Hassua muuten. Lueskelin oman taskusanakirjani esipuhetta, missä mainittiin mm. venäjänkielen lukemattomista liikettä osoittavista verbeistä, joista monet muodostetaan mitä erilaisimmilla liikeverbien etuliitteillä. Esipuheen mukaan pelkästään näistä verbeistä saisi helposti aikaan oman sanakirjansa. Ihmetyttää vaan hieman, että miten sellaisessa maassa, missä välillä ei sitten mikään tunnu liikahtavan ei sitten kirveelläkään, näitä liikeverbejä voi olla sanakirjallinen.